Jos Halla-Aho olisi käynyt armeijan, niin hänellä voisi olla edes jonkinlainen ymmärrys puolustusvoimen merkityksestä. Nyt sitä ei ole.
Harmi ettei Jussi Halla-Aho käynyt armeijaa
28
139
Vastaukset
- Anonyymi
Tulva-alueilla ehdottoman tärkeitä penkkoja rakentamaan hiekkasäkeillä.
- Anonyymi
Jep jep. Koteja voi turvata ja suojella monin tavoin.
- Anonyymi
Ethän sinäkään ole käynyt.
Olen käynyt ja saanut jopa kultaisen ammuntamerkin josta tuli kuntsari. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että en viihtynyt.
- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Olen käynyt ja saanut jopa kultaisen ammuntamerkin josta tuli kuntsari. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että en viihtynyt.
Siitä saa kolme kuntsaria. Ei trolli tiedä Suomen juttuja.
Anonyymi kirjoitti:
Siitä saa kolme kuntsaria. Ei trolli tiedä Suomen juttuja.
Ei kyllä silloin saanut - tosin siitä on aikaa 35 vuotta joten kaikkea ei voi muistaa. En tiedä mikä nykysysteemi on.
Anonyymi kirjoitti:
Siitä saa kolme kuntsaria. Ei trolli tiedä Suomen juttuja.
Muuten, sinähän tässä et ole armeijaa käynyt. Kun meillä puhutiin kuntsarista, se tarkoittaa palkintoa. Sehän ei ottanut kantaa vapaapäivien määrään.
Käpykaartilainen yritti jallittaa :D- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Olen käynyt ja saanut jopa kultaisen ammuntamerkin josta tuli kuntsari. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että en viihtynyt.
Olekko lehmä? Tuliko EU:lta tuo merkki.
- Anonyymi
Onko edes rakettia sytyttänyt uudenvuoden iloksi?
- Anonyymi
Vielä enempi harmi oli ettei Elisabet Reen koskaan ehtinyt käydä armeijaa...
- Anonyymi
Kyllä Ellu kävi armeijan. 🤔 Oli sotkurakettina ja sai ansioista sotilaskotiyhdistyksen kultaisen munkin. 😅
- Anonyymi
Sivari Halla-ahohan on oiva esimerkki millaista metsäkaartiporukkaa persut oikeasti ovat.
- Anonyymi
Meinaat että yhtä pahoja kuin ärkkòpee armeijaa käymättömät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat että yhtä pahoja kuin ärkkòpee armeijaa käymättömät?
Tarkoitat RKP:n arkajalkoja. Hejsan Hopsan.
- Anonyymi
RKP:läinen sivari toimi puolustusministerinä, Haavisto on myös sivari mutta ei haittaa koska eivät ole persuja. Halonen toimi puolustusvoimien ylipäälikkönä eikä tunnistanut vaalitentissä kenttärovastin arvomerkkiä, vaikka oli pyrkimässä toiselle virkakaudelle. Sota-aikana lotat eivät olleet suorittaneet asepalvelusta, mutta heidän toimintansa vapautti paljon sotilaita varsinaiseen taisteluun. Isoäitini toimi KK:ssa (kaatuneiden kokoamiskeskus) siistimässä kotiin palautettavia hiljaisia aseveljiä.
- Anonyymi
Kyllä kanssaihmisten ampumisesta voi fantasioida ilman armeijan käymistäkin, ja jopa toteuttaa fantasiansa ihan käytännössäkin, kuten mm. tapaus Breivik osoitti.
- Anonyymi
Breivik olikin ammentanut oppinsa Jussi Halla-ahon scripta-kirjoituksista. Eli Jussin opein ja aattein Breivik sitten tappoi yli 70 demarilasta. Että sellainen mestari Jussi on!
- Anonyymi
Niihän se Jussi tekkee.
- Anonyymi
Jussi uskoo sen suojelevan, jos lukee kirkkoslaavilla mantroja?
- Anonyymi
no onneksi loordi ei ole päässyt eroon katkeruudestaan Jussia kohtaan.
Onpa elämässä edes yksi positiivinen asia :D - Anonyymi
Nyt Halla-aho piti eduskunnassa kyllä hyvän puheenvuoron. Oli kiteyttänyt Suomen kannan hyvin. Ukrainaa olisi autettava heti ja hyökkäys olisi torjuttava nopeasti.
- Anonyymi
Kaikkonenkin jo aseita viemässä ukrainaan jne.
- Anonyymi
Halla-ahon apu riippuu autettavan ihonväristä
- Anonyymi
Jussi on kyllä kiinnostava hahmo. Älykäs mutta vinksallaan. Osa suorapuheisuudesta on oikein raikasta, sitten taas tulee outo ylilyönti.
- Anonyymi
Niin, nyt Ukrainan kohdalla puheet ovat aikalailla kohdillaan. Kaikki riippuu siitä, onko kohderyhmällä Jussin mielestä ihmisoikeuksia. Kaikilla ihmisillä ei tunnu olevan. Tietenkään hän ei sitä myönnä, mutta implikoi.
- Anonyymi
PS:n kuuluminen venäjämielisten ryhmään EU:ssa on Jussin aikaansaannosta.
Mitä Jussi aikoo nyt tehdä? Takinkääntöä vai Venäjälle tukea?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947