253 km/h

telkien taa

Hyvä esimerkki motoristien holtittomasta ajokäyttäytymisestä saatiin Punkalaitumelta, missä poliisin tutka mittasi prätkäkundin ajonopeudeksi 253 km/h. Poliisin oli turha lähteä perään, koska satulan päällä istui mielipuoli.
Mistä johtuu, ettei Suomessa saada liikennelakia muutettua sellaiseksi, että kovista ylinopeuksista joutuisi loppuiäkseen vankilaan?
Näitä kaahareita on maanteillä taas tänäkin kesänä tuhatmäärin - viranomaiset levittelevät käsiään ja poliisit ovat itsekin moottoriurheilumyönteisiä ja antavat motoristien vaarantaa liikenteen.
Järjetöntä menoa.

33

5110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turo-Inkeri

      ...vaarantavat paljon moottoripyöräilijöitä pahemmin PIITTAAMATTOMAT AUTOILIJAT.

      Ja näitähän riittää -- esimerkiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun liikenne on välillä aivan uskomatonta koheltamista, riittää kun joukossa on muutama egosentrinen "minäminäminäminäminäminä"-kusipää jollain ns. ´nopealla´ Mersulla tai muulla isolla autolla. Vedetään aivan silmittömästi niillä toista tonnia painavilla hyökkäysvaunuilla, satoi tai paistoi, oli ruuhkaa tai ei. Minkään valtakunnan liikenne- sen enempää kuin normaalit kohteliaisuussäännötkään eivät näitä euroopanomistaja-vakio-Vatasia koske, kun he ratin taakse pääsevät. Myös firmojen pakettiautoilla ajamisessa tuntuu aivojen jättäminen narikkaan olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. "Täältä tullaan, paetkaa alta jos ehditte!!!" Ilmeisesti kyseisten tyyppien miehinen elin on jäänyt huomattavan pienikokoiseksi tai sitten se ei toimi silloin kun pitäisi, ja heidän on yritettävä kompensoida tuota vajavaisuuttaan esittämällä Kimi Räikköstä tien päällä! Pahinta asiassa on tietysti se, että heidän ajotaitonsakin ovat tavallisen kuolevaisen tasolla, mistä he itse ovat autuaan tietämättömiä.

      Enkä suinkaan kannata prätkällä tai millään muullakaan kaahaamista. Mutta motoristi saa aniharvoin hengiltä muita kuin itsensä ja kyytiläisensä. Nämä autoilijasankarit sensijaan kolaavat Tuonelaan milloin jalankulkijoita, milloin toisia autoilijoita tai motoristeja. Seurauksissa on tosissaankin hiuksenhieno ero, kun 200kg painava moottoripyörä taikka 1400kg painava auto irtoaa kovassa vauhdissa kuskilta lapasista.

      Ja ennen kuin olet laittamassa ketään loppuiäkseen vankilaan ylinopeudesta, mitä luulet pitäiskös sinne tyrmään nakella ennemmin nämä nuhteluilla selviävät "lievät raiskaajat" ja muu todellinen pohjasakka?!?!? Kanssaihmisistään mitään välittämättömiä autoilijoita soisi kyllä vedettävän oikein joukolla turpaan, muunlainen asennekasvatus kyseisiin pässeihin tuskin tehoaa!

      • porkkana

        täysin samaa mieltä! Kaahaavat motoristit ovat pienempi riesa liikenteessä kuin kusipäiset autoilijat, jotka rupeavat "opettamaan" muita kuinka ajetaan! Tai rattijuopot! Siinä vasta liikenne riskejä! Eipä tätä tosiasiaa tunnuta tajuavan missään valtakunnan tasolla! Ummistetaan silmät tosiasioilta!


    • porkkana

      Tää ei ole mikään puolustus yli nopeuksille, mut tuskinpa nää kaaharit ajaa matkavauhtina 253 km/h ! Musta tuntuu et tääkin oli tapaus, joka kokeili pyöräänsä hiljasemmalla tiellä, mutta totean silti et oli tie sitten tyhjä tai ei se on ehdottoman väärin! Rajoitukset koskee kaikkia! Mitä noihin vankiloihin tulee ni nykyään nää Bomberit sun muut "teiden kauhut,jotka ajaa 350 km/h keulien Helsingin keskustassa" saa kovempia tuomioita, kun esimerkiks pedofiilit tai raiskaajat suhteessa teon vakavuuteen!! Näitä törkeitä 250 km/h ylinopeuksia nyt ei ajeta kuitenkaan tutkaan päivittäin!

      • Sipuli^^

        No tota... Mun mielestä kaikki tielläliikkujat ovat tasavertaisia keskenään. Vaikka sulla oliski kakspyöränen alla niin ei se tarkota sitä että saat ajaa niinku huvittaa. Ittelläni on turbo hayabusa ja ajelen sillä aina ku vaan voin. Ja koska vauhtiin tottuu nopeesti niin matkavauhtini on kohonnut tyhjällä tiellä monesti yli 250km/h, mutta kyllä autoilijoistakin "käsiä" löytyy. Kerran ajellessani tuli ohitseni laitettu munakadett holtittomasti ainakin 190 km/h. Kaikkien pitäisi pikkusen ajatella muitakin tienkäyttäjiä!!


    • Samu

      Asiassa on vielä se että tien kunto on aivan syvältä! Itse en uskaltaisi päästää sillä pätkällä kuin max. 150km/h
      Kauheita heittoja ja jyväjemmareita traktoreittensa kans möyhäämässä joka kurvin takana...

    • juuu....

      Niinkuin vanha viidakon sananlasku sanoo niin "ei se vauhti tapa".Se on minusta ainakin ihan ookoo,jos testailee sitä pyöräänsä jollain semmosella pätkällä missä ei ole muuta liikennettä.Ei siinä voi vaarantaa kuin itsensä,ja sen hienon pyörän..ja ehkä sen yksinäisen hirven tai jäniksen.Ja nämä nykyajan rangaisrukset menee ihan överiksi,aina tullaan jossain ajamaan kovaa ja saattaa joku kuollakin sen seuraukseni,oli rangaistukset mitä hyvänsä!!Ja ihan naurettavista syistä se lappu nykyään irtoaa..ainakin prätkille.Ja nämä amiska-isileasing-vanerisiipiviritykset saa rellestää ja aiheuttaa melu-ym. saastetta miten paljon haluavat!
      Pitäisi vaan enmmän olla näitä huippujen testauspäiviä ja ratoja,missä sais laskea niinkovaa kuin lystää!!!!!!!

    • telkien taa

      kyllä luonto hommansa hoitaa, enenmin tai myöhemmin. Toki holtitonta oli kuskin toiminta, mutta ken syytön, heittäköön sen kuuluisan ensinmäisen kiven. Eipä taida ropista.

    • R80/7

      Kortti pois tommosilta pariks vuodeks.

    • wrummmm!!!!!!!

      Osa motoristeista tekee nopeusennätyskokeita tieosuuksilla, missä ei liiku poliiseja. Tiedän, että yöaikaan on eräälläkin hiljaisella suoralla pistelty lähes 300 km tunnissa.
      Jos autoilija ajaa 15 km ylinopeutta, niin sakot tulee - kun motoristi painaa 30 km ylinopeutta, niin se painetaan villaisella.
      Motoristit ovat karskeja miehiä eikä poliisit halua ruveta rettelöimään heidän kanssaan.

      • minä

        Ainaki täällä oulussa kyykkyjä kytätään helevetin tarkasti, ja pysäytellään vaikka ympärillä kotilot ajelee kahta puolen ylinopeutta ohi. Ja aina löytyy jotaki valitettavaa. 30 ylinopeudesta lähtee satavarmasti kortti vähintää kuukaudeksi.


      • hupis

        Se on ilmeisesti poliisinkin nöyrryttävä "fysiikan lain" edessä eli ei sillä mondeolla oteta kiinni sitä pyörää joka ajaa yli 220 km/h!!!

        Kun ei kulje niin ei kulje!!!


      • niitä vituttaa
        hupis kirjoitti:

        Se on ilmeisesti poliisinkin nöyrryttävä "fysiikan lain" edessä eli ei sillä mondeolla oteta kiinni sitä pyörää joka ajaa yli 220 km/h!!!

        Kun ei kulje niin ei kulje!!!

        Sehän niitä kyttiä vituttaa, kun kaverit pääsee karkuun.

        Jos ylinopeudesta sais oikean kokoisen rangaistuksen eikä reilusti kovemman kuin lapsiin sekaantumisesta tai raiskauksista, joku vois pysähtyäkkin.
        Ja 30 ylityksestä korttia pois!! Mitä vitun pelleilyä tää touhu täällä oikein on?

        30 astiin rikessakko ja siitä ylöspäin kohtuullinen sakko eikä koskaan mitään kymppitonnien sakkoja vaikka kaveri tienais mitä.
        Ehkä joku pysähtyis..

        Hatunnosto sille punkasalmen-tai-harjun-tai-oli-mikätahansapaikka- kaverille!
        Well done!!


      • öhöm...
        niitä vituttaa kirjoitti:

        Sehän niitä kyttiä vituttaa, kun kaverit pääsee karkuun.

        Jos ylinopeudesta sais oikean kokoisen rangaistuksen eikä reilusti kovemman kuin lapsiin sekaantumisesta tai raiskauksista, joku vois pysähtyäkkin.
        Ja 30 ylityksestä korttia pois!! Mitä vitun pelleilyä tää touhu täällä oikein on?

        30 astiin rikessakko ja siitä ylöspäin kohtuullinen sakko eikä koskaan mitään kymppitonnien sakkoja vaikka kaveri tienais mitä.
        Ehkä joku pysähtyis..

        Hatunnosto sille punkasalmen-tai-harjun-tai-oli-mikätahansapaikka- kaverille!
        Well done!!

        Siellä PunkaLAITUMELLA, (Puhdasta kantria)Satakunnassa & Pirkanmaalla, sijaitsee mm. KOIRAMÄEN TALO, eli maakunta-museo, josta Mauri Kunnas ottanut mallia Koiramäki-kirjoihin. Herra Hakkarainenkin siellä joskus vaikuttanut, Suomen kuuluja mahtavia musanopettajia Turun Okl:ään, anyway:-)

        Entinen presidentti, Mauno Koivisto, (jonka punkalaitumelainen rouva ajoi muinoin polkupyörälläkin lujempaa kuin tuo viritetty mopo 253 km/h,) totesi kerran Sht-tukulla vieraillessaan = Suomen suurin ruumisarkku-tehdas , "Minulla on tapana toivottaa yrityksille onnea ja menestystä, mutta en tiedä mitä minun pitäisi tässä tapauksessa sanoa." Vastaaville mopoilijoille tiedoksi: PEUROJA ON PALJON !!! -Tietysti noin kovassa kiireessä syö sitten peuran osuessa kypärän pleksiin raakana ja paistamatta.

        Olen kuullut, että Punkalaitumella salibandy suosittua ja myös ampumahiihto - Erään maantien varrella joku Porttikallio, jossa voi lähteä tyhjentämään turvallisesti piekkarin lippaita kohti kaatuvia tauluja.

        Pakolaiset saa starttia uuteen elämään Punkalaitumen vastaanottokeskuksesta ja kuulemma erittäin hyvin ne pelaavat jalkapalloa karistaessaan sodan stressiä jaloista.

        Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Maantien varressa on TOSI HIENOSTI maalattu puutalo. Joskus sattumalta ajanu Punkalaitumen ohi enkä koskaan ole lakannut ihmettelemästä sitä kesä-asuntoa...kuin joku voikin maalata niin siististi

        terv: Valkovuokko


    • dynaMO

      SIELLÄ KUKKAHATTUJA RIITTÄÄ!!!!!!

      HUS HELVETTIIN TÄÄLTÄ, NO MENE JO

      • saminen

        Jeesuksella ei ollut kukka-hattua, hän ei ollut hippi pilvenpolttaja vaan on nopeammin toisella puolen galaksia, ilman prätkää ja yhtäaikaa joka paikassa, ennen kuin ehdit sanomaan "Pekka Puupää"

        Jeesus on Jumala ihmisen muodossa ja sinä tulet joskus huomaamaan sen. Sanon tämän siksi että säästyisit häpeältä. Olen ittekin joskus ajatellut turvallisuus-sääntöjä "jeesusteluna" - ja huomasin jos ei välttämätön kiire tai pakkotilanne, siinä vain turhaan pelästyttää toisia ihmisiä.

        Eri asia jos oikeesti kiire tai joku erikoistilanne. Yleensä ottaen mikä on "kova juttu ja rohkeaa" -kaikki onkin päinvastoin miten olet kuvitellut. Saatanan orja sinä olet vielä mutta jos haluat vapaaksi, päätös on yksin sinun.

        Polkupyöräilijä.


      • kyttä

        paska


      • saminen
        kyttä kirjoitti:

        paska

        t: valkovuokko.


      • varakiesus

        mene sinä sinne pillittämään kynttilöines kun joku on vetänyt keula edellä ylinopeutta tolppaan. Siellä sitä ollaan niin surullista kun joku heittää veivin kaahatessaan, sitten toisaalla mamistaan kun kaahaamisesta jeesustellaan. Mitäs perkeleen jeesustelua se on jos asiasta (eli rikoksesta) moralisoidaan? Onko vaikeaa sopeutua yhteiskunnan tavoille?

        T:4500km prätkällä tänä keväänä kaikki kaks pyörää maassa.


    • spade11

      Hyväksyn tällaisen kaahailun, jos säädetään laki, jossa annetaan kuolemantuomio kuskille, joka näin kaahatessaan tappaa tai vammautaa jonkun muun kuin itsensä. öiseen aikaan tyhjällä moottoritiellä rajojen kokeilu on myöskin jotenkin ymmärrettävää.

      • Gomer Pyle

        Ja se tiehän ei muuten ole tyhjä, ennen kuin se on tyhjäksi varmistettu. Tämä tarkoittaa alueen tarkistamista etukäteen ja radiopuhelimilla tai tiesuluilla varustettuja apuhenkilöillä jokaiseen risteykseen tai ramppiin. Vasta silloin voidaan puhua TYHJÄSTÄ moottoritiestä. Muutenhan varmuutta ei ole kenelläkään.


    • herrero

      jos nyt joku testaa öisellä moottoritiellä pyöränsä kulkua,ei se käsittääkseni ole suuri synti,jos sitä verrataan oikeisiin rikoksiin...jo-kainenhan vastaa itsestään viimekädessä.....
      Olen itsekkin muutaman kerran kesässä käynyt kokeilemassa nopeuksia motarilla,enkä pidä itseäni yhteiskuntakelvottomana,tuntuu vaan niin mukavalta,kun 300 lähestyy mittarissa ja adrenaliini virtaa suonissa kohisten.....
      ja rangaistukset pitäisi suhteuttaa siihen,että missä ajaa,miten ajaa ja milloin ajaa......en kyllä tiedä mitä teen,jos vedän motarilla urku nurin ja kytät tulee vastaan,enpä taisa pysähtyä,vaan seuraavasta rampista ylös ja kahville........

      • Gomer Pyle

        Siinä mitään suhteutuksia tarvita prkl. Jos ei sitä vertaa ole älliä päässä, että ei tiedä mitä tarkoittaa sallittu ja kielletty, niin silloin ei pidä itseään ängetä tuonne teiden päälle eikä muutenkaan ihmisten ilmoille. Radat erikseen, ne ovat sitä varten ja senhän jokainen kunnon motoristi ymmärtääkin.


    • Thunder

      Suomen rangaistukset ovat naurettavaa pelleilyä. Ne ovat AIVAN liian kevyitä, aivan samalla tavalla liikenne- kuin muissakin rikoksissa.

      Tarvittaisiin reilusti kovempia rangaistuksia jatkossa, mm. ajokieltoja pitäisi antaa paljon, paljon helmpommin ja niiden pitäisi olla PITKIÄ - mitä merkitystä on jollakin kuukauden ajokiellolla, ei mitään! Vuosista kymmeniin vuosiin tai ikuiseen ajokieltoon pitäisi antaa moisille, ja kunnon ajonestolaitteet ja pelit vehkeisiin, että luvatonta ajoa tai rattijuopumuksia ei päästäisi tekemään. Tekniikka on jo olemassa, sitä ei vaan käytetä.

      Onneksi tulevaisuudessa tämäntyyppiset ja muunlaiset tekniset apukeinot tulevat yleistymään. Esim. lähetin jokaiseen autoon ja pyörään, satelliittipaikainnuksen avulla automaattisesti tieto näistä ylinopeutta ajavista heittiöistä ja sanktiota perään.

      Ketään ei kiinnosta, vaikka jokainen hurjastelija tappaisi itsensä sitä tehdessään - toisten turvallisuudesta piittaamattomuudestahan liikennerikkomuksissa on kyse. Jos eivät säännöt ole selvät, ei olisi tielle asiaa.

      • Thunderking 1

        Jokainen jolla on älliä päässä edes hiukan,tajuaa että rangaistukset ylinopeuksista eivät ole missään oikeassa suhteessa muihin rikoksiin.Älyttömiä sakkoja ja kortin kuivumisaikoja.Mutta mehän eletäänkin Suomessa.


      • Motocristi
        Thunderking 1 kirjoitti:

        Jokainen jolla on älliä päässä edes hiukan,tajuaa että rangaistukset ylinopeuksista eivät ole missään oikeassa suhteessa muihin rikoksiin.Älyttömiä sakkoja ja kortin kuivumisaikoja.Mutta mehän eletäänkin Suomessa.

        Jokainen jolla on älliä päässä edes hiukan, tajuaa että rangaistukset ylinopeuksista eivät ole missään nimessä tarpeeksi suuria. Älyttömiä pikkusakkoja ja vaivaisia kortin kuivumisaikoja. Mutta mehän elämmekin Suomessa.


      • Turo-Inkeri
        Motocristi kirjoitti:

        Jokainen jolla on älliä päässä edes hiukan, tajuaa että rangaistukset ylinopeuksista eivät ole missään nimessä tarpeeksi suuria. Älyttömiä pikkusakkoja ja vaivaisia kortin kuivumisaikoja. Mutta mehän elämmekin Suomessa.

        ...laittomuuksia tapahtumasta??

        Jotain taparattijuoppoa tai kroonista kaaharia jolla ei korttia ole ollutkaan enää vuosiin, ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä hän saa edellisten päälle, kun lähtee taas kerran tien päälle.

        Usko rangaistusten kaikkivoipaisuuteen on sokeutta tosiasioille. Ja niin kauan kun nämä lievät raiskaajat ja muut todelliset sontiaiset pääsevät sakoilla tai nuhteluilla, ei kaahareita ole myöskään asiaa laittaa linnaan, sen verran pitää rangaistusten tässä maassa pysyä linjassa.

        Kertauksena vielä: liikenteemme pahin turhia riskejä ja vakavia seurauksia aiheuttava ongelma on autoilijoiden piittaamattomuus. Motoristitkaan eivät aina ole puhtaita kuin pulmuset, mutta he ovat pieni ongelma verrattuna noihin vailla järkeä autoileviin, joita valitettavasti näkee liikenteessä joka päivä. Motoristien edesottamukset vain jostain kumman syystä ylittävät uutiskynnyksen 100 kertaa helpommin.


    • asennevammainen

      Minäkin innostun aina moottoripyörällä ajaessani kaahaamaan melko reilusti. Autolla ajan vain pientä, n. kahden kympin ylinopeutta, mutta jatkuvasti. Nautin siitä vauhdista ja jännityksestä. Kuitenkin pyrin olemaan vaarantamatta muita ajellessani roimia ylinopeuksia. Kevään virallinen mittariennätys on vielä 285, mutta uskon mustarastaan neulan kiipeävän vielä yli 300 kilometrin tuntinopeuden. Tää on elämää=)

      • ja taas yksi reppana mopo-poika kuvittelee liimankäryjen saattelemana ajavansa supermoto luokkaa.


      • kuvittelee
        cevy kirjoitti:

        ja taas yksi reppana mopo-poika kuvittelee liimankäryjen saattelemana ajavansa supermoto luokkaa.

        Tuskin kuvittelee mitään.
        Silläkin on varmaan oikea moottoripyörä joka kulkee sen 300.
        Voi vee kun se on siistiä pyyhkiä menemään vähän lujempaa. Yes!!


      • kuule
        cevy kirjoitti:

        ja taas yksi reppana mopo-poika kuvittelee liimankäryjen saattelemana ajavansa supermoto luokkaa.

        tarvitse kuvitella mitään, se rastas todellakin liikkuu, toisin kun tuo sinun homosohvasi. Krominkirkastamissa unissasi ehkä puolet tuosta, sainpas sanottu viimeisen sanan=) Nyt lähden ostamaan ne uudet renkaat, ja kevään uudet ennätykset on tiskissä.


      • kuule kirjoitti:

        tarvitse kuvitella mitään, se rastas todellakin liikkuu, toisin kun tuo sinun homosohvasi. Krominkirkastamissa unissasi ehkä puolet tuosta, sainpas sanottu viimeisen sanan=) Nyt lähden ostamaan ne uudet renkaat, ja kevään uudet ennätykset on tiskissä.

        viritetty moottori ja mittaristo maksoi? Vakiona kun tuo mainitsemasi pyörä ei liiku kuin karvan päälle 250km/h ja mittarista loppuu näyttö 300 km/h.

        Mutta sitten kun taas saat kerättyä viikkorahoistasi bensarahaa skootteriisi sen verran, niin pöristele johonkin moottoripyöriä myyvään liikkeeseen ja kysy sieltä, mikä mahtaisi olla sellainen vakiopyörä minkä huippu (mittarinopeus) on yli 300km/h
        Saat ainakin hienoja esitteitä joita voit sitten laittaa sinitarralla oman huoneesi seinään.


      • herrero
        cevy kirjoitti:

        viritetty moottori ja mittaristo maksoi? Vakiona kun tuo mainitsemasi pyörä ei liiku kuin karvan päälle 250km/h ja mittarista loppuu näyttö 300 km/h.

        Mutta sitten kun taas saat kerättyä viikkorahoistasi bensarahaa skootteriisi sen verran, niin pöristele johonkin moottoripyöriä myyvään liikkeeseen ja kysy sieltä, mikä mahtaisi olla sellainen vakiopyörä minkä huippu (mittarinopeus) on yli 300km/h
        Saat ainakin hienoja esitteitä joita voit sitten laittaa sinitarralla oman huoneesi seinään.

        sen verran noista nopeuksista,että tupla äksä liikkuu todella testistä riippuen 290 molemmin puolin busa sitten vastaavasti 300 molemmin puolin,ihan vaan siksi,että pysytään nyt asiassa !


      • asddas
        cevy kirjoitti:

        viritetty moottori ja mittaristo maksoi? Vakiona kun tuo mainitsemasi pyörä ei liiku kuin karvan päälle 250km/h ja mittarista loppuu näyttö 300 km/h.

        Mutta sitten kun taas saat kerättyä viikkorahoistasi bensarahaa skootteriisi sen verran, niin pöristele johonkin moottoripyöriä myyvään liikkeeseen ja kysy sieltä, mikä mahtaisi olla sellainen vakiopyörä minkä huippu (mittarinopeus) on yli 300km/h
        Saat ainakin hienoja esitteitä joita voit sitten laittaa sinitarralla oman huoneesi seinään.

        Vakio busaa on testattu sen verran, että kulkee sen 330km/h ilman peilejä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4757
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3306
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1916
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      666
      1853
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1816
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1495
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe