Saksan hallitus on kertonut tänään ryhtyvänsä hätätoimenpiteisiin turvatakseen maan energiansaannin. Kaasun kulutuksen vähentämiseksi hiilivoimaloita valjastetaan nykyistä enemmän sähköntuotantoon.
Ympäristöministeri Robert Habeck kertoi päätöksen olevan katkera, mutta korosti hiilen käytön kasvattamisen olevan nyt välttämätöntä kaasun kulutuksen vähentämiseksi.
Näin muualla, mutta Suomessa kansa ajetaan vaikeuksiin.
Hiilen Käyttö Lisääntyy Vauhdilla.
4
57
Vastaukset
- Anonyymi
Hiili- ja typpiogelmat voidaan nyt kuopata syvälle turpeeseen.
Maailma hukkuu baskaan, me vain nostamme veroja ja joudumme konkurssiin.- Anonyymi
Stadin Vihreät Rikkaat Leidit ovat nyt hiljaa turpeesta.
Sähkö tulee seinästä .
Lämpö tuli Venäjältä, mutta mistä ensi talvena ?
Saksan vihreät ovat valinneet tämän tien.
Vihreä energia on saksalaisille sitä, että otetaan vanhoja hiilivoimaloita uudelleen käyttöön.
Vihreät vaativat Saksan hienojen ydinvoimalaitosten alasajoa. Saksa on purkanut ja purkaa edelleen toimivia ydinvoimalaitoksia joilla olisi ollut vielä vuosikymmeniä käyttöaikaa jäljellä.
Nyt Saksan vihreille on selvinnyt, että sähkö tulee töpselistä kuten he ovatkin tienneet, mutta sinne töpseliin tuleekin sähköjohto jossa onkin kaksi päätä.
Energiavajeessa siis otetaan vanhat, paljon saastuttavat hiilivoimalat taas käyttöön.
Saksan ympärillä olevat ydinvoimalaitokset myyvät kaiken mahdollisen sähkön Saksaan mutta se ei riitä. Tuulimyllyt ja aurinkokennot eivät ole ratkaisu Saksan teollisuuden sähköntarpeen tyydyttämiseksi.- Anonyymi
Turpeen käyttöä lisättävä Suomessa. Mikään ilmastonsuojelu organisatio ei sitä estä, riittää kun sanoo sen olevan välttämätön.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906