PERLOS JA MUUT

Tapsan.tsto

TYÖLLISYYDEN HOITO


Perloksen edessä oleva tehtaan lopettaminen Pirkanmaalla on osoitus siitä ettei raha tunne isänmaata. Niin sanotut isänmaalliset osakkeenomistajat ja yritysjohtajat ovat milloin tahansa valmiita myymään isänmaansa suurempia etuja ja voittoja saavuttaakseen.

Samalla yritysmaailma suureen ääneen valittelee , tukien kokoomuksen valtapyrkimyksiä, suomalaista verotusta. Porvarillinen Suomi huutaa työttömien työhaluttomuutta ja työttömyyskorvausjärjestelmää sekä sosiaaliturvaa sellaiseksi että se kaataa mahdollisuudet toimia Suomessa. Tällä hetkellä paperiteollisuuden työnantajat ovat ajaneet työntekijät työtaisteluihin ja kysymys on marginaalisista kysymyksistä teollisuuden kannattavuudessa. Kokonaispalkkakustannukset lienevät noin 8 %. 100 eurosta 8 euroa ja paperiteollisuuden työntekijät vaativat ainoastaan noin 4 % ts. 32 centin korotusta. Samanaikaisesti teollisuudella menee erityisen hyvin ja yritysjohto on saanut mitattua ulos 12 %:n korotukset sekä erilaisia bonuksia ja optioita.

Työttömyyden Suomessa on aiheuttanut yritykset, jotka ovat siirtäneet tehtaansa kehitysmaihin, joissa palkat on ja työolosuhteet ovat huonot. Työttömyyttä ei ole aiheuttanut, lukuunottamatta Esko Ahon (kesk) porvarihallitusta, valtiovallan ratkaisut, vaan ne piirit, jotka edustavat kokoomuslaista ja keskustalaista aateperintöä. Paavo Lipposen hallituksien tehtäväksi jäi ainoastaan valtion velkaantumisen pysäyttäminen ja työpaikkojen turvaaminen sekä työttömyyden varioiden minimointi. Yritysmaailma, isänmaallisuudellaan, on nämä toimet torpedoinut teollisten työpaikkojen siirtämisellä lapsityövoimaan ja orjapalkoilla työtä teettäviin maihin.

Jälleen syntyy ruumiita yritysten alasajon johdosta. 600 työntekijän perheet ovat syvien ongelmien edessä. Asuntovelkaiset nuoret perheet ovat joutumassa työttömyyskortistoon, sosiaaliturvan piiriin ja onnettomiin ihmiskohtaloihin.

Erityistä arvostelua on kohdistettava niihin yrityksiin, jotka ovat saaneet avustuksia yritystoimintaansa. Niiltä yrityksiltä jotka ovat viimeisen 10-15 vuoden aikana saaneet yhteiskunnalta ja Euroopan Unionilta tukea pitäisi vaatia jokainen markka tai euro takaisin, jos yritys siirtää toimintojaan ulkomaille.

Porvarillinen Suomi tulee väittämään, että suomalainen verotus ja sosialidemokraatit aiheuttivat Perloksen muuton Kiinan. Härskiä.


Arja (kesk)
Tuulikki (kok)
teiskonjäntti (kesk)
Tapio,Talvi (sd)

9

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yamma

      -Kiinassa myydään kuukaudessa 5 miljoonaa kännykkää
      -Kiinassa työntekijä maksaa 10% suomen vastaavasta
      -Perlos tekee kännykänkuoria mm. Nokialle, jonka omat tehtaat sijaitsevat.... Ihan oikein. Kiinassa
      -Yrityksiä ei perusteta hyvää hyvyyttään antamaan ihmisille työpaikka!! Tämä kaikkien pitäisi nyt pystyä sisäistämään.
      -Nykymaailmassa isänmaallinen yritys jää pieneksi yritykseksi ja tulee monikansallisen yrityksen ostamaksi (joka taas sitten siirtää työpaikat kiinaan)

      Mitä tulee avustusten vastaanottamiseen, niin olen samaa mieltä. Ne rahat ehkä kannattaisi periä takaisin. En kuitenkaan tiedä mitkä yritykset sellaisia ovat saaneet ja millä ehdoilla, joten ei sen enempää siitä.

      Olen pahoillani kaikkien työpaikkansa menettäneiden puolesta. Yksittäisten yritysten tai pienen suomen valtion on kuitenkin hyvin hankala pistää kapuloita globalisaation rattaisiin. Ei suomi voi laskea työvoimakustannuksia millään Intian tasolle, eikä yrityksiä voi pakottaa suomeen.

    • nyt on joustettava

      Jos ay-liike jatkaa vielä Suomen politiikassa sossujen kanssa, niin Suomessa ei ole enää yhtään tehdästa eikä muutakaan kuin konkurssikypsä Suomi.

    • gdsfr

      Kun Eu:n liityttiin ,sanottiin ulkomaalaista pääomaa siirtyy Suomeen. Kävi päin vastoin.

      Eli Suomalaisessa yhteiskunnassa ei jousta mikään muu kuin yrittäjät

    • Koutsi

      Demaripolitiikka hyvinkin on se syy, miksi Suomessa ei yritystoiminta lyö leiville.
      En ala erittelemään se tarkemmin, mutta
      asiantuntijat ovat tästä yksimielisiä:
      Suomen kustannustaso on korkea, mistä
      seuraa kohtuuton kilpailutilanne Suomesta käsin operoiville firmoille.

    • sdp:n

      Erkki liikanen tuplasi valtion menot ollessaan
      valtivaraiministerinä ,sekä paavo Lipponen
      tuhosi valton rahat sonerasotkuissa 90€ osake
      muuttui 5:n € ja lipponen sanoi sonerassa kaikki hyvin.
      sdp ministeri Mönkäre myi partekin koneelle mitättömästä
      hinnasta jolla kone teki 100 miljoonan
      euron voiton.S Mönkäre oli kauppa- ja teollisuusministeri, joka antoi Fortumin johdolle pikkuoptiot. Vaatimattomasti 337 miljoonaa euroa muutamalle johtajalle kansalta kerättyä sähkölaskutuottoa.
      sdp tuhoaa valtiontalouden.

    • Sortoa

      Perlos kuten muttkin tällaiset sortaja yritykse on Eva koekaniineja ja tekee juuri tällaisia kupruja.

      Sonera
      Huhtamäki
      Nokia
      Fortun
      Perlos
      ym.
      Josissa johto antanut käskyn työpaikka kiusaamiseen... LAITONTA!!!!
      Myös Data-liikenne on noissa seurattua....
      Se on helppoisti teidän testattavissa.
      Sopikaa vaihka jonkun kaverinne kanssa sähköpostituksesta että rikas setä on kuollut ja perit häneltä muutaman miljoonan, jo lakaa , huomaat kyllä ketkä lukee postiasi...

    • Boss

      Hyvä Thomasin toimiston väki!
      Esittäisin kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia! Kun Perlos ilmoitti suunnitelmistaan, niin miten reagoivat hallituspuolueet? Ehkä pahoittelivat, mutta olivat yhtä mieltä siitä, että "globalisaatio rules". Kun ahtaajat näyttivät voimansa satamissa, niin miten reagoivat hallituspuolueet? Totesivat, että lakko tekee pahaa taloutemme selkärangalle ja sen pitäisi loppua mahdollisimman pian, mutta eivät kyseenalaistaneet työnantajan toimia ollenkaan. Tai eivät kommentoineet yhtään sitä, miten voitaisiin säilyttää kilpailukykymme kiristyvässä kilpailussa.
      Ei työllisyyden hoito ole sitä, että valtion ja kuntien organisaatiota lisätään tai syödään omasta taskusta työllistämällä työttömiä valtion ja kunnan piikkiin, vaatien lisää verotuloja. Annetaan miljoonia euroja edellisen presidentin tai puoluetoverien harrastusfirmoihin, joissa työllistetään "naamioksi" näiden sukulaisia! Ei sanaakaan, ei koskaan, josko voitaisiin korjata julkisen hallinnon vääristymää valtiolla ja kunnissa, jotta saataisiin yritysten verotus kilpailukykyiselle tasolle. Toisin sanoen, omat taskut on helpompi täyttää, vaikka verotuloilla, sillä ne ovat aina lähempänä!!

    • Yhteiskunnan tukea nauttivista yrityksistä on etunenässä Nokia! Ja tottakai kaikki Suomessa toimitaa harjoittavat yritykset siinä mielessä, että meillähän yhteiskunta kustantaa työvoiman koulutuksen.Mitä pääomavaltaisempi yritys, sitä edullisempi.(Verolainsäädäntö!)
      vom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe