Venäjän lausunnot yhä enemmän överiksi

35

78

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lavrovin huoli Ukrainan kansasta on tietysti aiheellinen. Mutta onkohan hän kysynyt ukrainalaisilta, mikä heitä huolestuttaa?

      Nyt nähdään, meneekö totaalisen valheellinen, asiat väärinpäin kääntävä retoriikka maailmalla täydestä. Venäjällä se näyttää menevän.

      • Anonyymi

        Juutalaisten oligarkkien ja byrokraattien menetettyä valtansa sekä Venäjällä että Kiinassa nämä maat eivät ole enää suostuneet alistumaan läntisen valtaeliitin käskyvaltaan. Niinpä ne on saarrettu ja pyritty Soroksen ja muiden sionistien järjestämien värivallankumouksien avulla hajoittamaan palasiksi siinä kuitenkaan onnistumatta.
        Venäjä ja Kiina ovatkin vain lisänneet tukeaan Israelin vihollisille eli Syyrialle, Iranille ja Hezbollahille, jotka ovat Lähi-Idässä pystyneet pysäyttämään Israelin laajenemisen. Niinpä sitten Israel on kostanut varsinkin Venäjälle lisäämällä sen saartoa ja yllyttämällä Ukrainaa pommittamaan venäläistä Donbassia. Näin syntyi Ukrainan sota, jolla Venäjä pyrkii pääsemään ulos saarrosta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielipuolista salaliittohöpinää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sota syttyi kun putte päätti lätissään röhkimässä päätti lähettää örkit sotimaan. Vaikka juuri ennen sanoi päinvastoin.

      • Anonyymi

        Ai Iin ku Israel arabia Palestiinassa kaikki lähti Egyptistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisten oligarkkien ja byrokraattien menetettyä valtansa sekä Venäjällä että Kiinassa nämä maat eivät ole enää suostuneet alistumaan läntisen valtaeliitin käskyvaltaan. Niinpä ne on saarrettu ja pyritty Soroksen ja muiden sionistien järjestämien värivallankumouksien avulla hajoittamaan palasiksi siinä kuitenkaan onnistumatta.
        Venäjä ja Kiina ovatkin vain lisänneet tukeaan Israelin vihollisille eli Syyrialle, Iranille ja Hezbollahille, jotka ovat Lähi-Idässä pystyneet pysäyttämään Israelin laajenemisen. Niinpä sitten Israel on kostanut varsinkin Venäjälle lisäämällä sen saartoa ja yllyttämällä Ukrainaa pommittamaan venäläistä Donbassia. Näin syntyi Ukrainan sota, jolla Venäjä pyrkii pääsemään ulos saarrosta.

        Venäjä on puoli aasialainen puoliarabialainen sekasotku.

    • Anonyymi

      Puheista ja lausunnoista parhaiten huomaa kun epätoivo valtaa mielen Medved Lavrov venäjän duuman ja venäläisten sotilashenkilöiden puheet käyneet aivan järjettömiksi se kielii vain itsevarmuuden ja kontrollin menetyksestä rivien välistä voi hyvin lukea mikä hätä venäjällä on kun alkavat tiedostamaan tilanteensa vakavuuden sekä sen että asiat ovat ajautuneet siihen ettei pakkivaihdetta ole enään olemassa koko nykyisen venäjän tuhoutuminen on edessä.

      Mahtaa tuo olla vittumainen tunne niin Lavrovilla Putinilla kuin muillakin venäläisillä jotka tietävät asioiden oikean tolan .
      Rivi venäläiset Putinistit ovat autuaan tietämättöminä aivottomina asioista sotakiimassaan reaalimaailman vääjäämätön paljastuminen heille tulee olemaan valtava katastrofi saas nähdä mihin ja keihin heidän pettymyksestä sikiävä vihansa kohdistuu se on varmaa että omaa tyhmyyttään ja yksinkertaisuuttaan he eivät tule asiasta syyttämään.

      • Anonyymi

        Edes perus-iivana ei elä venäjällä niin säkki päässä, että uskoisi tuota Kremlin syytämää "totuutta". Toki seassa on niitä, jotka seuraavat Putleria syvimpään yöhön eivätkä näe tämän sairaissa toimissaan Ukrainassa mitään väärää.
        Kansan "tuki" Putinin hyökkäyssodalle Ukrainaan on vain Kremlin luoma valhe ja vapautensa ja henkensä pitimiksi kansa ei nouse barrikadeille. Jos vaihtoehdot ovat asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä ja siitä seuraava 15:sta vuoden työleiritys tai suun supussa pitäminen ja valtiojohtoisesta kansalaisiin kohdistuvasta terrorista nauttiminen, niin venäläinen valitsee jälkimmäisen.

      • Anonyymi

        Rivi on niitä reberbanhin bordellissa.

    • Anonyymi

      Venäjän johto alkaa olla kuin kielilläpuhuva hihhulilauma. Sekavia natsipuheita, uskonnollista sekoilua ym. Näitä pitäisi perusvenäläisten sitten uskoa. Kyllä alkavat varmaan kyllästyä sekopääjohtoonsa.

      • Anonyymi

        YouTube Espoon helluntaiseurakunta

    • Anonyymi

      Lavrov lausui ilmoille täyttä faktaa, kun tiedämme mitkä ovat natsien suhteet hallintoon.
      Ukrainan kansalle, ainakin venäläistaustaiselle väestölle, elämä on ollut yhtä piinaa ja ovat eläneet terrorin alla.
      Koko Ukrainan väestön elintaso on todella alhaalla.
      Länsidemokratia on siinä tilassa, ettei asiasta ole koskaan missään yhteydessä tehty numeroa, eli mistä ei puhuta, sitä ei olekaan.
      On aika puhua asiat asioina, natohuorien valheet eivät saa rikkoa totuutta lausuttuna ääneen.

      • Anonyymi

        Natsien suhteet. ZELENSKI ON JUUTALAINEN UUSNATSI NIIN.

    • Anonyymi

      Lierov puhuu vain,mitä Putin antaa puhua.

    • Anonyymi

      Lavrov!

      • Anonyymi

        Liero. V.

    • Anonyymi

      Venäjällä on paljon enemmän natseja kuin Ukrainassa.

      Sanokaa minun sanoneen.

    • Anonyymi

      Venäjän ulkoministeri kommentoi väitettä, että hänellä on tai olisi ollut äiti. "Tyypillistä läntistä disinformaatiota, mitään äitiä ei ole koskaan ollut".

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Noilla älyvapailla lausunnoilla on tarkoitus hoitaa omankansa suuri kusetus ja hämäys. Eihän Venäjällä olla koskaan mikään perustunut totuuteen tai järkeen, pelkkää kyttäystä ja pelolla hallintaa.

    • Anonyymi

      Niin, mitä ihmeellistä tuossa on? Tosiasioita, ei voi muuta todeta.

    • Anonyymi

      Suomi on kuin Pohjois-Korea!

    • Anonyymi

      Venäjältä satelee nyt täysin kahjopäisiä lausuntoja. Ikäänkuin siellä kilpailtaisiin, kuka vetää eniten överiksi.

      • Anonyymi

        Valkolaisten Valko venäjä vit russi on Virossa mafiaa ja nyt ne menettää sen itsenäisyyden tyhmyyttään.

      • Anonyymi

        Putin sanoo johtavansa nyt maailmaa

    • Anonyymi

      Se on tuo ihmisen psykologia sellainen että kun kontrolli katoaa ja pakokauhu ja pelko tulevaisuudesta iskee päälle se yleensä näkyy täysin utopistisissa puheissa ja julkituloissa joita kyseiset ihmiset tasapainoisessa tilassa ei koskaan suustaan päästäisi .

      Näkyyhän se täällä idän tiltujen kirjoituksissakin niistä on tullut aivan älyvapaita järjettömiä heittoja vain ilman minkäänlaista asiaa tai pohjaa hoetaan vaan jotain järjetöntä mantraa mitä on opittu venäjän propagandamediasta vailla mieltä.

    • Anonyymi

      Lopun alku näkyy jutuissa.

    • Anonyymi

      Noniin juutalainen uusnatsi zele.

      • Anonyymi

        Venäjällä uusnatsit onkin ollut juutalaisia nuoria. Niillä on joku sellainen ääri ryhmä.

    • Anonyymi

      Tietysti tzetseenit on ääri islamisteja ja juutalaisia siellä. Ääri. Sehän riippuu aina opettajista mitä niille opetetaan.

    • Anonyymi

      Taitaa kyse olla vain ääriUkrainalaisista ja ääriPutinisteista jotka haluavat tappaa ääriUkrainalaiset ja viedä heidän maansa ja tehdä ääriUkrainalaisista ääriPutinisteja .

      Minä ääriSuomalaisena olen tuollaista ääriPutinistien vanhanaikaista sotimista vastaan vieraassa maassa ja toivon ääriUkrainalaisten pistävän sellaisen äärirallin päälle että ajavat ääriPutinistit maastaan pois .

      • Anonyymi

        Nyt olet totuuden äärissä. Tuollaisiin suomalaisiin minäkin kuulun.

    • Anonyymi

      Venäjän valheiden verkko on koominen.

    • Anonyymi

      Venäjä valmistelee "kansanäänestystä" miehittämillään Ukrainan alueilla kiertämällä ovelta ovelle haastattelemassa, ja epäilyttäviksi luokitellut henkilöt siirretään pois alueelta.

    • Anonyymi

      Hieno homma että ryssiä kuolee koko ajan enemmän. Elukat hävitettävä maan päältä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5690
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1518
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1336
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      348
      1277
    Aihe