hyvää(kö) elämää??

Heti aluksi haluan sanoa, että en voi tietää, miltä sinusta tuntuu, sillä minua ei ole koskaan kiusattu. Tuli vaan niin surullinen mieli puolestasi, kun huomasin, kuinka riippuvainen olet muista ja heidän mielipiteistä. Ajattele, jos tämä sinulle tärkeä ihminen ja kaikki kaverisi sanoisivat, että he eivät välitä sinusta enää...Pohjimmiltaan tässäkään tapauksessa ei ole kysymys siitä, että et kestäisi muiden kritiikkiä, vaan siitä, että et luota ITSEESI edes sen vertaa, että uskoisit kestäväsi muiden kritiikin. Vaikka kaikki pettäisivät ja haukkuisivat sinua kilvan, niin sen ei saisi vaikuttaa sinuun tuolla tavalla. Sinun tulee olla itsevarmempi eli sisäisesti vahvempi. "Mikä ei tapa se vahvistaa". Käännä vaikeudet voitoksi. Toivoisin todellakin, että oppisit nauttimaan elämästä, sillä nuoruus on todellakin elämän antoisinta aikaa. Saa määrittää itsensä ja tavata uusia ihmisiä ja nauttia omasta vapaudestaan ja ITSENÄISYYDESTÄÄN. Muista että et tarvitse ketään muuta ihmistä tunteaksesi itsesi kokonaiseksi. Opettele ensin tuntemaan itsesi, toiveesi, tunteesi. Aloita ensin olemalla itse itsesi paras ystävä. Pidä kuitenkin kiinni hyvistä ystävistä ja rakkaista ihmisistä tai etsi uusia, he tukevat sinua vastamäessä. Ihmiset tutustuvat itseensä eri tavoin. Yksi hyvä keino on opetella olemaan yksin ja järjestämään omille ajatuksilleen laatuaikaa, siksi olinkin positiivisesti yllättynyt kun olit kirjoitellut tänne ja löytänyt yhden tavan purkautua ja käsitellä tuntojasi. Urheilu, musiikki ja yksin olo ovat todella tehneet minusta sisäisesti vahvan. Vaikka isä on koko lapsuuden hakannut minua, vanhemmat eronneet, ystäväni tehnyt itsemurhan ja koko kaveripiiri jättänyt väärinkäsityksen takia sekä olen ollut aina ilman poikaystävää , en ole siitä masentunut, koska en jaksa synkistellä asioille joihin minä en voi vaikuttaa. On ollut ihan mukavaa aloittaa opiskelu vieraalla paikkakunnalla ja saada uusia ystäviä. Toivottavasti sinäkin löydät elämän ilon, kun kuuntelet vain itseäsi. Tee sinäkin jotain sellaista mistä pidät ja nautit, lähde vaikka pitkälle lenkille, lähde ulkomaille opiskelemaan tai työskentelemään ym. ja toteuta itseäsi ja unelmiasi. Nauti niistä vuosista mitä sinulla on, koska pian huomaat, että olet vanha! ;) Tsemppiä

Yhdyn edelliseen siinä mielessä, että ongelma on siinä, ettet oikeasti pidä itsestäsi. On yksi ihminen, jota vihaat eniten koko maailmassa, ja se on juuri se, jonka kanssa joudut elämään elämäsi alusta loppuun: sinä itse. Et voi riisua naamiota, koska et halua nähdä, mitä sieltä alta kurkistaa. Pelkäät, että muut huomaavat sen, mitä yrität piilotella, ja kukaan ei enää halua olla lähelläsi.

Mitäpä jos aloittaisit ottamalla sen naamion pois ollessasi ihan yksin? Niin kukaan muu ei näkisi. Mene peilin eteen ja mieti hartaasti, mikä tekee sinusta huonomman kuin kaikki muut, mikä tekee samanlaisen, mikä paremman. Kaikki alkaa siitä, että tulee vähintäänkin toimeen itsensä kanssa, hyväksyy itsensä, eikä harhaudu tavoittelemaan median luomia harhakuvia, vaan rakastaa itseään kaikkine niine virheineen, tyhmine oivalluksineen, nokkeluuksineen ja ajatuksineen. Voisit vaikka alkaa kirjoittaa päiväkirjaa ja pistää ylös kaikki asiat, jotka saivat sinut onnettomaksi ja miettiä, miksi niin kävi. Sitten rinnalle kirjota kaikki, mikä tänään teki sinut onnelliseksi. Ja ennen kaikkea opettele hymyilemään. Jopa kurja valehymy tekee olon paremmaksi ainakin hetkeksi.

Tuosta kritiikistä sen verran.. Itse en ole ollut kiusattuna, enkä ole mitenkään epävarma ulkonäköni tai luonteeni suhteen (joten suoraan tätä ei voi verrata), mutta alkujaan pelkäsin kamalasti näyttää muille kirjoituksiani ja piirroksiani. Koska pelkäsin, että ne haukutaan lyttyyn ja että olisin huono, varsinkin silloin, kun itse olin niin tyytyväinen omiin saavutuksiini. Sitten rohkaistuin ja näytin isälleni yhden kirjoituksen (olin 12v) ja tämä nauroi otsikolle. Otin tekstin itkien pois, enkä enää näyttänyt sitä ikinä kenellekään.

Kirjoitelmia jatkoin yhä. Mutta tällä kertaa erona se, että en tehnyt niitä enää muiden luettavaksi (koska en ikinä aikonut näyttää niitä kenellekään) vaan ihan omaksi huvikseni miellyttääkseni vain itseäni. Tietysti kasvoin hyvin kriittiseksi itseäni kohtaan ja vaadin itseltäni aina enemmän ja aina parempaa, jotta miellyttäisin yhä enemmän itseäni. Kymmenen vuotta myöhemmin yksi kavereista kuuli, että kirjoittelen ja halusi lukea jotain juttuja. Tietysti minua pelotti, että saisin taas räkäset naurut päälleni, mutta toisaalta: en ollut kirjoittanut mitään miellyttääkseni häntä vaan juuri itseäni. Minä pidä siitä tarinasta, muiden mielipiteillä ei ollut mitään väliä, koska tiesin itse olevani kriittisempi itseäni kohtaan kuin kukaan heistä koskaan pystyisi. Ja arvaapa mitä? Kaveri tykkäsi tekstistä niin paljon, että odottaa vieläkin jatkoa siihen.

Tuo kirjoittaminen oli elämäni ainoa epävarmoin kohta, koska juuri siinä uskoin olevani ja halusin olla hyvä. En halunnut, että kukaan repii minua alas pilvilinnoista. Tietysti kehut auttoivat, mutta ennen kaikkea auttoi se, että muiden mielipiteet eivät enää olleet niin tärkeitä kuin omani. Koska omani oli kovin ja rehellisin, mitä saattoi toivoa, ja minä itse olin se, jota piti miellyttää. Ja kun sain oman oloni tyytyväiseksi, tiesin olevani hyvä.

Nyt olen huomannut tuon varmuuden heijastuvan kaikkeen, mitä teen. Olen aina ollut ujo vieraiden joukossa ja pelännyt esiintyä ja tehdä virheitä. Nyt huomasin nauttivani, kun opettaja haukkui meidän ryhmäesityksen lyttyyn. Olin varma esiintymisestäni ja asioista, joita kerroin, ja ensimmäistä kertaa kritiikki ei tuonut tippaa linssiin vaan sai minut hymyilemään. Tiesin, että opettaja ei sanonut mitään siksi, että kukaan ryhmästä tuntisi olonsa huonoksi, vaan siksi, että voisimme olla vielä parempia. Muut ryhmäläiset haukkuivat opettajan ja itkivät tunnin lopuksi, minä en. Pidän juuri tuosta opettajasta, hänen tyylistään olla kova ja rehellinen ja kriittinen, juuri sellainen kuin minäkin, ja tiedän, että vain kritiikki auttaa kehittymään ja parantumaan. Saimme kiitettävän siitä esiintymisestä kuitenkin.

Joten neuvoni onkin, että ole rehellinen itsellesi niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa. Jos tiedät itse esim. että hampaasi ovat keltaiset, olet hyväksynyt asian, etkä voi sille mitään, mitä väliä, jos hihittää siitä sinulle? Hihitä takaisin, koska tuskin hänen hampaansa ovat yhtään sen valkoisemmat. Tai jos on, voit mennä hänen luokseen ja kysellä, mitä hammastahnalaatuja hän käyttää ja ehkä hän voisi opastaa sinut valkoisten hampaiden maailmaan. Se nyt vain on niin, että totuus sattuu kaikista eniten, joten ole askeleen edellä ja tiedä kaikki itsestäsi, jolloin muiden letkauttamat faktat ovat vain faktoja. Valheista taas ei tarvitse välittää, koska itse tiedät niiden olevan valetta. Antaa muiden luulla pienissä maailmoissaan ihan mitä muuta tahansa.

Tästä näkee kuinka epä kypsä tämä maailma on, jo nuoret ovat jo sairaita ja niille on kehittynyt sairas huvi kiusaaminen.

toi on varmasti todella raskasta elämää. itse olen kokenut pientä kiusaamista koko elämäni aikana homouteni takia, mutta onneksi vain pientä sellaista. itse olen seurannut kiusatun kaverin elämää vierestä, hän yritti kaikkensa että olisi näyttänyt iloiselta ja pystyi harvoin avautumaan ihmisille. mutta hän päätti elämänsä alle 20vuoden iässä. älä sinä vaan tee niin! olet nyt löytänyt oikean suunan elämällesi. elä sitä onnellisena ja yritä parhaasi mukaan unohtaa menneet. itselläni oli myös perheongelmia nuorempana, enkä ole ollut moneen vuoteen perheeni kanssa tekemisissä. menneet ovat menneitä. eks je? yritä jaksaa! hyvää syksyn jatkoa sinulle!:)

kaiklle kn jaksoitte lukea mun kirjotuksen!! ja kiitos myös hyvistä neuvoista

Hei!

Jatkuva kiusaaminen on usein traumaattisempaa kuin moni tajuaakaan... Tuskin kukaan olisi välittämättä siitä.

On luonnollista, että kiusaaminen on heikentäny sun itseluottamusta. Mutta oletko todella muita huonompi, vai tunnetko vain niin? Kiusaajasi paljasti käytöksellään kypsymättömyytensä ja ymmärtämättömyytensä. Mitäpä hävettävää sulla siis olisi!

Olisit tarvinnut apua. Kuitenkin sua on kannustettu olemaan välittämättä, etkä ole ollut vapaa ilmaisemaan tunteitasi. Ehkä myös pelkäät, ettei sua hyväksyttäisi, jos näyttäisit ne... Eikö ole rankkaa peittää paha olonsa esittämällä kaikille iloista? Se estää sua saamasta tukea, jota niin ansaitset ja tarvitset!

Puhuthan jollekin mukavalle ja luotettavalle aikuiselle, esim. terkkarille? Avun hakeminen ei ole noloa vaan rohkeaa ja järkevää. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä yrittää jaksaa yksin!

Uskon kuinka vaikea sun on olla.. Tilaa aika psykologille ja juttele hänen kanssaan. Se helpottaa varmasti ainakin vähän. Usko minua

Jos haluat ystävän, jolle kertoa kaikki, mä oon tässä : memori@luukku.com

Ehkä sinun kannattaisi hakea apua tuohon pahaan oloosi ihan ammattiauttajalta. Ei kaverit, ystävät eikä sinun rakkaasi aina pysty kuuntelemaan ja ymmärtämään sinua. Tuosta voi seurata pahaa jälkeä, tai on jo seurannut mutta älä koskaan sano ei koskaan..

Pärjäile:) Musta tuntuu, että sä vielä näet asiat eri valossa myöhemmin. Opettele vaan tuntee ihteäs jos pystyt. Kun tuntee ite täysin hyvin niin asiat menee paremmin. Tzemmppiä:)

Tiedän, tämä ketju on ~2 kuukautta vanha mutta laitan silti viestiä.

"Vanha sanonta "ei haukka haavaa tee" ei todellakaan pidä paikkaansa". Tuo KYLLÄ on totta (siis ettei pidä paikkaansa).

Olen tässä joskus lukenut noita juttuja kiusatuiden mielipiteistä tai jotain ja kaikkea. Niitä on paljon (kiusattuja).

Kannattaa muistaa ettet ole ainoa jolle on noin käynyt, et todellakaan ole ainoa. Ja usko pois, tiedän mistä puhun.

heihei.