Timo vihjasi huomisesta

äänestyksestä

realityn lopussa näytettiin tämä pätkä jossa Timo sanoi että hänellä olisi talossa paljon hauskempaa pelkästään poikien kesken eli Timo ainakin tulee todennäköisesti antamaan äänensä Terhille ja Tiinalla. Pojat ovat muutenkin lähentyneet entisestään toistensa kanssa. Timo on moniosaaja joka pitää pojista huolta laittamalla hyvää ruokaa ja parturoimalla taitavasti hiukset tarvittaessa, erittäin hieno tuli tänään Pertun kampauksestakin, Antti on älykäs joukkueen johtaja jota varsinkin perttu kunnioittaa ja katsoo ylöspäin kuten isompaansa eli Pertulla on syntynyt sellainen side sekä Anttiin että Timoon että heitä Perttu tuskin äänestää sen sijaan aikaisempaa parasta kaveriaan Perttu on alkanut piikitellä ja kutsua yhä useammin kaljuksi mutta uskoisin kuitenkin että myös Perttu äänestää ennemmin Terhiä ja Tiinaa kuin Lintsiä jonka äänestyskäyttäytyminen on pojista suurin arvoitus tällä hetkellä kun ei tiedä varmasti kuinka katkeroitunut Mika on että Perttu valitsi Antin Lauraa tapaamaan. Anttia Mika tuskin kuitenkaan äänestää enkä usko Perttuakaan joten näyttää siltä että sekä Terhin että Tiinan äänestykseen pudotusuhka huomenna on suuri. Yhteispelillä tytöt voivat saada Timon suistettua äänestykseen jos molemmat antavat 2 pistettä koska Timo saattaa kuitenkin kerätä pisteen myös Antilta ja/tai Mikalta.

8

1521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta ......

      jyst jöö

    • Siltä vaikuttaisi että Timo äänestää naisia.

      Antti taas on jokaisessa äänestyksessä tähän mennessä äänestänyt Timoa enkä usko että tuo nytkään muuttuu; Kaksi vai yksi pistettä se jää nähtäväksi, mutta toinen niistä menee kyllä jommalle kummalle naisista.

      Mika ei varmasti tule Perttua äänestämään. Heidän välinsä ovat aivan kunnossa Bono-valinnasta huolimatta. Viime äänestyksessä sanoi:"Reilua on nimetä yksi mies ja yksi nainen", ja nimesi silloin Timon. Veikkaan että nimeää Timon ja jomman kumman naisista.

      Pertulle saattaa olla vaikea nimetä ketään miehistä joten hänkin ehkä hieman vastentahtoisesti päätyy nimeämään naiset.

      Terhi ja Tiina tuskin nimeävät toisiaan.

      Tämä siis näin pelkästään loogista ajattelua käyttäen, mutta äänestykset ovat joka kerta yllättäviä. Edellinen nimeäminen oli ensimmäinen selkeästi taktikoitu nimeämiskierros. Tästä selkeänä merkkinä oli se että Perttu ei yks kaks saanutkään yhtään pistettä. Kilpa kiristyy ja jokainen varmasti haaveilee jo finaalista, ja miettii keitä muita siellä on / kannattaisi olla. Puukkojen olisi korkea aika tulla kuvaan mukaan.

      Pakko se oon vielä huomenna tehdä ihan tarkka veikkaus nimeämisistä johonkin gallup-ketjuun ennen talkshowta

      • jos et veikkaa, et voi voittaa

        Tiinaa..tähänkin asti hän on innolla äänestänyt muut naiset ulos talosta,ehkä siinä toivossa,että saisi lopultakin itse huomiota talon miehiltä? veikkaan että hän antaa pisteensä Timolle ja Tiinalle.toivon,että kaikki muut antavat kaikki pisteensä Terhille..


      • Terhi ulos ennen Tiinaa
        jos et veikkaa, et voi voittaa kirjoitti:

        Tiinaa..tähänkin asti hän on innolla äänestänyt muut naiset ulos talosta,ehkä siinä toivossa,että saisi lopultakin itse huomiota talon miehiltä? veikkaan että hän antaa pisteensä Timolle ja Tiinalle.toivon,että kaikki muut antavat kaikki pisteensä Terhille..

        vaikka onhan Tiinalla yksinäistä ilman Terhiä, Terhi pärjäis ja nauttis olostaan ainoana nais-jätkänä tässä laumassa.
        Luulen/toivon että Terhi saa pisteitä, toinen on sitten Timo tai Antti, sääli, Timokin on nyt petrannu, ei ole enää flegmaattinen ja antaa nyt parastaan keittiössäkin, kun on kerrankin kunnon aineet, en mäkään tekis ruokaa tonnikalasta, kun en sitä syö kotonakaan, pihvit on poikaa...


      • ruijanpallas
        Terhi ulos ennen Tiinaa kirjoitti:

        vaikka onhan Tiinalla yksinäistä ilman Terhiä, Terhi pärjäis ja nauttis olostaan ainoana nais-jätkänä tässä laumassa.
        Luulen/toivon että Terhi saa pisteitä, toinen on sitten Timo tai Antti, sääli, Timokin on nyt petrannu, ei ole enää flegmaattinen ja antaa nyt parastaan keittiössäkin, kun on kerrankin kunnon aineet, en mäkään tekis ruokaa tonnikalasta, kun en sitä syö kotonakaan, pihvit on poikaa...

        TONNIKALA on hyvää, joten älä valita.


    • essi

      Timohan on tällainen tyypillinen kolmekymppiä lähenevä mies, joka on henkisesti jumittunut 17-vuotiaan tasolle. Timo pitää itseään hyvännäköisenä (mitä ei todellakaan ole) ja kuvittelee olevansa Jumalan lahja naisille. Timo ei noteeraa muita naisia kuin sellaisia, joita se haluaisi panna eli Hanna ja Kathy. Minkään muunlaisen siteen muodostaminen, esim. ystävyyssuhteen, ei vastakkaiseen sukupuoleen onnistu. Luulen, että Hannaakin piti panna vain sen takia, että sai todistettua miehisyytensä, mutta aika teiniä tuo käytös on.

      • painonvartija

        Olen aivan samaa mieltä Timosta! Kun timo avaa suunsa niin yleensä sieltä tulee juttua seksistä tai tytöistä, milloin on juttua keulimisesta yms. Huomasitteko viime viikolla, että hän joi itsensä humalaan ekan kerran vasta Pertun synttäreillä? Varmaan sen takia, kun talossa ei ollut enää ketään sellaista naista hän voisi ketä yrittää tai edes mahiksia saada seksiä. Ja nyt sitten yrittää ollan niin kaveria poikien kanssa. Onkohan Timo vasta
        nyt huomannut tämän olevan peliä? Toivottavasti kummatkin tytöt eivät joudu äänestykseen, vaan Timo ainakin!


    • auts

      siis ei Antti kyllä kellekkään saati Pertulle oo mikään ylöspäin katsottava niin on sössinyt omat aiansa talossa kaverustumalla tietyn sakin kanssa..

      Antti äänestää Timoa kuten ennenkin ja toinen ääni tytölle

      Perttu äänestää Anttia ja Tiinaa

      Lintsi äänestää Anttia ja Tiinaa

      Tiina äänestää Anttia ja Perttua

      Terhi äänestää Anttia ja Lintsiä

      Timo tyttöjä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      170
      4701
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3286
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2203
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1796
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1727
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe