Bavaria ilmeisesti valehtelee jatkuvasti!
Katso:
http://boatdesign.net/forums/showthread.php?p=54205#post54205
Uutta Bavaria-sopasta
4
4318
Vastaukset
- sivusta seurannut
laitoin tuon saman linkin eilen, otsikon "onko bavaria halpa" alle, mutta taitaa olla niin, että keskustelua täällä käydään enemmän tunnepohjalta kuin asioiden taustoja todella selvittämällä, ja edes kirjoitettuja komentteja lukemalla.
Ongelmia on siis match veneiden rakenteessa, koska Bavaria tekee n. 150 veneeseen pohjan vahvistuksen, jossa laminaattipaksuutta lisätään 13 millistä 30 milliin 9 laminointikerroksen avulla. samalla sisäpuoliset metallilevyt kasvavat yli kaksinkertaiseksi, ja niihin tulee jäykistäviä lisälevyjä. Bavarian sivuilla ollut kuva oli vaan niin pieni, ettei siitä saanut kunolla selvää. Aikaisemmin tehdas ilmoitti, että laskennallinen laminaattipaksuus 7,9 mm olisi riittävä kölin kiinnitysaluella, ja veneiden todellinen laminaattipaksuus oli jopa 13,7 mm!! Siihen on hyvä ripustaa 2,5 tonnia painava 2,5 m syvä lyijyköli yhdeksällä pultilla.
Cruising malleissa toki on hieman kevyemmät ja matalammat kölit pohjaan ruuvattuna, joten tuskin niiden kanssa ihan vastaavia ongelmia on.
Eniten ihmetyttää tiedetyn ongelman kohdalla vastuun pakoilu.- Jussi
Ja eikös Vene-lehden testaama 38 Match ollut jotenkin rimpulan oloinen ainakin tiettyjen rakenteiden osalta? Ei ole ko. numeroa enää, mutta muistelen jotain omituisuuksia löydetyn. Laminaatin ohuus - ei paksuus- tuntuu aika uskomattomalta, kun ajattelee, että siinä on kiinni tuo mainitsemasi murikka.
Nimenomaan heidän vastuun pakoilu saa korvat savuamaan. Ensin Kroatian veneet jolloin sanotaan että karilleajoa ja ei ole tapahtunut ennen(entäs Norjan veneet?).
Tuo lause cruising malleista ei nyt ihan läpi mene, -kysy katsastusmiehiltä.
- tv:ssä
kenellä satelliitti-tv näyttää Saksan kanavia saattoi katsoa tv-dokumentin eilen jossa näytettiin miten Bavarioita valmistetaan. Dokumentissa näytettiin miten heloitusta kuten luukkuja kiinnitettiin vain ruuveilla, ei läpipulttaamalla. Kannen ulkokuori ja kannen sisämoduli liimattiin yhteen, mutta liimaa ei levitetty kauttaaltaan liimattavalle pinnalle vaan ainoastaan heiteltiin liimapaakkuja sinne tänne ja lyötiin kannenpalat yhteen. Köliä runkoon liimattaessa liima sentään levitettiin, tämänä jälkeen lasermittarilla näytettiin miten tarkastettiin että köli tuli suoraan rihlatuksi: tässä kohtaa nähtiin miten keulasta tähdätty ja keulalinjalla kulkeva laserpiste ei osunutkaan kölin etureunaan, ei nähty aiottiinko kölin rihtausta korjata. Lopuksi näytettiin miten kaksi laaduntarkastus jamppaa teki lopputarkastuksen yhdelle veneelle, aiemmin esitellyt robottileikatut millintarkat sisustusmodulit eivät loppukokoonpanossa sitten osuneetkaan paikalleen koska vessanoven suljettaessa alakulmaan jäi parin sentin haritusrako.. Kyllä näytti siltä että tuotanto oli tehokasta ja aikaavievät työvaiheet minimoitu. Olisi ollut kiva tietää korjattiinko tuon veneen kölin rihtaus ja miten vinossa olevat sisustuselementit korjattiin, leikattiinko vaan uusi vaneri oveen ja sillä siisti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916