Olen tekemässä elämänmuutosta. En niinkään elintapoihin liittyen vaan vapautumiseen turhuuksista ja kaikesta ylimääräisestä stressifaktoroinnista. Osana siihen liittyy ajattelutavan muutos ja pyrkimys keskittyä siihen, mikä elämässä on kaikista oleellisinta.
Vaikeinta on ollut ylittää luopumisen tuska ja coveroida sellainen ajatus takaraivoon, että monikaan asia ei ole niin arvokas, etteikö siitä voisi päästää irti. Onhan se aluksi hankalaa lyödä satojen eurojen edestä tavaraa läjään ja roudata sitä kaatikselle tai polttaa vanhoja valokuvia edesmenneistä lähimmäisistä. Alkuasetelma oli nuitenkin sellainen, että en voinut hävittää edes vanhoja ostoslistoja, jos niissä oli jonkun jo keskuudestamme poistuneet kirjoitusta.
Olen noin puolivälissä tavoitetta, kun luovun kaikesta ja myyn tämän talon pois. Tiedän, että tämä tulee menemään suurella tappiolla kaiken sen jälkeen, mitä tähän on kulutuksen hulluina vuosina uhrattu tunteja ja rahaa, kuinka paljon tunteita ja muistoja on 35 vuotena tähän kasaantunut.
Kuitenkin, kun kaikki läheiset ovat kuolleet ja olen jäänyt yksin niin tästä on lopulta mudostunut vähitellen kuin eräänlainen vankila, jossa jokainen asia ja esine muistuttaa jostakin entisaikojen ilosta tai tapahtumasta, jollaisia ei enää ole. Ei ole kuin syvä kaipaus ja musertava hiljaisuus, jota rikko seinäkellon tikitys ja likaisten ikkuoiden takaa kajatava kevätaurinko.
Nykyään jo ikäkin on sellainen, että takana on enemmän elettyä elämää kuin edessä on vuosia. Paikkoja ja jäseniä on vuosi vuodelta alkanut enenevissä määrin kolottaan. Tämän talon kanssa olemme yhdessä vanhenneet ja vähitellen katkeroituneet ja hukanneet vuosia. Aina välillä sitä miettii, mitä kaikkea siinä on menettänyt ja toisaalta miltä kaikelta säästynyt? Asiat voisivat olla paremmin, miksei huonomminkin, muta yhdenlainen elämäntarina näiden kivettyneiden ja pölyyntyvien seinien sisään on rakentunut. Niin kuin joskus täällä oli koko tuvallinen täynnä elämää, nyt täällä on vain pysätynyt aika ja auringon polttamat repsottavat tapetit.
Mutta jos on onni myötä niin pääsen vielä tästä kahleesta. Vaikka se on raskas ja kivinen taival niin päämäärä on kirkas ja selkeä. Ettei vanhuuden päiviään tarvitsisi täälä virua ja elää päivittäisessä pelossa huomisen murheista, kun jokkn paikka pettää ja antaa periksi, eikä voimat enää riitä ylös nousemaan tai korjaamaan! Vaikka siinä onkin jonkinlainen kaihous niin lopulta edessä on suuri helpotus ja huokaus. Älkää ikinä rakentako itsellenne ansoja, sen vain voin elämänohjeena antaa!
Elämänmuutos etenee
14
355
Vastaukset
Voi minusta kuulostaa, että kaipaisit kovasti ystävää tai jotain piristystä elämään. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksinäisyyttä.
- Anonyymi
Muutos avaa yleensä uusia ovia, kun vanhoja suljetaan. Ainakin henkinen hyvinvointi kohenee, jos muutosta tekee kun muutosta kerran kaipaa. Been there, done that.
Jasu - Anonyymi
Kuulostaa rankalle. Teen itsekin samanlaisia asioita parhaillani. Tavaroita on varastoituina vähän siellä ja täällä. Eivätkä nämä jää tähän, kun on vanhoja sukulaisia. Elämänmuutos se onkin niin helppoa keikkuessa hulluuden rajalla. Ihan kaikkea ei jaksa edes ajatella.
- Anonyymi
Jatkan vielä edellistä. Tuntuuko sinusta siltä kuin tuhoaisit samalla itseäsi, ja tuntuuko se enemmän välttämättömältä vai tilanteen pakolta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkan vielä edellistä. Tuntuuko sinusta siltä kuin tuhoaisit samalla itseäsi, ja tuntuuko se enemmän välttämättömältä vai tilanteen pakolta?
Tiedätkö, se tuntuu siltä kuin olisi käpäsenä takertunut liimapaperiin. Näet, kuulet ja tunnet mitä ympärillä masilmassa tapahtuu, mutta kuivut ja kuolet hiljaa pois. Mitä enemmän pyristelet, sitä enemmän liimaudut. Et voi muuta kuin mielessäsi tehdä ja kuvitella asioita.
Se on vähän sellaista ajattelua, kuten tiedät, " ei nyt tänä vuonna pysty, mutta ehkä seuraavana." Vuodet vierivät vierimistään, aika kuluu ja edelleen ajattelet, että "sitten joskus". Mutta ennemmin tai myöhemmin huomaat, että aika ajoi ohi, juna meni, poljet paikoillasi kuopassa se näkymätön kahle nilkassa, se kaikista lujin ja vahvin ketju köytettynä ja kiedottuna ympärillesi. Ja kun ensin harmaantuvat hiukset ja tulevat ne rypyt, joita ei voiteet enää peitä, alat ymmärtää, että se oli siinä. Sen jälkeen tulevat muut vaivat ja ongelmat, ja olet edelleen kahleissa, joista epätoivon vimmalla yrität irtautua, mutta et pysty.
Se tunne on vähän kuin sellaisessa pimeässä kolmiuloitteisessa avaruudellisessa tilassa, jossa pimeys jatkuu loputtomasti horisontin joka suuntaan. Niin ylös, alas kuin sivuillekin, ikään kuin olisit silmät sidottuna ja sokeana pimeässä huoneessa hapuilemassa pääsyä ulos pimeydestä kahle jalassasi. Se on se oma henkinen kuboli, kuin joku ilmatiivis tyhjiö, oma universaali maailmansa, joka on sulkeutunut ulkomaaailmasta, jonka tuntee ja tietää, mutta johon ei ole oikeaa kosketuspintaa. Äänet siltä kaikuvat kuin veden alta sellasena vaimeana pulputuksena. Hukkumisen tunne on läsnä jokaisella jäätävällä henkäyksellä ennen kuin tästä kahleesta vapautuu!
Siltä se tuntuu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö, se tuntuu siltä kuin olisi käpäsenä takertunut liimapaperiin. Näet, kuulet ja tunnet mitä ympärillä masilmassa tapahtuu, mutta kuivut ja kuolet hiljaa pois. Mitä enemmän pyristelet, sitä enemmän liimaudut. Et voi muuta kuin mielessäsi tehdä ja kuvitella asioita.
Se on vähän sellaista ajattelua, kuten tiedät, " ei nyt tänä vuonna pysty, mutta ehkä seuraavana." Vuodet vierivät vierimistään, aika kuluu ja edelleen ajattelet, että "sitten joskus". Mutta ennemmin tai myöhemmin huomaat, että aika ajoi ohi, juna meni, poljet paikoillasi kuopassa se näkymätön kahle nilkassa, se kaikista lujin ja vahvin ketju köytettynä ja kiedottuna ympärillesi. Ja kun ensin harmaantuvat hiukset ja tulevat ne rypyt, joita ei voiteet enää peitä, alat ymmärtää, että se oli siinä. Sen jälkeen tulevat muut vaivat ja ongelmat, ja olet edelleen kahleissa, joista epätoivon vimmalla yrität irtautua, mutta et pysty.
Se tunne on vähän kuin sellaisessa pimeässä kolmiuloitteisessa avaruudellisessa tilassa, jossa pimeys jatkuu loputtomasti horisontin joka suuntaan. Niin ylös, alas kuin sivuillekin, ikään kuin olisit silmät sidottuna ja sokeana pimeässä huoneessa hapuilemassa pääsyä ulos pimeydestä kahle jalassasi. Se on se oma henkinen kuboli, kuin joku ilmatiivis tyhjiö, oma universaali maailmansa, joka on sulkeutunut ulkomaaailmasta, jonka tuntee ja tietää, mutta johon ei ole oikeaa kosketuspintaa. Äänet siltä kaikuvat kuin veden alta sellasena vaimeana pulputuksena. Hukkumisen tunne on läsnä jokaisella jäätävällä henkäyksellä ennen kuin tästä kahleesta vapautuu!
Siltä se tuntuu!Hei, se tuntuu myös tänne.
Tiedän ihan tasan tarkkaan mistä puhut. En voi mitään omaa muuta tuohon lisätä, mutta tuntuu että joudut toimimaan itseäni paljon kovemmassa paineessa. Oman pahimman olen ohittanut, mutta elämä on edelleen pelottavaa, eikä sitä uskalla edes elää.
Turha tähän kirjata loppuun mitään kannustavaa fraasia, niin jää muillekin jotakin sanottavaa. Toivon että kirjoittelet palstalle, että kuulisin sinusta lisää. Saattaa olla, et olen kuullutkin.
En ole pystynyt luopumaan vielä valokuvista. Voisin laittaa keräykseen postikortit, kierrätykseen aku ankat, vanhat kirjat myös, vai saako lahjoista luopua.. Tätä olematonta asiaa tähän loppuun, ettei liian paljon ajattelisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, se tuntuu myös tänne.
Tiedän ihan tasan tarkkaan mistä puhut. En voi mitään omaa muuta tuohon lisätä, mutta tuntuu että joudut toimimaan itseäni paljon kovemmassa paineessa. Oman pahimman olen ohittanut, mutta elämä on edelleen pelottavaa, eikä sitä uskalla edes elää.
Turha tähän kirjata loppuun mitään kannustavaa fraasia, niin jää muillekin jotakin sanottavaa. Toivon että kirjoittelet palstalle, että kuulisin sinusta lisää. Saattaa olla, et olen kuullutkin.
En ole pystynyt luopumaan vielä valokuvista. Voisin laittaa keräykseen postikortit, kierrätykseen aku ankat, vanhat kirjat myös, vai saako lahjoista luopua.. Tätä olematonta asiaa tähän loppuun, ettei liian paljon ajattelisi.ps. Hei, haluaisitko saada minuun yhteyttä ja kirjoitella jossakin muualla?
- Anonyymi
noniin kokeilw lwikakata varpaankynsiäkin joillain saksalaiste järeillä peltisakseilla jos on muut saksit hukassa sellaisilla sien
Luulin että tässä olisi ollut kyseessä vaihdevuodet eli elämänmuutos (the change of life). Mutta onkin elämäntapamuutos työstettävänä.
"Nykyään moni nainen synnyttää esikoisensa yli 30-vuotiaana. Jos esivaihdevuodet ovat alkaneet, elämänmuutos usein korostaa perimenopaussioireita, sillä raskaus ja synnytys aiheuttavat ison hormonimyrskyn kehossa jo itsessään." https://kaksplus.fi/vanhemmuus/vanhemman-terveys/esivaihdevuodet-eli-perimenopaussi/- Anonyymi
Laitat vain vipinää tavaroiden tyhjentämiseen ja talo myyntiin. Siitä se vapaus koittaa.
- Sheena - Anonyymi
Moi, miten menee? Sain haavan sormeen, niin en oikein ehtinyt edes aloittaa tältä päivältä.
- Anonyymi
Miettinyt itse myös sitä, että pitäisi vähentää tavaroita. Olen vain tottunut keräämään kaikenlaista. Siirrän huomiseen :)
- Anonyymi
Muutosvoiman löytäminen ja itse päätöksenteko muutoksen takana usein ahdistaa. Ahdistus on voima, joka saa ylittämään vaikean rajan. Ahdistusta tarvitaan, koska muuten ihminen tuskin tekisi mitään mukavuudenhalussaan ja muutoksen pelossaan. Ahdistus on ihan normaali ajan kanssa helpottava ja elämään kuuluva tunne niin kuin suru tai ikävä. Ilman ikäviä tunteiden antamaa perspektiiviä, ihminen tuskin osaa arvostaa iloa, rakkautta tai nauttia pienistä tai suurista saavutuksistaan. Mereen pudonnutta ilon kyyneltä on vaikea huomata.
Jostain on aina luovuttava, saadakseen uutta. Luopuminen ei ole aina helppoa. Ihmisen ei ole onnellinen. ellei saa elää omien arvojensa mukaista elämää. Hyvin harva saa kaikkea; kyky joustaa, odottaa, olla määrätietoinen, kyky nähdä hyvä ja keskittyä omien arvojensa perusteella olennaiseen ja riittävään, merkitsevät paljon onnellisuuden ytimessä. Onnellisuus ei ole ulkoinen vaan sisäinen tila, eikä vaadi jonkun tietyn asian saamista vaan samaan lopputulokseen pääsee useampaa reittiä. Moni ihminen sanoo, ettei määränpää ole tärkein, vaan matka sinne.
Kun alkaa tekemään, luopuu, kääntää uuden sivun ja menee kohti uutta, ahdistus usein häviää melkein kokonaan. Sen näkee taas hetkittäin huonoina päivinä, mutta pienen takapakin jälkeen se taas häviää. - Anonyymi
Itse myin velattoman kämppäni ja jäin tähän vuokralle. Ideana on ettei jälkipolvelle tule ongelmia ellei pääse luukusta eroon.
Mielummin jätän jälkeeni käteistä ja arvopapereita. Tokikaan ämyreistäni ja äänennopeuteen perustuvasta putkibassostani luovu. Ikinä.
>simiti<
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut
Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/1911234Miettimisen aihetta.
Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.1221098- 70820
- 48814
Just nyt mä
En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman53760Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle
Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva50685- 33662
- 60659
- 52627
- 50615