Aikoinaan kun tietokoneet tulivat, niin mainostettiin, että nyt päästään paperittomiin firmoihin, sairaaloihin jne. Kaikki tieto on koneella.
Kuinkas sitten kävikään? Näkemykseni mukaan paperikasat ovat vaan lisääntyneet pöydillä, ja printit printtaa väsymättä kopion kopioita.
Mikä lienee lopputulos?
beataB ( kunhan ihmettelin?..)
Paperiton toimisto?
5
452
Vastaukset
- Nimetön
Koko paperiton toimisto on todella paras vitsi, mitä olen kuullut. Jos ennen jonkun pikkufirman paperit mahtuivat yhteen mappiin, niin nykyinen tietotekniikka pitää taatusti huolen siitä, että paperia on moninkertainen määrä.
Niin se on, sanokoon bittigurut mitä hyvänsä ! - Aina kummastellut
IT-gurut kertoivat ennen myös, että työn määrä vähentyy tietokoneitten myötä, ja henkilökuntaa voi sen vuoksi roimasti vähentää. Ja katin kontit! Lisääntynythän se työ on. Paperipinot kasvavat, paperin kulutus on moninkertaistunut, ja paperi on tosi kallista tavaraa.
Kyllähän meidänkin firmassa toimitusjohtaja oli sitä mieltä, että vain nappia painamalla kaikki työt tulevat tehdyiksi. Kesti kauan, ennen kuin hän tajusi, että koneessa pitää olla myös dataa, jotta se "napin painalluksella" onnistuisi. Nyt vuosikymmenien kuluttua hän ei vieläkään osaa käyttää tietokonetta. On surkuhupaisaa katsoa, miten hän yrittää käyttää hiirtä. Koko ajan hän valittaa, että kone tekee väärin.
Ihan sydäntä kylmää, kun ajattelee sitä suunnatonta paperin hukkakäyttöä, jota tietokoneet ovat aiheuttaneet. Totta kai koneista on aivan mahdottoman paljon hyötyä, mutta minkä ihmeen takia kaikki tekniikkagurut ovat väärässä ennustaessaan tulevaisuuden mahdollisuuksia. - Muistan, miten joskus vuosia sitten IT-gurut väittivät, että tulevaisuudessa kaikki saavat kelloihinsa jonkin lähettimen ilmoittaman ajan. Kyllä se aika vanhanaikaiselta nyt kuulostaa. Digi-TV:täkin mainostettiin sillä, että ohjelmat voi katsoa silloin, kun huvittaa, ja ne ovat aina saatavilla. - soilike
Ennen –90 vuotta, meikä kirjoitti yks-sormijärjestelmällä, sininen kopiopaperi arkkien välissä, hienolla Olympys-kirjoituskoneella, hyvin tärkeää kirjeenvaihtoa mm. verottajan kanssa. Seuraavana tilivuonna piti tarkistaa mapista, mitä tulikaan kirjoitetuksi.
Nykyän tiedosto on tallella, muutetaan vain päivämäärä, tai jotain muuta.
Mut, mut, kun…. Pitää kattoo miltä se näyttää tulostettuna, korjataan, tulostetaan, eikä vieläkään ihan….
Vaikka saituuttaan käyttäs paperit molemmin puolin, taatusti tulee enempi paperia käytettyä kuin ennen.
Tieto on kyllä koneella ja korpulla. Mut´ ku´ uusissa koneissa ei oo ees korppu-asemaa.
Romppukin alkaa olla mennyttä elämää.
Varminta on tallettaa välttämättömät paperille. - beatabarbara*
Tuohon paperin suoltamiseen itsekin lankeaa
silloin tällöin myös näin kotona.
Kun on työllä ja tuskalla etsinyt jonkun asian koneelta,
niin printtaanpa tuon varmuuden vuoksi, ettei unohdu.
Paperia on käsissä niin mukava hypistellä.
Värikuvat ovat niin kauniita.
Ja siinä sitä ollaan, mapit ei kun lisääntyy.
Tosin printtaaminen on nykyisin vähentynyt,
koska tulostin myydään ja asennetaan edullisesti,
mutta mustepatruunat maksavat maltaita
ja kuluvat äärettömän nopeasti.
Ovelaa myyntimiehiltä!
beataB ( tunnustaa..)- Rahareikä
Väripatruunat maksavat aivan kamalasti, puhumattakaan paperista. On totta, että mustesuihkuprintterillä saa todella hyvää kuvanjälkeä, ihan kuin valokuvia, mutta paperi maksaa aivan mahdottomasti. 10-15 eurolla saa pakkauksen, jossa on 20 arkkia. Huonolle paperille ei kannata edes yrittää printata värikuvia, se vain kuluttaa turhaan kallista mustetta.
Väripatruunpakkaus ei todellakaan riitä kuin muutaman kuvan printtaamiseen, ja sitten pitää taas hankkia uusi.
Kuvittelin olevani fiksu, ja printtasin kuvia työpaikan laser-prinnterillä. Eihän niistä tullut mitään.
Minun ratkaisuni on ollut se, etten printtaa kuvia ollenkaan, vaan lähettelen niitä sähköpostilla. Saavat saajat sitten printata, jos haluavat. Omani tallennan CD:lle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157