Teoriassa antennin pituus määräytyy taajuuden mukaan aallon pituudesta

Käytännössä ylipitkä rautalanka saattaa yhtä hyvin, joskus jopa paljon huonommin.

....tämä aiheuttaa lisäkysymyksen "Kuinka paljon pidempi, aallonpituuteen nähden tämä ylipitkä on?",
Mutta "rautalanka" materiaalina on myös huono yleensä rautalangan "ominais" vastuksesta johtuen sähkön kululle.
Jos oletetaan tasan "kuuntelualueen" mittaisen dipoliantennin ominaisuutta vaikka 12m kuuntelussa, niin se on verraten hyvä. Dipoli on kaksihaarainen antenni, jonka haara eli toinen lanka on ½-aallon pituinen. 12m kuuntelussa on dipoliantennin pituus sitten 12 m.
Ylipitkän antennin hyvyys tulee siitä, jotta "sieppauspinta-ala" on suurempi. Varsinainen "vastaanottokyky" eli paremmuus nyt 12m Dipoliin selviää kuuntelemalla, koska "ylipitkän" antennin tulee olla jaollinen 12m:llä, jotta se olisi parempi kuin 12m dipoliantenni. Tämä "ylipitkä"-antennin ei tarvitse olla tasajaollinen 12m_llä, vaan esim 1 3/4, 2½, tms
Tämä selitys pätee myös siihen kun joku kertoo Pystyantennin eli vertikaalin tai GP:n mitä nimitystä käyttääkin "dx"-antenni. Yleensä jo taajuusalueelle mitoitettu "lyö" GPn koska dipolin fyysinen pituus on suurempi ja siten "sieppauspinta-alakin"..
jotkin tai oikeastaan monet "hassun" mitan omaavat antennit vaatii "tunerin" antennin ja vastaanottimen väliin, jos haluaa kuulla paremmin. Ero on yleensä selkeästi kuultavissa, eli milllä kohtaa nuppia pyörittäessä esim 100m langalla 41m kuuluu parhaiten. (12m ja 41m ovat ns lyhytaalto taajuusalueita, joilta kuulee ulkom radiolähetyksiä). Tavallinen "maailmanradio"n vastaanotto paranee jo yleensä kun kiinnittää antenniin hauenleualla vaikka 10m jotakin ohutta kuparilankaa (kuorellinenkin käy).
Itellä keittiöradiona Sony CF-270L, jostain kaukaa 70/80-luvulta, kirppikseltä ostettu 4-band'ia löytyy, Eli FM AM LW SW
terv harrastaja
terv, harrastaja

"Käytännössä" johtuu siitä, että tavallisen yleisradiolähetysten vastaanottimen ei ole tarkoituskaan toimia ääriolosuhteissa. Antennista tulevan signaalin taso on yleensä paljon suurempi kuin mitä minimissään tarvittaisiin vastaanottimelle kelvollisen signaali/kohinasuhteen saavuttamiseksi. Ja kun signaalia on ylimäärin niin antennin huono hyötysuhde ja impedanssin epäsovituksista aiheutuvat häviöt eivät riitä pilaamaan vastaanottoa.

SIlloin kun yritetään kuulla heikkoa signaalia vastaanottimen etupään tuottaman kohinan joukosta on tilanne toinen. Huono antenni pilaa vastaanoton ja hukkaa kaukaa tulevan signaalin napaten kuitenkin läheltä tulevat häiriöt.

Radioamatöörit ovat tarkkoja antenniensa mitoituksestä yleensä lähettimen vuoksi. Kun lähetin puskee antenniliitäntäänsä esimerkisi 100W tai 1000W tehoa niin jos impedanssit eivät ole kohdallaan heijastuu tuosta tehosta suuri osa takaisin lähettimeen. Tuolloin lähettimen rf-tehoa tuottavan komponentin ylitse saattaa näkyä reilusti suurempi suurtaajuusjännite verrattuna siihen, mitä pelkkä tehon tuottaminen edellyttäisi. Tai jos impedanssi on liian pieni niin tehoa tuottava komponentti joutuu syötämään lähtötehoa lähes oikosulkuun, mikä puolestaan lisää sen lävitse kulkevaa virtaa.

Aikanaan suurtehoiset radioputket eivät olleet kovin herkkänahkaisia tälläisen runttauksen suhteen ja usein oli jätetty niihin marginaalia eli ei yritettykään ottaa kaikkea irti. Mutta puolijohteisiin (mosfet jne) perustuvat vahvistimet ovat vaativaisempia toimintaolosuhteidensa oikeellisuuden suhteen ja päästävät helpommin toimintasavut ulos. Kun laitteet on viritetty toimimaan aika lähellä äärirajaansa on antennin impedanssin oltava juuri oikean suuruinen.

Jos asia kiinnostaa niin The ARRL Handbook kertoo enemmän. Löytyy kirjastosta.

Lyhyt vastaus: Teoria on oikeassa! Se, että pidempi antenni toimii paremmin voi johtua esim. siitä, että antenni pituutensa nähden saa paremmin signaalia "oikean pituiseen" pätkään, jolloin osa antennia toimii pelkästään siirtolinjana: Jos koko antenni on radioaaltojen vastaanottoalueella, tulos on heikompi kuin oikean pituisella antennilla. Tästä syystä mm. usean antennin yhteen kytkeminen on vaikeampi operaatio kuin luulisi - ne pitää vaiheistaa.
Antennin sovittaminen on oikeastaan liian lyhyellä antennilla toimimista: Samalla osa lähetystehosta menetetään, mikä voi haitata tai olla haittaamatta - signaalia pitää vain vahvistaa enemmän ja riippuu kohinan määrästä onnistuuko se vaiko ei.
Kaikki johdonpätkät siis värähtelee kaikilla mahdollisilla taajuuksilla ts. elektroneja lähtee radioaallon mukana vaappumaan - antenni on taajuuden kanssa resonanssissa oleva johdonpätkä jolloin signaali alkaa ajan myötä kasvaa. Resonanssista johtuen, samaa signaalia pitää sitten lähettää useampia syklejä, jotta em. ilmiö tapahtuisi. Pienet poikkeamat taajuudessa voi siis tulkita niin, että em. syklien määrä vain pienenee ennen kuin ollaan poissa seisovan aallon vaiheesta.