No nyt on mukavaa.
Korona on ohi, kun kaupoissa ovat kapulat hihnalla.
Ei enää metrien väliä seuraavaan asiakkaaseen.
Ei enää hiostavaa maskia.
Rajat ovat auki ja porukat tuovat rahaa maallemme.
Ei järkkyjä kuumia päiviä ja öitä.
Aivan ihanaa tanssia sadetanssia ulkona.
Happirikkaus on fantastista.
En voi olla mainitsematta hoivakotia.
Nyt ovet ovat auki ja omaiseni parantumaan päin.
Soittajat ja laulajat tulevat vanhuksille esiintymään.
Asukkaat pääsevät ulos.
Talo on herännyt hirveästä koronapainajaisesta.
On riemastuttavaa olla 68-vee ja vieläpä suhthyvässä hapessa.
Hiuksiin väriä, mekko päälle ja korkkarit jalkaan
Jospa pistäytyisin oikein vanhanaikaisessa tanssipaikassa.
Siellä on naistenhaku.
Miten lie oman tanssitaitoni laita.
Eiköhän se ole vastaavaa kun pyörällä aikoinaan opettelu.
Kyllä sen taitaa vanhasta muistista.
Vai tarvinkohan apupyöriä?
Onpas kivaa
48
59
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmaisevatkohan miehet ihastuksensa sinuun samoin kuin minuun. Lähdin pitkästä, pitkästä aikaa päivätansseihin. Tanssin valssia ja mies tokaisi: Onpa sinulla vahvat selkälihakset. Toisille kerrotaan kauniista silmistä tai säihkysääristä, minulle näin. Kai siitäkin on kiittäminen, mukava ylipäätään, että muutamaan tanssiin haettiin.
Ano 07:15
Minulle mies voisi tokaista.
" Mistä pidän kiinni kun ei ole oikein tuota vyötäröä"
Miehet puhuvat yleensä vähän.
Valitettavasti ovat liiankin totuudenmukaisia joissakin asioissa.
- Anonyymi
Ihana aloitus teksti ja positiivinen kiitos! Todella iho alkaa pikkuhiljaa voiman hyvin ilman maskia. Kyllä se tanssi taito on siellä aivojen sisällä vaikka väliä olisi tanssin vuosien kun palautu mielin askel muutaman pyörähdyksen jälkeen.Kaupoissa todella on kapulat hihnojen väliin palatunnut.Mutta on tullut itsepalvelu kassa rivit. Usein kun itis prisma mennyt vasta iltapäivää on käytössä vain 2 kassa ja ruuhka jonot.Kaupiaan tietoinen valinta ,saisi ihmiset itsepalvelu kassoille ja henkilökuntaa vähennettyä kun ihmiset tekee itse kassa työn! SÄÄSTYY HENKILÖKUNTA KULUT,PALKAN MAKSUT YMM.
Ano 07:20
Itsepalvelukassoista senverran, että itselleni ne kyllä sopii.
Kun olen keskustassa ja olen riippuvainen bussin aikatauluista.
Kesällä kulkee vain muutama bussi päivässä.
Minulla on vain muutama ostos.
Pitkässä rivissä on perheenemäntiä, joilla on kärryt täynnä ruokaostoksia.
On itsellä vähän kiirus.
Itsepalvelukassa on siihen oiva ratkaisu.
Ymmärrän kyllä, että pitkässä juoksussa se lisää työttömyyttä kassahenkilöillä.
Olinpa lukevani jostain, että Helsingissä on kioski jossa ei ole lainkaan henkilökuntaa.
Asiakas ottaa ja maksaa kaiken itse.
Sekö on suuntaus.
- Anonyymi
Korona ei ole hävinnyt mihinkään, siitä ei vaan Ukrainan sodan jälkeen uutisoida. Maski pysyy tiukasti naamallani kauppakeskuksissa ja julkisessa liikenteessä ym. Ystäviä tapaan vain ulkosalla, turvavälein ja käsidesiä käytän kodin ulkopuolella. Käyttäkää hyvin suojaavaa FFP3-maskia, suosittelen ! Syyskuussa otan 4. koronarokotteen, ottakaa te muutkin, sillä yli kuusikymppiset riskiryhmään kuuluvia.
- Anonyymi
Päätit siis antautua koronapelolle ja ahtauttaa koko lopun elämäsi. Minä päätin elää vapaasti, en uhkarohkeasti kuitenkaan.
- Anonyymi
Kummallinen tauti on kun ei edes perheen sisällä kaikki sairasta vaikka yksi perheenjäsen saa muualta tartunnan ja sairastaa. Näin nyt jo toisessa tuttavaperheessä.
Itse olen kulkenut jo keväästä ilman maskia muualla paitsi Onnibussissa enkä ole tautia onnistunut saamaan. Neljättä rokotusta en ole ajatellut ottaa kun olen perusterve, enkä kuulu kriittisiin riskiryhmiin vaikka olenkin muutamaa vuotta vaille 70v.
Koko korona-aikana en ole käsidesiäkään lotrannut kuin kauppaan mennessä, kotiin tullessa pesen kädet. Pieni käsidesipullo on ollut kyllä mukana reissuilla ja bussissa sitä olen käyttänyt.
Lukuisia koronatestejä olen tehnyt nytkin kesän aikana tiettyjen oireiden takia mutta turhaan, nokka vuotaa ja välillä äänikin meinaa mennä siitepölyjen takia.
vn - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätit siis antautua koronapelolle ja ahtauttaa koko lopun elämäsi. Minä päätin elää vapaasti, en uhkarohkeasti kuitenkaan.
Jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee.
Ano 09:10
Eihän se korona tietty mihinkään ole hävinnyt
On kait nyt jotenkin lievempänä.
Maskia käytän vain hoivakodissa, kun siellä on sääntönä käyttää sitä.
Ja itseasiassa omaiseni takia olen rokotteetkin ottanut.
Minulle tulee kaupungin terveydenhuollolta tekstiviesti.
On aika ja paikka rokotukselle.
Viimeksi tuli hoitaja kotiini rokottamaan.
Viimeaikaiset päänsärkykohtaukseni ovat minulle uutta.
Mietin johtuneeko koronarokotuksesta?- Anonyymi
Epäilen juttusi yllyttää myrkky piikeille.
- Anonyymi
Kyllä sä jotain "apuratasta" tarvit kun tuollaisia mietit. Korona ei ole ohi vaikka laitat millaisen värin tukkaas. Kannattaa uskoa ja käyttää korona-asiaan liittyviä kieltoja ja määräyksiä. Odotahan kun koulut aukeaa niin kaikki muu suljetaan.
Ano 11:28
Tanssipaikka on auki.
Ei siellä ole mitään kieltoja tai määräyksiä.
Nyt pitää mennä eikä odottaa mitään uusia variantteja.
Tässä iässä ei ole enää aikaa jahkailla.
- Anonyymi
Korona on edelleen olemassa, ja siksi tietynlainen varovaisuus on asiallista, mutta minä en ainakaan suhtaudu asiaan liioittelevan pelokkaasti, vaan käyn ulkoilemassa ja kaupoissa aivan normaalisti.
Terveisin: Puolireuho- Anonyymi
Samma här! Elän aivan normaalisti. Korona on ja pysyy ja tiedän lukuisia tapauksia, joissa on oltu niin varovaisia kuin suinkin, aina maskit ym. ja siitä huolimatta sairastuu, joten eiköhän se ole aika lailla tuurissaan. Hyvä vastustuskyky on tässäkin poikaa, ja minulla sitä tuntuu olevan.
Nimim. kymmeniä kertoja altistunut, rokotettu muttei sairastunut
- Anonyymi
Joukkopaikoissa jatkan edelleen FFP2 maskin käyttöä. En koe sitä mitenkään kiusallisena.
Kassajonossa olen toiminut ennen koronaakin siten, että saatuani omat ostokseni hihnalle niin kapulan laittamisen jälkeen vetäydyn sivulle jos vain on tilaa jolloin perässäni olevat fiksummat pääsevät mättämään tavaroitaan hihnalle.
Kassan jälkeen mätän ostokseni kärriin heti sitä mukaa kuin kasööri saa vinkauttaneen viivakoodin.
Pakkaan kassini sivummalla aiheuttamatta enempää jonoa kuin on pakko.
Asumme kerrostalossa ja olen aina kotiin tultuani pessyt käteni saippualla.
Korona aikana hölväsin desillä silloin, tällöin kohteet joihin tartumme usein.
Ovien, jääkaapin, ikkunoiden kahvat, katkaisijat, lieden säätimet, totunnaiset oven pielet yms. - Anonyymi
Koronaa on niin paljon, ettei edes tilastoja uskalleta ilmoittaa.
Kuolemia liukuhihnalta kai.- Anonyymi
Alle 80-vuotiaat on keväästä asti olleet ilman rokotuksen antamaa suojaa.
Vain riskiryhmiä on rokotettu. Ei esim. 65-79 vuotiaita, jotka kuuluvat ikänsä
puolesta riskiryhmään.
Jos on saanut kolmannen rokotuksen viime vuoden loppupuolella
tai tämän vuoden alussa sen teho on jo mennyt.
- Anonyymi
Riemuitkaa ja rällätkää nyt sitten viimeisen päälle!
Syksyllä voi olla ruuhkaa krematorion ovella.
Ei se virus ole mihinkään hävinnyt.
Taitaa pahin myräkkä olla vielä odottamassa, kun suojautuminen on nyt lopetettu. - Anonyymi
Tämä työviikko meni läskiksi. Kiitos koronan
- Anonyymi
Median ja poliittisten roistojen yms aivopesu ei ole tehonnut meihin terveisiin ihmisiiin. Ei ole suojia pidetty eikä sairastettu mitään kuten ennenkään. Ei mitään syytä naama vaippaan eikä muuhun hössötykseen.
Oli alusta lähtien selvää mistä kysymys ja mitä se piikin tavoite on. DEPOPULAATIO.
Piikillä käyneet saiarstelee,kuolee. Vieläkö niitä rättinaamoja näkee julkisilla paikoilla? Piikit oli ÄO testi ao apinatouhut on idiootti varmistus. - Anonyymi
Korona ei ole ohi ja maskin käyttöä ihmisjoukoissa suositellaan. - Nm. Monetko uutiset olet missannut
- Anonyymi
Siellä ne näkyivät vanhusasiakkaat kulkevan kaupassa; rätti naamalla ja kondoomihanskat käsissä!
- Anonyymi
Ei ole tosiaankaan ohi,Ruotsissa kuoli viikon aikana 109 ihmistä koronaan, siis viime viikon torstai iltapäivästä tähän päivään kl 12 ilmoitetut tapaukset. Nyt Koronaan kuolleita henkilöitä yhteensä 19359 henkilöä vuoden 2020 maaliskuun lopusta laskien.
Hoitohenkilökunta on kodinhoidossa, vanhustenhoidossa, lääkäriasemilla, sairaaloissa ottanut uudelleen hengityssuojaimet käyttöön.
Suurin osa kuolleista yli 70 vuotiaita (17190 henkilöä)
Hytinäx1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä ne näkyivät vanhusasiakkaat kulkevan kaupassa; rätti naamalla ja kondoomihanskat käsissä!
Täällä meilläpäin nimenomaan vanhukset näyttävät kulkevan ruuhkaisessa kauppakeskuksessa ilman maskia, jota minä kyllä ihmettelen. Ne harvat, jotka maskia käyttävät, ovat työikäisiä tai nuoria. Naapurin nuori tyttö kulkee rappukäytävässäkin maski naamalla! Itse käytän maskia edelleen.
Suojakäsineitä minäkin käytin kauppareissuilla kevääseen 2021 asti, luovuin hanskojen käytöstä, kun sain ekan rokotuksen, käsidesiä toki käytän edelleen!
- Anonyymi
Vaikka ei tietäisi mitään apinarokko :sta, jo uutisoinnista arvaisi, että se on jonkun vähemmistön tauti.
Omasta vastuusta ei puhuta lainkaan.
Ketään ei syytetä vastuuttomuudesta taudin suhteen, vaikka leviämisen ehkäisyyn tarvitaan vain, ettet pane kun olet rakkulainen
Tavan kansalaisille voidaan sanoa, että käyttäkää maskeja, älkää tavatko läheisiänne ja kylpekää käsidesissä, jos tauti on liikkeellä.
Homoille ei voida sanoa, että voisitteko 3 viikkoa pidättyä orgioista, kun olette rokkopaiseiden peitossa, jotta apinarokko talttuisi.
Niin kammottava kuin se ajatus onkin, tartuntaan siis vaaditaan, että joku ottaa peräaukkoonsa tai suuhunsa rakkulaisen sukuelimen.
Mutta siinä on teille LGBT-yhteisö.
Rumaa totuutta ei voi loputtomiin piilotella kivojen sateenkaarivärien taakse.Ei ihmisen elämä saa olla pelkkää korona- ja kaikenmaailman apinarokotepelottelua.
Ainahan ihmiskunnassa on tauteja ja rokkoja ollut.
En niitä murehdi nyt ollenkaan.
Kaikki aikanaan.
Ovikello soi äsken ja ystäväni toi minulle 2 litraa vastapoimittuja mustikoita.
Hieno ele häneltä.
Se pistää mielen iloiseksi.
Tehkäämme mustikoista piirakoita, soppaa tai rahkaa.
Grillataan lohta ja tehdään makoisa salaatti.
Nautitaan kesästä eikä murehdita tulevia.
- Anonyymi
Niin, miten tämä ketju lähtikään sairauksiin kun aloitus oli enemmän hilpeän puolella. Lähden mustikkaan, vien vastineeksi yhdelle joka ei pysty syömään kuin osan yhden puunsa kirsikoista eikä punaherukkapensaansa marjoja lainkaan. Saan ne kun käyn vain poimimassa. Vatsansa kestää mustikoita.
Valoa aamuun kaikille, täällä muutamia pilviä, joten täytyy kiiruhtaa. - Anonyymi
Ei ole korona ohi.
- Anonyymi
Ei muuten ole ohi poliokaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ole ohi poliokaan.
Vihdoinkin alkoi monikukkaiset köynnöskrassit lisäämään pituutta aidan vieressä patiolla.
Solmin niitä langoilla aitaan kiinni.
Olen siemenestä ne kasvattanut.
Nyt olen ylpeä saavutuksestani.
Samoin lobeliat ja megasekakukat laatikoissa menestyvät.
Joka aamu juon kahvini ulkona ja riemuitsen luontonäkymästäni.
Kaukana siintää tuulimyllyt.
Lähempänä on luomuviljapellot.
Linnut ovat äänekkäitä aamuyöstä lähtien.
Joki kiemurtelee lähellä eikä merellekkään ole pitkä matka.
Asun hienossa maalaismiljöössä josta ammennan voimaa.
En enää murehdi tulevia.
Mennyt elämä on sen opettanut.
Lähden bussilla tapaamaan omaistani hoivataloon.
Laitan siellä maskin.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Vihdoinkin alkoi monikukkaiset köynnöskrassit lisäämään pituutta aidan vieressä patiolla.
Solmin niitä langoilla aitaan kiinni.
Olen siemenestä ne kasvattanut.
Nyt olen ylpeä saavutuksestani.
Samoin lobeliat ja megasekakukat laatikoissa menestyvät.
Joka aamu juon kahvini ulkona ja riemuitsen luontonäkymästäni.
Kaukana siintää tuulimyllyt.
Lähempänä on luomuviljapellot.
Linnut ovat äänekkäitä aamuyöstä lähtien.
Joki kiemurtelee lähellä eikä merellekkään ole pitkä matka.
Asun hienossa maalaismiljöössä josta ammennan voimaa.
En enää murehdi tulevia.
Mennyt elämä on sen opettanut.
Lähden bussilla tapaamaan omaistani hoivataloon.
Laitan siellä maskin.Mielenkiintoinen elämä🤭
- Anonyymi
Mitä opit vanhasta elämästä vasta vanhana, nuorena on vitsa väännettävä ettei mene koko elämä olla malli kansalainen.
- Anonyymi
En ole koskaan ollut ”mallikansalainen”😳
- Anonyymi
Nuorena se on virtsaa väännettävä.
Voi olla, että vanhana ei tule mitään. Anonyymi kirjoitti:
Nuorena se on virtsaa väännettävä.
Voi olla, että vanhana ei tule mitään.Ano 14:54
Nuorena voi olla ruostetta putkessa.
Vanhana tasan ei ole.
- Anonyymi
Mitenkä vulva voi, joko sitä kärsii kosketella, meinaan vaan plavatanssia ajatellen
- Anonyymi
Ano 18:20
Niin vulva ja plavatanssi.
Että miteköhän nämä nyt oikein käsittäisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ano 18:20
Niin vulva ja plavatanssi.
Että miteköhän nämä nyt oikein käsittäisi?Helposti käsittää. joku haikailee että lavatansseista saisi jonkun mukaansa ja pääsis kärkeä kastamaan :D
Anonyymi kirjoitti:
Helposti käsittää. joku haikailee että lavatansseista saisi jonkun mukaansa ja pääsis kärkeä kastamaan :D
Ano 10:52
Suomalainen keihäänheittäjä täräytti maailman kärkituloksen uusiksi Pariisissa.
- Anonyymi
Korona alkoi taas jyllää.. 4 rokotus haetaan.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 29.07 20:11
Ei kannata ottaa turhaan paineita.
Kaikista on selvittyEn ottanu ensimäistäkään mrna-piikkiä, enkä käyttänyt maskia missään vaiheessa. En murehdi lampaiden lailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ottanu ensimäistäkään mrna-piikkiä, enkä käyttänyt maskia missään vaiheessa. En murehdi lampaiden lailla.
Ja vielä kehut. - Nm. Varsinainen pässi
- Anonyymi
oma valinta ottaako vai ei, näin on
- Anonyymi
Varohan !!!!! apinarutto voi tarttua aloituksen tekijään kaikesta huolimatta .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564930Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 911395
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1501216Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2661003- 72977
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965