Kävin aikanaan rippikoulun, kun vanhempani sanoivat, että saan mennä sinne jos haluan. Menin, vaikka se oli kyllä aika kallis vanhemmilleni. Olen syntyjäni varsin vaatimattomista oloista, eikä rahaa koskaan juuri ollut mihinkään.
Oltuani rippikoulussa jonkin aikaa huomasin pettyväni systeemiin siellä pahan kerran. Meno oli niin ulkokultaista ja teennäistä, että se paistoi jo kaukaa valheelliselta. Rippikoulussa korotettiin ylempään asemaan niitten sukujen lapsia, joiden vanhemmat olivat paikkakunnan ökyisäntiä. Pahimmalta tuntui kuitenkin se, että touhua vetänyt kirkonmies piti jatkuvaa silmäpeliä ja flirttaili seurakuntasisaren kanssa.
Meidän rippikoululaisten ei saanut olla edes lähellä toisiamme.
Rippikoulu oli hyvä kokemus ainakin minulle. Opin siellä näkemään kirkon mädännäisyyden ja raadollisuuden.
Erosin kirkosta lähes välittömästi rippikoulun jälkeen. Se on osoittautunut hyväksi ja taloudellisesti erittäin edulliseksi päätökseksi.
Nykyään auttelen erilaisissa asioissa lähimmäisiäni ja seurustelen oman jumalani kanssa. En siihen kullattua temppeliä vouhotuksineen tarvitse.
Rippikoulussa tutustuin seurakuntaelämään
9
836
Vastaukset
- hieman?
Olitko siis ihan "tavallisessa" rippikoulussa, vai vl-uskovaisten omassa rippikoulussa johon menevät yleensä vl-perheen lapset?
- Totuus esiin
On muistettava, että aina asiassa on kaksi puolta ja riippuu millä asenteella asiassa on mukana. Aina "roska löytyy toisen silmästä", jos sitä väärällä asenteella lähteen katsomaan. Kannattaa aina ensin "etsiä malka" omasta silmästä.
Itselläni ja tuttavillani, jotka ovat käyneet vl-rippileirin, on yleensä vain hyviä kokemuksia. Toki rippileirilläkin on omia huolia ja ne huolien aiheuttajat ovat usein sellaiset nuoret, joiden uskon asiat eivät ole kunnossa. Uskovaisen nuoren elämää ohjaa Pyhä Henki heidän omissa tunnoissaan. Se neuvoo, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta ulkopuolisille tämä joukko näkyy "hakomajana yrittitarhassa". Vain omakohtainen usko avaa näkemään sen kauneuden, joka tuossa joukossa, Jumalan valtakunnassa, on.
Jos haluaa tutustua vl:n rippileireihin, niin tee vierailu sinne. Epäilijät ja "väärällä silmällä katsojat" tulevat yllättymään sitä nuorten kaunista käyttäytymistä: ei kirota, ei juopotella eikä vietetä sellaista elämää, mitä niin moni nuori nykyaikana jo varhain viettää. - sinäkin
Totuus esiin kirjoitti:
On muistettava, että aina asiassa on kaksi puolta ja riippuu millä asenteella asiassa on mukana. Aina "roska löytyy toisen silmästä", jos sitä väärällä asenteella lähteen katsomaan. Kannattaa aina ensin "etsiä malka" omasta silmästä.
Itselläni ja tuttavillani, jotka ovat käyneet vl-rippileirin, on yleensä vain hyviä kokemuksia. Toki rippileirilläkin on omia huolia ja ne huolien aiheuttajat ovat usein sellaiset nuoret, joiden uskon asiat eivät ole kunnossa. Uskovaisen nuoren elämää ohjaa Pyhä Henki heidän omissa tunnoissaan. Se neuvoo, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta ulkopuolisille tämä joukko näkyy "hakomajana yrittitarhassa". Vain omakohtainen usko avaa näkemään sen kauneuden, joka tuossa joukossa, Jumalan valtakunnassa, on.
Jos haluaa tutustua vl:n rippileireihin, niin tee vierailu sinne. Epäilijät ja "väärällä silmällä katsojat" tulevat yllättymään sitä nuorten kaunista käyttäytymistä: ei kirota, ei juopotella eikä vietetä sellaista elämää, mitä niin moni nuori nykyaikana jo varhain viettää.ei-vl rippilerillä, niin yllätyt kun sielläkään ei kiroilla ja yhteishenki on hyvä, autetaan toinen toistaan jos toinen väsyy taakan alla, kenenkään ei tarvitse apua pyytää, lähinmäisenrakkautta nuoret tuntevat toisiaan kohtaan.
Mitään asioita kenenkään ei pidä yleistää pelkästään omien kokemusten perusteella.
Itse aloin taas epäilemään koko jumaluutta jo alle kymmenen vuotiaana ja täytyy sanoa, että rippikoulu oli viimeinen niitti joten kymmenen vuotta sitten erosin ev.lut. kirkosta (alle 18v kun ei saa ilman vanhempien suostumusta).
- Loppe
, kunhan kasvat vielä ja korvantaukset kuivuva niin, tulet varmaan toisiin ajatuksiin
- ei hienostorippikoulussa op...
Missäs ihmeessä rippikoulutus maksaa erikseen? Sitä vartenhan me maksamme kirkollisveroja olipa sitten omia mukeloita tai ei.
- Sahramih
Kyllä muuten joillakin paikkakunnilal maksaa jopa 100 euroa ja toisissa kunnissa ei mitään. Juuri eilettäin taisin tämmöisen tiedon jostain sanomalehtiotsakkeesta huomata!
- Sahrami
Sahramih kirjoitti:
Kyllä muuten joillakin paikkakunnilal maksaa jopa 100 euroa ja toisissa kunnissa ei mitään. Juuri eilettäin taisin tämmöisen tiedon jostain sanomalehtiotsakkeesta huomata!
Taisit lukea saman artikkelin kuin minä. Siinä toimittaja oli pahasti sotkenut rippikoulutuksen leiririppiksen ruoka- ja majoituskuluihin.
Hienostorippikouluista en sitten tiedä, mutta kuvittelisin ainakin vanhoillislestadiolaisten eristäytyvän siltäkin osin seurakuntien tarjonnasta. - nasaretti
Sahrami kirjoitti:
Taisit lukea saman artikkelin kuin minä. Siinä toimittaja oli pahasti sotkenut rippikoulutuksen leiririppiksen ruoka- ja majoituskuluihin.
Hienostorippikouluista en sitten tiedä, mutta kuvittelisin ainakin vanhoillislestadiolaisten eristäytyvän siltäkin osin seurakuntien tarjonnasta.vl:n rippikoulutyö sinänsä on ilmaista ja talkootyötä eli palkkaa siitä ei makseta.ehkä nimellinen korvaus.
majoitus, ruoka ym kulut yhdeltä viikolta on 140€/leiriläinen.
samaan leiri"maksuun" kuuluu talvella yksi viikonloppu leirikeskuksessa pe-su.
vielä pari vuotta sitten oli kaksikin viikonloppuleiriä sisältyen samaan hintaan,mutta kun leiriläisiä on paljon ja muita kursseja ym niin leiri on typistynyt 1 vkl ja vk.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916