Kolmisen viikkoa sitten edellisen viestini jättäessäni sanoin palaavani tänne vasta sitten, kun Keskustan politiikka siihen aihetta antaa. Se antaa nyt aihetta vain otsikkooni. Aihe sekin. Kirjoittihan Erich Maria Remarque samalla teemalla maailman menestystä saaneen ensimmäisen maailmansodan vaiheisiin sijoittuvan kirjansa ”Länsirintamalta ei mitään uutta” (Im Westen nichts Neues).
Keskusta keskittynee nyt tuleviin aluevaaleihin, joissa sillä on hyvä mahdollisuus päästä suurimmaksi puolueeksi. Siis valtuustoedustajiensa määrällä, kuten kuntavaaleissakin. Vaikka puolueen valtakunnallinen kannatusprosentti jäisi yhtä alhaiseksi kuin nyt gallupeissakin.
Toteamus kuitenkin myös tämänhetkisestä tilanteesta: Hyvin pysyi Keskusta kuten muutkin hallituspuolueet yhtenäisenä opposition välikysymyspompottelussa. Kokoomuskin oli viimeviikolla jossain asiassa SDP:n kanssa samalla kannalla niin, että pääministeri Marin kehotti puoluetta pysymään kannassaan myös tulevissa hallitusneuvotteluissa. Tarkoittikohan Sanna sitä, että jos puolueensa voittaa vaalit, kokoomus kelpuutetaan hallitukseen vai sitä, että jos kokoomus voittaa, puolueensa on sille hyvä hallituskumppani.
Vähäisiä ovat nyt poliittiset aiheeni tänne tulooni. Useita kertoja olen viimeisten kolmen viikon aikanakin palstan avannut ja olen nähnyt muutaman asiallisenkin, johon olin tarttumaisillani, mutta muistin lupaukseni poissa pysymisestäni. Enemmän näin sellaista, joka ei houkuttanut siihen tarttumaan. Kuten sen, miten minua on täällä esillä pidetty;)) Esillä pitäjä on tietysti ollut aina sama, vaikka nikkinsä ovat vaihdelleet. Voi sitä kaipuun - tai jonkin muun syyn - tuottamaa tuskaa! Ilmeisesti joku toinen - ellei tuo sama puskasta - on pohtinut, että olenkohan joutunut hoitoon. Sen johdosta:
Joo, fyysistä hoitoa olen saanut viikkojumpillani ja päivittäisillä lenkeilläni täällä Keskuspuiston aarnimetsien hiekkateillä. Tallusteluahan ne lenkkini ovat, mutta tässä 86,5 vuoden korkeassa iässä ei kai joka kolmaskaan suomalainen mies ole enää maan päällä tallustelemassa. Syksyn mittaan olen saanut henkistäkin hoitoa. Läheisyhteyksilläni, yhteisöjeni tilaisuuksissa ja viimeksi viime tiistaina Helsingin Sydänkuntoutuksen 50-vuotisjuhlakonsertissa Temppeliaukion kirkossa. Yli kaksisatapäiselle yleisölle siellä esiintyi Helsingin Työväen Orkesteri, Espoon mieslaulajat ESMILA ja useita solisteja. Upea tilaisuus!
Aihe tänne tulooni oli nyt haluni lähettää Itsenäisyyspäivän toivotukseni. Tänään tv:sta tulevat Linnan juhlat ovat nyt kovin erilaiset kuin kymmenet aikaisemmin katsomani, varmaan jopa niitä hauskemmat;)) Siniristilipun liehuessa salossani toivotan Teille kaikille Oikein Hienoa Itsenäisyyspäivää! Tämän myötä:
https://www.bing.com/videos/search?q=oi maamme laulu&view=detail&mid=CCAE98B299D4F93413E8CCAE98B299D4F93413E8&FORM=VIRE
Keskustapolitiikasta ei mitään uutta
17
76
Vastaukset
- Anonyymi
"Kokoomuskin oli viimeviikolla jossain asiassa SDP:n kanssa samalla kannalla niin, että pääministeri Marin kehotti puoluetta pysymään kannassaan myös tulevissa hallitusneuvotteluissa".
Mistähän asiasta oli kyse? En ole huomannut.Hesarista luin asiasta, mutta kun se ei tuntunut kovin tärkeältä, en painanut sitä tarkemmin mieleeni. Kyse oli kuitenkin samasta aihepiiristä, jossa Suomen Kuvalehtikin on todennut demarien ja kokoomuksen lämmittelevän suhteitaan:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/uutisanalyysi-sdp-ja-kokoomus-lammittelevat-suhteitaan-joutuuko-sanna-marin-nielemaan-ideologisen-vastenmielisyytensa/
Eipä tämä avaukseni ole tuottanut sellaista vastinevyöryä kuin avaukseni yleensä tuottavat. En sellaista toki odottanutkaan, kun pääasianani oli vain itsenäisyyspäivän tervehdys.
Puhuinhan tuossa vähän kuulumisistanikin hälventääkseni huolta siltä, joka oli edellisellä viikolla pohtinut pariinkin otteeseen, että olenko joutunut hoitoon. Liekö tuo pohtija ollut hän, joka nyt omana avauksenaan näkyy paheksuvan sitä, että kerroin noin itsestäni. Itsestään kertominen on mielestäni kuitenkin hyväksyttävämpää kuin muista puhuminen, jollainen on pääasiallista eräille, muutamalle jopa ainoa aihe.
Tässä se itsenäisyyspäivä on valahtanut jo iltaan ja loppuilta varmaan kuluu tv:n ”juhlaohjelmia” seuratessa. Ainakaan tänne en tule enää tänään, tuskin lähipäivinäkään, jollei keskustapolitiikka tai jokin muu merkittävä anna aihetta tulla siitä sanansa sanomaan.
- Anonyymi
Sanna Marin laisti pääministerinä itsenäisyyspäiän juhllalisuudet äärivasemmistolaisena tarkoituksella. Huonoja selityksiä turha laittaa. Onkohan näin mitätöntä pääministeriä ollut koskaan.
Otahan sinäkin pääministerin tapaan itsenäisyyspäivä tänä vuonna rauhallisesti, vaikka et olisikaan altistunut koronalle. Katso vaikka Linnan juhlia. Sellaiset nimittäin televisioidaan nytkin itsenäisyyspäiväiltana, tosin totuttua pienemmällä porukalla:
"Linnan juhlat
6.12. Yle TV1 ja Yle Areena klo 19.15 alkaen
Linnan juhlat -ohjelmassa keskustellaan presidenttiparin ja suomalaisten kanssa. Lisäksi lähetyksessä huomioidaan korona-aikana ansioituneita henkilöitä, veteraaneja ja lottia sekä nähdään huippuartistien esityksiä. Selostajina Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen.
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua juhlintaan chatissa, lähettämällä viestejä ja kysymyksiä. Itsenäisyyspäivän chatin viestejä lähetykseen tuovat juontajat Kreeta-Maria Kivioja ja Daniel Olin."
Jos siis aiot lähettää noihin juhliin viestejä ja kysymyksiä, pidä ne asiallisina, vieraiden ja juhlien arvoon sopivina.
Hiljaiselon aikana on hyvä tilaisuus tarttua vaikkapa johonkin uutuuskirjaan ja sivistää itseään. Itselläni on lukulistalla odottamassa Tieto-Finlandia ehdokkaista Markku Henrikssonin Tähtilipun maa ja Osmo Soininvaaran 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka sekä Catherin Beltonin kirjoittama Putinin sisäpiirissä, jota olen ehtinyt jo aloitellakin. Kaikki tuntuvat etukäteen varsin mielenkiintoisilta.
Ja luultavasti tulee luettua myös Jukka Viikkilän Finlandian voittanut Taivaallinen vastaanotto ja ehkä saman tien se aiempi kirjansa Akvarelleja Engelin kaupungista, jota olen kuullut myös kehutun. Paria edellisten vuosien Finlandia ehdokasta, joista toinen voittikin, voin myös suositella. Eli Tommi Kinnusen Lapin sodan loppuun sijoittuva Ei kertonut katuvansa on minusta erinomainen romaani. Finlandia voittaja Olli Jalosen Taivaanpallo ja sen jatko-osa Merenpeitto olivat myös hieno lukuelämys.
Hyvää itsenäisyyspäivää!- Anonyymi
Sain juuri loppuun Cather Beltonin Putinin sisäpiirissä, kertoo todella karua kieltään venäjän nykyisestä hallinnosta ja myös sen arvaamattomuudestaan. Mitä enemmän venäjästä tietää, niin sitä varmempi on Naton tarpeellisuudessa. Itsenäisyytemme ehkä vahvin tae.
- Anonyymi
Siinä demarit antaa ohjeita, ovat vain veteraani vastaisina siihen vääriä henkilöitä neuvomaan. Heille kaikki kaikessa sosialistit, aatteensa. Halosen vakaumuksella.
- Anonyymi
Oliko äänessä ihan itse Pankko Längvits?
- Anonyymi
Kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, on kirjoitettava liirumlaarumia.
Edellisessä viestissäni itsenäisyyspäivänä sanoin:
”Ainakaan tänne en tule enää tänään, tuskin lähipäivinäkään, jollei keskustapolitiikka tai jokin muu merkittävä anna aihetta tulla siitä sanansa sanomaan”.
Muu merkittävä aihe antoi nyt syyn tulla pistäytymään täällä tässä jo iltapesuilla käytyäni. iltadrinkkinikin otettuani ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni. Syy on tämä:
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/020daf6b-18e8-46eb-9d3d-6bdd2720848f
Oikea, hieno ratkaisu! Asiantuntemus ohitti ratkaisussa politiikan. Niin ei olisi tapahtunut Kekkosen aikoina. Emme siis ole enää ”suomettuneita”. vaan poliittisessa johdossamme on maamme ja kansamme parasta ajattelevia. Siitä tunnustusta ja kiitosta niin pääministeri Marinille kuin tv-ohjelmassakin hienosti esiintyneelle puolustusministeri Kaikkoselle!
Näissä hienoissa tunnelmissa nyt vain Hyvää Yötä tämän mahdollisesti lukeville!>>Asiantuntemus ohitti ratkaisussa politiikan. Niin ei olisi tapahtunut Kekkosen aikoina.<<
Kekkosen ja Koiviston viran alkuaikoina ilmavoimien hankinnat tehtiin tosiaan eri pohjalta. Suomi puolueettomana maana hankki taistelu- ja harjoitushävittäjänsä periaatteella puolet idästä ja puolet lännestä. Näin suuria kertaostoksia ei kuitenkaan tehty, vaan hävittäjiä ostettiin pienissä erissä tuolta pohjalta.
Itse ilmatorjuntamiehenä yritin opiskella niin Migien, Saab Drakeneiden, Fouga Magistereiden kuin Hawkienkin sivu- ja alaprofiilit. No, ei sitä kuitenkaan kovin vakavasti testattu, ei edes Migin, vaikka periaatteessa olikin ainoa viholliskone. Hawkin sivuprofiili oli helpoin. Tunnistaisin sen "sorsanokastaan" kai vieläkin.- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
>>Asiantuntemus ohitti ratkaisussa politiikan. Niin ei olisi tapahtunut Kekkosen aikoina.<<
Kekkosen ja Koiviston viran alkuaikoina ilmavoimien hankinnat tehtiin tosiaan eri pohjalta. Suomi puolueettomana maana hankki taistelu- ja harjoitushävittäjänsä periaatteella puolet idästä ja puolet lännestä. Näin suuria kertaostoksia ei kuitenkaan tehty, vaan hävittäjiä ostettiin pienissä erissä tuolta pohjalta.
Itse ilmatorjuntamiehenä yritin opiskella niin Migien, Saab Drakeneiden, Fouga Magistereiden kuin Hawkienkin sivu- ja alaprofiilit. No, ei sitä kuitenkaan kovin vakavasti testattu, ei edes Migin, vaikka periaatteessa olikin ainoa viholliskone. Hawkin sivuprofiili oli helpoin. Tunnistaisin sen "sorsanokastaan" kai vieläkin.Olimme Pystyyn_kuollut ym kanssa kertausharjoituksissa ja saunomassa, kun jyrinää alkoi kuulua, Pysty sanoi että hän tuntee kaikkein lentokoneiden äänet, ja että tuo Draken. Eipä me maakravut siihen muuta, mutta sekin sitten selvisi, kun oli varusmies Valmetin kanssa tuomassa halkoja saunan seinustalle. Elikkäs, se Drakenin ääni oli traktorista. Pystyyn_kuollut lakimiehenä ja upseerina oli paljon kertausharjoituksissa. Oli jopa Pääesikunnasta pyytäneet YKpalvelukseen.
- Anonyymi
Tunnen erittäin hyvin hävittäjä lentäjän xxx Miettisen, joka oli ensimmäinen suomalainen Mig-21 puikossa ja kertoi, että kone sinällään ok, mutta kaikki sen järjestelmät ajastaan täysin jäljessä. Puolustusvoimat halusi ostaan sen aikaisen parhaan koneen, eli Mirage ja se oli aikansa huippu. Kekkonen osti keneltäkään kysymättä juovuspäissään Hruzevilta 64 Mig-21 hävittäjää ja molemmat maat oli kauhuissaan. Kysyin Miettiseltä, että mikä siinä on huonoa ja hän sanoi, että taistelujärjestelmät puuttuu täysin ja koneen toiminta on sidottu täysin maatukikohtiin.
Suomessa tehtiin melkein hankitahinnan arvoiset muutokset ja loppujen lopuksi niistä oli jäljellä pellit ja moottori, kaikki muu modifioitiin täysin. Nyt tämä F-35 hävittäjä on tulevaisuuden kone ja yhden hankeessa olevan mukaan, kertoi, että suurin ero on se, että Suomen ilmatoiminta on nyt noin 5 x nykyiset Hornetit ja venäläisten vastaaviin noin 10 x kertaa, eli meillä poliitikot ei ymmärtänyt sitä, että moninkertaistimme meidän kyvyn venäjää vastaan ja vastapuoli joutuu miettimään, että siirtääkö koneita Kiinan rajalta länteen vai hyväksyäkkö nykyinen tilanne. Venäläiset on yrittänyt kehittää vastaavaa konetta ja rahat loppui ja yhtään ei ole käytössä. Kyllä tämä hallitus teki pitkälle tähtäävän hankkeen ja osui täysin maaliin. Vasemmistoliiton Vihannes Yrttitarha itkee nyt julkisuudessa, että Venäjän on pakko vastata tähän tason koroitukseen jne jne.. Me pelasimme korttimme oikein. Nuo uudet ristelyohjukset antaa meille kyvyn pysäyttään venäjän panssariprikaatit jo
yli 100 km ennen meidän rajoja ja samaan aikaan reserveille saamme tarvittavan ajan niiden muodostukseen.
- Anonyymi
Hallitukselle, Niinistölle ja Isänmaalle iso kiitos. F-35 oli osoitus meidän viiteryhmästä.
- Anonyymi
- Anonyymi
Tämä hyvä!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565660Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691822- 1141717
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos251484Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121301Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3361270Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3441261Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa371255