Heissan!
Minulla on 11 -viikkoinen kääpiökoira, joka kaipaa kovasti aktiviteetteja ja touhuamista. Olen miettinyt koiran viemistä koirapuistoon, jossa se saisi vapaasti juoksennella ja purkaa energiaansa. Mutta muutama asia arveluttaa:
- Voiko koiran viedä puistoon, vaikka sille ei ole otettu rokotuksia? Ohjeista luin, että emon rokotukset suojaavat pentua 12 -viikkoiseksi asti.
- Voinko antaa pienen pennun leikkiä itseään isompien koirien kanssa? Jotenkin hirvittää se ajatus, että pentu telmisi itseäään 10 -kertaa isompien aikuisten kanssa, kun itse on sellainen kirppu... Ja varsin leikkisä sekä sosiaalinen sellainen, mutta käytöstavat ovat vasta opetteluasteella.
- Koirapuistossa pentua ei tietenkään voi pitää hihnassa. Pitäisikö em. seikoista johtuen ajoittaa koirapuistokäynnit sellaiseen ajankohtaan, kun puisto on typötyhjä?
Pentu on innostuessaan varsinainen riiviö. Kotona leikitään perinteisiä nouda -leikkejä ja herkkupalojen piilotusta. Nuo juoksutus- ja veto -leikit tosin riehaannuttavat pentua hieman liikaa. Millaisia aivotyöskentelyä vaativia ja rauhallisia leikkejä te olette koiruuksienne kanssa leikkineet? Kaipaisin hieman ideoita, itseni helpotukseksi ja pennun iloksi.
Kiitos!:)
Pentu koirapuistoon?
6
1972
Vastaukset
Oma pentuni on kyllä aivan innoissaan leikkinyt monta kertaa isompien koirien kanssa. Tietysti riippuu paljon siitä isosta koirasta kuinka se osaa telmiä pennun kanssa; ettei helposti hermostu ja että ei käsittele pentua liian rajusti.
Itse en kyllä veisi pentua puistoon ennen rokotuksia.
Mutta miksi ihmeessä menisit kuitenkaan tyhjäänkään puistoon? Puistossahan on juuri tarkoitus tutustua muihin koiriin ja ihmisiin.- Rana =)
kun vein colliepentuni koirapuistoon (siitä on jo vuosia aikaa) ja leikki siellä isompien kanssa, niin kyllä isommat osasivat varoa pienempää, ainoastaan kerran eräs vanhempi (ja isompi) koira ärähti pennulle, kun tämä yritti kiivetä vanhemman koiran pitkäkarvaista turkkia pitkin ylös, mahtoi varmasti sattua.
Nyt, kun pennusta on tullut viisivuotias uroskoira, niin kyllä puistossa pienempiä osataan varoa, ettei pienempi jää jalkoihin.
Pennun rokotukset kannattaa huolehtia ennen kuin menee pennun kanssa koirapuistoon.- ???
en veisi minäkään pentua puistoon ennen rokotuksia.mielestäni pentu voi leikkiä isompienkin koirien kanssa,mutta sinun on valvottava ettei leikki mene liian kovaksi.jos pentu jää oikeen jalkoihin voi sillä pahassa tapauksessa vaikka katketa joku luu.ja voithan tosin yrittää mennä puistoon silloin kun siellä ei ole muita niin koirasi saa tutustua puistoon ensin rauhassa ja nauttia vapaana juoksemisesta,jos siihen ei muualla ole mahdollisuutta.ja sitte mulla on vielä tällänen kumma mielipide koirapuistoista,että liikaa ei niissäkään kannata aikaa viettää.ainakaan isonrodun kanssa.sillä huomaan tehneeni sen virheen yhden koirani kasvatuksessa.vietettiin paljon aikaa yhdessä koirapuistossa pennusta asti ja ensin pentu ei tietenkään pärjännyt isommilleen.mutta pikkuhiljaa huomasi pärjäävänsäkin ja peittosi jo monia pienempiä koiria.ja tämän koiran luonteeseen jäi se että aina pitää osoittaa muille olevansa isompi ja kauniimpi ja voimakkaampi.eli nykyään rähisee aina koirapuistossa.ja olen sitä mieltä että se on opittua käyttäytymistä siitä että oltiin siellä liikaa pentuna.mutta sullahan ei nyt tota ongelmaa ainakaan noin voi syntyä koska sulla on pieni koira.
- Otak
Samaa mieltä olen noiden edellisten vastaajien kanssa: vaikka emon vasta-aineet suojaavat periaatteessa pentua (varsinkin jos emo on imettänyt pentuja pitkään) 12-viikkoiseksi, koirapuistoissa käy niin paljon koiria, että siellä muhii jos jonkinlaista bakteeria ja muuta töhnää. Eli en minäkään kehottaisi luottamaan emon vasta-ainesuojaan niin paljon, että koirapuistoon veisin. Periaatteessahan koiraa ei saa pitää taajama-alueella vapaana, mutta pääsisitkö taajaman ulkopuolelle juoksuttamaan tenavaa? Esim. bussi- ja junakyydit olisivat tuon ikäiselle loistoharjoittelua, ja pikkukoiraa on helppo kuljettaa sylissä. Sitä paitsi, tuon ikäinen ei kyllä jossain rauhallisessa puistossakaan esim. aamuvarhaisella luultavasti lähde yli 15 metrin päähän sinusta, ja se taas olisi hyvä tänne-käskyn harjoittelumahdollisuus.
Jos pentu riekkuu kovasti innostuessaan, ainakaan sisällä ei kannata paljoa vetoleikkejä leikkiä, eikä muutakaan, mikä saa sen ylikierroksille. Esim. ulkona juokseminen illalla piristää hurtan niin, että ei taatusti tule uni silmään - sama juttu kun ihmisillä siis. Sen sijaan aivojumppa, kuten ihmisilläkin, unettaa kummasti :-)
Ainakin meidän pentumme addiktoitui kovasti Kaimion Pennun kasvatus -kirjassa esiteltyyn aarteenetsintään: sulje pentu toiseen huoneeseen, ja kätke jotain suhteellisen tuoksuvaa herkkua (meillä juustoa) muutamaan paikkaan esim. olohuoneessa, ensin helppoihin paikkoihin niin, että koira pääsee jyvälle jutusta. Hae sitten pentu paikalle, peitä sen silmät (jos ehdit; meillä ei enää ole toivoakaan) ja sano "etsi". Älä anna vinkkejä, anna pennun itse löytää palat. Aina kun se löytää herkun, kehu ja toista etsi-komentoa kunnes kaikki palat on löydetty tai näyttää siltä, että loppuja ei löydetä. Anna sitten yksi herkku kädestäsi (esim istu-komennolla) ja sano esim. "loppu", että pentu tajuaa huvin olevan ohi. Meidän pikkuhurttamme oppi homman jujun yhdestä kerrasta. Nyt nelikuisena se jo tärisee innosta kun sen illalla vie toiseen huonseeseen, mutta keskittyminen etsintään on niin kova, että se on aivan toinen koira leikin jälkeen, lojuu vain tyytyväisenä jaloissa. - Erika
Odota että koira ensin saa rokotukset (myös tehosterokotuksen). Älä mene edes tyhjään koirapuistoon sillä pentu voi saada parvo ym. tartunnan toisen koiran ulosteesta ym.
Tuttavien koirien kanssa (jotka on rokotettu) voi antaa leikkiä, jotta pentu tutustuu toisiin koiriin - mutta ei vieraiden (jotkut voi sanoa että koira on rokotettu vaikka ei välttämättä ole).
Jotkut aikuiste koirat ovat kovia alistamaan pentuja, joten en siitä syystä veisin ihan pientä pentua koirapuistoon.
Siis, odota että pentu on saanut kaikki rokotukset - sitten koirapuistoon! :)
Hyviä sisäleikkejä on esim. namejen piilottamista wc-paperirulliin joiden päät taivutetaan sisään(tulee silppua, mutta on hauskaa). Myös uusien asioiden oppiminen väsyttää pentua - opi pentu tulemaan luokse käskystä ja istumaan (jos se ei jo sitä osaa). Liikaa ei kuitenkaan kannatta pienelle pennulle opettaa, ettei mene pää sekaisin. - koira
samaa mieltä edellisten kanssa. En veisi enkä vienyt koiraa koirapuistoon ennen kuin oli rokotukset kunnossa.
Ainakin tässä kaupungissa on koirapuisto, jossa on isojen koirien ja pienten koirien puolet erikseen... loistava paikka!
Olen aktivoinut tuota otusta heittämällä ruohikkoon namipalan kerrallaan etsi-käskyn saattelemana emmekä luovuta, ennen kuin on löytynyt. Aktivointipallo on myöskin kovassa käytössä. Lisäksi kumpi käsi-temppu on opittu tosi nopeasti (molemmat kädet vieretysten koiran eteen, namipala toiseen käteen ja käsketään koira valitsemaan, kun koira koskettaa tassulla oikeaa kättä annetaan namipala välittömästi ja kehutaan). Lisäksi muut lyhyet koulutustuokiot väsyttävät pentua, istu, maahan, paikka... Täytyy vaan muistaa pitää koulutustuokiot tarpeeksi lyhyinä, meillä ainakin väsytään/kyllästytään tosi nopeasti.
Me lopetimme nuo vetämisleikit juuri sen takia, että innostui liikaa ja aloitti riekkumisen...
Muista, että johtajana sinä päätät milloin leikki alkaa ja loppuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236