Moi, kysyisin kokemuksia kyseisestä aiheeta kun on suunnitteilla suuseksi. Olen siis 19-vuotias henkilö.
Pippelin imeminen
13
2814
Vastaukset
- Anonyymi
Mä olin samanikäinen nuori nainen joitakin vuosia sitten kun mä sain suihin yhdeltä vanhemmalta eläkeläismieheltä. Hän ei mua imenyt mutta hankasi sormillaan edestakaisin mun pimppiä että veteli oikein kunnolla sitä kuin isän kädestä olisin saanut. Melkein sain orkut mutta ei ihan. Sen verran kovat otteet oli miehellä. Tuntuihan se pimppi vähän aralta sen jälkeen. Se oli ihan mukava hetki .
- Anonyymi
Se on mukavaa puuhaa kummallekin osapuolelle, jos perusasiat on kunnossa.
- Puhtaus: pyydä kumppaniasi käymään pesulla ja pesemään myös takapuolensa. Pesemättömän perseen haju muutaman kymmenen sentin päässä nenästä saattaa haitata fiilistä. Samoin kikkeli & ympäristö on kiva saada puhtaana käsiteltäväksi.
- Etene rauhallisesti, tutki ja nauti.
- Ota tukeva ote kalun juuresta, jotta mies ei vahingossa työnnä vehjettään liian syvälle suuhusi. Sinä määräät syvyyden, ei mies.
- Vinkkinä, terskan alla oleva poimu on melkei yhtä herkkä kuin klitoris.Kiitos kyseisistä vinkeistä, mutta mitä tarkoitat "Poimulla"? Olen vähän huono yhdistämään epätuttuja sanoja
- Anonyymi
Ace-Pinguin kirjoitti:
Kiitos kyseisistä vinkeistä, mutta mitä tarkoitat "Poimulla"? Olen vähän huono yhdistämään epätuttuja sanoja
Tarkoitan terskan alapuolella olevaa kohtaa, jossa terskan limakalvon kaaret ja peniksen alapuolen iho kohtaavat.
Pitää kuunnella ja lukea toisen kehoa samalla kun kosket penikseen. Ensimmäinen kerta on ikimuistoinen ja saattaa venahtaa. Oi, muistoja.
- Anonyymi
Ace-Pinguin kirjoitti:
Ihanalta maistuu toi sperma itse nuoltuna
:)Possu 🐷
Pippeliä on ihanaa imeä. Tuntea toisen kova suussa ja tuottaa nautintoa aina laukeamiseen asti. Ja pippelistä tulevat spermat kuuluu tietysti niellä.
- Anonyymi
Sika 🐽
- Anonyymi
olen mies tuttua kaveria imeskellyt nnuolut pussit pepun ottanut syvälle spermat suuhun herätellyt uuteen seisokkiin joskus kolme kertaa päivässä lastit niellyt
- Anonyymi
Minun mies hyväilee sormella ensin ja sitten nuolee hellästi ja hitaasti pimppiäni ja sitten välille nopeammin ja nopeammin ja niin laukean. Liukkaria pitää hiukan käyttää sormissa.
Ketjusta on poistettu 55 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959