Keskustan saitilla siellä tunnettu keskustalainen osallistuja Oiva Härkönen on lukuisia kertoja lähinnä mahdollista Nato-jäsenyyttämme vastustaakseen esittänyt väitteen, että me olisimme olleet mukana sotilasliitoissa ja meillä olisi niistä vain huonoja kokemuksia.
Eilen siellä olleessa avauksessani ”Kääriäinen kolmessa asiassa” Oiva taas esitti saman väitteensä ja minä lopulta suivaannuin sellaiseen sen verran, että panin Oivan toden eteen, ja tietenkin hän joutui perääntymään asiassa, koska meillähän ei ole ollut mitään sotilasliittoja, eikä näin ollen niistä huonoja enempää kuin hyviäkään kokemuksia.
Sotilasliittojen puuttumisesta meillä sen sijaan on karvaita kokemuksia. Siitä puhui jo Paasikivikin. Tuokin asia tulee esille Oivan ja minun välisissä keskusteluissa, joita voitte katsella alla olevan linkin kautta. Huomautan, että enin osa tuosta pitkästä keskusteluketjusta on täysin asiatonta, keskustan saitille ominaista avutonta herjan heittoa aivan muusta kuin avauksen aiheesta.
Minulla ei ole nyt käytössäni tuota Paasikiven kirjaa (muistaakseni Jatkosodan päiväkirjat, toinen osa), jossa Paasikivi toteaa jotenkin näin, että ”Snellman sanoi, että meidän tulee turvata vain itseemme, mutta siinä Snellman oli väärässä. Pieni kansa yksin on aina liian heikko, se tarvitsee liittolaisia. Pitää vain saada oikeat liittolaiset”.
Sen sijaan lueskelin juuri Paasikiven kirjaa ”Toimintani Moskovassa 1939-41”. Siinäkin Paasikivi pohtii muutamassa kohdassa samaa teemaa. Erityisen merkittävä on hänen pitkä kirjeensä (kirjassa lähes 10 sivua) Väinö Tannerille. Siitä, välirauhan aikaan kirjoitetusta kirjeestä eräitä otteita seuraavaksi (monessa kohtaa oikaisten ja lyhennellen):
”Sotamme jälkeen on Neuvostoliitto kohdellut meitä, silvottua valtiota, ja kohtelee edelleen, ei niin kuin vapaata valtakuntaa, vaan niin kuin valtakuntaa, jonka poliittisesta vapaudesta on osa mennyt – kuinka suuri osa, jääköön laskematta. Sotamme urhoollisuudestaan huolimatta ei ole herättänyt täällä sitä respektiä (kunnioitusta), mitä monet siellä luulevat. Se on päinvastoin osoittanut kouraantuntuvasti Kremlin herroille, että me emme yksinämme kykene aseilla Neuvostoliittoa vastaan taistelemaan - - Tietysti meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taistella, koska muuten olisimme Kuusisen vallan alaisina joutuneet Neuvostoliiton osaksi. Sikäli voi sanoa, että olemme taistelullamme pelastaneet sen osan vapautta, mikä meillä on vielä jäljellä”.
”Meillä, kuten eräissä muissakin pienissä maissa on nähdäkseni yleisessä mielipiteessä ollut eräs suuri vika. Me olemme eläneet illuusioitten maailmassa emmekä reaaliteettien. Me luotamme oikeuteen ja sillä tarkoitamme paperille merkittyjä oikeuksia. Me katsomme myös, että jokainen suvereeninen valtio ja kansa on samanarvoinen. Näin ei ole asian laita. Yhden miljoonan Viron valtio ja 3 ½ miljoonan Suomi eivät ole samassa asemassa kuin 70-80 miljoonan Saksa, 50 miljoonan Englanti tai 180-200 miljoonan Neuvostoliitto. Tämä on meille pienille surullinen ja vaarallinen tosiasia, mutta niin asia on, kuten kokemus joka päivä osoittaa”.
”Neuvostoliitto haluaa saada meidät eroitetuksi Ruotsista ja samoin tietysti Saksasta, pakottaa meidät elämään eristettyinä, yksinäisinä ja heikkoina. Molotovin alituinen esiintyminen kaikenlaista Ruotsin kanssa harrastamaamme yhteistoimintaa vastaan viittaa siihen, samoin Kollontayn ponnistukset Tukholmassa saada Ruotsi pysymään erillään meistä. Ei ole mahdotonta sekään, että Kreml tilaisuuden tullen tahtoo tehdä meistä lopun, valloittaa Suomen käyttäen hyväkseen omia kommunistejamme Baltian maiden tapaan”.
”Mielipiteeni on, että täällä (Moskovassa) voisimme esiintyä tiukasti ja lujasti vasta kun meillä on varma tieto riittävästä ulkomaisesta avusta. Mutta mistä apu? Sitä asiaa olen yötä päivää miettinyt. Olen tietenkin ensi sijassa ajatellut Ruotsia. Jos Ruotsi asettuisi päättävästi rinnallemme kaikkine sotavoimineen ja se olisi Kremlin tiedossa, Neuvostoliitto jättäisi meidät rauhaan”.
”Molotovin alituiset puheet siitä, että pyrimme liittoon Ruotsin kanssa, eivät merkitse muuta kuin että hän ja Neuvostoliitto tahtovat erottaa meidät Pohjoismaista ja erittäinkin Ruotsista ja saada meidät Neuvostoliiton intressipiiriin, johon nähtävästi Ribbentrop meidät elokuussa 1939 luovutti. Meille olisi tärkeää, että suhteemme Ruotsiin ja yleensä Pohjolaan mahdollisimman suuresti lujittuisi. Me kuulumme Pohjolaan”.
”Kohtalomme on tosiaan traagillinen. Meillä ei toden totta ollut muuta tavoitetta ja halua kuin saada elää rauhassa ja pysyä erillämme suurten riidoista. Meillä ei ollut muuta pyrkimystä kuin oman tulevaisuutemme turvaaminen. Että tulevaisuudenpelkomme ja itsesäilytyspyrkimyksemme saattoi kansamme monet piirit tähystämään tukea ulkopuolelta, on ymmärrettävää.”
”Pienten valtioiden asema on tukala. On ylivoimainen tehtävä sanoa, miten niiden olisi meneteltävä. Luonnollisin olisi ehdottoman puolueettomuuden politiikka. Viime aikoina se politiikka ei ole vienyt tulokseen: Hollanti, Belgia, Tanska, Norja, Suomi, Baltian maat, Romania ja Kreikka ovat siitä kouraantuntuvana todistuksena”.
Paasikiven synkkä yksinpuhelu kirjeessään Väinö Tannerille (edellä olevassa taitaa olla jokunen sitaatti kirjeen ulkopuoleltakin) jatkuu pitkään kirjan XIII-luvussa. Eiköpähän edellä esittämäni kuitenkin jo anna kyllin selvän kuvan siitä. mikä oli Paasikiven käsitys pienen valtion mahdollisuudesta selvitä hengissä. Se ei suinkaan ollut pyrkiä jäämään yksin, vaan ensisijaisena pyrkimyksenä oli turvata henkiinjäänti vahvemman liittolaisen avulla. Tätä paasikiveläistä viisautta ja henkeä tarvitsisimme nytkin, jo ajoissa, ennen kuin taas on liian myöhäistä.
Tässä linkki tuohon mainitsemaani Keskustan saitilla olevaan avaukseeni ja sen jälkeiseen pitkään ketjuun, jossa mm. tuo Oiva Härkösen ja minun keskusteluni:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000008211676
Näin näki Paasikivi:
22
1021
Vastaukset
- vm -38
Sopimus ystävyydesta ja avunannosta oli sopimus sotilaallisesta yhteistyöstä sen varalta, että Saksa tai sen liittolainen hyökkäisi Suomen kautta Neuvostoliittoa vastaan.
- liittosuhteista
Totuus sotilasliitoista ja -liittoutumisesta ei ole ollenkaan mikään määritelmäkysymys. Valtioiden väliset sopimukselliset suhteet saavat aina muotonsa vasta kun sopimuksia käytännössä sovelletaan ja tulkitaan, ja siltä kannalta kaikenlaisten valtiosopimusten rajat ovat aina vähintäänkin häilyviä. Olisi tietenkin tiukkaa sotilasajattelua imartelevaa, jos sopimuksia nimittämällä niiden todellinen luonne ja sisältökin määräytyisivät - riittäisi että kenraali karjuisi: tämä-on-tätä ja pulinat pois - mutta valitettavasti todellisuuden tai totuuden kanssa tällaisella ajattelulla ei ole juuri tekemistä.
Raaka malli sopimusten yleisestä merkityksestä ja sovittujen sisältöjen sitovuudesta sisältyy sotilaidenkin usein toistelemaan totuuteen: pienten valtioiden turvallisuus on vain paperilla.
Esimerkiksi se, ettei YYA-sopimusta, jonka yksi tulkinta epäilemättä olisi velvoittanut Suomen sotilaalliseen yhteistyöhän N-liiton kanssa, koskaan käytetty konsultaatiokynnystä pidemmälle, ei tarkoita sitä, että ko. sopimuksen sisältö olisi ollut määritelmällisesti selvä. Kaikki sopimukset hakevat raamejaan jatkuvasti.
Keskustelu siitä mitä sotilaalliset lojaliteetti- eli liittoutumissuhteet ovat Suomelle historiassa merkinneet ja mitä ne esim. NATOn tapauksessa tulisivat tulevaisuudessa merkitsemään, ei ratkea nimiin takertumalla tai muillakaan määrittely-yrityksillä. Päin vastoin: tällaiset keskiaikaisen käsiterealismin myöhäisherännäiset ilmaukset vievät keskustelua pois tosiasioista. Sotilasajatteluun ne ehkä sopivat, mutta sotilaat ovat todellisuudentajuttomia ihmisiä, joille ei saa antaa ratkaistavaksi liian vaikeita ongelmia.
Onko Suomi ollut sotilasliitossa vai ei? Ehkä paljon paremmat mahdollisuudet olisi teoriassa ratkaista esim. kysymys asuuko jokaisen sotilaan sisällä pieni natsi ja piilotettu homo. En sano tätä leikilläni - on todella niin, että tämän kysymyksen ratkaisemikseksi on olemassa psykologisia teorioita, joilla on paljon parempaa todellisuuvastetta tarjottavana kuin kysymyksellä siitä, mikä on sotilasliiton todellinen olemus.
Kuten sanotaan, laki on niinkuin se luetaan. Samoin ovat valtioiden väliset sopimukset: nekin ovat todellisuudessa vain sitä miten niitä käytetään.- K.K.Korhonen
Hetken luulin Sinua melkoiseksi asiantuntijaksi ja epäilin jo yleensä tietyllä nimimerkillä kirjoittavaa, mutta
>> Sotilasajatteluun ne ehkä sopivat, mutta sotilaat ovat todellisuudentajuttomia ihmisiä, joille ei saa antaa ratkaistavaksi liian vaikeita ongelmia. - suussa
K.K.Korhonen kirjoitti:
Hetken luulin Sinua melkoiseksi asiantuntijaksi ja epäilin jo yleensä tietyllä nimimerkillä kirjoittavaa, mutta
>> Sotilasajatteluun ne ehkä sopivat, mutta sotilaat ovat todellisuudentajuttomia ihmisiä, joille ei saa antaa ratkaistavaksi liian vaikeita ongelmia.>>> Jokainen historiaan vähänkin perehtynyt tietää, että nimenomaan sotilaat ovat olleet aina niitä todellisuudentajuisia realisteja kansojensa kohtalonvaiheissa,
Tällainen teksti sisältää faktisesti 1) sinun ikioman määritelmäsi henkilöstä joka on "vähänkin historiaan perehtynyt", 2) ikioman mielikuvasi "todellisuudentajuisesta realistista" ja 3) mahtipontisuutta uhkuvan väittämän siitä että kansoilla on "kohtalonvaiheita". Et taida ymmärtää, ettei sanomaasi sisälly mitään muuta informaatiota kuin itse itsellesi kyhäämää käsitteellistä tautologiaa ?
>>> Kun aivan ilmeisesti et ole lainkaan perehtynyt esim. talvisotaa edeltävään hektiseen aikaan...
Tällainen teksti sisältää implisiittisen oletuksen, että olet ainoa, joka on ainoalla oikealla tavalla prehtynyt johonkin ainoaan oikeaan kohteeseen. Hyvä lähtökohta ajattelulle?
>>> ... jos Stalinkin olisi kuunnellut sotilaitaan, eikä teloittanut heitä
Tähän lauseeseen kätkeytyy ilmeisesti väite, että Stalin olisi teloittanut sotilaitaan. Väärin. Sotilaat hoitivat teloituksia. Ja puhe oli sotilaista, ei vain niistä sotilaista, jotka vastaavat sinun mielikuviasi sotilaista.
>>> Sotilaat ovat aina edustaneet ja edustavat yhä realistisinta ja analyyttisinta ajattelua...jne...
Tällainen on jo niin tyylipuhdasta yksioikoista sotilasajattelua, että se saakoon puhua omasta puolestaan. Pönäkkää tyhjää yleistystä, ei tarvitse kommentointia. - K.K.Korhonen
suussa kirjoitti:
>>> Jokainen historiaan vähänkin perehtynyt tietää, että nimenomaan sotilaat ovat olleet aina niitä todellisuudentajuisia realisteja kansojensa kohtalonvaiheissa,
Tällainen teksti sisältää faktisesti 1) sinun ikioman määritelmäsi henkilöstä joka on "vähänkin historiaan perehtynyt", 2) ikioman mielikuvasi "todellisuudentajuisesta realistista" ja 3) mahtipontisuutta uhkuvan väittämän siitä että kansoilla on "kohtalonvaiheita". Et taida ymmärtää, ettei sanomaasi sisälly mitään muuta informaatiota kuin itse itsellesi kyhäämää käsitteellistä tautologiaa ?
>>> Kun aivan ilmeisesti et ole lainkaan perehtynyt esim. talvisotaa edeltävään hektiseen aikaan...
Tällainen teksti sisältää implisiittisen oletuksen, että olet ainoa, joka on ainoalla oikealla tavalla prehtynyt johonkin ainoaan oikeaan kohteeseen. Hyvä lähtökohta ajattelulle?
>>> ... jos Stalinkin olisi kuunnellut sotilaitaan, eikä teloittanut heitä
Tähän lauseeseen kätkeytyy ilmeisesti väite, että Stalin olisi teloittanut sotilaitaan. Väärin. Sotilaat hoitivat teloituksia. Ja puhe oli sotilaista, ei vain niistä sotilaista, jotka vastaavat sinun mielikuviasi sotilaista.
>>> Sotilaat ovat aina edustaneet ja edustavat yhä realistisinta ja analyyttisinta ajattelua...jne...
Tällainen on jo niin tyylipuhdasta yksioikoista sotilasajattelua, että se saakoon puhua omasta puolestaan. Pönäkkää tyhjää yleistystä, ei tarvitse kommentointia.Äkkiä vilkaisten puhuit ihan viisaan tuntuisesti, mutta where`s the beef? Puutuit lähes jokaiseen lauseeseeni, mutta et sanonut yhdessäkään kohtaa, miten ja miksi olisin niissä väärässä.
Eikö Sinulla ole eväitä, tietoja siis, osoittaa minun olevan väärässä, vai olenko mielestäsi ihan oikeassa? Jos niin ajattelet, oikeassa olet Sinäkin.
Määrittelit itse tuon esityksesi laadun sanomalla
>> Pönäkkää tyhjää yleistystä, ei tarvitse kommentointia. - nähnyt
K.K.Korhonen kirjoitti:
Äkkiä vilkaisten puhuit ihan viisaan tuntuisesti, mutta where`s the beef? Puutuit lähes jokaiseen lauseeseeni, mutta et sanonut yhdessäkään kohtaa, miten ja miksi olisin niissä väärässä.
Eikö Sinulla ole eväitä, tietoja siis, osoittaa minun olevan väärässä, vai olenko mielestäsi ihan oikeassa? Jos niin ajattelet, oikeassa olet Sinäkin.
Määrittelit itse tuon esityksesi laadun sanomalla
>> Pönäkkää tyhjää yleistystä, ei tarvitse kommentointia.>>> Puutuit lähes jokaiseen lauseeseeni, mutta et sanonut yhdessäkään kohtaa, miten ja miksi olisin niissä väärässä.
Päin vastoin. Sanoin.
>>> Eikö Sinulla ole eväitä, tietoja siis, osoittaa minun olevan väärässä,
Evääni, tietoni siis, eivät näyttele mitään roolia, kun osaat ajatella vain omilla ehdoillasi. Et yksinkertaisesti näe että "ajattelusi" tuotokset sisältyvät jo lähtökohtamäärittelyihisi. - K.K.Korhonen
nähnyt kirjoitti:
>>> Puutuit lähes jokaiseen lauseeseeni, mutta et sanonut yhdessäkään kohtaa, miten ja miksi olisin niissä väärässä.
Päin vastoin. Sanoin.
>>> Eikö Sinulla ole eväitä, tietoja siis, osoittaa minun olevan väärässä,
Evääni, tietoni siis, eivät näyttele mitään roolia, kun osaat ajatella vain omilla ehdoillasi. Et yksinkertaisesti näe että "ajattelusi" tuotokset sisältyvät jo lähtökohtamäärittelyihisi....on tuo Sinun esityksesi.
Vaikka kuinka viisaasti sanottaisiin, että joku on väärässä, kun hänen lähtökohtansa jo ovat väärät, mutta ei osoiteta, missä ja miten hän on väärässä ja mikä olisi oikea totuus, niin arvostelijan mielipide on nollan arvoinen, tyhjän tynnyrin kuminaa.
Kehotin:
>> Vertailepa vaikka sotilaspuolelta Mannerheimin, Airon ja Paasosen lausumia mielipiteitä vaikkapa sellaisten arvostettavien ylimpien poliittisten johtajiemme kuin ministeriemme Erkon, Cajanderin, Tannerin (viisas Tannerkin oli hyvin väärässä), presidentti Kallion, puolustusministeri Niukkasen ja tuolloin vielä vähäisen, mutta sitäkin sotaisemman Kekkosen mielipiteisiin! Hämmästyt! Vain Paasikivi osoitti sitä realismia, jota sotilaamme edustivat.> Samaa voidaan nähdä historian pitkässä juoksussa kaikkialla maailmassa. Myös toisen maailmansodan aikana, Saksassakin, jossa korpraali Hitler ei suostunut kuuntelemaan kenraalejaan. Ja mikä oli miehiään se, joka Ranskan miehityksen aikana piti yllä uskoa Ranskaan ja nousi sitten maan pitkäaikaiseksi johtajaksi - kenraali de Gaulle. Niin, ja jos Stalinkin olisi kuunnellut sotilaitaan, eikä teloittanut heitä uppiniskaisuudestaan, ei NL olisi kokenut sitä nöyrytystä, jonka se talvisodassa joutui kokemaan, eikä Saksa olisi tullut muutamassa viikossa Moskovan porteille.
Sotilaat ovat aina edustaneet ja edustavat yhä realistisinta, analyyttisinta ja vastuullisinta ajattelua turvallisuuspolitiikassa ja edustaisivat sitä politiikassa yleisemminkin, mutta demokratioissa heillä on tapana jättää politikointi poliitikoille ja tulla pelastamaan maa poliitikkojen aiheuttamalta uhkaavalta tuholta tulla sitten korjaamaan heidän aiheuttamansa vauriot. Näin tapahtuu kaikkialla maailmassa, ja tällainen pelastava ja korjaava rooli on myös rauhanturvajoukoilla, työssä, jossa suomalaiset ovat sotilaittensa ansiosta saavuttaneet suurempaa arvostusta kuin millään muulla alueella viimeisinä vuosikymmeninä. - rintaääni
K.K.Korhonen kirjoitti:
...on tuo Sinun esityksesi.
Vaikka kuinka viisaasti sanottaisiin, että joku on väärässä, kun hänen lähtökohtansa jo ovat väärät, mutta ei osoiteta, missä ja miten hän on väärässä ja mikä olisi oikea totuus, niin arvostelijan mielipide on nollan arvoinen, tyhjän tynnyrin kuminaa.
Kehotin:
>> Vertailepa vaikka sotilaspuolelta Mannerheimin, Airon ja Paasosen lausumia mielipiteitä vaikkapa sellaisten arvostettavien ylimpien poliittisten johtajiemme kuin ministeriemme Erkon, Cajanderin, Tannerin (viisas Tannerkin oli hyvin väärässä), presidentti Kallion, puolustusministeri Niukkasen ja tuolloin vielä vähäisen, mutta sitäkin sotaisemman Kekkosen mielipiteisiin! Hämmästyt! Vain Paasikivi osoitti sitä realismia, jota sotilaamme edustivat.> Samaa voidaan nähdä historian pitkässä juoksussa kaikkialla maailmassa. Myös toisen maailmansodan aikana, Saksassakin, jossa korpraali Hitler ei suostunut kuuntelemaan kenraalejaan. Ja mikä oli miehiään se, joka Ranskan miehityksen aikana piti yllä uskoa Ranskaan ja nousi sitten maan pitkäaikaiseksi johtajaksi - kenraali de Gaulle. Niin, ja jos Stalinkin olisi kuunnellut sotilaitaan, eikä teloittanut heitä uppiniskaisuudestaan, ei NL olisi kokenut sitä nöyrytystä, jonka se talvisodassa joutui kokemaan, eikä Saksa olisi tullut muutamassa viikossa Moskovan porteille.
Sotilaat ovat aina edustaneet ja edustavat yhä realistisinta, analyyttisinta ja vastuullisinta ajattelua turvallisuuspolitiikassa ja edustaisivat sitä politiikassa yleisemminkin, mutta demokratioissa heillä on tapana jättää politikointi poliitikoille ja tulla pelastamaan maa poliitikkojen aiheuttamalta uhkaavalta tuholta tulla sitten korjaamaan heidän aiheuttamansa vauriot. Näin tapahtuu kaikkialla maailmassa, ja tällainen pelastava ja korjaava rooli on myös rauhanturvajoukoilla, työssä, jossa suomalaiset ovat sotilaittensa ansiosta saavuttaneet suurempaa arvostusta kuin millään muulla alueella viimeisinä vuosikymmeninä.>>> Vaikka kuinka viisaasti sanottaisiin, että joku on väärässä, kun hänen lähtökohtansa jo ovat väärät, mutta ei osoiteta, missä ja miten hän on väärässä ja mikä olisi oikea totuus, niin arvostelijan mielipide on nollan arvoinen,
Jaa-aa. Tietysti historiaa voidaan harrastella ikään kuin kysymys olisi tietokilpailusta ("se-ja-se kirjoitti siinä-ja-siinä kirjassa sen-ja-sen sanoneen niin-ja-niin"), mutta tällaisessa toistelussa ei varsinaisesti mitään ajatusliikettä tapahdu ja niin lähteiden kuin omien tulkintatarpeiden ja -motiivien osuus jää käsittelemättä. Viime vuosiltahan esim. Lasse Lehtisen tirkistelytarpeella ja juorumotiivilla toimiva väitöskirja on herättänyt akateemisen väen keskuudessa keskustelua poliittisen historiankirjoituksen yleisistä kriteereistä.
Toinen juttu on sitten se, että esimerkiksi väite "Suomi ei ole koskaan ollut sotilasliiton jäsen" ei palaudu mihinkään taustatietoon, vaan on de facto ilmaan jäävä käsitemäärittely. Jos historian harratelijat yrittävät ratkaista sotilaallista liittolojaliteettia koskevat kysymykset ikään kuin tietokilpailutasolla, silloin on aika tietoteoreettisesti valistuneempien puuttua asiaan. Terveellä järjelläkin tällaisissa asioissa pärjäisi pitkälle, mutta terveitähän eivät nämä historian harrastelun motiivit yleensä taida olla. Tällakin palstalla suuri osa teksteistä on toiseen maailmansotaan keskittyvää ja pahasti uusnatsismin sävyttämää julistusta, johon joukkoon kyllä sotilasajattelulla päkerretyt tämä-on-tätä tietokilpailutkin hyvin sopivat.
Itse harrastelin tuollaista kirjatietohistoriaa nuoruudessani kirjoittelemalla kaljakoripalkalla esitelmiä kadettikoululaisille erilaisista Suomen sotahistoriaan kuuluvista aiheista. (Linkomiehen muistelmien referoinnista sain aivan erityisesti kiitosta.)
>>> Etpä löytänyt tuostakaan yhtään virhettä, kun et korjannut minun olevan jossakin kohtaa väärässä ja kertonut, kuinka asia on Sinun mielestäsi tai tietojesi mukaan.
Mitähän tällaiselle "ajattelijalle" pitäisi tai voisi sanoa? Että annettujen tietojen varassa tapahtuva "mielipiteenmuodostus" on triviaa? Että sokeus omien lähtökohtien rajoittuneisuutta kohtaan on se varsinainen ongelma? Että kun kysymyksiin ladatut merkitykset sisältävät saman viestin kuin niihin löytyvät vastauksetkin, kukaan ei todellakaan pääse tällaisen "päättelyketjun" sisään todistamaan minkään "virheen" tapahtuneen?
Tiedonfilosofian peruskurssia voisi tietysti suositella, mutta taitaa tulla niin sanotusti elämänvaiheeseen suhteutettuna liian myöhään. - monet nuoret
K.K.Korhonen kirjoitti:
Hetken luulin Sinua melkoiseksi asiantuntijaksi ja epäilin jo yleensä tietyllä nimimerkillä kirjoittavaa, mutta
>> Sotilasajatteluun ne ehkä sopivat, mutta sotilaat ovat todellisuudentajuttomia ihmisiä, joille ei saa antaa ratkaistavaksi liian vaikeita ongelmia.miehet menettävät sotilaita (siis nimenomaan kapiaisia) kohtaan tuntemansa kunnioituksen armeijan harmaissa. Esimerkit voin kertoa omasta armeija-ajastani.
Esim. 1: Komppanian päällikön mielestä liian monta miestä (muistaakseni noin tusina) oli ilmoittautunut otille ja yli puolet oli saanut kp:ta. Seurauksena aamuyöllä kollektiivisena rangaistuksena brutaali taisteluharjoitus koko yksikölle, jonka aikana ei nöyryyttämisestä tingitty. Kautta rantain puhuen meille selvitettiin suoraan sanomatta, mutta siten, että kaikki varmasti ymmärsivät, ettei otille kannata mennä muuten kuin kilon palasina. Monella lopahti into varusmiespalvelukseen jo tähän tapaukseen.
Esim. 2: Komppanian upseeri oli syyllistynyt palveluohjesäännön rikkeeseen, jota en tässä tarkemmin viitsi eritellä. Kantelun (jonka teki kaksi varusmiestä muilta lupaa kysymättä) jälkeen hän sai myöhemmin huomautuksen yksikön edessä. Samana iltana kollektiivisena kostona yksikössä järjestettiin luultavasti läänin historian hirveimmät ns. rättisulkeiset. Ihmettelen vieläkin, miten joku sairas ihminen voi saada tyydytystä juoksuttaessaan aikuisia ihmisiä munasillaan pitkin kasarmia. Ja tietenkin siinä rivissä seistessä sai vielä kuunnella suoranaista v******a:" munanne näkyvät, miksi ette ole pukeutunut". Varsinaisen simputuksen hoitivat tietenkin varusmieskouluttajat yhden skabbarin seistessä nurkalla hymyilemässä.
Tämän jälkeen alkoi jo intti jostain syystä tuntua väkinäiseltä, onneksi aamuja ei enää paljon tämän jälkeen ollut.
Intin jälkeen en ole natsoja kunnioittanut.
Armeijan kunnian nimessä toivon, ettei tällaista enää 80-luvun jälkeen olisi paljon tapahtunut. Toivottavasti nämä olivat harvinaisia poikkeustapauksia. - instituutiona
monet nuoret kirjoitti:
miehet menettävät sotilaita (siis nimenomaan kapiaisia) kohtaan tuntemansa kunnioituksen armeijan harmaissa. Esimerkit voin kertoa omasta armeija-ajastani.
Esim. 1: Komppanian päällikön mielestä liian monta miestä (muistaakseni noin tusina) oli ilmoittautunut otille ja yli puolet oli saanut kp:ta. Seurauksena aamuyöllä kollektiivisena rangaistuksena brutaali taisteluharjoitus koko yksikölle, jonka aikana ei nöyryyttämisestä tingitty. Kautta rantain puhuen meille selvitettiin suoraan sanomatta, mutta siten, että kaikki varmasti ymmärsivät, ettei otille kannata mennä muuten kuin kilon palasina. Monella lopahti into varusmiespalvelukseen jo tähän tapaukseen.
Esim. 2: Komppanian upseeri oli syyllistynyt palveluohjesäännön rikkeeseen, jota en tässä tarkemmin viitsi eritellä. Kantelun (jonka teki kaksi varusmiestä muilta lupaa kysymättä) jälkeen hän sai myöhemmin huomautuksen yksikön edessä. Samana iltana kollektiivisena kostona yksikössä järjestettiin luultavasti läänin historian hirveimmät ns. rättisulkeiset. Ihmettelen vieläkin, miten joku sairas ihminen voi saada tyydytystä juoksuttaessaan aikuisia ihmisiä munasillaan pitkin kasarmia. Ja tietenkin siinä rivissä seistessä sai vielä kuunnella suoranaista v******a:" munanne näkyvät, miksi ette ole pukeutunut". Varsinaisen simputuksen hoitivat tietenkin varusmieskouluttajat yhden skabbarin seistessä nurkalla hymyilemässä.
Tämän jälkeen alkoi jo intti jostain syystä tuntua väkinäiseltä, onneksi aamuja ei enää paljon tämän jälkeen ollut.
Intin jälkeen en ole natsoja kunnioittanut.
Armeijan kunnian nimessä toivon, ettei tällaista enää 80-luvun jälkeen olisi paljon tapahtunut. Toivottavasti nämä olivat harvinaisia poikkeustapauksia.Jos armeija instituutiona toteuttaisi jonkin määritellyn päämäärän tavoittelua, kuten vaikkapa maanpuolustuksessa vaadittavien taitojen opettelua, opetusmetodit olisivat jokseenkin päinvastaiset kuin mitä ne nyt ovat.
Armeija ei kuitenkaan ole sellainen instituutio. Vallankaan asevelvollisuusarmeijalla ei ole perimmiltään juuri mitään tekemistä maanpuolustusvalmiuksien kanssa. Paradoksaalista, mutta totta. Armeija on oma kulttuurinen vastineemme samoille initaatio- ja miehuuskokeille, joita jo kaikissa primitiivisissäkin kulttuureissa harrastetaan.
Niihin sisältyy tyypillisesti nöyryyttämistä ja erimuotoista henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Niiden psykologia on varsin yksinkertainen. Kokelaiden kokemusten täytyy periaatteessa olla niin rankkoja, että pojille niistä selvittyään ja "miehiksi kasvettuaan" on syntynyt tarve toistaa sama seuraavalle sukupolvelle. Näin jo primitiivisissä yhteisöissä vahvistuu ryhmälle tarpeellinen, yhteisten kokemusten sementoima kiinteys.
Armeijankäynti-ikähän ei voisi olla mikään muu kuin mikä se nyt on: pojat on otettava käsittelyyn juuri murrosiästä selvinneinä mutta ennen kuin omat aikuisen aivot ovat kasvaneet. Vain tässä ikäkaudessa armeija voi toteuttaa primitiivisen initaatioriitin tehtävänsä.
Koska armeijassa on tosiasiallisesti kysymys jostain aivan muusta kuin mikä sen olemassaolon tarkoituksena sanotaan olevan, myös armeijaan kiinnittyneet henkilöt eli ammattisotilaat ovat ihmisinä jotain ihan muuta kuin mitä ilmoittavat olevansa. He ovat niitä joiden psyyke on tarkertunut noihin pubertaalisiin miehuuskokeiden tuntoihin. Niin juoksettamiset munasillaan ympäri kasarmia kuin esim. amerikkalaissolttujen heti miehitysvoiton jälkeen Irakissa toteuttamat vankien sukupuoliset nöyryyttämiset ja kiduttamiset ovat aivan tyypillisiä esimerkkejä pubertaalisista initaatioriiteistä.
Tällaisten asioiden pitäisi olla jokaiselle ajattelevalle ihmiselle itsestäänselvyyksiä. Monelle ne sitten vähän vanhempana ovatkin. Mutta useimmille armeijakokemukset vaikuttavat niinkuin niiden pitäisi primitiivisen mekanismin mukaan vaikuttaakin. Eli kun on itse koettu miehuuskokeet, raukka se joka ei vuorollaan niitä koe.
Juuri julkaistun mielipidekartoituksen mukaan noin 70% suomalaisista kannattaa asevelvollisuusarmeijaa. Tässä kysymyksessähän myös tulee näkyviin se miten vahvassa asemassa miehistymisriitit vielä omassa kulttuurissamme ovat. Armeijan varsinainen tehtävä - ns. maanpuolustus, mitä se ikinä enää takoittaneekaan - ei mielipiteenmuodostuksessa näyttele juuri minkäänlaista roolia, koska mielipidejakauma on yksiselitteisesti kulttuurisidonnainen. Eli siellä missä perinteinen yhtenäiskulttuuri vielä on voimissaan, siis maaseudulla ja Pohjois-Suomessa, poliittisesti keskustan kannattajien joukossa ja ammatillisesti alempien toimihenkilöiden keskuudessa asevelvollisuusarmeijan kannatus on selvästi vahvinta. Sen sijaan kaupungeissa, nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien joukossa asevelvollisuutta ei enää pidetä pyhänä.
- mennä..
Oivan kanssa yksityiskirjeenvaihtoon, ettei tarvitse täällä kehuskella, että minä kun .. ja Oiva siihen.
- Galluippi
Jaksaa jatkaa tuota fanaattista pauhaamistaan. Valehteleekin vielä väliin kuin sika pienenä, vaikka noita jauhajia on ollut jo liki kymmenkunta vuotta on kansan enemmistö viisaasti päättänyt olla ulkona sotilasliitoista ym. evp.sekopoltsien kappareiden hiekkalaatikkoleikeistä.
- K.K.Korhonen
Ei, en minä ole kruununraakki, vaan ikäni huomioon ottaen parasta A-ryhmää edelleen, kuten olin koko sotilasurallani, ja myös siviilitöissäni jo ennen sotaväki-ikääni ja minulle korkeimmalla mahdollisella sotilasarvolla ja ylimmillä mahdollisislla kunniamerkeillä palkittuna puolustusvoimista erottuani vielä 17 vuotta varsin vaativalla paikalla siviilityöelämässä toimiessani.
Vaikka olen vakaumuksellinen demokraatti (en siis kepulainenkaan) ja arvostan suuresti Suomen kansaa, jota olen aina ollut valmis vaikka hengelläni puolustamaan, sen kykyä ja mahdollisuuksia hahmottaa oikein tarpeemme turvallisuuskysymyksissä en pidä kovin hyvänä. Sitä kykyä ei koskaan ole ollut juuri millään muullakaan kansalla, paitsi nyt kokemuksistaan vihdoin katkerasti oppineilla Baltian mailla.
Useimmat johtajamme kyllä varmasti näkevät tarpeemme oikein, mutta sen sijasta, että heidän pitäisi kulkea kansan edellä ja valistaa sitä kertomalla heille oikeat näkemyksensä he myötäilevät vähätietoisinta kansanosaa, josta olettavat enimmät äänensä saavansa. Monet polittikan ulkopuolella olevat viisaimmat ja arvostetuimmat johtajamme, kuten mm. Martti Ahtisaari sanovatkin mielipiteensä suoraan: meidän tulisi mitä pikimmin liittyä kaikkiin läntisiin kansainvälisiin demokraattisiin yhteisöihin, myös ja ennen muuta Natoon, jotta pääsisimme mukaan myös vaikuttamaan ja antamaan panoksemme emmekä joutuisi ainoastaan vain vastaanottamaan.
Jo Paasikivi, jota usein olen siteerannut, korosti poliittisten johtajien velvollisuutta kertoa, "lyödä vaikka nuijalla päähän" kansalle sitä asennetta, joka sen turvaksi on tarpeen, sillä kansa itse ei sitä tajua. Tätä mieltä oli siis Paasikivi.
Tietenkin myös sotilasjohtajillamme on koulutuksensa ja kokemuksensakin vuoksi kyky ja mahdollisuudet muita paremmin nähdä turvallisuustarpeittemme vaatimukset, ja vastuunsa tuntien he joskus näkemyksiään esittelevätkin. Mutta demokratioissa sotilaat eivät osallistu politiikkaan, vaikka he kokemuksesta hyvin tietävät joutuvansa sitten ensimmäisinä tuleen poliitikkojen tekemien virheiden vuoksi.
Emeritusprofessori Heikki Ylikangas lienee useimman historianharrastajan mielestä viisaimpia ja vilpittömimmin puolueettomuuteen pyrkiviä historioitsijoitamme (paitsi etelä-pohjalaisten mielestä vapaussodan realistisen kuvauksensa, kirjan "Tie Tampereelle" vuoksi).
Häntä ei ole voitu pitää ainakaan sotakiihkoisena eikä Nato-myönteisenäkään. Nyt Venäjällä edelleen tapahtuvaan historian vääristelyyn ja Suomen asioihin puuttumiseen suivaantuneena hän muutama viikko sitten kolumnissaan Suomen Kuvalehdessä arvosteli kirpeästi jälkisuomettuneisuuttamme ja täällä edelleen esiintyvää Venäjän pelokasta nöyristelyä tarkoittaen totesi: "Nyt Suomi torjuu Nato-jäsenyyden sillä perusteella, mikä olisi ainoa hyvä syy meidän siihen liittymiseen". - guytgu
K.K.Korhonen kirjoitti:
Ei, en minä ole kruununraakki, vaan ikäni huomioon ottaen parasta A-ryhmää edelleen, kuten olin koko sotilasurallani, ja myös siviilitöissäni jo ennen sotaväki-ikääni ja minulle korkeimmalla mahdollisella sotilasarvolla ja ylimmillä mahdollisislla kunniamerkeillä palkittuna puolustusvoimista erottuani vielä 17 vuotta varsin vaativalla paikalla siviilityöelämässä toimiessani.
Vaikka olen vakaumuksellinen demokraatti (en siis kepulainenkaan) ja arvostan suuresti Suomen kansaa, jota olen aina ollut valmis vaikka hengelläni puolustamaan, sen kykyä ja mahdollisuuksia hahmottaa oikein tarpeemme turvallisuuskysymyksissä en pidä kovin hyvänä. Sitä kykyä ei koskaan ole ollut juuri millään muullakaan kansalla, paitsi nyt kokemuksistaan vihdoin katkerasti oppineilla Baltian mailla.
Useimmat johtajamme kyllä varmasti näkevät tarpeemme oikein, mutta sen sijasta, että heidän pitäisi kulkea kansan edellä ja valistaa sitä kertomalla heille oikeat näkemyksensä he myötäilevät vähätietoisinta kansanosaa, josta olettavat enimmät äänensä saavansa. Monet polittikan ulkopuolella olevat viisaimmat ja arvostetuimmat johtajamme, kuten mm. Martti Ahtisaari sanovatkin mielipiteensä suoraan: meidän tulisi mitä pikimmin liittyä kaikkiin läntisiin kansainvälisiin demokraattisiin yhteisöihin, myös ja ennen muuta Natoon, jotta pääsisimme mukaan myös vaikuttamaan ja antamaan panoksemme emmekä joutuisi ainoastaan vain vastaanottamaan.
Jo Paasikivi, jota usein olen siteerannut, korosti poliittisten johtajien velvollisuutta kertoa, "lyödä vaikka nuijalla päähän" kansalle sitä asennetta, joka sen turvaksi on tarpeen, sillä kansa itse ei sitä tajua. Tätä mieltä oli siis Paasikivi.
Tietenkin myös sotilasjohtajillamme on koulutuksensa ja kokemuksensakin vuoksi kyky ja mahdollisuudet muita paremmin nähdä turvallisuustarpeittemme vaatimukset, ja vastuunsa tuntien he joskus näkemyksiään esittelevätkin. Mutta demokratioissa sotilaat eivät osallistu politiikkaan, vaikka he kokemuksesta hyvin tietävät joutuvansa sitten ensimmäisinä tuleen poliitikkojen tekemien virheiden vuoksi.
Emeritusprofessori Heikki Ylikangas lienee useimman historianharrastajan mielestä viisaimpia ja vilpittömimmin puolueettomuuteen pyrkiviä historioitsijoitamme (paitsi etelä-pohjalaisten mielestä vapaussodan realistisen kuvauksensa, kirjan "Tie Tampereelle" vuoksi).
Häntä ei ole voitu pitää ainakaan sotakiihkoisena eikä Nato-myönteisenäkään. Nyt Venäjällä edelleen tapahtuvaan historian vääristelyyn ja Suomen asioihin puuttumiseen suivaantuneena hän muutama viikko sitten kolumnissaan Suomen Kuvalehdessä arvosteli kirpeästi jälkisuomettuneisuuttamme ja täällä edelleen esiintyvää Venäjän pelokasta nöyristelyä tarkoittaen totesi: "Nyt Suomi torjuu Nato-jäsenyyden sillä perusteella, mikä olisi ainoa hyvä syy meidän siihen liittymiseen".yutgu76tu
- Bönö-Rame
Minä kannatan Natoon liittymistä. Se turvaa Suomen tulevaisuudessakin (kun itä naapuri ei ole siitä parhaasta päästä). Ja muutoikin, jos Suomi joutuun konflikteihin niin meidän ei pidä luottaa siihen että sotein aikainen taito/kyky toistuisi ikuisesti. Korhonen tietää mistä puhuu.
Olet, anteeksi vaan, jälkipeluri! Pystyisin itsekin siteeraamaan historian merkkihenkilöitä
vuosikymmenten tai - satojen takaa ja todeta heidän olleen aivan väärillä jäljillä! Oletko sukua tälle Timo T.A. Mikkoselle?
vom- Slopo
Niin, voiko historiasta mitään oppia, voisiko historiallisia tapahtumia käyttää esim. opetustyössä joltain osin.
Onko mitään mieltä tutkia historiaa, ellei halua löytää sieltä joitain ajatuksia.. tulevaisuutta varten.
- Näkökulma
Olemme siis ilman mitään liittoja voittaneet pirun ja perkeleen, kuten eräs kirjoittaja täällä näitä maita nimittää, nytkö meidän pitäisi liittoutua Allahia vastaan ?
Onko Allah se mahtava voima, jota ei suomalainen sotilas enää kykene kukistamaan? - tosiasiaa
JKP:n päiväkirjat:
25.8.55
Hänen Ylhäisyydelleen Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton
Korkeimman Neuvoston Presidiumin puheenjohtajalle
Marsalkka K. Voroshiloville.
Teidän Ylhäisyytenne.
Kiitän Teidän Ylhäisyyttänne kirjeessä tämän kuun 16. päivältä
minulle esitetystä kutsusta saapua Moskovaan Korkeimman
Neuvoston Presidiumin ja Teidän Ylhäisyytenne vieraana.
Mielihyvällä otan kutsun vastaan. Olen valmis saapumaan
Moskovaan ensitulevan syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla Teille
sopivana ajankohtana.
Olen tyydytyksellä pannut merkille, mitä Teidän Ylhäisyytenne
lausuu sekä maidemme välisten suhteiden suotuisasta kehityksestä
vuonna 1948 Suomen ja Neuvostoliiton välillä ystävyydestä,
yhteistoiminnasta ja molemminpuolisesta avunannosta solmitun
sopimuksen pohjalla, että myös siitä, kuinka näiden suhteiden
edelleen kehittäminen vastaa kansojemme pyrkimyksiä rauhaan ja
ystävyyteen. Nämä Teidän Ylhäisyytenne esittämät ajatukset
vastaavat minunkin käsitystäni Suomen ja Neuvostoliiton
välisistä suhteista ja niitä koskevista tulevaisuuden
pyrkimyksistä.
Toivon, että edessä olevat neuvottelut Moskovassa ovat omiaan
tätä suotuisaa kehitystä edistämään ja lujittamaan.
Vastaanottakaa, Teidän Ylhäisyytenne, syvän kunnioitukseni
vakuutus.
J.K. Paasikivi
Suomen Tsavallan Presidentti.
Helsinki 25. elok. 1955.
Torstai 15.9.55. Lähtö Moskovaan.
Moskovassa juhlallinen vastaanotto. Suuri kunniakomppania,
erinommainen soittokunta, diplomaatteja. Woroshilov, hauska
mies, vanha herra. Minun täytyi häneltä kysyä neuvoa, miten
menetellä. Sanoin olevani kokonaan sivilisti. Lausuin
"Sovietskoje soldati". Molotov vastassa. Tervehdimme vanhoina
tuttavina. Minä sanoin: "Davno nje vidalis."
15.9. kl. 15 kunniakäynti Woroshilovin luona Kremlissä, siellä
oli läsnä Molotov ym., kenties n. parikymmentä henkilöä.
Istuimme suuren pöydän ääressä ja juttelimme yhtä ja toista. Sen
jälkeen seppeleenlasku Leninin ja Stalinin Mausoleumissa.
Kävimme Mausoleumin läpi. Leninin olin ennen nähnyt, mutta
Stalinin nyt ensimmäistä kertaa. Nähdäkseni Stalin sangen hyvin
entisen näköinen. Viivähdin häntä katselemassa jonkun hetken.
17.9. (lauvantai).
Illalla olimme Suuressa Oopperassa - Prokovjevin "Tuhkimo".
Olimme vanhassa keisarillisessa aitiossa. Woroshilov sanoi, että
se oli Nikolai II:n paikka. Minä: "Meidän ystävämme!"
Woroshilov ja Hrutschev nauroivat.
Kun tulin sisään Woroshilovin ja Hrutschevin kanssa, yleisö
taputti vilkkaasti käsiään. Soitettiin Maamme ja Neuvostoliiton
kansallishymni.
Kaksi viimeistä näytöstä olimme sivulooshissa Woroshilov,
Hrutschev, Kekkonen ja minä.
18.9. sunnuntai
Illalla minun päivälliseni ja päivällisen jälkeen vastaanotto
lähetystössä.
Miellyttävä ja hyödyllinen. Pidin puheen ja luovutin
Woroshiloville Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjuineen,
jonka Woroshilov oli suostunut vastaanotamaan, koska minä olin
ottanut Leninin kunniamerkin.- niinpä...
... kysymyksessähän oli valtioviisas Paasikivi, ei siis kukaan Korhonen.
- Svastika hakaristi
Voroshilovin saama Suomen Valkoisen Ruusun suurristi hakaristiketjuineen!
Suomen Valkoisen Ruusun Suurristi Ketjuineen
http://www.mannerheim.fi/13_erity/kuvat/12.gif
http://www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/kunniakas_hakaristimme/haka_suurristit.jpg
http://www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/kunniakas_hakaristimme/
Syy hakaristien poistoon
"Voroshilovin saama oli kolmas sodan jälkeen valtion päämiehelle annettu Suomen Valkoisen Ruusun suurristi."
- vuosina
eri lailla.
Nimittäin jatkosodan alussa hän teki puheen Leningradin valtauksen kunniaksi.
Mutta voiko sanoa että kaikki sotilaat ovat sellaisia
tai että
kaikki poliitikot ovat tällaisia?
Sotilaiden ja poliitikkojen joukkoon mahtuu monenlaista miestä ja mielipidettä. Lisäksi tilanteet vaihtuvat kenties jopa vuosittain ja jokainen joutuu aina uudelleen tarkistamaan vähän väliä mielipidettään.
Sotilasliitto - de facto vastaan de jure
http://fi.wikipedia.org/wiki/De_facto
Kaksi maata voivat olla de jure sotilasliitossa mutta silti niiden välille voi kehittyä sota.
de facto
Natsi-Saksa ja N-liitto olivat de facto sotilasliitossa kukistaessaan Puolan syksyllä 1939.
Suomi ja Saksa olivat sotilasliitossa kesästä 1941 kesään 1944.
Suomi oli sotilasliitossa Liittoutuneiden kanssa syksystä 1944 loppukevääseen 1945.
Suomi ja NATO, so what! Sotilasliitot tulevat ja menevät eivätkä sopimukset tiukan paikan tullen sido ketään. Pienet valtiot ovat usein vain vaihtorahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246