Ukraina aloitti sodan v. 2014 ja tehosti sitä 17.2.22 tykistötulituksella maan venäläisiä kaupunkeja vastaan Ukrainassa ja Donetskin sekä Luganskin kansantasavalloissa.
Ukraina hyökkäyksestä alkaen tänä vuonna Venäjä on toimittanut Ukrainaan humanitaarista apua yht. 56 421,9 tonnia. Humanitaarisia operaatioita on suoritettu 1464, kertoo Venäjän kansallisen puolustushallinnon keskuksen päällikkö Mihail Mizintsev. Hän sanoi myös, että Venäjän toimeenpanoviranomaise ovat keränneet yli 58.000 tonnia humanitaarista apua yhdessä Venäjän alueiden, julkisten järjestöjen ja isänmaallisten liikkeiden kanssa.
Ukrainan joukkojen miinoitukset ovat jatkuva uhka siviileille. Venäjän armeija on tehnyt vaarattomiksi 18 673,55 hehtaaria, tarkistanut 977 rakennusta, 13 sosiaalisen toiminnan kannalta tärkeää rakennusta, 4 siltaa, 166 km teitä, joissa 564 062 miinaa on tehty vaarattomiksi.
Venäjä on myös vastaanottanut ukrainalaisia pakolaisia yii 3,4 miljoonaa eli enemmän kuin yksikään muu maa. Heitä varten eri puolilla Venäjää on yli 9500 vastaanottokeskusta. Pakolasille pyritään järjestämään työpaikka Venäjällä, lapsille paikat päiväkodeissa ja kouluissa, vanhemmille toimeentulotuet ja eläkeikäiset saavat Venäjällä vanhuuseläkkeen.
Venäjä hymanitaarinen työ Ukrainassa
29
185
Vastaukset
- Anonyymi
Kremlin satutunnin päätteeksi ukrainalaisten tulee vähintään kumartaa:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c7/Executed_people_in_basement_in_Bucha.jpg
Ylös ei tarvitse enää nousta.- Anonyymi
Kyllä se on tiedossa, kenen valtakunta on idästä siirtynyt länteen, ja tulos on sen mukaista.
- Anonyymi
Kaaikki mikä ei lue Ilta-sadus, siis Ilta-Sanomissa on lööperiä. Ukraina oli tunnetusti yksi maailman rehellisimpiä ja onnellisimpia maita ennen sisällisotaakin! Me Juugend-nuoret emme usko kuin valtakunnan johtaja Kuisman ja Seppo Lehdon tietoa asian tuntemusta. Kaikki muu on ryssäpropagandaa ja KÄDENOJENNUSTERVEHDYS PÄÄLLE !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jokainen heti jonoon Putinin taakse!
Jos Venäjältä keerotaan ettei ruumiita ole niin silloin ei ruumiita ole!
https://www.bbc.com/news/60981238 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen heti jonoon Putinin taakse!
Jos Venäjältä keerotaan ettei ruumiita ole niin silloin ei ruumiita ole!
https://www.bbc.com/news/60981238Ei niitä tietenkään ole kun omat poltetaan kenttäkrematoriossa ja raikatut, kidutetut jatapetut ukrainalaiset haudataan joukkohautoihin.
Hävytöntä ja järjenvastaista. Se on Putinin erikoisoperaatio.
- Anonyymi
Aloittajalle respectit! Eipä tuota Suomen media ole kertonut!
- Anonyymi
Respectit myös Suomen medialle ettei ole tuollaista kertonut. On sentään jotain standardeja jäljellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Respectit myös Suomen medialle ettei ole tuollaista kertonut. On sentään jotain standardeja jäljellä.
Täällä on tämä yksi ja sama hurmoshenkinen kapiaisen poika joka viitsii jauhaa tuota samaa paatoksellista ryssävihaansa. Ihmetyttää että miksi täällä pitää uhota ja yllyttää, miksi ei lähde itse sotimaan vaan inisee pelkurimaisesti puskista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on tämä yksi ja sama hurmoshenkinen kapiaisen poika joka viitsii jauhaa tuota samaa paatoksellista ryssävihaansa. Ihmetyttää että miksi täällä pitää uhota ja yllyttää, miksi ei lähde itse sotimaan vaan inisee pelkurimaisesti puskista?
Voi sentään. Siellä on joku Venäjän äärioikeiston kasvatti haavoittunut vakavasti internet-kommenteista.
Anna äiti puhaltaa.
- Anonyymi
- Anonyymi
Voi miten inhimillistä. Hetkeksi voisi jopa unohtaa mitä venäläiset kaupungille tekivät:
https://www.rferl.org/a/mariupol-ruins-drone-ukraine/31766973.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi miten inhimillistä. Hetkeksi voisi jopa unohtaa mitä venäläiset kaupungille tekivät:
https://www.rferl.org/a/mariupol-ruins-drone-ukraine/31766973.htmlJos kiinnostaa, kuka ja mitä teki, voit käväistä Mariupolissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kiinnostaa, kuka ja mitä teki, voit käväistä Mariupolissa.
Pääseekö ihan peukalokyydillä sotatoimialueelle? Onko kellari jo varattuna ja pistoolikin vielä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääseekö ihan peukalokyydillä sotatoimialueelle? Onko kellari jo varattuna ja pistoolikin vielä?
Ei Mariupolissa enää sodita. Sinne pääsee Venäjän kautta. Jopa Ukrainan kautta. Ukrainalaisia siirtyy "valloitetuille" alueille, muka lähiomaisia hakemassa, tosiasiassa jäädäkseen. Sellasta "sotaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Mariupolissa enää sodita. Sinne pääsee Venäjän kautta. Jopa Ukrainan kautta. Ukrainalaisia siirtyy "valloitetuille" alueille, muka lähiomaisia hakemassa, tosiasiassa jäädäkseen. Sellasta "sotaa".
Joku ei ole kaupungissa ilmeisesti saanut muistiotasi:
https://news.yahoo.com/explosions-ring-night-mariupol-friendly-070116574.html
Tai sitten räjähdykset ovat niin arkista meininkiä Venäjällä ettei niitä kannata noteeratakaan...
- Anonyymi
Oho! Onpas hyvä alloittaja että kerroit nuo tietosi. Oikein jumalan lähettiläitä nuo rauhaa rakastavat venäjän raiskailevat fasisti nazit.
- Anonyymi
Aloittaja, kerrotko vielä mitä Venäläisiä kaupunkeja Ukrainan tykistö tulitti 17.2.2022?
- Anonyymi
Sisällisota ystävä, sisällisota. Ukrainassa oli ollut käynnissä sisällisota ja Ukrainan tykistö tulitti kiivaasti omaa venäjänkielistä vähemmistöään joka oli tarkoitus hävittää pois Ukrainasta. Ukrainassa oli käynissä kansanmurha jossa tarkoitus oli hävittää kielivähemmistö pois Ukrainasta.
Myös Suomessa on ollut saman kaltainen sisällisota, kansalaisota joka myös kielisotana tunnetaan. Siinä suomenruotsalainen valtaa pitävä eliitti kukisti kapinaan ryhtyneet suomenkieliset työläiset saksalaisen palkka-armeijan avulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sisällisota ystävä, sisällisota. Ukrainassa oli ollut käynnissä sisällisota ja Ukrainan tykistö tulitti kiivaasti omaa venäjänkielistä vähemmistöään joka oli tarkoitus hävittää pois Ukrainasta. Ukrainassa oli käynissä kansanmurha jossa tarkoitus oli hävittää kielivähemmistö pois Ukrainasta.
Myös Suomessa on ollut saman kaltainen sisällisota, kansalaisota joka myös kielisotana tunnetaan. Siinä suomenruotsalainen valtaa pitävä eliitti kukisti kapinaan ryhtyneet suomenkieliset työläiset saksalaisen palkka-armeijan avulla.Mitenpä tuo sisällissota on suhteessa siihen Venäjän hyökkäykseen, jonka se käynnisti Ukrainaa vastaan helmikuussa 2014 ja jatkoi siitä lähtien?
https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2015/11/13/136-brigade-in-donbass/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sisällisota ystävä, sisällisota. Ukrainassa oli ollut käynnissä sisällisota ja Ukrainan tykistö tulitti kiivaasti omaa venäjänkielistä vähemmistöään joka oli tarkoitus hävittää pois Ukrainasta. Ukrainassa oli käynissä kansanmurha jossa tarkoitus oli hävittää kielivähemmistö pois Ukrainasta.
Myös Suomessa on ollut saman kaltainen sisällisota, kansalaisota joka myös kielisotana tunnetaan. Siinä suomenruotsalainen valtaa pitävä eliitti kukisti kapinaan ryhtyneet suomenkieliset työläiset saksalaisen palkka-armeijan avulla.Voi luoja mitä roskaa kirjoitat. Jatkatko tuon valheen levittämistä sen jälkeen kun pietarilaisen kaupunginosavaltuuston generoima haaste ja syyte johtavat tuomioon, jonka perusteena on Putinin tekemä valtiopetos.
Veikkaan, että silloin olet uudessa tilanteessa ja raviojan puolella. Uuden hallinnon on pakko siivotavoimaministeriöt ja trolliarmeijan. Silloin putinistit listitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi luoja mitä roskaa kirjoitat. Jatkatko tuon valheen levittämistä sen jälkeen kun pietarilaisen kaupunginosavaltuuston generoima haaste ja syyte johtavat tuomioon, jonka perusteena on Putinin tekemä valtiopetos.
Veikkaan, että silloin olet uudessa tilanteessa ja raviojan puolella. Uuden hallinnon on pakko siivotavoimaministeriöt ja trolliarmeijan. Silloin putinistit listitään.Älä nyt. Putinin ritarit ovat olleet viime päivinä hieman masentuneita, joten parempi antaa niiden purkaa tunteitaan tällä tavalla.
- Anonyymi
Oletko kidsoreenikko ,kuten tuo idolisi sätkivä ihmisraunio.Putte possu .Joulu lähestyy joutuuko Putte kohta lahtipenkkiin.Voi olla että sinne on kohta pitkäjono.Ei tiedenkään omasta tahdostaan.Mutta Putte ja te muut roistot,vedetään sinne väkisin.
- Anonyymi
Ei Putte näe joulua. Ei edes länsimaisen joulun aikaa. Puten nahkaa venytetään ja sitten siitä tehdään Moskovan hotelleissa innokkaasti asiakkaitaan palveleville tytöille säämiskäkäsineitä.
- Anonyymi
Venäläisen panssarivaunun hymänitäärinen operaatio pysähtyy puuhun.
https://www.reddit.com/r/CombatFootage/comments/xa0lv2/unique_footage_of_a_russian_tank_with_mounted/?utm_source=share&utm_medium=mweb - Anonyymi
Kehtaat kirjoittaa täyttä paskaa.
- Anonyymi
Ei mitään nähtävää täällä, postukaa!
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009061929.html
Hymanitäärinen operaatio jatkuu, jos joukkomme vielä pysähtyvät joskus. - Anonyymi
Joppa, voitko laittaa kuvasi tänne?
Meidän olisi helpompi tunnistaa sinut vankien joukosta. - Anonyymi
Mikä Venäjän mukaan on prosenteissa,että voisivat puolustaa niinsanottuja oman maan kansalaisia Virossakin on yli kuusikymmentä tuhatta ja tuskin haluavat vaputusta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906