Mervin pahoinpitely, IS & IL.

CSI-Ylöjärvi

Kaikki ei oikein täsmää tässä keississä...

Iltasanomien mukaan Matti pahoinpiteli Mervin aamupäivällä keittiössä, jossa Nykänen oli juomassa kaljaa:

//Sunnuntaina aamupäivällä räjähti. Mervi heräsi ja meni keittiöön, jossa Matti oli juomassa kaljaa. "Minua janotti ja pyysin, että hän antaisi minulle lasiin vähän olutta", Mervi kertoo. Mervin kertoman mukaan Matti raivostui ja paiskasi hänet lattialle.//

Iltalehdessä taasen pahoinpitely sattui takkanurkkauksessa kolmen aikaan iltapäivällä (oletamme tässä jutussa että takkanurkkaus ei siis ole keittiössä):

//Pahoinpitely sai alkunsa Ylöjärvellä eilen kolmen aikaan iltapäivällä, kun nukkumassa ollut Mervi nousi käymään vessassa. Matkalla hän kurkisti takkanurkkaukseen, jossa Matti Nykänen istui juomassa olutta.

"Tyhjiä tölkkejä oli ympärillä useita. Yhtäkkiä tulistunut Matti alkoi nimittää minua huoraksi ja uhkasi repiä silmät päästäni ja tappaa minut", Mervi kertoo.//

Iltasanomien jutussa Matti siis ryyppäsi aamulla keittiössä ja Mervi meni pyytämään häneltä olutta, jolloin Matti sai raivarinsa. Iltalehdessä tapahtumat puolestaan saivat alkunsa iltapäivällä kolmen aikaan takkanurkkauksessa ilman suurempaa selitystä miksi. Mervi vain poikkesi herättyään vessareissullaan takkanurkkaukseen ja yhtäkkiä Matti kimmastui.

Kumpi tarinoista on totuudenmukaisempi? Ehkäpä tapahtumat menivätkin siten, että Mervi herättyään ilmoittamansa mukaan oli janoissaan ja kävi keittiössä vain todetakseen että siellä ei ollut kaljaa. Otti sitten lasin mukaansa ja suunnisti takkanurkkaukseen pyytämään Matilta ryyppyä. Katsokaapa surullista kuvaa takkahuoneesta. Nurkassa tuolin oikealla puolella istujasta katsoen on tosiaankin läjä tölkkejä:

http://www.iltalehti.fi/2005/09/26/3538188_uu.jpg

Mervin tullessa paikalle Masa hautoi varmaankin jo surullisia sekä väkivaltaisia ajatuksiaan. Mikä osuus on tällä uhkaamisella silmien päästä kaivamisesta? Onko Mervi kertonut nähneensä jotain, jota Matin mustasukkaisesta mielestä ei olisi pitänyt nähdä? Kuten vaikkapa kehunut että Touvo Loman on niin komea tms.

Iltalehti. "Matti alkoi nimittää minua huoraksi ja uhkasi repiä silmät päästäni ja tappaa minut", Mervi kertoo.

Iltasanomat. ""minä kaivan silmät päästäsi, niin että et näe enää koskaan", kertoo Mervi.

Tuossa kieltämättä ankeassa kuvassa, jossa pahoinpidelty Mervi osoittaa veristä jalanjälkeä lattialla on lisää mietittävää tapahtumien kulusta.

Kokonaiset alkuperäiset jutut:

http://www.iltalehti.fi/2005/09/26/200509263538827_uu.shtml

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm

20

3954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukija.

      Ensimmäinen pahoinpitely on voinut tapahtua keittiössä aamulla ja toinen pahoinpitely on tapahtunut sitten muutaman tunnin kuluttua takkahuoneessa.

      • Veikko Kankkonen

        Niin, mikäli "tapahtumapaikan" valokuvia tarkastelee tarkemmin, voisi loogisesti olettaa seuraavaa; Ko. takkanurkkauksessa on kaksi nojatuolia, molempien tuolien oikealla puolella on useita kaljatölkkejä. Looginen päätelmä, Matti on istunut toisessa, Mervi toisessa tuolissa. Tuskin Matti on tölkin juotuaan vaihtanut toiseen tuoliin ja nauttinut taas oluen ja taas vaihtanut...jne... . Eli on tainnut Mervikin olla mukana hörppimässä, riitaa on tullut, seuraus; Matilla meni hermot ja kumautti sen tuloksena Merviä. Mervi on päässyt julkisuuden makuun ja samalla kun tilattiin ambulanssia, soiteltiin sitten kaikki lehdet läpi. Ensin iltapäivälehdet, sitten tietysti Seiskaan. Seiska maksaa jutuistaan, joten Mervi kertoo oman totuutensa aikanaan. Matti parka on pelkkä pelinappula pelissä. Nyt sitten saadaan juttuja lehtiin urakalla; erotaan, lähestymiskielto, yhteen, naimisiin, jne. Ja kansa ostaa lehtiä ja voivottelee Merviä ja Mattia.
        Peace and respect!

      • Matti Pulli
        Veikko Kankkonen kirjoitti:

        Ei ensiavussa sideharsoa näin laiteta... Tikit pitää kyllä pään kasassa.

        http://www.iltalehti.fi/2005/09/26/3538188_uu.jpg
        http://kuvat2.iltasanomat.fi/iltasanomat/iDoc/1058947-GP0I56US.jpg

        Sideharson on laittanut toimittaja värittääkseen juttua.

      • Eksploitaatiolehdistö

      • kokki lisää vettä
        Matti Pulli kirjoitti:

        Ei ensiavussa sideharsoa näin laiteta... Tikit pitää kyllä pään kasassa.

        http://www.iltalehti.fi/2005/09/26/3538188_uu.jpg
        http://kuvat2.iltasanomat.fi/iltasanomat/iDoc/1058947-GP0I56US.jpg

        Sideharson on laittanut toimittaja värittääkseen juttua.

        ja juttua paisuttaakseen toimittaja on maskeerannut mervin pärstän kunnolla punalla..jes näyttää hyvältä.ja tilkka ketsuppia lattialle eiköhän se siitä hyvää olutta ovat siemailleet vai onkohan nuokin vaan rekvisiittaa.kukapa tietää

    • salaistako?

      mervi hakee vain julkisuutta valehtelemalla ja paisuttamalla asioita olikohan asunnossa muita henkilöitä?????kannattas kyllä tutkia mervin taustat ennen kuin syyttelevät mattia...

      • käsi siellä

        mervillä nyt?? viimeksi mervi 'nukkumassa' eli sammunu,promillet 4.taitaa juu puhua paskaa koko akka.ite olevinaan täysin viaton.säälittävä puliakka.vaikkei miehessäkään oo kehumista

      • Molemmissa on paljonkin syytä. Miksi edes asuvat yhdessä? Jos esim. Matti ei halua tällästä julkisuutta lisää, miksei se muuta sieltä??? Hullua.. Ja sama Merville. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa koko touhu.. Koskakohan iltasanomien ja iltalehtien lukijat vähenee, sitä tässä vain mietin. Onneksi on olemassa helsinginsanomat..

      • Hän on tyhjätasku
        Nan-na kirjoitti:

        Molemmissa on paljonkin syytä. Miksi edes asuvat yhdessä? Jos esim. Matti ei halua tällästä julkisuutta lisää, miksei se muuta sieltä??? Hullua.. Ja sama Merville. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa koko touhu.. Koskakohan iltasanomien ja iltalehtien lukijat vähenee, sitä tässä vain mietin. Onneksi on olemassa helsinginsanomat..

        Rahat ovat Mervin.

      • Mervi ja Matti
        Nan-na kirjoitti:

        Molemmissa on paljonkin syytä. Miksi edes asuvat yhdessä? Jos esim. Matti ei halua tällästä julkisuutta lisää, miksei se muuta sieltä??? Hullua.. Ja sama Merville. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa koko touhu.. Koskakohan iltasanomien ja iltalehtien lukijat vähenee, sitä tässä vain mietin. Onneksi on olemassa helsinginsanomat..

        pelaavat jotain sado-masokistista peliä.Muutenhan Mervi olisi jo pyytänyt lähestymiskieltoa Matille.Se Lomanin hintti vain sotkee julkisuuden kipeyttään asioita!

      • Molemmat dokannu
        Nan-na kirjoitti:

        Molemmissa on paljonkin syytä. Miksi edes asuvat yhdessä? Jos esim. Matti ei halua tällästä julkisuutta lisää, miksei se muuta sieltä??? Hullua.. Ja sama Merville. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa koko touhu.. Koskakohan iltasanomien ja iltalehtien lukijat vähenee, sitä tässä vain mietin. Onneksi on olemassa helsinginsanomat..

        pari päivää,ja tapeltu on.MITÄ SITTEN??

      • Siltä vaikuttaa
        käsi siellä kirjoitti:

        mervillä nyt?? viimeksi mervi 'nukkumassa' eli sammunu,promillet 4.taitaa juu puhua paskaa koko akka.ite olevinaan täysin viaton.säälittävä puliakka.vaikkei miehessäkään oo kehumista

        Heräsi Mervi sitten kolmelta päivällä tai jo aamupäivällä oli ensimmäisenä mielessä vessareissu ja kaljanjano. Viittaahan tuo siihen että on otettu lauantaina kuppia ja pitkälle yöhön tai aamuun luultavasti. Siinä on riidelty ja jokin jäi Matilla hampaankoloon kännikeskusteluista. Matti ei ehkä nukkunut laikaan, vaan kaljoitteli vaan ja oli jo tapahtuma-aikana täysin sekaisin unenpuutteesta ja ennenkaikkea alkoholista. Ja vielä mustasukkainen viimeisistä bisseistään?

    • Believer

      koko matti ressukka kalsareineen..parempi hänen on muualla olla,kun riippuvainen on,mutta liikaa omasta elämästään,antas periksi vaan.

    • Hmm.

      Mä vaan mietin että minä vitun takia Masan piti juoda yhtää mitää ku se aiheuttaa tunnetusti sillä jonkinlaisen reaktion. OIkeesti vituttaa että sillä meni taas kaikki paskaksi. Eikä se rupeekkaa keikkailemaan.

    • media

      kai poliisit sen selvittää, älä lehtiin usko saatikka juoppojen tarinoihin. Mix ylipäätään median pitää mässäillä tämmösellä paskajutuilla? No, rahan takia tietty. Eikö ihmiset kyllästy ostamaan lehtiä nykäsen juttujen takia. Monta vuotta vatvottu, samat jutut jatkuu. "viihde"media antaa Matille rahaa ja julkisuutta, nostaa jalustalle avittaen hänen sekoiluaan. Eikö markkinatalouteen nojautuva hyvinvointiyhteiskunta pysty muulla tavoin "tukemaan" Nykästä. Lehtimiehiä pyörii kuin haaskan ympärillä, mutta yhtään sosiaalipuolen auttajaa ei taida kuvissa vilahtaa. Hoitoon mies äkkiä, ennenkuin joku kuolee.

      • millään muotoa.

        Mervihän se tiedotusvälineisiin on ollut asian tiimoilta yhteydessä. Tuskin mikään pakko on ollut. Tapoloillahan sitä rahaa elämiseen on muutenkin, toisin kun Matilla tulot tulevat julkisuudesta. Mervi on vaan sen kipeä.

      • miten vaan mut
        millään muotoa. kirjoitti:

        Mervihän se tiedotusvälineisiin on ollut asian tiimoilta yhteydessä. Tuskin mikään pakko on ollut. Tapoloillahan sitä rahaa elämiseen on muutenkin, toisin kun Matilla tulot tulevat julkisuudesta. Mervi on vaan sen kipeä.

        pointti oli se, miten media antaa palstatilaa näille juopoille. Se nyt on sama kumpi niistä soittaa lehtiin. Mut jos näet mervin vaan syyllisex niin ok. Mä en syyllistä kumpaakaan, vain median tavan hyötyä tästä parivaljakosta.

    • Sherlokki Holomes

      Molemmat ollut koko viikonlopun niin tukossa, etteivät muista onko ollut aamu, päivä vai keskiyö..Tapola ei oo itsekään tienny missä vaiheessa tuli turpaan

    • at home

      Well, what a fiery men you have there in Finland!

      • a fiery men

        A fiery men oot kuule ihan ite. Ei tekis kyllä pari oppituntia sitä peruskoulun kolmannen luokan enkkua pahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe