Homot kerrankin ulkona linnan kutsuilta

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestetään tänä vuonna suppeammalle kutsuvierasjoukolle kuin aikaisempina vuosina, kertoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskiviikkona.

Vieraita kutsutaan enintään 200. Niinistön mukaan tänä vuonna osoitetaan kollektiivista kiitosta erityisesti terveydenhuollon henkilöstölle, joka on ollut kovilla koronapandemian takia.

Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi kutsutuissa on mukana myös vapaaehtoistyöntekijöitä sekä joitakin kulttuurin ja urheilun edustajia. Asemansa puolesta paikalla on vain ”yksittäisiä” henkilöitä, kanslia kertoi.

Veteraaneille ja lotille järjestetään erillinen juhlatilaisuus edellisellä viikolla, ja siihen saapujia on yhteensä noin 50, kun puolisot ja avustajat lasketaan mukaan.

Niinistön mukaan itsenäisyyspäivän tilaisuus on perinteisen juhlan sijaan nyt pikemminkin vastaanotto, jonka vieraat ovat enimmäkseen ensikertalaisia. Varsinainen kättelykin jää väliin.

Myös pukukoodi on normaalista poikkeava eli tumma puku kunniamerkkeineen.

Kevyempää pukukoodia Niinistö perusteli silläkin, ettei siitä koidu vieraille ”kohtuutonta murhetta”, kun aikaa on vähän. Kutsujakaan ei ole vielä lähetetty.

Presidentin mukaan vastaanoton valmisteluja on vaikeuttanut ja yhä vaikeuttaa muuttuva koronatilanne. ”Vähän monimutkainen se on”, Niinistö sanoi.

En odotakkaan nyt omaa kutsuani, kun olen jo kutsuilla ollut, hyvä olisikin kierrätetään eri henkilöstöryhmiä.

20

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa taas tyhmä aloitus. Mistä näitä pöljiä sikiää? Saunan lauteiden altako?

      • Anonyymi

        Kopio on maineensa ansainnut.....


    • Anonyymi

      Taas persu on tunkenut keskustan palstalle. Ei keskustalainen voi olla noin tyhmä. Eikä tämä pöljä ikinä ole ollut linnan kutsuilla.

      • Anonyymi

        Pöljiä homoja ollut varsinkin Tarjan kutsuilla, hehän Tarjalle vastasi veteraaneja.


      • Anonyymi

        kuis navettagigolot,
        miten laajasti ovat olleet edustettuna,

        hurraa seta,
        navettarakkaus ei ole enää rikollista...


    • Anonyymi

      Eikö Putin taaskaan kutsunut sinua juhliin?

      • Anonyymi

        Putin on venäjän presidentti ei suomen ainakaan vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on venäjän presidentti ei suomen ainakaan vielä.

        Vaikka melkein toivoisi Putinin ottavan vallan myös suomessa homoilta.


    • Anonyymi

      Patsaillahan ei ole himojakaan patsastellessa.

    • Anonyymi

      Homoja ei Niinistö varmaankaan erottele pois Linnan vastaanotolta, mutta hienoa, että ne joka vuotiset samat vanhat naamat ja pönöttäjät jätetään pois kerrankin.
      Suomen itsenäisyys on mielestäni ihan jotain muuta kuin teennäistä kättelyä ja hienojen iltapukujen esittelyä.

      Arvostan Niinistön valintaa vieraiden määrästä ja korona-aikaan erittäin sopivasta terveydenhoidollisesta 'laadusta'.
      Arvostan myös erittäin paljon, että Sotaveteraaneille ja Lotille järjestetään presidentin juhlavastaanotto, sillä juuri he ovat niitä ihmisiä, joita meidän kaikkien suomalaisten kannattaa kunnioittaa ja juhlia.

    • Anonyymi

      Persumaisen pöljä ja rasistinen aloitus!!!

    • Anonyymi

      Aloittaja taitaa olla ns. kaappihomo, kun homot noin kiinnostavat. Vai onko eheytyshoito saanut himot taka-alalle. Normaalia tervettä heteromiestä homot eivät häiritse.

    • Anonyymi

      Hienoa, että Presidentti ja muut juhlista päättävät ovat tässä asiassa ymmärtäneet sen, mitä suomalaisuus todella on. Pitkästä aikaa aidosti iloinen olo poliittisen uutisen lukemisen jälkeen. Ja tuntui siltä, että asiat menee oikein.
      Toivottavasti juhla-ajatuksesta tulisi perinne ja muutkin supersankarit, kuten muut terveydenhuollon ammattilaiset, opettajat, varhaiskasvatuksen työntekijät yms pääsisivät juhlaan seuraavina vuosina.
      Niitä juhlia on kivempi katsoakin, kun arjen supersankarit & yhteiskunnan kannattelijat yhdessä sotaveteraanien ja lottien kanssa ovat kutsuttujen listalla.

      • Anonyymi

        Nyt kutsutaan 200 henkilöä. Kuinkahan monta ”kannattelijaa” siellä on? Ehkäpä kokoomuksen aktiivit täyttävät kiintiön. Muutama kaappikokoomuslainen lienee myös mukana. Onhan heitä terveydenhoitoalallakin.


    • Anonyymi

      Tarkoitin sillä virkkeellä tulevia vuosia. Olisi kiva katsoa juhlaa ruudun ääressä, kun juhlassa olisi suurelle osalle "tuntemattomia"/ pienelle osalle tuttuja, arvokasta työtä tekeviä ihmisiä. Näin myös suomalaisia arvoja kannattavat ihmiset pääsisivät lähemmäksi toisiaan. Poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä näkee mielestäni jo aivan tarpeeksi mediassa.

    • Anonyymi

      Emme siis näe pakollista mikrobi-tissin "paljastelua" ( hyi helewetti)

    • Anonyymi

      Aloittaja osoittaa aikamoista aukkoa sivistyksessään. Et tiennyt, että terveydenhuollossa miespuolisista on homoja huomattavasti suurempi osuus verrattuna muuhun väestöön? Ja juuri terveydenhuollon väkeä ollaan nyt kutsumassa.

      • Anonyymi

        Sinähän sen tiedät!


    • Anonyymi

      Yöllä homo tarinat ja päivällä juopot entiset kapiaiset kun rapulastaan herää ysiksi hakee keppanaa. Ja siinä välissä lesta porukka. Kuka äänestää Keskustaa?

      Sen mitä seurannut niin taitaa tämän Keskusta palsta kaikista omituisin. Demareiden pastallakaan ei ole kun tuo yksi häirikkö, mutta toki sitäkin sekaisempi.

    • Anonyymi

      TTK mahtuu kyllä muutama musta ja homo

      kriteerit määrää kuka?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe