Luterilaiset ovat kristityistä laiskimpia, kirjoitti Max Webber

Anonyymi

Aikoinaan 1904 ekonomisti Max Webber kirjoitti teoksen protestanttisesta eetoksesta joka tultiin tuntemaan nimellä Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Webber ihaili Pohjois-Amerikassa asuvien kalvinistien työmoraalia ja piti näiden armotonta uurtamista esimerkillisenä. Sen sijaan Webber inhosi laiskoja luterilaisia ja kritisoi näitä usein kovin sanoin. Webberin teoksissa luterilaisuus muodostui synonyymiksi ihmisten moraalittomuudelle ja joutilaisuudelle. Kalvinismiin ihastuneelle Webberille luterilaisuus oli pelkkaa velttoilua ja juhlimista, hänestä luterilaiset käyttivät aikansa ennemmin oluen juontiin ja mässäilyyn kuin raatamiseen. Jo Lutherin aikoina luterilaisuus oli tullut tunnetuiksi lihavista ja juopuneista kuninkaan hoveista ja itse töiden tekemiseen käytettiin se minimi aika jonka katsottiin olevan riittävästi ja hyödyllistä. Luther oli kirjoittanut että työn on oltava tekijälleen kutsumus ja nautinto, eikä se saa siksi viedä mehuja tekijästään minkä takia tilaa oli annettava myös levolle ja vapaa-ajalle. Luther oli näet vaimonsa Katariinan hyvää kotiolutta siemailessaan määrännyt luterilaisille pakolliseksi ilon ja huolettomuuden. Sittemmin meille luterilaisille on yritettyä istuttaa ja ujuttaa väkisin Webnerin kalvinistista eetosta kutsumalla sitä valheellisesti "luterilaisesksi työmoraaliksi" sen pyrkimyksenä tehdä meistä ahkerampia ja tuottavampia työkoneen osia mikä on vain johtanut siihen että työnteko ei ole enää ollut meistä kiinnostavaa kun työntekijä ei saa siitä nautintoa eikä itselleen mitään irti. Armoton puurtaminen kun ei meille lapsiksi jääneille luterilaisille ole mieleen vaan maistuu suussa kirkerälle ja puulta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luhter teki paljon enemmän kuin Evlut kirkon papit ja piispat yhteensä ovat tehneet 😺

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4910
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      91
      1385
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      142
      1189
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      977
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe