Kesäisiä puuhia

Anonyymi-ap

Miten kesäkuu on lähtenyt käyntiin, oletteko kesämielellä? Minä uskaltauduin jo ostamaan kesäkukat psrvekkeelle, Tapani mukaan helppohoitoisia erivärisiä miljoonakelloja kolmeen isoon amppeliin. Jos tulee yöpakkasia, ne voi kantaa sisälle. Mutta ei kai enää tule. Kiva juoda kahvit parvekkeella ja ottaa vaikka nokoset keinussa.

23

653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olemme saaneet tämän kaupunkikodin puutarhan jo kukitettua.

      Hain eilen kukkaset myös mökille. Jätin ne kuitenkin pirtin lämpimään kun alkii satamaan.
      Tänään on ollut muuta tekemistä ja ulkona sataa joten mökin pihan kaunistelu jää viikonlopulle.

      Luonto on nostanut mökkipihaan hyasintteja ja tulppaaneja sinne tänne.

      Johan kesämieltä pukkaa ja puistojuhla suunnitelmissa. Mietin tekiskö itse tarjottavat vai ostaisiko. Aikoinaan omatekemät olivat vieraiden mieleen. Vieläköhän onnistuu.

    • Anonyymi

      Kyllä vain on kesämieli. Parvekkeen kukitin jo yli viikko sitten.
      Lapsenlapsi viidettä päivää lomalla. Olemme tehneet päivämatkoja.
      Tämä päivä ollut pilvinen ja taisi vähän vettäkin sataa. Hyvä päivä lettukesteille. Ne, jos,mitkä, ovat kesäperinnettä suvussa sadepäivinä.

    • Kiitos kysymästä, kesämielellä ollaan, kesäkukkien ja nyt kukkivien perennojen värit silmänilona, rhodot parhaillaan puutarhan kuningattarina, sireenien tuoksu huumaa, metsässä kielojen.
      Lastenlapsista vain nuorin viettää vapaata kesää ja yökyläilee mummolassa, vanhemmat lastenlapset ovat töissä ainakin osan kesää. Poika on innostunut veneilystä ja kalastuksesta , ja siinä on vaarin kanssa yhteistä puuhaa. Lettukestit kuulostaa hyvältä, pitääkin trimmata muurikkapannu.
      Ensimmäiset raparperit on piirakaksi leivottu ja kiisseli syöty. Pilveilee lupaavasti, sade olisikin tarpeen.

    • Istutin kyllä jo kesäkukat ja luotan siihen että kylmän kestävät, jos sitä tulee vielä.
      Pelargonia ja Marketta samassa ruukussa, miljoonakello, äitienpäiväruusu. Sain myös tutulta juhannusruusun alun. Saa nähdä menestyykö.
      Vielä ajattelin hankkia orvokkiamppelin ovisyvennykseen.
      Olen delegoinut kastelut pikkuväelle, kun olen ensi viikolla muualla. Alkukesä onkin ollut yhtä lasten kesäsiirtolaa (vähän liioittelen) kun "uusiakin" lapsia on tullut trampoliinille. Yhden poikaparin ennätys trampalla oli kahdeksan tuntia putkeen... Nuorena jaksaa.

      • Ai niin unohdin mainita nämä monivuotiset: tuomipihlaja kukki runsaammin kuin koskaan, sireeni kukkii vielä ja tietysti rhodo. Minulla on vielä kurtturuusuakin, vaikka se on julistettu, ei- toivotuksi lajiksi. Lupiinia olen hävittänyt moneen kertaan ja siitä on kyllä ollut se hyöty, että luonnon kukat ovat saaneet tilaa: kielo leviää lupaavasti - sekin kukkii vielä - lemmikki, niittyleinikki, nurmitädyke, valkoapila, päivänkakkarakin ilmestyi viime vuonna...

        Minun piha on siis pitkälti luonnontilainen. En ole ollut viherpeukalo, mutta ehkä minusta vielä tulee..))


    • En taida laittaa keskustan parvekkeelle kukkia tänä vuonna.
      Täällä mökillä kukkii Särkynyt sydän, niitä on kahdenlaisia ja Kullero.
      Äitienpäiväruusu kukkii vieläkin.
      Tuomi on jo kukkinut, Pihlaja alkaa kukkimaan.
      Vein vähän liian aikaisin haudoille kukat, Orvokit kestävät kylmää mutta toiset kukat pikkuisen kärsivät, uskoisin että toipuvat vielä.

    • kesämielellä olen,
      mutta kesäkuu on lähtenyt käyntiin lähinnä ihmetellen.
      Olen ihmetellyt ja ihaillut tätä vauhtia,
      millä kaikki kukkivat ja kasvavat, vaikka on ollut viileääkin.
      Lemmikki on vallannut pihaani ,
      ennen vain omenapuiden alla, mutta nyt jo kaikkialla muuallakin.
      ruohonleikkuri väistelee tuota ihanaa sinista mattoa.

      Vaikka keväällä fundeerasin, että nyt ei saa hullaantua
      kun mennään taimimyymälään, toisin kävi.
      Ehkä hullaannuin eri tavalla kuin aikaisempina keväinä.
      Silloin oli petuniakesä tiedossa,
      mutta nyt pennään pelargoonein kesää kohti.


      • ÄkäsLompolo kirjoitti:

        Ai että pelargoonit, rupeen katulaulajaksi akkunasi alle https://youtu.be/t2ML5_AINJY

        Jokohan niittyvillat kukkivat

        https://youtu.be/tTm8itH2pyI

        kävin kerran Särestöniemessä ja siinä matkan varrella
        oli valtava suo täynnä valkoisia niittyvilloja...
        se ihana näky on ikuisiksi ajoiksi tallennettu omalle verkkokalvolleni.


    • Anonyymi

      Laskin siementä vakoon tällä viikolla - nimittäin perunansiementä.
      Toivotaan, ettei enää tarvitse peitellä, kun taimelle tulevat.
      Oikein päin laitoin, idut ylöspäin.
      Kesäkuussa syön uuttaperunaa ja silliä.

      • Anonyymi

        Perunoissa on ituja joka puolella!


    • Anonyymi

      Mie istutin jo 14/4 ....kohta kukkivat :)

      Per-kel

      • Anonyymi

        Jovain !

        ;D


    • Anonyymi

      Unikot ovat riisuneet punaiset ja oranssit silkkimekkonsa, juhlakausi ohi,
      siemenkotien kasvatus nyt ohjelmassa.

      Ruusut kukkivat. Valkea köynösruusu, pihan morsian, kerää ihailua
      kukkaloistollaan. Jokavuotiset kirvat kadonneet - luontokatoko?

      Vanhat, pensasmaiset laventelit kukintavuorossa. Siinä ne tuoksuvat
      sovussa englantilainen ja ranskalainen vieri vieressä.

      Wild phloxes/ villit leimukukat ovat tunkeutuneet kukka- ja yrttitarhaani.
      Nyt ne kukkivat sinivioletin eri sävyissä lyhyen aikaa, ja sitten ne voi repiä pois.

      Kurjenpolven sukulainen myös kukassa. Se on pihan vaatimaton,
      koko kesän kukkiva ilahduttaja. Lapsena kutsuimme kurjenpolvea juhannuskukaksi.

      Orava jätti sormenjälkensä basilikataimistooni. Vieraat käyvät ajallaan...

      Hyvää juhannuksen odotusta

      isoäiti_

      • Anonyymi

        Asvalttipihalla ei kasva mitään mutta joku istutti pariin laatikkoon jotain vihreää.


    • Anonyymi

      Keitin kuluneella viikolla kesäkeittoa. Porkkanat olivat miltei 3 € nippu. Kirveli hinta, mutta loppujen lopuksi iso kattilallinen riitti pariksi päiväksi. Ruisleivän kanssa maistui. Lapsenlapsi tykkäsi ja hänen toivomuksestaan sitä teinkin.
      Uintikausi avovesissä on alkanut.

      • Anonyymi

        Taitaa olla taikaa mummon soppakauhassa, kun kesäkeitto maistuu lapselle. Tuoreista kasviksista tuleekin parempaa kuin pakasteesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla taikaa mummon soppakauhassa, kun kesäkeitto maistuu lapselle. Tuoreista kasviksista tuleekin parempaa kuin pakasteesta.

        Taika taitaa olla perinteeksi muodostuneesta tavasta :)
        Mutta kyllä keitto on hyvää tuoreista kesän ensimmäisistä kasviksista.
        Opetteli taaperona dippaamaan leipäpalaa liemeen. Sekin tapa on säilynyt mummon pöydässä.
        Pieniä hetkiä joissa on aina tietty tunnelma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla taikaa mummon soppakauhassa, kun kesäkeitto maistuu lapselle. Tuoreista kasviksista tuleekin parempaa kuin pakasteesta.

        Lapsena minusta kesäkeitto oli ihanaa. En edes ole tiennyt, etteivät lapset sitä halua. Omillenikin sitä keitin aikoinaan, eikä kukaan vastaan pannut. Onkohan keitoissa suuriakin eroja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsena minusta kesäkeitto oli ihanaa. En edes ole tiennyt, etteivät lapset sitä halua. Omillenikin sitä keitin aikoinaan, eikä kukaan vastaan pannut. Onkohan keitoissa suuriakin eroja?

        Kyllähän se lapsena ruuasta meni, en sen koommin ole sitä syönytkään


    • Anonyymi

      Kitkeminen ja kastelu ovat alkukesän puuhia istuttamisen jälkeen.

    • On tämä kevät-kesä ihanaa. Katsoa miten luonto herää. Uutta syntyy.
      Tänään kävin järvellä 1,5 tuntia soutelin.
      Sitten alatalolla saunan lämmitin. Ihan kolmessa päivässä oli järvivesi lämmennyt paljon.
      Hallanvaaran takia olen kukkia peittänyt harsolla monena yönä, mutta nyt se kai on ohi.
      Ennenvanhaan muistan, kun äiti sanoi, että kesäkuun 10 päivän jälkeen ei hallaa tule.
      Viikonloppuna tulee nuorenpia sukupolvia mökeille.
      Niinpä me 2 vanhaa varista (minä ja veli) lähdemme vanhalle kotitalolle viikoksi.
      Mukavaa sielläkin olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe