Joku on sanonut nähneensä saunatontun. Tämä oli eittämättä ihmisen muotoinen olio, joka nähtiin etäältä. Sen kanssa ei keskusteltu. Se ei tehnyt mitään yliluonnollista. Niinpä se oli ihminen, jota näkijä luuli saunatontuksi.
Me tiedämme sen, että kansantarujen (huom! tarujen) tontut eivät ole todellisia.
Paavali kirjoitti ihmisestä, joka naulittiin ristille: Jeesuksesta. Hän vainosi tämän opetuslapsia ja vangitsi heitä. Nämä olivat nähneet, kun tämä Jeesus naulittiin ristille ja kuoli. Jeesus on siten kiistämättä todellinen ihminen, ei tonttu tai maahinen.
Tämä ero on saunatontulla ja Jeesuksella. Lisäksi Jeesuksen näki moni sen ajan ihminen. Saunatontun vain yksi ja hänkin luuli ihmistä tontuksi. Sen sijaan Jeesuksen silminnäkijät tiesivät Jeesuksen olleen ihminen ja sellaisena hänet kuvasivat.
Saunatontun ja Jeesuksen ero
26
258
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä entisajan ihmiset myös keskustelivat saunatontun kanssa.
"Koskaan se ei alottanut puhuttelemaan ihmistä, mutta aina se vastasi, kun siltä kysyttiin. Oli se hyvänluontonenkin, aina sillä oli suu naurussa, kun sitä meni puhuttelemaan." -Rantsila, 1954 - Anonyymi
Ero on taivaaseen pääsyssä kuoleman jälkeen.
Saunatonttuun uskomisella ei pääse taivaaseen.
Jeesukseen uskomalla löytää tien Jumalan luo.
Heihin uskomalla pääsee taivaaseen.
Näin helppoa.
Varma TietoAnonyymi
2024-04-06 10:03:58
Ero on taivaaseen pääsyssä kuoleman jälkeen.
Saunatonttuun uskomisella ei pääse taivaaseen.
Jeesukseen uskomalla löytää tien Jumalan luo.
Heihin uskomalla pääsee taivaaseen.
----------
Meinaakko että jumalias on montaki tuo "heihin" viittaa siihen?
Onhan niitä kyllä satoja eri uskonnoilla on omat jumalansa.
Nii ja siitä sun taivaasta sen verta että onko sulla joku pitkän tähtäimen suunnitelma
mitä meinaat siellä hommailla sen jälkee ku sun ensimmäinen miljardi vuotta tulee täyteen?
Ite ainakin laitan iltasella puita saunanpesää ja saunatonttu se kattellee ikkkunan laualla erittäin tyytyväisenä.- Anonyymi
"Heihin uskomalla pääsee taivaaseen. "
Se on jo ihme, jos sinä pääset olohuoneen sohvalta vessaan.
Yhtään keesuksen nähnyttä ei ole tiedossa.
Arkeologiasta ei ole löytynyt mitään jeesukseen viittaavaa ja ensimmäiset sadut on kirjoitettu vuoden 90 tienoilla.
Yllättäen vanhemmista kulttuureista löytyy satuja samantapaisista jonglööreistä.
Onkin siis varmaa että tuota hyypiötä ei ole koskaan ollut olemassa.- Anonyymi
Paavalin kirjeet on kirjoitettu vuodesta 48 alkaen. Hän kertoo vainonneensa Jeesuksen opetuslapsia 30-luvun alussa. Nämä olivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen silminnäkijöitä.
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin kirjeet on kirjoitettu vuodesta 48 alkaen. Hän kertoo vainonneensa Jeesuksen opetuslapsia 30-luvun alussa. Nämä olivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen silminnäkijöitä.
”Paavalin kirjeet on kirjoitettu vuodesta 48 alkaen.”
Joista vanhimmassa Jeesus naulitaan ristille Galatassa 😆- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Paavalin kirjeet on kirjoitettu vuodesta 48 alkaen.”
Joista vanhimmassa Jeesus naulitaan ristille Galatassa 😆Ei suinkaan. Galatalaisille vain kuvattiin Jeesus ristiinnaulittuna todistuksen sanalla.
Argumenttisi on typerä. Jeesuksen oli nähty kuolevan ristillä jo vuonna 30. Siitä todistivat hänen opetuslapsensa, joita Paavali vainosi siihen asti, kun itsekin kääntyi kristityksi.
Jos nyt Jeesus olisi naulittu ristille 18 vuotta myöhemmin Galatiassa, niin miten ihmeessä Jeesuksen opetuslapset saattoivat todistaa siitä tapahtumasta? He eivät tienneet mitään Galatian tapahtumista, mutta tunsivat hyvin Jerusalemissa tapahtuneen teloituksen. Anonyymi kirjoitti:
Ei suinkaan. Galatalaisille vain kuvattiin Jeesus ristiinnaulittuna todistuksen sanalla.
Argumenttisi on typerä. Jeesuksen oli nähty kuolevan ristillä jo vuonna 30. Siitä todistivat hänen opetuslapsensa, joita Paavali vainosi siihen asti, kun itsekin kääntyi kristityksi.
Jos nyt Jeesus olisi naulittu ristille 18 vuotta myöhemmin Galatiassa, niin miten ihmeessä Jeesuksen opetuslapset saattoivat todistaa siitä tapahtumasta? He eivät tienneet mitään Galatian tapahtumista, mutta tunsivat hyvin Jerusalemissa tapahtuneen teloituksen."Galatalaisille vain kuvattiin Jeesus ristiinnaulittuna todistuksen sanalla."
Miksi vääristelet Raamatun sanaa? Ei kuvattu vaan asetettiin.
[1] Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!Anonyymi kirjoitti:
Ei suinkaan. Galatalaisille vain kuvattiin Jeesus ristiinnaulittuna todistuksen sanalla.
Argumenttisi on typerä. Jeesuksen oli nähty kuolevan ristillä jo vuonna 30. Siitä todistivat hänen opetuslapsensa, joita Paavali vainosi siihen asti, kun itsekin kääntyi kristityksi.
Jos nyt Jeesus olisi naulittu ristille 18 vuotta myöhemmin Galatiassa, niin miten ihmeessä Jeesuksen opetuslapset saattoivat todistaa siitä tapahtumasta? He eivät tienneet mitään Galatian tapahtumista, mutta tunsivat hyvin Jerusalemissa tapahtuneen teloituksen."Jeesuksen oli nähty kuolevan ristillä jo vuonna 30. "
"He eivät tienneet mitään Galatian tapahtumista, mutta tunsivat hyvin Jerusalemissa tapahtuneen teloituksen."
Mutta Paavali ei kerro mitään näistä. Paavalin kirjeet ja evankeliumit ovat ristiriidassa. Jos haluat käyttää todisteena Paavalin kirjeitä niin sinun pitää hyväksyä se, että Jeesus asetettiin ristiinnaulittuna galatalaisten eteen.- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
"Galatalaisille vain kuvattiin Jeesus ristiinnaulittuna todistuksen sanalla."
Miksi vääristelet Raamatun sanaa? Ei kuvattu vaan asetettiin.
[1] Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!Asetettiin todistuksen sanalla, ei kirjaimellisesti.
- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
"Jeesuksen oli nähty kuolevan ristillä jo vuonna 30. "
"He eivät tienneet mitään Galatian tapahtumista, mutta tunsivat hyvin Jerusalemissa tapahtuneen teloituksen."
Mutta Paavali ei kerro mitään näistä. Paavalin kirjeet ja evankeliumit ovat ristiriidassa. Jos haluat käyttää todisteena Paavalin kirjeitä niin sinun pitää hyväksyä se, että Jeesus asetettiin ristiinnaulittuna galatalaisten eteen.Höpsistä. Paavali sanoi vainonneensa Jeesuksen seuraajia 30-luvun alussa ja saaneensa saman uskon kuin he. Tämä usko ei kohdistunut Galatiassa ristiinnaulittuun Jeesukseen.
Anonyymi kirjoitti:
Asetettiin todistuksen sanalla, ei kirjaimellisesti.
Miksi sinä saat määritellä sen, milloin teksti on kirjaimellista ja milloin ei-kirjaimellista? Eiköhän tuo ilmaisu ole ihan kirjaimellisesti ymmärrettävä eikä aleta taas venkoilemaan ja siirtelemään maalitolppia.
Anonyymi kirjoitti:
Höpsistä. Paavali sanoi vainonneensa Jeesuksen seuraajia 30-luvun alussa ja saaneensa saman uskon kuin he. Tämä usko ei kohdistunut Galatiassa ristiinnaulittuun Jeesukseen.
"Paavali sanoi vainonneensa Jeesuksen seuraajia 30-luvun alussa ja saaneensa saman uskon kuin he."
Mutta ei tavannut Jeesusta eikä hänen silminnäkijöitään. Eikö ole hassu juttu?- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
"Paavali sanoi vainonneensa Jeesuksen seuraajia 30-luvun alussa ja saaneensa saman uskon kuin he."
Mutta ei tavannut Jeesusta eikä hänen silminnäkijöitään. Eikö ole hassu juttu?Kyllä tapasi, kun vangitsi heitä ja sitten suuremmin joukoin, kun uskoi itsekin.
- Anonyymi
Jeesusta ja Jumalaa ei voi nähdä jos joku väittää nähneensä Jeesuksen kyse on harhaluulosta.
Jeesuksen ja Jumalan voi kuitenkin tuntea elämässään. Tällä tuntemisella ei tarkoiteta tuntoaistiin perustavaa tuntemista jota ateistihörhö alkaa jankuttamaan.
Varma Tieto Anonyymi kirjoitti:
Jeesusta ja Jumalaa ei voi nähdä jos joku väittää nähneensä Jeesuksen kyse on harhaluulosta.
Jeesuksen ja Jumalan voi kuitenkin tuntea elämässään. Tällä tuntemisella ei tarkoiteta tuntoaistiin perustavaa tuntemista jota ateistihörhö alkaa jankuttamaan.
Varma TietoHarhoja ovat molemmat tasan tarkkaan.
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Harhoja ovat molemmat tasan tarkkaan.
Eivät tunteet ole harhoja ne ovat tunteita.
Varma Tieto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät tunteet ole harhoja ne ovat tunteita.
Varma TietoUnohtui vielä
Tasan tarkkaan
Varma Tieto
- Anonyymi
Saunatonttu on aito kotimainen. Vältä halpoja tuontijeesuksia.
- Anonyymi
Näitä ”Jeesuksia” on ollut aina ja heistä löytyy jopa videoita:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006644587.html
Pystyn hyvin uskomaan, että edellisen jutun kaltainen Jeesus eleli seuraajineen reilut 2000 vuotta sitten. Näitä Jeesuksia on tänäkin päivänä - mikseipä olisi ollut myös silloin?
Jos uskot johonkin 2000 vuotta vanhaan ihmeitä tehneeseen Jeesus-myyttiin, niin silloin sinun tulisi uskoa myös näihin tämän päivän myytteihin, joista löytyy paljon enemmän todistusaineistoa. Näiden uusien kulttijohtajien asemaa tutkimalla pystyy myös ymmärtämään parhaiten Jeesus-legendan syntymekanismin.- Anonyymi
Jeesuksen merkitys on edelleen poikkeuksellinen ihmisten elämissä.
Tätä pääomaa ei ole aika syönyt, koska kyseessä on henkinen pääoma.
Elikkä mytologiset tontut jäävät kokonaan eri kontekstiin. Ateisti voi
kieltää Jeesuksen, mutta ei ihmisten kokemuksia ja positiivisia muutoksia elämässä.
- Anonyymi
Saunatontun mytologia on peräisin suomalaisesta kansanperinteestä ja perinteistä, ja se on erityisesti sidottu käsitteeseen Saunatonttu tai saunatonttu. Suomalaisessa kulttuurissa saunalla on tärkeä paikka jokapäiväisessä elämässä, ja näiden tilojen ympärille on kehittynyt erilaisia uskomuksia ja tapoja. Saunatonttu on saunaan liittyvä suojahenki, jonka tehtävänä on turvata saunatilan turvaaminen ja sen käyttäjien hyvinvointi.
Suomessa saunat ovat olennainen osa jokapäiväistä elämää, sillä 5,5 miljoonan asukkaan maassa on yli 2 miljoonaa saunaa. Joulusaunan perinne, joka sisältää kehon ja mielen puhdistamisen ennen jouluaaton yötä, jolloin tonttujen, tonttujen ja kuolleiden henkien uskotaan vierailevan saunassa, korostaa saunan syvään juurtunutta kulttuurista merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Joulusaunan aikana kiinnitetään erityistä huomiota Saunatonttuun, jolla on keskeinen rooli saunatilan harmonian ylläpitämisessä. Olennaista on osoittaa kunnioitusta Saunatonttua kohtaan tunnustamalla sen läsnäolo, kiittämällä sen suojelusta ja poistumalla saunasta kunnioittavasti. Laiminlyönti voi järkyttää Saunatontua ja häiritä saunakokemusta. Me tiedämme ehdottoman varmasti että saunatontut perustuvat todelliseen kansanperinteeseen, ja yhä nämä kuuluvat muihin sivistyneempiin kulttuureihin kuin perussuomalaiseen kulttuuriin.
- Anonyymi
historia ei tunne jeesusta , se on kuin odysseus eli sepitetty taruolento
- Anonyymi
Mikään ei ole parempaa kuin kaalilaatikko!
Ainekset:
- 1 iso kaali
- 2 rkl voita tai öljyä
- 1 iso sipuli, hienonnettuna
- 400 g jauhelihaa (naudan tai sian)
- 2 dl riisiä
- 7-8 dl lihalientä
- Suolaa ja mustapippuria maun mukaan
- Ripaus sokeria
- Voita vuoan voiteluun
Valmistus:
1. Esikypsennä riisi keittämällä se puolikypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.
2. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja keitä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia, kunnes se pehmenee. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.
3. Kuumenna voi tai öljy pannulla ja paista sipulit pehmeiksi. Lisää jauheliha ja paista kunnes se on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Sekoita kypsä riisi, jauhelihaseos ja kaalisuikaleet keskenään. Mausta tarvittaessa suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria.
5. Voitele uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Kaada päälle lihalientä niin, että se peittää seoksen.
6. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 45-60 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin ja neste on imeytynyt.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955