Kassatytöstä

Sanna Marin on kassatyttö. Niin täällä tiedetään. Sen ohessa hän on tehnyt jotain muutakin:

”Hän oli Tampereen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen varajäsen vuosina 2009–2012. Seuraavissa kunnallisvaaleissa 2012 Marin tuli valituksi kaupunginvaltuustoon ja tammikuussa 2013 sen puheenjohtajaksi. Marin toimi valtuuston johdossa koko valtuustokauden aina kevääseen 2017 saakka. Marin oli jäsenenä myös Pirkanmaan maakuntavaltuustossa vuosina 2013–2016. Kuntavaaleissa 2017 hän oli kaupunkinsa ääniharava 5 783 äänellä.

Marin valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 2015, jolloin hän oli vaalipiirinsä Pirkanmaan ääniharava 10 911 äänellä. Marin uusi paikkansa eduskunnassa vuonna 2019, jolloin hän sai 19 088 ääntä ja oli siten jälleen vaalipiirinsä ääniharava.

Vaalikaudella 2015–2019 Marin toimi varsinaisena jäsenenä suuressa valiokunnassa ja lakivaliokunnassa 2015–2017 ja ympäristövaliokunnassa 2018–2019. Eri pituisia varajäsenyyksiä hänellä oli myös valtiovarain-, hallinto- ja tulevaisuusvaliokunnissa. Marin oli Suomen pääministeri vuosina 2019–2023. Marin erosi eduskunnasta syyskuussa 2023 siirtyäkseen Tony Blairin instituutin strategiseksi neuvonantajaksi”.

xxxxxxxxxxxxxxx

Paljoon on pystynyt SDP kassatyttö Sanna Marinin kohdalla. SDP pystyi tekemään minusta vain kapteenin – niin täällä tiedetään. No, Keskusta sentään onnistui tekemään minusta Valion isännöitsijän. Valiohan on Keskustan johdossa, kuten täällä tiedetään.

56

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohdit mainita, että kassatyttö luki jossain välissä maisteriksi yliopistossa.

      • Anonyymi

        Kepukylän miehet kuulivat, että rannalle oli ajautunut valas. Sitä kepumiehet joukolla pelastamaan ja kolmen tunnin ähellyksen jälkeen huomasivat erehtyneensä, se ei ollutkaan valas, vaan Saarikko ottamassa aurinkoa. Kyllä siitä riitti tupaillassa parranpärinää ja kepuhumpassa lattialankut kovilla.


      • Anonyymi

        Jossain välissä kesti kymmenen vuotta


      • Anonyymi

        Harmi sulle jos sulla on peräpukamat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepukylän miehet kuulivat, että rannalle oli ajautunut valas. Sitä kepumiehet joukolla pelastamaan ja kolmen tunnin ähellyksen jälkeen huomasivat erehtyneensä, se ei ollutkaan valas, vaan Saarikko ottamassa aurinkoa. Kyllä siitä riitti tupaillassa parranpärinää ja kepuhumpassa lattialankut kovilla.

        Miten voi olla mahdollista että yleisellä palstalla on ihmisiä jotka alentavat politiikkoja ilkeillä jutuillaan .häpeä jos osaat , naisen alentamista ei hyväksytä . Yksinkertaisuudessasi luulet että sinun juttusi ovat jotenkin vitsikkäitä , eivät ole säälittävä naisvihaaja olet jolla ei tieto päätä pakota


    • Anonyymi

      Sannalla on komea ura ja sinällään huvittavaa, että nämä perskepulaiset maamieskoulun tai amiksen autoasentajalinjan käyneet tytöttelee maisteria ja Suomen pääministeri, ihan vaan pari meriittiä mainitakseni. Tuo tytöttelyn taustalla on varmaan se, että naiset koko Suomessa eniten väkivaltaa Euroopassa ja 99,9% kotona ja todella paljon maaseudulla. Mutta Sanna vaan painaa maailmalla ja Sannasta tehdään ohjelmia ja kirjoja. Mahtava nainen ja syrjäseutuhen "mahho" miehille karvasta pala ja joutuvat tyytymään tummeliin ja Veijo Esson baarin näppylähanskoihin. Ei ihme, että maaseudulta naiset pakenee ja Sanna on ikään kuin sijaiskärsiä kaikkien naisten puolesta näille perskepuille.

      • Anonyymi

        Hyvin kiteytetty kepujunttien pelosta johtuva naisviha.

        Oikeistodemari


      • Anonyymi

        Ei tätä ihmisryhmää saa pesemälläkään puhtaaksi . Eikä ole toivoa edes että olisivat niitä yhteiskunnan rakentajia sillä siitä eivät tiedä mitään . Alimmalla portaalla älynsä kanssa taistelevat ja sille portaalle jäävät lopuksi elämää. Kehity ei tapahdu vajaassa


    • Anonyymi

      Joo ja kehu ettei hänen hallituskaudella Natoon. Ja otti luottoa ja velkaa ku oli piikki auki. Nyt niitä velkoja maxetaan pois.

      • Anonyymi

        Eipäs, kun persupelle purra ottaa 12 Mrd. vuodessa lisää velkaa!


      • Anonyymi

        Et taida olla välkky taloudessa?


    • Anonyymi

      Sanna tulee jäämään historiaan kolmesta isosta asiasta: 1 Koronan hoitaminen oli ripeää ja vahingot jäi pieniksi. 2. Työllisyys kasvoi huippuunsa vuosikymmeniin ja melkeinpä tärkein 3. Sanna oli tärkeä tekijä Suomen Natojäsenyydelle ja siitä suomalaiset on todella kiitollisia Sannalle, Niinistölle ja Kaikkoselle. Mahtava kolmikko ja Suomen historian parhaita tiimejä koskaan. Ryti, Tanner ja Mannerheim ketju oli jopa ehkä parempi, mutta molemmissa tapauksissa uha tuli ryssistä ja hienosti hoitivat asiat kuntoon.

      • Anonyymi

        Kohtaan 2 kommentti: Työllisyys kasvoi huippuunsa, joo, koska:

        -- Koronan aikaan yhteiskuntaan lapattiin miljardikaupalla tukirahaa. Sitä laskua nyt maksetaan.

        - Yleinen suhdanne Euroopassa oli samansuuntainen.


      • Anonyymi

        >>Sanna tulee jäämään historiaan kolmesta isosta asiasta: 1 Koronan hoitaminen oli ripeää ja vahingot jäi pieniksi. 2. Työllisyys kasvoi huippuunsa vuosikymmeniin ja melkeinpä tärkein 3. Sanna oli tärkeä tekijä Suomen Natojäsenyydelle<<

        Vain Nato - jäsenyyden hoitaminen oli 10 pisteen ja kiitoksen arvoinen suoritus.

        Muu EI pidä paikkaansa. Työttömiä on laskutavasta riippuun 300 000 400 000.

        Sanna EI hävittänyt koronaa, se vaan lakkasi olemasta mediaseksikäs asia ja on edelleenkin VAIN tavallinen flunssa. EI se ole mihinkään kadonnut, kuten ei muutkaan flunssat.


    • Anonyymi

      Mutta me keskustalaiset osaamme ajaa traktorilla, Sanna ei osaa.

      • Anonyymi

        Voi miten viisas mies kun osaa ajaa oikein traktoriakin .mistä näin viisaita miehiä oikein sikiää .
        Onhan se varmaan asia minkä teikäläisenkin tulisi saada kunniapalkinto ja lehteen kuvan traktorin kanssa


    • Anonyymi

      Jotain kummaa siinä on, että nämä Persu reppanamiehet haukkuivat näitä nuoria ministereitä juuri Marinin hallituksessa.

      Sillä tavalla haukkuivat suominaisia. Persut nyt haukkuu ihan kaiken, mutta oliko kovin viisasta haukkua juuri suomalaisia naisia?

      Mitä se kertoo Persujen ideologiasta, joka pitäisi olla suomalaisten puolella?

      Naiset kun edustavat yli puolta kansaa.

      Mihin se liittyy? Maahanmuuttoonko? Että haukutaan suominainen ihan varalta, koska kuitenkin nämä kiinnostuvat ulkomaan miehistä?

      Onko Persu itsetunnoton ja alemmuuskompleksinen?

      • Anonyymi

        Mutta eihän ole muita kuin persuja ja KOMMUNISTEJA.


      • Anonyymi

        Mamut vei näiltä perskepuilta naiset, opiskelupaikat, halvat peltoautot ja jopa työt. Kyllä se perskepua masentaa kummasti.


      • Anonyymi

        ,Persun tehtävä.on vihata naisia, homoja, lesboja, ympäristöstä huolissaan olevia ym. ym.


      • Anonyymi

        Siksipä monimei suomalaisen miehen kanssa mene suhteeseen edes.
        Kyllä aikuselta mieheltä tietävä nainen vaatii hieman älykkäämpää ihmistä kumppanikseeen
        Ei oikein riitä että osaa ajaa traktoria .


    • Anonyymi

      Isukki hakattiin holistiksi ja äiti siistä lespaantui...

      Seiska tapasi pääministeri Sanna Marinin, 34, isän Lauri Marinin, 65, tämän kotona pohjoissavolaisen Vieremän kylässä.

      – Minulla on hovimestarin koulutus, ja työskentelin Helsingissä ravintola Arkadiassa. Yhtenä yönä töistä palatessani neljä miestä potki ja hakkasi minut.

      Lue lisää: Pahoinpitely tuhosi pääministeri Sanna Marinin Lauri-isän terveyden: ”Neljä miestä potki ja hakkasi!”

      Lauri ei toipunut takaisin työelämään. Se oli hänelle kova pala, ja siitä alkoi alamäki. Viina helpotti hajonneen elämän tuskaa.

      Isänsä ryyppyvaiheen alkaessa Sanna oli taaperoikäinen.

      – Ei Sanna ymmärtänyt, että minä join. Olin minä ihan hyväkin isä, kun se oli pikkunen. Vein sitä tarhaan ja kaikkea.

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Joi-kolme-kossua-paivassa-Sanna-Marinin-isa-Lauri-heitettiin-ulos-kodistaan-Ymmarran-ex

      Kotona Lauri ei myöskään juonut, vaan kavereidensa kanssa.

      – Kävin silloin tällöin kotona, kunnes rakas vaimoni otti avaimet pois ja sanoi, ettei takaisin ole tulemista.

      ---

      Matutko sen äijän hakkasi eläkeläiseksi?

      Eipä pysty SDP takaamaan turvallisuutta yhteiskuntaan kun hyysää nuita roistoaja ja raiskaajia ulkomailta saakka!

      Suomi on paskamaa ja pysyy sellaisena kun johdossa on lauma vihervassareita ja hinttapuleja!

      • Anonyymi

        Vedä v..u päähäsi matutuksesi kanssa!
        Mee sinne apinapalstallesi!
        Oikeistodemari


      • Anonyymi

        Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?


    • Anonyymi

      Sanna on lakonmurtaja ja ehkä jopa "viivaimuri".


      Joko tämä on unohdettu?

      SAK/SDP mafia ei asiaa mielellään muistele, eikä halua että ihmiset sitä muistaisivat mutta faktojen valossa se oli juuri Sanna Marinin vasemmistohallitus joka suomalaisten työläisten lakko-oikeuden murtamisen aloitti ns. pakkolailla.

      Eduskunta hyväksyi 19.9.2022 määräaikaisen lain välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamisesta työtaistelun aikana, eli ns. pakkotyölain

      https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/neuvottelukierros/pakkotyolaki/

      Jännä että silloin kun SDP johtoinen hallitus mursi hoitajien lakko-oikeuden niin Hakaniemen vasemmistovoittoinen AY-mafia ei järjestänyt yhtäkään poliittista lakkoa tai pitänyt asiasta mitään meteliä vaan hyväksyi edellisen lahtarihallituksen toimet kiltisti hiljaa mutta nyt lakkoilet sen minkä ehtivät. Todella jännä juttu näin erilainen suhtautuminen, aivan kuin AY-liike ei hyväksyisi demokraattisen vaalien tulosta?

    • Anonyymi

      Suorastaan hupaisaa tuo kepulaisten ja muiden peräkammarilaisten poitsujen kateus ja katkeruus Sannaa tai ylipäätään kauniita ja menestyviä naisia kohtaan. Ei se heidän vika ole, että he ovat niin päteviä. Se on teidän kepujen vika, kun ette yritä kunnolla, ei kaikki itsestään toteudu. Sanna on tehnyt menestyksensä eteen kovasti töitä ja nyt siitä palkitaan Sannaa kunnon tuloilla. Taitaa kohta olla jo miljonääri! Ihana Sanna!

      • Anonyymi

        Kepujuntti elää tuilla ja persu ihan vaan KELA:n rahoilla.


    • Anonyymi

      Täällä Sannaa ankarasti puolustetaan anustapit hehkuen?

      • Anonyymi

        Hus hus perpanssi pois ihmisten ilmoilta.


    • Päivänpolitiikka ei antanut minulle aihetta avaukseen, joten teinpä tuollaisen. Miksi tällaisen tein; se on näköjään ymmärretty. Kiitos siitä!

      Sanna Marinin ansiokkaat opinnot - maisterin arvon – jätin tarkoituksella mainitsematta, jotta pystyin laittamaan hänen menestyksensä vain SDP:n ansioksi😉Omat ylennykseni upseeriarvoissa olivat tietysti SDP:n tekoja; sen olen kuullut täällä lukuisat kerrat😊 Nousemiseni Valion pääkonttorin konttoripalveluesimiehestä isännöitsijänä konsernin keskushallinnossa, oli tietysti Keskustan tekoja: minua on muistutettu lukuisia kertoja siitä, että Valio on keskustalainen😉

      Onhan noissa vastineissa menty laajempiinkin asioihin. Ihan asiallisestikin, mutta en nyt jaksa niihin ottaa kantaa. Tallustelin tuossa illansuussa n. kolmen kilometrin lenkin ja olen nyt melko väsynyt paitsi fyysisesti myös henkisesti. Loppuilta menee vain tv-ohjelmia seuraten ja lepäillen.

      Vielä vain kiitokset ja Hyvän Yön toivotukset kaikille avaukselleni viestitelleille ja muillekin tämän lukeville!

    • Anonyymi

      Sannan ylivoimaisuus suututtaa peräkammarin pojua ja Sanna jää heille märäksi päiväuneksi.

      • Anonyymi

        Sinullako on lähempää kokemusta?


    • Anonyymi

      Sanna on esimerkki siitä, että kovalla yrittämisellä ja ahkeruudella voi päästä kassalta huomattavasti vastuullisempiin tehtäviin. Sanna on synnynnäinen johtaja ja pääministerinä todisti sen useasti.

      • Anonyymi

        Vai että oikein synnynnnäinen? HO HOO, HO HOO!


    • Anonyymi

      Oli kyllä Tampereen kaupunginvaltuuston johtaja. Siltä ajalta on jäänyt vahvasti mieleen sellainen episodi, jonka vuoksi en ole voinut koskaan millään tavalla pitää Marinista. Liittyi päätökseen Rantaväylän tunnelista (Vt 12, Tampellan ja Särkänniemen alittava tunneli Tampereen keskustassa).

      SDP:n ryhmäjohtaja P.S. oli vahvasti sitä mieltä, että SDP äänestäisi tunnelia vastaan ryhmäpäätöksellä. Marin oli silloin tosiaan valtuuston puheenjohtaja. Virkamiehet valistivat kaupunginvaltuutettuja asiatiedolla, miksi tunneli olisi hyväksi Tampereen keskustalle.

      1. Marin otti KV:n puheenjohtajana erittäin voimakkaasti kantaa, että "virkamiehet lopettaisivat kaupunginvaltuutettujen painostamisen tunnelipäätöksessä". (Toisin sanoen: Marin ehkä pelkäsi, että tieto saisi osan SDP:n valtuutetuista äänestämään tunnelin puolesta.)

      2. Noin puolitoista viikkoa myöhemmin SDP kertoi, että erottaisi valtuustoryhmästään ne valtuutetut, jotka äänestäisivät tunnelin puolesta. (Silloin kai neljä SDP:n valtuutettua oli ilmaisuut äänestävänsä tunnelin puolesta.) Sanna Marin otti voimakkaasti kantaa sen puolesta, että SDP voi erottaa valtuustoryhmästä tunnelin puolesta äänestävät = painostaminen on kyllä sallittua omassa ryhmässä.

      3. Sitten Marin vielä totesi blogissaan, että on absurdia edes väittää, että näissä kahdessa asiassa olisi jotain ristiriitaa!!!!!

      JOHTOPÄÄTÖS: Totesin silloin, että TÄSSÄ on poliitikko, jolla on kaksoisstandardit!!! Se mikä on paheksuttavaa muiden toiminnassa, on aivan sallittua ja hyväksyttävää "meidän" porukan toiminnassa, koska TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT!!! Sen jälkeen en ole nähnyt oikein mitään Marinin tekoa hyvänä.

      Joo, ja myös se jäätävän kylmä katse on jotain sellaista, josta en hänessä pidä. Ilman silmiään voisi olla erittäin kauniskin jopa, mutta ne silmät... Poliitikko saa ja poliitikon pitää olla luja, päättäväinen, joskus suoraviivainen jne. Mutta Donald Trumpissakin on rutkasti enemmän lämpöä kuin Sanna Marinissa!!!

      • Anonyymi

        Vaikuttava kommentti! Hyvä!

        Ossi, oikea SOTILAS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttava kommentti! Hyvä!

        Ossi, oikea SOTILAS

        Ihan hyvä, että täällä kehut minua, ja toisaalla sanot minua Kapiksi. Miksi et sanonut Kapiksi tässäkin, kuten sanot 998 kertaa tuhannesta, sinä "hyvä" ihmistuntija?!!?


      • Ilmeisesti olet Pirkanmaalta, kun tunnet noin Marinin paikallispolitiikkaa. Minä en sitä tunne, joten olen arvioinut häntä valtakunnan politiikan tasolta ja siinä hän on onnistunut mielestäni hyvin. Siitä annan hänelle tunnustusta vaikka en ole enää aikoihin ollut hänen puolueensa äänestäjä. En minä näe Sannan silmiäkään mitenkään kylminä. Niissä on vain sellainen itsetietoisen varma, mutta avoin katse.

        Vai olet Sinäkin joutunut minuksi ”sotilaan” silmissä. Siitä en pahastu, vaikka olemme Marinin suhteen vähän erimielisiä, kun kirjoitat noin hyvin. Useimmat silmissään minuksi joutuneita ovat lähes kaltaisiaan yhden lauseen roiskaisijoita.


      • Anonyymi

        Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?


      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Ilmeisesti olet Pirkanmaalta, kun tunnet noin Marinin paikallispolitiikkaa. Minä en sitä tunne, joten olen arvioinut häntä valtakunnan politiikan tasolta ja siinä hän on onnistunut mielestäni hyvin. Siitä annan hänelle tunnustusta vaikka en ole enää aikoihin ollut hänen puolueensa äänestäjä. En minä näe Sannan silmiäkään mitenkään kylminä. Niissä on vain sellainen itsetietoisen varma, mutta avoin katse.

        Vai olet Sinäkin joutunut minuksi ”sotilaan” silmissä. Siitä en pahastu, vaikka olemme Marinin suhteen vähän erimielisiä, kun kirjoitat noin hyvin. Useimmat silmissään minuksi joutuneita ovat lähes kaltaisiaan yhden lauseen roiskaisijoita.

        Tampereelta olen, kyllä. Ja tuo Rantaväylän tunnelia koskeva päätös oli niin suuri asia Tampereelle, että tuli seurattua siitä käytyä keskustelua ja päätöksentekoa kohtalaisen tarkkaan. Ja kun Marinin kommentit siinä olivat mielestäni harvinaisen vahvaa kaksoisstandardeilla pelaamista, niin en ole pystynyt suhtautumaan hänen tekoihinsa myöhemminkään positiivisesti.

        Marinin silmistä ei sen enempää kuin aiemmin kirjoitin. Itse näen ne niin kuin kirjoitin.


    • Anonyymi

      Kassatyttö vei suomen natoon kun turun vanhus vain fundeerasi asiaa siinä on jo meriittiä kerrakseen ja tämän todisti entinen usan suomen suurlähettiläs ja tuon on kyllä pakko kirpaista kokkareita.

      • Anonyymi

        Valehtelu on oleellinen osa sosiaalidemokratiaa?


    • Anonyymi

      Hän OLI kassatyttö ja OLI paljon muutakin, mutta päässyt pitkälle. Hattua nostan.

    • Anonyymi

      Sanna on johtaja ja osaa johtamisen ylivertaisen hyvin.

    • Onhan tälle avaukselleni tullut vielä tänäänkin melkoisesti viestejä. Ihan asiallisia; kiitos niistä, mutta en nyt jaksa niihinkään vastailla – kun on tämä vanhuus ja sen mukainen väsymys. Yhteen viestiin sentään äsken vastasin; sen vastaukseni näette ja se kannattaa lukea tästä:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18651581/kassatytosta#comment-131537213

      Eiköhän tämä avaukseni saane jo olla puoleltani loppuun käsitelty. Jatkakaa toki te muut, jos teillä on asiaa ja intoa sekä kykyä sanoa se! Minä toivottelen nyt vain kaikille Oikein Hyvää yötä!

      • Anonyymi

        Ihan pakko oli vielä käydä, kun tuossa iltakahvit juodessani tuli mieleeni tuo, mitä sanoin tuossa linkittämässäni viestissäni:

        ”Vai olet Sinäkin joutunut minuksi ”sotilaan” silmissä. Siitä en pahastu, vaikka olemme Marinin suhteen vähän erimielisiä, kun kirjoitat noin hyvin. Useimmat silmissään minuksi joutuneita ovat lähes kaltaisiaan yhden lauseen roiskaisijoita”.

        Tuohan on loukkaavaa tuon ”sotilaan” silmissä minuksi joutuneita kohtaan. Kyllä teissä minuksi joutuneissa hyvin paljon on asiallisia ja hyvin kirjoittaviakin. Ne yhden lauseen roiskaisut, jotka tuo ”sotilas” näkee lähettäminäni ovat luultavasti häneltä itseltään tulleita. Hänellä on tarve keskustella itsensä kanssa kun keskustelukumppanin hän saa hyvin harvoin, minusta sellaista ei saa juuri koskaan.

        Nyt vain vielä toistamiseen Hyvän Yön toivotukset kaikille tämän lukeville!


    • Anonyymi

      Sanna Marin on johtaja, hyvä ja kova johtaja. Ei siinä lestakeput nokille hyppinyt, mutta nöyrtyivät alamaisesti.

    • Anonyymi

      Kuinka monen kesätyö lasketaan siksinettä siitä pidetään mölyt. Kukas oli se joka jakoi lehtiä aamuvarhaisella ihmistenkoteihin miksi hänestäkin ei käytetää nimitystä lehdenjakaja . Entä se joka jätskikioskissa myi jäätelöä nuorena .
      Jokainen ihminen alkaa jostain työstä oman työelämänsä . Ja eräät eivät ole koskaantehneet edes sitä ensimmäistä työtään vaan sohva kutsuu ja kela maksaa..
      Kykenevä ihminen tekee työtä eikä jää paikalleen tallaamaan karriääri rakennetaan kukin omalla tavallaan. Mitä enemmän on kokemusta erilaisista töistä aitä oarempi politiikkona.
      Näkeehän sen nytkin että joku on päässyt määrääjän pallille istumaan Ilkan että,on tehnyt mitään työtä koskaan , siis miten hön silloin voisikaan ymmärtää mitä elämä on ihmisellä joka on tottunut tekemään työtä . Kaikki maassa olevat kassatyttöt olette tarpeellinen työvoima palvellessaan taikauskoisia juntteja jotka teidän työtänne aliarvioivat .

    • Anonyymi

      Kepulaiset ei ymmärrä elävänsä veronmaksajien kustannuksella. Sanna ei tee sitä, Sanna tulee toimiin omillaan.

    • Anonyymi

      Kassatytöstä tuli maailman suosituin poliitikko.

    • Anonyymi

      Maisteri Sanna näytti lestaspedeille miten johdetaan.

    • Anonyymi

      Palstan kaksi tärkeintä yhdessä avauksessa! Eli Kapi ja ihana Sanna!

    • Anonyymi

      Vessahätä mainittu!

    • Anonyymi

      Taitaa isä olla sahuri, kun tytär on niin lauta.

    • Anonyymi

      Paljoon on pystynyt SDP kassatyttö Sanna Marinin kohdalla. SDP pystyi tekemään minusta vain kapteenin

      • Anonyymi

        Ei äänimäärä takaa viisautta. Marinilla ei sitä ole, sanoo huippuasiantuntija

        Ossi, oikea SOTILAS


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5690
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1518
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1336
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      348
      1277
    Aihe