2010:llä perheväkivalta, alkoholismi, omanapanarssuilu, lähestymiskiellot.
Avioerojen syyt ilman harkinta-aikaa.
4
81
Vastaukset
Suolaton, järjetön, rasvaton, asunnoton ja pankkikortiton Paahtoleipä-Paavo Hua Hinista painiskelee lohduttomien asioiden parissa yömyöhään.
Minä tein tuossa rästiduunit pois ja napsautin hieman paremmasta pullosta jäiden joukkoon naminamia.
Köyhän Pasasen huvitus on vilkas mielikuvitus. Kummatkin eroni olivat rauhallisia mutta surullisia ja pitkäkestoisia. Yli vuosi meni kummassakin prosessissa ja viikonloppuisin oltiin edelleen normaalisti perheenä, käytiin matkoillakin.
Treeneissäkään en koskaan ole lyönyt naista, vaikka sparria on otettu satoja kertoja. Toiselle pojalleni annoin kerran luunapin, mutta pyysin heti anteeksi.
Meillä ei juotu kotona lasten nähden humalaan saakka koskaan. Viiniä ja olutta saattoi olla puutarhajuhlissa naapureiden kanssa. Meillä ei myöskään korotettu ääntä kotona lapsille eikä puolisolle.
Meillä ei tarvitse pelotella "kakaroita", kuten Pasanen kerroit kasvatusmetodiksi lasten pelottelun ja että isän tulee olla paha poliisi perheessä. Siinäpä suoraan natsisaksasta miehen malli.
Parasta seksiä on eroseksi. Kun on tottunut toiseen vuosien ajan, niin se on varsin tunteikasta puuhaa.
Myös pikku kiusa kuuluu asiaan, kun aletaan tapailemaan uusia. Exäni tapaili itseään 10 vuotta nuorempaa poikaa muutaman kuukauden ajan.
Kun hän tuli viikonloppuna luokseni, minulla olikin siellä 183 senttinen kuvankaunis mallityttö kylässä. Exäni itsetunto romahti joksikin aikaa, vaikka hän itsekin on erittäin kaunis nainen.
Sanoin exälle että älä anna hänen pilata tunnelmaa. Ihan mukava viikonloppu vietettiin kolmistaan plus lapset. Sattui olemaan tivolikin Lahden satamassa.
Se oli tupla ja kuitti.- Anonyymi
Mitä sun kello näyttää 2010 ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sun kello näyttää 2010 ?
Miksi moinen kysymys?
Minun kelloni näyttää nyt, että minun olisi pitänyt olla nukkumassa, jo pari tuntia sitten, vähintäänkin.
Joskus sitä vaan sattuu ja tapahtuu, yllätyksiä.
Mielestäni on hyvä, että näin. - Anonyymi
Ei poika tuo sinunkaan mielikuvitus ihan aiheeton ole, en ole tähänkään viestiin kirjoittanut yhtään mitään, sinä näet minut joka paikassa minä en näe sinua missään, ja vaikeaa se olisikin koska olen vain tabula rasa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171