Olen liian nuori muistamaan 1968 tapahtumia, vanhemmat kertoivat että kesällä 1968 kävivät Leningradissa syynä tähän olettamus ettei Nliittoon enää voi matkustaa.
Ylen sivuilla juttua aiheesta.
Ylen sivuilla 1968 Praha ja Suomi
12
52
Vastaukset
- Anonyymi
Miten niin 80 on liian nuori muistamaan vuotta 1968 ?
Esim. 40-luvulla syntyneet on olleet yli kaksikymppisiä silloin.Muistan, kuinka suomalaiset järkyttyivät silloin, eikä siihen puoluekanta vaikuttanut Aarre Saarinenkin tuomitsi NL:n toimet jyrkästi. Suomalaiset ovat aina ymmärtäneet pienen maan vaikeudet iso naapurin otteessa.
Olet oikeassa, kyllä meidän iköiset ihmiset sen ajan muistavat. Ja Lieko Zahovalovan.
- Anonyymi
Prahan keväästä
https://yle.fi/uutiset/3-12583577 - Anonyymi
Sen takia kysyinkin minkälaisia kokemuksia on ko.tapahtumasta.
Itse olin 3 vuotta tuolloin.Kaikki odottivat joka päivä radion tilannekatsausta, jonka antoi paikan päältä toimittaja Lieko Zahovalova, joka oli naimisiin mentyään muuttanut Prahaan. Hän oli Suomen kommunistijohtajan Yrjö Leinon tytär.
Hajamielinen kun olen, en jaksa muistaa sankariksi nousseen tsekkinuorukaisen nimeä, joka sai surmansa ensimäisten joukossa. Muistan sen dramaattisen valokuvan, jossa hänen toverinsa kantoivat surmatun vereen kastettua Tsekkoslovakian lippua.
Uutisissa varmasti paneudutaan näihin päiviin, ne olivat ahdistavia aikoja.- Anonyymi
Kokemuksia ? Tiedonsaanti oli niukkaa silloin.
Ei ollut nykyaikaista monipuolista mediamaailmaa,
jossa tieto siirtyy sekunnissa maapallon toiselle puolelle.
Lisäksi Suomella oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa.
Tietoa sensuroitiin. Neuvostoliitosta ei voinut negatiivisesti
kirjoittaa Suomen oman turvallisuuden takia.
Uutiset olivat "neutraaleja", kantaaottamattomia,
muistini mukaan......
Päällimmäisenä muistan pelokkuuden ja tyrmistyksenkin,
tapahtuuko sama kohta Suomessa. Anonyymi kirjoitti:
Kokemuksia ? Tiedonsaanti oli niukkaa silloin.
Ei ollut nykyaikaista monipuolista mediamaailmaa,
jossa tieto siirtyy sekunnissa maapallon toiselle puolelle.
Lisäksi Suomella oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa.
Tietoa sensuroitiin. Neuvostoliitosta ei voinut negatiivisesti
kirjoittaa Suomen oman turvallisuuden takia.
Uutiset olivat "neutraaleja", kantaaottamattomia,
muistini mukaan......
Päällimmäisenä muistan pelokkuuden ja tyrmistyksenkin,
tapahtuuko sama kohta Suomessa.Luin netistä tietoja, ja selvisi, että kaikkein vakavímman vastalauseen esitti Aarre Saarinen. Muut puolueet pelkäsivät enemmän, ja Mauno Koivisto mm. oli hyvin pidättyväinen mielipiteissään. Suomettuminen oli voimissaan.
Kansannousu tukahdutettiin nopeasti ja kiristys lisääntyi. Mielenosoittajia pidätettiin ja opiskelu yliopistossa estettiin. Näin kerran dokumentin tsekkiläisestä nuoresta, joka oli tunnistettu mielenosoittajien joukosta. Hän joutui pakoilemaan jatkuvasti, ja hänen ainoa toivonsa oli paeta maasta. Toisinajattelijoita vangittiin, mm. kirjailija Vaclav Havel, joka sittemmin valittiin Tsekkoslovakian presidentiksi. Kun maat erotettiin toisistaan, Vaclav oli Tsekin ensimmäinen presidentti.- Anonyymi
Makriina kirjoitti:
Luin netistä tietoja, ja selvisi, että kaikkein vakavímman vastalauseen esitti Aarre Saarinen. Muut puolueet pelkäsivät enemmän, ja Mauno Koivisto mm. oli hyvin pidättyväinen mielipiteissään. Suomettuminen oli voimissaan.
Kansannousu tukahdutettiin nopeasti ja kiristys lisääntyi. Mielenosoittajia pidätettiin ja opiskelu yliopistossa estettiin. Näin kerran dokumentin tsekkiläisestä nuoresta, joka oli tunnistettu mielenosoittajien joukosta. Hän joutui pakoilemaan jatkuvasti, ja hänen ainoa toivonsa oli paeta maasta. Toisinajattelijoita vangittiin, mm. kirjailija Vaclav Havel, joka sittemmin valittiin Tsekkoslovakian presidentiksi. Kun maat erotettiin toisistaan, Vaclav oli Tsekin ensimmäinen presidentti.Manu oli liian venäjämielinen, Manullahan eli usko, että Venäjäkin kuuluisi joskus EU:iin.
- Anonyymi
Prahan keväänä vanhempien ihmisten muistissa oli
unkarilaisten kansannousu 1953 kommunistihallintoa vastaan.
Mielenosoitukset laajenivat koko maahan.
Neuvostoliitto tukahdutti kansannousun kaksi viikkoa sen alkamisen jälkeen.
Unkarin pääministeri Imre Nagy teloitettiin opetuksena muille sosialistisille johtajille.
Liki 3 000 ihmistä sai surmansa kansannousussa. Lisäksi 13 000 ihmistä tuomittiin vankeuteen. Satoja teloitettiin.Lyhyt on ihmisen muisti, kun olemme olleet jo pitkään siinä käsityksessä, että Euroopassa on rauhallista ja yhteen hiileen puhalletaan, EU:ssa ollaan.
Pintaa kun vähän raapaisee, muistoihin nousevat Kyproksen miehitys 1970-luvulla, hajonneen Jugoslavian aiheuttamat sodat ja väkivalta 1990-luvulla. Irakin sota 2000-luvun alkuvuosina, ei nyt ihan Euroopassa, mutta portilla kuitenkin, edelleen koko Lähi-Itä, joka on kuohunnan alla kaiken aikaa. Ja pakolaisarmeijat, jotka kulkevat ruutukasseineen maasta toiseen.
Ei ihminen opi.
Aina joku taho haluaa parempaa elämää, kuin minkä on syntymässä saanut. Aina se on sitten muilta pois.- Anonyymi
Makriina kirjoitti:
Lyhyt on ihmisen muisti, kun olemme olleet jo pitkään siinä käsityksessä, että Euroopassa on rauhallista ja yhteen hiileen puhalletaan, EU:ssa ollaan.
Pintaa kun vähän raapaisee, muistoihin nousevat Kyproksen miehitys 1970-luvulla, hajonneen Jugoslavian aiheuttamat sodat ja väkivalta 1990-luvulla. Irakin sota 2000-luvun alkuvuosina, ei nyt ihan Euroopassa, mutta portilla kuitenkin, edelleen koko Lähi-Itä, joka on kuohunnan alla kaiken aikaa. Ja pakolaisarmeijat, jotka kulkevat ruutukasseineen maasta toiseen.
Ei ihminen opi.
Aina joku taho haluaa parempaa elämää, kuin minkä on syntymässä saanut. Aina se on sitten muilta pois.Jugoslavia hajosi osiin Neuvostoliiton romahtamisen takia.
Jugoslavia oli Neuvostoliiton "satelliittimaa" niinkuin Unkari ja Tsekkoslovakiakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jugoslavia hajosi osiin Neuvostoliiton romahtamisen takia.
Jugoslavia oli Neuvostoliiton "satelliittimaa" niinkuin Unkari ja Tsekkoslovakiakin.Eipä ollut. Jugoslaviaa johti Tito, joka oli omanlaisensa sosialismin kannattaja.
Salli maastamuuttoa työnperässä Ruotsiin ja Saksaan, vasta Titon kuoltua 80- lopulla alkoivat erimielisyydet, jotka puhkesivat sotiin 90-luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564870Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891364
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1311153Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi264988- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965