Edellisen avaukseni tein 02.07. ja sille 05.07. jättämäni viesti on edellinen käyntini täällä. Näen profiililtani. Kotimaan politiikka ei ole antanut käynnille aiheita. Paljon mielenkiintoisempaa on tapahtunut USA;n presidentinvaaliasiassa, mutta en ala siitäkään nyt puhua. Mielenkiintoisin aihe nyt on nuo tänään avajaisillaan alkavat Pariisin olympialaiset! Niiden urheilijoiden suorituksia pari viikkoa seuratessani kovin heikoksi mennyt omakin kuntoni voi kohentua! Olympialaisaiheisiin nyt keskityn.
Ensimmäiset muistoni ovat Lontoon olympialaisista v. 1948, joissa Tapio Rautavaara sai keihäänheiton kultamitalin. Niistä olympialaisista sain vain lukea Savon Sanomista ja kuulla radiosta -patterisellaisesta, sillä kotikunnassani Rautavaaralla ei vielä silloin ollut sähköverkkoa.
Mutta seuraavien olympialaisten v. 1952 Helsingin olympialaisten tapahtumissa olin jo paikan päällä. Stadionilla olin kuitenkin vain yhtenä päivänä kisoja katsomassa. Myymäläapulaisen palkkakaan ei olisi riittänyt enempään enkä kai olisi saanut vapaata työstänikään. Keihäänheitto oli sinä päivänä ja Toivo Hyytiäinen sai pronssimitalin. Muissa lajeissa suomalaiset eivät saaneet mitaleja sinä päivänä, mutta olympialaisten tulos Suomelle ei ollut ihan huono. Alla olevan linkkini loppupuolelta näette maiden sijoitukset noissa olympialaisissa. Yhdysvallathan on tietysti kärjessä, Neuvostoliitto toisena ja Suomi on kahdeksannella sijalla: yhteensä 22 mitalilla, joista 6 kultaa, 3 hopeaa ja 13 pronssia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4olympialaiset_1952#:~:text=Vuoden%201952%20kes%C3%A4olympialaiset%20%2819.%20hein%C3%A4kuuta%20%E2%80%93%203.%20elokuuta,j%C3%A4rjestett%C3%A4v%C3%A4kseen%20kes%C3%A4olympialaiset%201940%2C%20jotka%20kuitenkin%20peruttiin%20talvisodan%20takia.
Kyllähän noiden olympialaisten suurin sankari oli Tshekkoslovakian armeijan kapteeni Emil Zatopek, joka voitti 5000, 10 000 ja vielä maratoninkin juoksut. Tuusulan Mätäkivenmäellä kääntymässä käynyt maratonin reitti oli paluunsa loppuvaiheessa jota olin porukan joukossa katsomassa Vallilan pohjoisreunalla Mäkelänkadun varressa olevalla mäellä, josta näki ehkä puoli kilometriä tietä pitkin Käpylän eteläreunaan. Kun Zatopek tuli kohdallemme ja kääntyi Elimäenkadulle stadionille johtavalle reitille ketään muuta juoksijaa ei ollut vielä edes näkyvissämme! Todettakoon vielä, että perheen tuloksen täydennykseksi Emilin vaimo Dana Zatopkova oli jo voittanut naisten keihäänheiton!
Tietenkin minulle, silloiselle 17-vuotiaalle nuo olympialaiset kaikkineen olivat unohtumaton kokemus. Sitä ne olivat varmaan hyvin monelle muullekin täällä paikanpäällä, sillä kaikkeen ne vaikuttivat. Saimmehan silloin ensimmäisen kerran elämässämme nauttia myös amerikkalaisten tänne toimittamaa coca-colaa 😊
Paljon olen maailmalla matkustellut, mutta muita olympialaisia en ole ollut paikanpäällä katsomassa. Helsingin olympialaisten jälkeen Suomen sijoitus olympialaisissa alkoi hiljalleen hiipua, mutta kultaakin kyllä tuli, mm. Tokion olympialaisista 1964, joissa Pauli Nevala voitti keihäänheiton. Noita olympialaisia sain jo katsella kotona televisiosta, mustavalkoisesta tietenkin.
Merkittävä elpymisen aalto tapahtui 1970-luvun alkuvuosina, paljolti juoksijoittemme toimesta. Vuoden 1972 Mûnchenin olympialaisissa Lasse Viren voitti kultaa 5000 metrillä ja 10 000 metrillä, Pekka Vasala 1500 metrillä ja Santahaminassa kersanttina palvellut Tapio Kantanen sai pronssia 3000 metrin estejuoksussa. Olin silloin Santahaminan aliupseerikerhon puheenjohtaja ja tietenkin kerhomme järjesti tervetuliasijuhlat Tapsalle! Virenhän sitten voitti vielä seuraavissakin, vuoden 1976 Montrealin olympialaisissa kultaa 5000 ja 10 000 metrillä ja oli viides vielä maratonillakin!
Seuraavien parin viikon ajan keskityn nyt alkavien olympialaisten antaman tv-tarjonnan seuraamiseen. Tänä iltana nähdään varmaan upeat avajaiset Seine-joella, jonka varrella minäkin olen kerran kävellyt. Toivottavasti meidän urheilijoittemme saavutus on nyt parempi kuin edellisissä olympialaisissa, jossa ”saaliinamme” oli vain kaksi pronssimitalia, uimari Matti Mattssonin ja nyrkkeilijä Mira Potkosen tuomina.
Joo, kai tämä oli kymmenettä vuottaan yhdeksännellä kymmenellään olevan vanhuksen höpinää ja kai tämä kuuluisi paremmin urheilun palstalle. Laitan tämän kuitenkin tänne siksi, kun vuosiin en ole millään muulla palstalla käynyt ja täällä minut tunnetaan ja täältä minäkin tunnen monia. Eikä tässä liene mitään ketään loukkaavaa, joten jospa tämä saisi jäädä palstalle. Tälle mahdollisesti tuleviin asiallisiin viesteihin kyllä mielelläni vastailen.
Ajankohtaisinta nyt
42
586
Vastaukset
- Anonyymi
Todella iso respect sinulle Kapi, olet kyllä elämäsi elänyt äärimmäisen hienosti ja tyylillä. Myös haasteelliset tehtävät olet hoitanut suurella kunnioituksella ja taisit olla ensimmäisiä urallaan Kapteeniksi ylennettyjä. Nyt jännätään kisoja ja toivotaan parasta suomalaisille urheilijoille, onneksi ryssän doping-urheilijat on tällä kertaa rajattu ulos, tulee kerrankin reilut kisat.
Enpä nyt voi sanoa, että olisin elänyt aina hienosti ja tyylillä. Kun näin kauan on elänyt, monenlaista on elämässäni ollut. Olen tehnyt virheitäkin, mutta onneksi myös oikeita ratkaisuja ja hyvinhän elämäni on enimmäkseen mennyt. Olen kertoillut täällä elämästäni, sen eri vaiheista, joten ei aiheesta nyt enempää. Joka tapauksessa kiitos kauniista sanoistasi!
Kun otat esille ensimmäisinä kapteeneiksi ylennetyt toimiupseeri, siitä kuitenkin vielä: Neljä meitä oli, kaikki samalta luutnanttikurssilta. Lisäkseni Rainer V ilmavoimista, Esko R panssareista ja Raimo T Pääesikunnasta – entinen kenttätykkimies. Minähän olin Topografikunnasta eli tuosta kartoituslaitoksesta, jossa palvelin kuusi vuotta. Kaikki me olimme reservin upseereita, vänrikkeinä, sillä RUK:n olimme käyneet vuosina 1963-64.- Anonyymi
kapi_ kirjoitti:
Enpä nyt voi sanoa, että olisin elänyt aina hienosti ja tyylillä. Kun näin kauan on elänyt, monenlaista on elämässäni ollut. Olen tehnyt virheitäkin, mutta onneksi myös oikeita ratkaisuja ja hyvinhän elämäni on enimmäkseen mennyt. Olen kertoillut täällä elämästäni, sen eri vaiheista, joten ei aiheesta nyt enempää. Joka tapauksessa kiitos kauniista sanoistasi!
Kun otat esille ensimmäisinä kapteeneiksi ylennetyt toimiupseeri, siitä kuitenkin vielä: Neljä meitä oli, kaikki samalta luutnanttikurssilta. Lisäkseni Rainer V ilmavoimista, Esko R panssareista ja Raimo T Pääesikunnasta – entinen kenttätykkimies. Minähän olin Topografikunnasta eli tuosta kartoituslaitoksesta, jossa palvelin kuusi vuotta. Kaikki me olimme reservin upseereita, vänrikkeinä, sillä RUK:n olimme käyneet vuosina 1963-64.Ops! On tullut virhe, jonka korjaan: Rainer V oli panssareista ja Esko R ilmavoimista!
Anonyymi kirjoitti:
Ops! On tullut virhe, jonka korjaan: Rainer V oli panssareista ja Esko R ilmavoimista!
Minultahan tuo. Kirjautumiseni oli tippunut pois päältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ops! On tullut virhe, jonka korjaan: Rainer V oli panssareista ja Esko R ilmavoimista!
Mitä väliä, kun et heidän nimiään oikeasti kertonut?
- Anonyymi
Viren ei ollut kepulainen piikkijuoksuja, Viren oli rehti mies.
- Anonyymi
Viren ei ollut Ahon kepulaisia piikkiurheilijoita.
- Anonyymi
Viren on Kokoomuslainen, ei Ahon hiihtopiikkiläinen. Kepu ryssii kaiken, ihan kaiken.
- Anonyymi
Myös palstan Pankkomajuri on kovasti täpinöissään alkavista kisoista. Hänen suurin mielenkiintonsa kohdistuu Neuvostoliitton joukkueeseen. Ai niin ja tietysti Tarja Halosen mahdolliseen läsnäoloon kisakatsomossa.
- Anonyymi
Korjaus, siis Neuvostoliiton joukkueeseen.
- Anonyymi
Gutzetsina osti lahjaksi Lazutinalle parranajokoneen, Lazuttina suuttui niin kovasti, että potkasi Gutziinaa munille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus, siis Neuvostoliiton joukkueeseen.
korjaus: ryssänjoukkueeseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
korjaus: ryssänjoukkueeseen
Ei, Pankkomajuri seuraa nimenomaan Neuvostoliiton joukkuetta.
- Anonyymi
Purra on aina ollut Virenin ihailija
Ihailu on molemminpuolista
Kestävyysjuoksulegenda ja entinen kokoomuksen kansanedustaja Lasse Virén tukee rasismikohun keskiössä olevaa perussuomalaisten puheenjohtajaa Riikka Purraa.
– Turha mennä vanhoihin asioihin. Monta muutakin asiaa vanhenee määrätyssä ajassa ja jää taakse. Nyt niitä on ihan kaivettu esiin, Virén kommentoi.
https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/a002154b-3908-486b-bfa9-af7c41511bd2- Anonyymi
Purra ei päässyt avajaisiin. Pariisissa on tiukat turvajärjestelyt.
Eivätpä nuo olympialaisasiat näy moniakaan kiinnostaneen. Itseäni ne kiinnostavat niin, että aion katsoa varttitunnin päästä alkavat avajaiset loppuun asti, yli puolen yön. Täytyy varata tueksi jotain purtavaa ja mietoa juotavaa.
Avajaiset ovat varmaan hienot siellä Seine-joella, jolla en ole koskaan ollut, mutta sen rantoja kuljeksin v. 2006 syksyn matkalla. Hotellinikin oli lähes Seinen rannalla mäellä ja muistaakseni kolmannessa kerroksessa olevan huoneeni parvekkeelta myös ihailin Seineä ja sen toiselta puolelta, minua vastapäätä nousevaa Eiffel-tornia, jossa valitettavasti jäi käymättä, kun oli paljon muuta mukavaa ohjelmaa.
Yleisurheiluhan minua eniten kiinnostaa. Sen kisat eivät ala vielä ihan lähipäivinä, mutta kyllähän katsomassani ohjelmassa on muutakin sellaista, jonka varmaan katson.
Nyt ei enempää tästä eikä muustakaan joten vain Hyvän Viikonlopun toivotukset kaikille!- Anonyymi
Ei kukaa sinun toivotuksiin vastaa Kapi! Olet sotkenut täällä ihan riittävästi.
Ossi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaa sinun toivotuksiin vastaa Kapi! Olet sotkenut täällä ihan riittävästi.
Ossi8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaa sinun toivotuksiin vastaa Kapi! Olet sotkenut täällä ihan riittävästi.
OssiKymmenen KAPI-käskyä ja Aisalle on niistä tärkein nro 4
Kymmeneen KAPI-käskyyn on tiivistettynä hyvän nettielämän ohjeet Kepusaitilla.
Opettele KAPI-käskyt niin, että muistat ne ulkoa oikeassa järjestyksessä.
1. Minä olen KAPI, sinun ainoa Kapisi. Sinulla ei saa olla muita pakkomielteitä.
2. Älä käytä väärin Kapin, kunnioitetun Faitterin, nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä muistelemalla Kapia ja hänen loistavaa uraansa.
4. Kunnioita Kapia ja hänen kapteenin sotilasarvoaan.
5. Älä canceloi Kapia edes ajatuksissasi, vaikka kuinka ketuttaisi.
6. Älä tee KAPIrikosta.
7. Älä varasta Kapin kunniasta edes hitusta.
8. Älä lausu väärää todistusta Kapistasi.
9. Älä tavoittele Kapin ominaisuutta kaiken tietävänä SCRIBENTTINÄ.
10. Älä tavoittele KAPIN mainetta, suurta eläkettä, kapteenin arvoa, äläkä mitään mikä hänelle kuuluu.
---
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
https://katekismus.fi/10kaskya/10kaskya.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaa sinun toivotuksiin vastaa Kapi! Olet sotkenut täällä ihan riittävästi.
OssiMuistahan Osipovitsi tämä tärkeä ASIA:
Olet saittipaskureista pahinta lajia, koska olet todistetusti sinnikäs, häpeämätön ja tyhmä.
Ihan kertauksen vuoksi vielä tämä sinulle tärkein: KAPI, KAPI, KAPI...
Aisa näkee KAPIn kaikkialla, eli kyseessä on todella paha KAPI. Kiireesti jo lääkärin puheille, semmoiselle "päälääkärille"!
Tyhmyyden huipentumana, eli monta puoluetta kierrettyään, ollaan VKK -ehdokkaana. Sitä alemmaksi on vaikeaa suoriutua...
https://www.facebook.com/photo/?fbid=10159928223193970&set=pcb.10159928227118970
Paskanheitto on kepulainen perinnelaji ja kuuluu aina asiaan kepulien ollessa kyseessä. Kaikki paska liittyy erikoisesti keskustaan, heitetty paska erityisesti. Paskanheittohan on aito maalaisliittolainen / keskustalainen perinnelaji, etenkin maatiaisilla jyväjemmareilla!
Paskanheittoa harrastettiin erikoisesti Vappuna, jolloin talvella pelloille ajetut sontaläjät olivat yleensä paljastuneet lumen alta ja sulaneet pälvien keskelle.
- Anonyymi
Nimittäin Emil jatkoi protestoimista, näkyvästi ja äänekkäästi, viikkoja – jopa sen jälkeen, kun Dubcek myöntyi ylivoimaiselle Neuvostoliiton paineelle ja allekirjoitti Moskovan pöytäkirjan ja suostui kumoamaan jotkin tärkeimmistä uudistuksistaan.
Emilin tuomitseminen neuvostoliittolaisista – "maailman gangstereista", hän kutsui heitä - kaikui kauas rautaesiripun takaa. Mutta se päättyi aina huonosti. Vuoteen 1969 mennessä kommunistinen vanha kaarti oli tiukasti taas hallinnassa.
Ne, jotka olivat kannattaneet liberalismia ja tuominneet hyökkäyksen, maksoivat raskaan hinnan. Jotkut vangittiin; muutama päätyi epäilyttävän aikaisiin haudoihin; Suurin osa heistä oli juuri jäädytetty työelämästä, julkisesta elämästä ja jokaisen sellaisen yhteiskunnasta, joka tiesi mikä oli heille hyväksi.
Se, että Emil päätyi kolmanteen luokkaan, on täytynyt olla jotain velkaa länsimaisille urheilijoille ja ystäville, jotka järjestivät "Zátopek vaarassa" -mielenosoituksia ja kirjoittivat kirjeitä Tšekkoslovakian hallitukselle vaatien takeita siitä, ettei häntä vahingoiteta.
Hänen kohtalonsa oli edelleen epämiellyttävä. Hänet erotettiin armeijasta ja kommunistisesta puolueesta, ja hänen uusi pariastatus teki hänen työllistymisen lähes mahdottomaksi. Lopulta hän sai ryhtyä työntekijäksi porausyritykseen, joka etsi vettä ja mineraaleja Tšekkoslovakian maaseudun syrjäisistä osista. Hän oli osa pientä, liikkuvaa ryhmää, joista yksi oli yleensä salaisen palvelun tiedottaja. He eivät vain työskennelleet yhdessä, vaan myös asuivat yhdessä, nukkuen yhteisessä maringotkassa tai asuntovaunussa. Kahden tai kolmen viikon välein heidät päästettiin kotiin päiväksi tai kahdeksi.- Anonyymi
muistutan vielä yhdestä asiasta ennen kuin alatte innostua
kaikki Suomen poliitikot hurrasivat ryssälle - ei aivan
kaksi oli eri mieltä ja tuomitsi miehityksen
Aarne Saarinen SKP ja Ele Alenius SKDL
muutnuolivatpreseen Anonyymi kirjoitti:
muistutan vielä yhdestä asiasta ennen kuin alatte innostua
kaikki Suomen poliitikot hurrasivat ryssälle - ei aivan
kaksi oli eri mieltä ja tuomitsi miehityksen
Aarne Saarinen SKP ja Ele Alenius SKDL
muutnuolivatpreseenTuo on täysin totta.
Olivathan ne Pariisin olympialaisten avajaiset ainutlaatuiset! Tietysti erikoista sekin, etteivät ne olleet kisastadionilla kuten kai ovat olleet kaikissa aikaisemmissa olympialaisissa. Veneiillä ja pienillä aluksilla niitä joukkueita kuljetettiin 6 km pitkin Seine-jokea ja kovin riehakkaina joukkueet esiintyivät, aivan toisin kuin aina niissä stadionien avajaisissa. Eikä siinä kaikki, vaan avajaisia täydensivät jopa joukkueita enemmän rantojen esiintyjät, kovin riehakkaita hekin yleensä.
Juhlallisuuksien luonteesta minulle syntyi oudoksuntaa niin, etten jaksanut niitä loppuun asti katsoa. Laitoin kuitenkin tv:n ne tallettamaan ja juoksutellen katsoin nyt aamulla.
Koko päivän jatkuvia ohjelmia noista olympialaisista tulee koko ensiviikonkin jokaisena päivänä, mutta ei niissä paljoinkaan ole sellaista joka houkuttaisi minut katsomaan, Yleisurheilu alkaa vasta perjantaina ja sitten sitä tulee joka päivä toista viikkoa. Katsonen lähes kaiken sen ja jotain muutakin, ainakin sellaista, joissa maallamme on edustaja mukana.
Poikkeuksellisesi näin viikonloppuna vielä kävin täällä mutta seuraavaan käyntiini nuo olympialaiset antanevat aihetta vasta silloin, kun saan osoittaa iloani tai pettymystäni urheilijamme suorituksen suhteen.- Anonyymi
Miksi pöljä paskot saittia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pöljä paskot saittia?
Maailma olisi paljon parempi paikka ilman sinua tai muita ryssiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pöljä paskot saittia?
Ossi unohtanut rippiläksynsä?
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ossi unohtanut rippiläksynsä?
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.Oletko unohtanut käskyt ?
- Anonyymi
Ossi lienee kokonaan unohtanut rippiläksynsä?
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Avajaiset olivat minusta liian pitkät, liian laajalle alueelle levittyneet ja aiheineen liian sekavat. Sen jokiristelyn jälkeen olisi ehkä kannattanut keskittyä Eiffelel-tornin ympäristöön. Ei se oikein kantanut, että piti jännittää sitä, pysyykö Carl Lewis pystyssä venematkalla. Mutta avajaisissa oli toki mieleenpainuvia yksityiskohtia. Kaikki Ranskan historiaan ja kulttuuriin liittyvä ei ehkä auennut niille, jotka eivät tunne niitä entuudestaan jotenkin. Celine Dionin lauluesitys Edit Piafin tunnetuksi tekemästä kappaleesta oli sykähdyttävä.
Yleisurheilu kiinnostaa minuakin eniten, mutta myös naisten jalkapallo. Seurasin myös esim. Slovenian ja Kanadan välistä lentopallo-ottelua, joka oli jännitysnäytelmä ja upeaa peliä. Myös rantalentiksen ottelu Ruotsi-Qatar oli tosi jännittävä loppuun saakka. Nyrkkeilyä en oikein jaksa ymmärtää urheiluna. Siinähän pahoinpidellään vastustajaa ja kaiken lisäksi ihan laillisesti.
Suomalaisilla ei taida olla asiaa mitaleille. Wilma Murtokin on ollut loukkaantuneena, minkä vuoksi en oikein usko, että hän olisi kuntoutunut riittävästi. Pari aika varmaa voittajaa tulevat olemaan Ruotsin Duplantis, Norjan Jakob Ingebridsen ja Ukrainan tuore ME-nainen Yaroslava Mahuchikh. Pitkiä ja lyhyitä matkoja hallitsevat jälleen tummaihoiset urheilijat Amerikan ja Afrikan maista. Kenttälajeisssa valkoihoiset pärjäävät sitten paremmin. Naisten moukarissa voisi olla pieni mitalimahdollisuus, mutta siiihen varmaan vaaditaan Silja Kososelta sellainen 65 metrin ylitys. Jenkkien parhaimmistosta osa karsiutui heidän omissa kisoissaan, joten mahdollisuudet vähän paranivat. Jenkkien karsintajärjestelmä on tyly. Siinä voi pudota tosi kovia urheilijoita pois.- Anonyymi
Pariisin olympialaiset on feikkiä monelta osin.
https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/1ebaed80-8889-4031-b09f-38945cdf8aa2
Perinteisen tulen sijaan Pariisin olympiatuli on vain ledivaloilla höystettyä vesihöyryä. Pariisin olympialaisten järjestäviin kuuluva Tony Estanguet paljasti, että tuli korvattiin ympäristösyistä.
– Halusimme kokeilla uutta teknologiaa, jotta voisimme vähentää päästöjä. Olimme kunnianhimoisia, ja halusimme yhdistää jotain visuaalisesti näyttävää, ja ympäristöystävällistä, Estanguet sanoi Bildin mukaan.
Kuumailmapalloon sytytetty ”tuli” palaa koko kisojen läpi. Olympiatuli nostetaan öisin kaupungin yläpuolelle noin 30 metrin korkeuteen. Pariisin olympialaisistahan tämän avaukseni tein 26.07. ja viimeisen viestini tälle jätin seuraavana päivänä. Avauksen aihepiiriin tämän avaukseni päätänkin:
Ainutlaatuinen saavutus Suomelle tuli näissä olympialaisissa. Ei yhtäkään mitalia! Sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen, Saavutuksen erikoisuus korostuu vertailussa muihin pohjoismaihin: Ruotsi, Norja ja Tanska olivat melkoisia mitalirohmuja; näette tästä:
https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/e44416e7-5ee0-48b9-88e8-e19e1a0f1706
Tässä vielä luettelo kaikista mitalin saaneista maista, joita on 91 maata; Suomi ei siinäkään joukossa, jossa on hämmästyttävän pieniäkin maita, meille lähes tuntemattomia ”kääpiöitäkin":
https://www.365scores.com/fi/olympics/league/paris-2024-7710/medals
Monia olympialaisia olen ollut seuraamassa, kaikkia v:sta 1948 olleista Lontoon olympialaista alkaen – vaikka vain yksiä olen ollut paikanpäällä katsomassa, Helsingin olympialaisia v. 1952. Nämä olivat varmaan viimeiset olympialaiset joita olin seuraamassa; harmi, että niissä tuli maallemme tuollainen tulos.
Urheilumaanahan Suomea on pidetty. Kyllä sille on edelleen perusteita urheiluharrastuksen yleisyydestä ja hyvä niin, että ne harrastukset alkavat monilla jo hyvin nuorina; kouluissa ja vapaa-ajalla ja ihan urheilujoukkueissakin. Nuorihan oli menestyneimpiä urheilijoitamme näissä olympialaisissakin, 13-vuotias Heili Sirviö, oka sijoittui lajissaan viidenneksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heili_Sirviö
Huippu-urheilun osalta maamme tilanne on kehno. Ilmeisesti osaamattomuutta sen johdossa ja valmennuksessa. Nyt noissa piireissä ilmeisesti alkavat melkoiset myllerrykset. Toivottavasti ne johtavat tuloksiin seuraavissa olympialaisissakin Yhdysvaltojen Los Angelsissa, jossa kävin pitkällä Kalifornian retkelläni v. 2011 – harmi, olisi täytynyt jättää se reissu väliin ja mennä tuonne hienoon kaupunkiin vasta 2028😉
Eipä tämä aihe antane aihetta enempään ja kun politiikkakaan ei anna nyt aiheita saanen keskittyä vain tähän omaan ”urheiluuni”, päivittäiseen lenkkeilyyn ja 05.09. alkavaan Helsingin sydänkuntoutuksen viikoittaiseen jumppaani. Maaliskuun alussa jouduin sen keskeyttämään, mutta kuntoni on nyt parempi ja olen siihen jo ilmoittautunut.- Anonyymi
Eipä tuo Heili Sirviötä koskeva linkkini näy tuosta avautuvan. Avautuisikohan tästä:
https://www.bing.com/search?q=Heili+Sirviö&cvid=bd8b6363aeab476d90eb0ec448f79cdf&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCDY5MzVqMGoxqAIAsAIA&FORM=ANNTA1&PC=ACTS Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo Heili Sirviötä koskeva linkkini näy tuosta avautuvan. Avautuisikohan tästä:
https://www.bing.com/search?q=Heili Sirviö&cvid=bd8b6363aeab476d90eb0ec448f79cdf&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCDY5MzVqMGoxqAIAsAIA&FORM=ANNTA1&PC=ACTSMinultahan tuo tietenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo Heili Sirviötä koskeva linkkini näy tuosta avautuvan. Avautuisikohan tästä:
https://www.bing.com/search?q=Heili Sirviö&cvid=bd8b6363aeab476d90eb0ec448f79cdf&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCDY5MzVqMGoxqAIAsAIA&FORM=ANNTA1&PC=ACTSParahin JKK!
Linkit joissa on skandimerkkejä, eivät toimi näin esitettynä.
Käytä linkinlyhentäjää ja homma toimii.
https://urly.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heili_Sirviö
https://urly.fi/3zpc
Yt. Kirjavinkkaaja - Anonyymi
Kumpikaan linkkisi ei aukea, koska niissä on ö-kirjain. Suomi24:ssä on sellainen vanhanaikainen asetus, että suora linkki ei toimi, jos siinä on skandinaavisia kirjaimia tai joitakin erikoismerkkejä.
Suomen mitalittomuus ei tullut yllätyksenä. Toiveet oli asetettu judokoihin, painijoihin, ampujiin ja purjehtijoihin, joiden menestysnäytöt oli vanhoja toista judokaamme lukuun ottamatta. Kolme vuotta sitten olympiapronssin voittanutta uimari Matti Mattsonia ei kai sentään mitaliehdokkaana tällä kertaa pidetty, eikä tosissaan keihäänheittäjiämmekään.
Valmennuksen ja osaamattomuuden puutteiden ohella menestymättömyyden syynä saattoi olla kyvyttömyys valmistautua ja keskittyä omiin suorituksiin. Senhän näki melkein heidän ilmeestäänkin. Ampujista Eetu Kallioinen kertoi valvoneensa suoritustaan edeltävänä yönä, koska oli jo silloin niin hermostunut.
Osaamattomuudesta puolestaan esimerkkinä kaikki purjehtijat, jotka haastattelujen ja kommentaattorienkin mukaan tuntuivat tarvitsevan onnistuakseen juuri tietynlaisen tuulen. Voi hyvänen aika. Anonyymi kirjoitti:
Kumpikaan linkkisi ei aukea, koska niissä on ö-kirjain. Suomi24:ssä on sellainen vanhanaikainen asetus, että suora linkki ei toimi, jos siinä on skandinaavisia kirjaimia tai joitakin erikoismerkkejä.
Suomen mitalittomuus ei tullut yllätyksenä. Toiveet oli asetettu judokoihin, painijoihin, ampujiin ja purjehtijoihin, joiden menestysnäytöt oli vanhoja toista judokaamme lukuun ottamatta. Kolme vuotta sitten olympiapronssin voittanutta uimari Matti Mattsonia ei kai sentään mitaliehdokkaana tällä kertaa pidetty, eikä tosissaan keihäänheittäjiämmekään.
Valmennuksen ja osaamattomuuden puutteiden ohella menestymättömyyden syynä saattoi olla kyvyttömyys valmistautua ja keskittyä omiin suorituksiin. Senhän näki melkein heidän ilmeestäänkin. Ampujista Eetu Kallioinen kertoi valvoneensa suoritustaan edeltävänä yönä, koska oli jo silloin niin hermostunut.
Osaamattomuudesta puolestaan esimerkkinä kaikki purjehtijat, jotka haastattelujen ja kommentaattorienkin mukaan tuntuivat tarvitsevan onnistuakseen juuri tietynlaisen tuulen. Voi hyvänen aika.Kiitosta ohjeestasi, ja olen kyllä joskus ennen tuota menetelmää noudattanut. Mutta kyllä tuo Heili Sirviötä koskeva avautuu minulle tuosta toisesta linkistäni. Näin siinä kerrotaan;
Heili Sirviö – Wikipedia
Heili Sirviö (s. 17. maaliskuuta 2011 Suomi [1]) on suomalais- australialainen rullalautailija. [2] Hän edusti Suomea Pariisin olympialaisissa 2024 [3], joissa hänestä tuli 13-vuotiaana Suomen historian nuorin olympiaedustaja [2]. Sirviö sijoittui parkin olympiafinaalissa viidenneksi pistein 88,89.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parahin JKK!
Linkit joissa on skandimerkkejä, eivät toimi näin esitettynä.
Käytä linkinlyhentäjää ja homma toimii.
https://urly.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heili_Sirviö
https://urly.fi/3zpc
Yt. KirjavinkkaajaKyllä aukeaa noinkin.
1) värjää kokolinkki vasemmalla hiiren näppäimellä. Eli, painat vasenta hiiren näppäintä https alussa, ja lähdet vetämään oikealla hiiren näppäin pohjassa. Se menee rivi kerrallaan loppun asti. Kun värjättynä kokonaan -sitten oikella näppäimeällä "avaa".
2) oikealla hiirennäpääimellä "avaa"
3 se siinä avattuna. Tuo kylläkin meni taaksepäin, mutta siitä voi haluamansa avata.
https://www.bing.com/search?q=Heili+Sirviö&cvid=bd8b6363aeab476d90eb0ec448f79cdf&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCDY5MzVqMGoxqAIAsAIA&FORM=ANNTA1&PC=ACTS
t. perukan inssi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä aukeaa noinkin.
1) värjää kokolinkki vasemmalla hiiren näppäimellä. Eli, painat vasenta hiiren näppäintä https alussa, ja lähdet vetämään oikealla hiiren näppäin pohjassa. Se menee rivi kerrallaan loppun asti. Kun värjättynä kokonaan -sitten oikella näppäimeällä "avaa".
2) oikealla hiirennäpääimellä "avaa"
3 se siinä avattuna. Tuo kylläkin meni taaksepäin, mutta siitä voi haluamansa avata.
https://www.bing.com/search?q=Heili Sirviö&cvid=bd8b6363aeab476d90eb0ec448f79cdf&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOdIBCDY5MzVqMGoxqAIAsAIA&FORM=ANNTA1&PC=ACTS
t. perukan inssi.Kiitosta ohjeestasi, hyvin aukesi.
Veikkaisin, että suurin osa lahjakkaista miespuolisista urheilijan aluista valitsee lajikseen jääkiekon. Tenniksen ja golfin suosiokin kasvaa. Yhteistä näille lajeille on se, että niissä maksetaan ammattiurheilijoille satumaisia palkkioita. Varisnkin jääkiekossa suhteellisen monella urheilijalla on mahdollisuus päästä käsiksi niihin. Tämä voi olla osasyy siihen, että esim. yleisurheilun toivot ovat yhä enemmän naisia kuin miehiä. Naisille ei ole samanlaista imua rahapeleihin kuin miehillä. Tilanne voi muuttua naisurheilun suosion kasvaessa. Esim. naisten jalkapallo saattaa olla rahankin osalta jatkossa hyvin vetovoimainen laji.
Meiltä ei löydy enää kestävyyslajeihin sellaisia itsenä kaikin tavoin likoon panevia nuoria lahjakkuuksia kuin ennen vanhaan. Ei ole Mika Myllylän tapaisia urheilijoita, jotka ovat valmiit kesäisin tarpomaan syvässä suossa hyttysten ahdisteltavana ja niitä pakoon juosten. Geeniperimäkään ei enää suosi valkoihoisia juoksijoita, kun afrikkalaistaustaiset ovat löytäneet urheilukentät.Pitkillä matkoilla valkoihoiset ovat usein kierroksen pari jäljessä ja lyhyillä matkoilla ei loppukilpailuissa ole yleensä kuin tummaihoisia urheilijoita. Keihäänheitossakin voimaa tulee muista maista kuten Pakistanista, Intiasta, Grenadasta, Keniasta ja Trinidad & Tobagosta. Olihan mukana suomalaistakin menestystä jopa sijalla kahdeksan. Pakistanilainen kaveri oli kyllä sen näköinen, että se voisi vaikka syödä kaikki kolme suomalaista loppukilpailijaa alkupaloiksi ja silti keppi lentäisi yli 90 m. Ei kuulemma edes viitsinyt harjoitella harjoituskentällä eli oli luultavasti varma voitostaan jo ennen kisaa. Selostajat arvelivat ennen kisaa, ettei tämä heppu ainakaan voita, kun näyttää niin vaivaiselta. Juha Miedon ja Mika Myllylän kaltaista kylähulluutta ei enää tahdo löytyä. Se on katoavaa kansanperinnettä. Ei mäkkäreissä ruokalemalla mitaleja voiteta.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Veikkaisin, että suurin osa lahjakkaista miespuolisista urheilijan aluista valitsee lajikseen jääkiekon. Tenniksen ja golfin suosiokin kasvaa. Yhteistä näille lajeille on se, että niissä maksetaan ammattiurheilijoille satumaisia palkkioita. Varisnkin jääkiekossa suhteellisen monella urheilijalla on mahdollisuus päästä käsiksi niihin. Tämä voi olla osasyy siihen, että esim. yleisurheilun toivot ovat yhä enemmän naisia kuin miehiä. Naisille ei ole samanlaista imua rahapeleihin kuin miehillä. Tilanne voi muuttua naisurheilun suosion kasvaessa. Esim. naisten jalkapallo saattaa olla rahankin osalta jatkossa hyvin vetovoimainen laji.
Meiltä ei löydy enää kestävyyslajeihin sellaisia itsenä kaikin tavoin likoon panevia nuoria lahjakkuuksia kuin ennen vanhaan. Ei ole Mika Myllylän tapaisia urheilijoita, jotka ovat valmiit kesäisin tarpomaan syvässä suossa hyttysten ahdisteltavana ja niitä pakoon juosten. Geeniperimäkään ei enää suosi valkoihoisia juoksijoita, kun afrikkalaistaustaiset ovat löytäneet urheilukentät.Pitkillä matkoilla valkoihoiset ovat usein kierroksen pari jäljessä ja lyhyillä matkoilla ei loppukilpailuissa ole yleensä kuin tummaihoisia urheilijoita. Keihäänheitossakin voimaa tulee muista maista kuten Pakistanista, Intiasta, Grenadasta, Keniasta ja Trinidad & Tobagosta. Olihan mukana suomalaistakin menestystä jopa sijalla kahdeksan. Pakistanilainen kaveri oli kyllä sen näköinen, että se voisi vaikka syödä kaikki kolme suomalaista loppukilpailijaa alkupaloiksi ja silti keppi lentäisi yli 90 m. Ei kuulemma edes viitsinyt harjoitella harjoituskentällä eli oli luultavasti varma voitostaan jo ennen kisaa. Selostajat arvelivat ennen kisaa, ettei tämä heppu ainakaan voita, kun näyttää niin vaivaiselta. Juha Miedon ja Mika Myllylän kaltaista kylähulluutta ei enää tahdo löytyä. Se on katoavaa kansanperinnettä. Ei mäkkäreissä ruokalemalla mitaleja voiteta.Miksi vastasit itsellesi Kapi? HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Veikkaisin, että suurin osa lahjakkaista miespuolisista urheilijan aluista valitsee lajikseen jääkiekon. Tenniksen ja golfin suosiokin kasvaa. Yhteistä näille lajeille on se, että niissä maksetaan ammattiurheilijoille satumaisia palkkioita. Varisnkin jääkiekossa suhteellisen monella urheilijalla on mahdollisuus päästä käsiksi niihin. Tämä voi olla osasyy siihen, että esim. yleisurheilun toivot ovat yhä enemmän naisia kuin miehiä. Naisille ei ole samanlaista imua rahapeleihin kuin miehillä. Tilanne voi muuttua naisurheilun suosion kasvaessa. Esim. naisten jalkapallo saattaa olla rahankin osalta jatkossa hyvin vetovoimainen laji.
Meiltä ei löydy enää kestävyyslajeihin sellaisia itsenä kaikin tavoin likoon panevia nuoria lahjakkuuksia kuin ennen vanhaan. Ei ole Mika Myllylän tapaisia urheilijoita, jotka ovat valmiit kesäisin tarpomaan syvässä suossa hyttysten ahdisteltavana ja niitä pakoon juosten. Geeniperimäkään ei enää suosi valkoihoisia juoksijoita, kun afrikkalaistaustaiset ovat löytäneet urheilukentät.Pitkillä matkoilla valkoihoiset ovat usein kierroksen pari jäljessä ja lyhyillä matkoilla ei loppukilpailuissa ole yleensä kuin tummaihoisia urheilijoita. Keihäänheitossakin voimaa tulee muista maista kuten Pakistanista, Intiasta, Grenadasta, Keniasta ja Trinidad & Tobagosta. Olihan mukana suomalaistakin menestystä jopa sijalla kahdeksan. Pakistanilainen kaveri oli kyllä sen näköinen, että se voisi vaikka syödä kaikki kolme suomalaista loppukilpailijaa alkupaloiksi ja silti keppi lentäisi yli 90 m. Ei kuulemma edes viitsinyt harjoitella harjoituskentällä eli oli luultavasti varma voitostaan jo ennen kisaa. Selostajat arvelivat ennen kisaa, ettei tämä heppu ainakaan voita, kun näyttää niin vaivaiselta. Juha Miedon ja Mika Myllylän kaltaista kylähulluutta ei enää tahdo löytyä. Se on katoavaa kansanperinnettä. Ei mäkkäreissä ruokalemalla mitaleja voiteta.Afrikkalaiset miehet eivät mielestäni hallitse kestävyysjuoksuja yhtä ylivoimaisesti kuin ennen. Pariisissakin 5000 metrin juoksun voitti norjalainen ja yhdysvaltalainen juoksija voitti pronssia sekä 5000 että 10.000 metrillä. Kehityksen taustalla voivat olla kenialaisten lukuisat doping-käryt ja toisaalta sekin, että Kenia on Afrikan parhaiten koulutettuja maita, jossa voi päästä kohtuullisiin ansioihin normaalilla työllä, muun muassa it-alalla.
Se on ollut pitkään selvää, että kestävyysmatkat ja keihäänheittokin kiinnostavat yhä pienempää osaa suomalaisista nuorista. Luulisi että menestystä alkaa tulla uusista lajeista. Eivät kuitenkaan nuo mainitsemasi tennis- ja golfpelaajatkaan osaa muuta kuin munata itsensä arvokisoissa. Rahalajien kiinnostuksen kääntöpuolena on, että ne kiinnostavat muuallakin niin, että kansainvälinen kilpailu on suomalaisille liian kovaa.
Jos kesäolympiamitaleja pidetään välttämättömyytenä, meillä kannattaisi panostaa lajeihin, joissa maakiintiöt rajoittavat kanssakilpailijoiden määrää. Esimerkkinä vaikkapa kaikki kamppailulajit, painonnosto, purjehdus ja ammunta. Riittääkö niihinkään nuorten kiinnostus, on eri asia.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906