Menettelikö kirkkoherra väärin (kysymysmerkki)

Anonyymi-ap

Jehovan todistaja äiti lähetti poikansa rippikouluun, sai osallistua opetukseen, mutta häntä ei päästetty ripille, äidin jehovalaisuuden perusteella.

10

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myöhemmin tuosta perheestä ainakin yksi erosi jehovista.

    • Anonyymi

      Miksi j.todistajan poika oli luterilaisen kirkon rippileirillä? Koska siellä oli kivaa ja sai olla pari viikkoa ilmaisella leirilomalla?

      Ei tietenkään toisen uskonnon tai kirkkokunnan jäsen voi eikä saa osallistua ehtoolliselle. Kirkkojen välillä ei ole nk. ehtoollisyhteyttä. J.todistajathan eivät ole edes kristittyjä. Miksi tuon pojan olisi pitänyt päästä ehtoolliselle, jonka olemusta hän ei tunnusta? Siks ku kaveritki pääsi?

    • Anonyymi

      Vastataan nyt siihen alkuperäiseen kysymykseen, tekikö kirkkoherra oikein: Kyllä toimi aivan oikein ja kirkkolain mukaan. Vain rippikoulun käynyt luterilaisen kirkon jäsen voidaan konfirmoida luterilaisessa kirkossa. Aikanaan olin kirkon töissä ja olihan silloin jo rippikoulussa myös helluntalaisia ja taisi olla yksi jehovalainenkin, mutta heitä ei konfirmoitu! Rippikoulu on kirkon opetusta ja konfirmaatio on sen pohjalta syntyvän uskon vahvistamista ja tunnustamista.

    • Jos kumpikaan vanhemmista ei ollut luterilaisen kirkon jäsen, ei alaikäistäkään voitu ottaa. Rippikoulun käyminen on mahdollinen ilman jäsenyyttä, mutta konfirmoiminen ja ehtoolliseen osallistuminen ei.

      Kaikkiin kirkon tilaisuuksiin, kaikkiin harrastuksiin ja kaikkeen toimintaan kaikki ovat muuten sydämellisesti tervetulleita. 🌹👀

    • Anonyymi

      siis mitä ? tiedättekö kuka pääsi ripille minun kanssa samaan aikaan 🤣

    • Anonyymi

      Alkuperäinen viesti on provo jos lukija ei sitä heti ymmärrä. Miksi joku lähettäisi lapsensa uskonnolliseen kuoreen peiteltyyn leirisessioon josta harva palaa hengellisesti tasapainoisena ja jonka jälkeen nuori ei ymmärrä Raamatusta enempää kuin leirille mennessään? Varsinkin jos vaihtoehtona on ylläpitää teini-ikään ehtineen JT:n tietomäärää jonka on Raamatusta siihen mennessä oppinut. Vähän kuin laittaisi ysiluokkalaisen oppimaan ekaluokkalaisilta.

      En epäile etteikö rippikoulussa oppisi jotain mutta tuskin kovin raamatullista koska sen verran vähän entiset rippikoululaiset ovat kiinnostuneita oppimaan Raamatusta mitään rippikoulunsa jälkeen. Rippilahjat (ja kirkkohääoikeus) ovat se ripareiden suurin anti ja kannustin (myös suvun puolelta joka ilmaisee samanvahvuista vakaumusta suorittaneen kanssa). Ulkoa opetellut hokemat unohtuvat suunnilleen samassa tahdissa rippilahjoihin kyllästymisen kanssa.

      Että ihan pelkästään tästä syystä alkuperäinen juttu on provo.

      • Anonyymi

        Sanottiinko avauksessa, että kyseessä oli nimenomaan leirimuotoinen rippikoulu?


      • Anonyymi

        Äidillä taisi olla meneillään lähtölaskenta jehovista, koska kuulin erosta myöhemmin.


    • Anonyymi

      Itse tiedän 2 kaveria, jotka on kastettu Evl-kirkon jäseniksi, mutta eivät koskaan menneet rippikouluun saatika millekään ehtoolliselle.

      Ovat kuitenkin nyt täysivaltaisia Evl-kirkon jäseniä ja rippikoulun käyneitä.

      Tarkoittaa sitä, että seurakunta merkkasi kynällä heidät rippikoulun käyneiksi.

      T: Pe.ku

    • Anonyymi

      Ei (huutomerkki)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4810
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1131
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      947
    Aihe