Tapahtuu ylilyöntejä

liikenteessä

sallittakoon se. Liikenne kulttuurimme on vielä nuorta, kyllä me aikanaan opimme ajamaan oikein,niin nopeus kuin keliolosuhdeuten mukaan.Itse kuulun samaan ryhmään, aina on opittavaa.

8

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinivilkku

      Ylilyöntejä. Minullekin sattui tänään. Olin pakotettu ohittamaan moottoritiellä oikealta, nimittäin piennarta pitkin.

      Aivan totta, niin pöljältä kuin asia tuntuukin.

      Ajoin harvahkossa jonossa 3-tietä etelään päin, lähestyin liittymää ja huomioin sieltä tulevan turkoosin Mersun. Vilkaisin peileihin ja totesin, että takaani siirtyi pari autoa vasemmalle kaistalle.
      Se Mersukuski ajoi huomattavan hidasta vauhtia kiihdytyskaistalla. Ajattelin, että se varmaan tulee perääni kun siellä on hyvin tilaa.
      Mutta eikös mitä, se tulla poukkasi tasan eteeni, siis todella eteen. Ei minulla ollut muuta tehtävissä kuin ohjata oikealle piennaralueelle ja ohittaa sitä kautta tämä järjenjättiläinen.

      Ja nyt on Äijälän syytä pitää suunsa kiinni, eikä taas tulla valittamaan, että vihjailen hänestä. En vihjaile....ellei hän sitten sattunut olemaan tänään iltapäivällä liikkeellä Hämeenlinnan kohdalla turkoosinvärisellä (ällö väri muuten) Mersulla.

      Voin sanoa, että pikkasen meinasi keittää, niin minua kuin vieressäni istunutta miestänikin.

      • Huomattavan usein tuontapaisen tilanteen aiheuttajana olen itsekin huomannut mersukuskin, mikähän siinäkin lie? Eikä ne perkeleet edes kiihdy mihinkään, vanhat työntää vaan paksua mustaa savua kuin höyryveturin piipusta. Kuluneella viikolla olisin saanut kuvankin tuollaisesta, mutta akut oli pahimmoillaan tyhjät.


      • sinivilkku
        Kairakettu kirjoitti:

        Huomattavan usein tuontapaisen tilanteen aiheuttajana olen itsekin huomannut mersukuskin, mikähän siinäkin lie? Eikä ne perkeleet edes kiihdy mihinkään, vanhat työntää vaan paksua mustaa savua kuin höyryveturin piipusta. Kuluneella viikolla olisin saanut kuvankin tuollaisesta, mutta akut oli pahimmoillaan tyhjät.

        >>....huomannut mersukuskin, mikähän siinäkin lie


      • Äijälä

        No minä en kyllä sielläpäin ajele. Käyn pari kertaa helsingissä vuodessa ja on siinä ihan nokko.
        Ihmetyttää vaan, että se on aina mersu, joka sinun kohdallesi sattuu.

        Minkälainen väri se turkoosi oikein on. Minulla on autossa semmoinen väri, etten oikein itsekkään tiedä, mikä värivivahde se on.
        Vihreään se kuitenkin vivahtaa.
        Sattuu sitä vaan sullekkin kaikenlaista ja kaiken aikaa, niinkuin mullekkin.
        Otan osaa, hyvä kun ei tullut peltikolaria.
        On se hyvä, kun olet niin ennakoivan varovainen ajaja, melkein yhtä ennakoiva, kuin minä.


      • Äijälä
        Kairakettu kirjoitti:

        Huomattavan usein tuontapaisen tilanteen aiheuttajana olen itsekin huomannut mersukuskin, mikähän siinäkin lie? Eikä ne perkeleet edes kiihdy mihinkään, vanhat työntää vaan paksua mustaa savua kuin höyryveturin piipusta. Kuluneella viikolla olisin saanut kuvankin tuollaisesta, mutta akut oli pahimmoillaan tyhjät.

        Vanhemmat 1970 ja 1980 luvun alun mersut ovat aivan toista luokkaa, kuin sitä uudemmat.

        On aivan totta, että nämä vanhemmat mersut ovat kömpelöitä ajettavia ja muutenkin vanhemmuuttaan paljon ajettuina savuttavat ja kiihtyvät huonosti.


      • sinivilkku
        Äijälä kirjoitti:

        No minä en kyllä sielläpäin ajele. Käyn pari kertaa helsingissä vuodessa ja on siinä ihan nokko.
        Ihmetyttää vaan, että se on aina mersu, joka sinun kohdallesi sattuu.

        Minkälainen väri se turkoosi oikein on. Minulla on autossa semmoinen väri, etten oikein itsekkään tiedä, mikä värivivahde se on.
        Vihreään se kuitenkin vivahtaa.
        Sattuu sitä vaan sullekkin kaikenlaista ja kaiken aikaa, niinkuin mullekkin.
        Otan osaa, hyvä kun ei tullut peltikolaria.
        On se hyvä, kun olet niin ennakoivan varovainen ajaja, melkein yhtä ennakoiva, kuin minä.

        >>Ihmetyttää vaan, että se on aina mersu, joka sinun kohdallesi sattuu.>Sattuu sitä vaan sullekkin kaikenlaista ja kaiken aikaa, niinkuin mullekkin


    • amg

      katsoisivat peileihin ja joustaisivat hieman.

      • Bensa V8

        Kun pitää ajaa paljon eikä ole haluja maksaa valohoidosta korjaamolle on ainoa ratkasu ajaa vanhalla EHJÄLLÄ diesel mesellä.Saa ajaa usein kaasu pohjassa.Kun tallissa on 300 heppanen jenkki ilman saaste vehkeitä niin pääsee välillä ajamaan myös pinta kaasulla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4750
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1324
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1315
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1091
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      251
      941
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      916
    Aihe