Enpä usko että Antti hakeutuisi Iin an seuraan ainkaaan vapaaehtoisesti.
Iinan takiahan Antti kusettiin lokaan.
Mahtaa Anttia vituttaa kun tajusi tekionsa seuraukset.
Jos Antti ei olisi lääppinyt sitä iina-pahansuopa-Piinaaa olisi voitto ollut varmaan Antin itsensä.
Perytu piti näppinsä erossa niistä pahannäköisistä ja -luonteisista akoista ja voitti pelin kotiin.
Hyvä Perttu.!!!
Mutta kyllä mahtaaa Antia vituttaa.
Pelasi pelin loppuun kun makaili Suopmen vihatuimman AKAKN KANSSA SOHVALLA KAIKET YÖT.
Miltä tuntuu Antti kun Iina vei voittomahdollisuutesi sivu suun????????????????
Antti ja Iina, Lantti ja Piina?
14
4473
Vastaukset
- yks kyssäri sinulle
Oletkos sinä kännissä? Meinaan vaan kun näppikses sammaltaa ;)
- Onnellinen
Onpa todella rankkaa ja törkeää tekstiä. Tuosta olisi jo aihetta loukkaantua. Tiedän kuitenkin, että Antti ja Iina osaavat jättää omaan arvoonsa tälläiset kirjoitukset. Emme me katsojina voi väittää tuntevamme ihmisiä pelkän tv:stä saadun kuvan välityksellä. Myös paljon ihailemasi Perttu ei voinut ymmärtää tälläistä vihaa.(aamutv:ssä).
Vaikka kannatinkin Anttia, myös Perttu oli mielestäni hyvä jätkä. Ihmisellä voi olla suosikki ja häntä tulee kannustaa kaikin tavoin, mutta ei toisia haukkumalla. (jo alkeellisetkin käytöstavat huomioiden) Näin valitettavasti tapahtui BB:n aikana. Tältä vihalta ei säästynyt kukaan talolaisista; Iina, Hanna, Minna, Timo, Mika, Terhi,Tiina. Kaikilla asukeilla oli omat kannattajansa, mutta "kova ääniset" Pertun kannattajat pitivät siitä melua.
Ei Iina Antin voiton mahdollisuuksia vienyt ja hän tietää kyllä sen itsekkin. Antti tuli hyvin toimeen kaikkien talolaisten kanssa sveitsimäiseen tyyliin ja ehkä tämä oli juuri asia, joka jätti katsojat "kylmiksi". Katsojilla ei ollut syytä vihata, mutta ei äänestääkään häntä.
Iina ja Antti ovat sitä paitsi todella söpö pari yhdessä ja toivonkin heidän onnen jatkuvan tästäkin eteenpäin. Antakaa ihmisten olla onnellisia ja iloitkaa siitä.- ylläoleva
että Antti ja Iina osaavat jättää tälläiset kirjoitukset omaan arvoonsa?
Taidat olla joko Minna tai se toinen...mikäsenniminyttaasolikaan.....
Kyllä tosiasia on se, että Anttia voi hieman pänniä kun tajuaa näitä kirjoituksia lukiessaan, että Iina vei ruokarahoja 50 000 edestä, itse ainakin kyllästyin suursuosikki Anttiini välittömästi kun sohvalla nuoleskelut ja Minnan kanssa kaveeraukset alkoivat...mustasukkaisuutta...ehkäpä vähän sitäkin, tiedä häntä. - onnellinen
ylläoleva kirjoitti:
että Antti ja Iina osaavat jättää tälläiset kirjoitukset omaan arvoonsa?
Taidat olla joko Minna tai se toinen...mikäsenniminyttaasolikaan.....
Kyllä tosiasia on se, että Anttia voi hieman pänniä kun tajuaa näitä kirjoituksia lukiessaan, että Iina vei ruokarahoja 50 000 edestä, itse ainakin kyllästyin suursuosikki Anttiini välittömästi kun sohvalla nuoleskelut ja Minnan kanssa kaveeraukset alkoivat...mustasukkaisuutta...ehkäpä vähän sitäkin, tiedä häntä.Valitettvasti en ole Minna tai kukaan toinenkaan talolaisista, vaan aivan tavallinen opiskelija tyttö keski-suomesta.
Minusta ihmissuhde ei ole asia, joka perustetaan vain miellyttääkseen toisia. Ihmissuhteita ei myöskään lopeteta sen takia, että joku toinen sanoo niin. Me kaikki tulemme toisen kanssa paremmin toimeen kuin jonkun toisen ja se on hyvä asia, näin meille kaikille löytyy ystäviä. Mutta annetaan jokaisen tehdä itse valinnat ilman, että siitä tarvitsee haukkua ketään.
Annetaan Iinan ja Antin sekä Hannan ja Timon rauhassa nauttia olostaan toistensa seurassa. Jos tälläiset kirjoitukset vaikuttavat suhteeseen, silloin se ei ollutkaan todellista. Toivon todella, että IINA ja ANTTI ovat onnellisia yhdessä. Rakkautta tarvitaan tähän maailmaan.
- mie vaa
Musta tuntuu, että anttia ei kaduta yhtään. Hän ei ole ihminen jolle on voitto tärkeintä! Toivon että he ovat yhdessä samanlailla kuin hanna ja timo
- joopa joo
taas näitä mutu tuntumalla kirjoitettua ***kaa, sitten kun tunnette nämä ihmiset kirjoitelkaahan sitten minkälaisia ovat ja mitä ajattelevat. Voihan sissus sentään kun kaikki täällä tuntuvat olevan Antti asiantuntijoita vaikka kukaan ei ole edes nähnyt livenä koko jätkää saatikka jutellut sen kanssa.
Omalla mutullani sanon, että Anttia ottaa suunnattomasti päähän B.n häviäminen Iinan takia. - marja ja teemu
joopa joo kirjoitti:
taas näitä mutu tuntumalla kirjoitettua ***kaa, sitten kun tunnette nämä ihmiset kirjoitelkaahan sitten minkälaisia ovat ja mitä ajattelevat. Voihan sissus sentään kun kaikki täällä tuntuvat olevan Antti asiantuntijoita vaikka kukaan ei ole edes nähnyt livenä koko jätkää saatikka jutellut sen kanssa.
Omalla mutullani sanon, että Anttia ottaa suunnattomasti päähän B.n häviäminen Iinan takia.Niinpä niin. Emme tiedäkkään mitä toisten päässä liikkuu, mutta meistäkin on todella turhaa syyttää Iinaa Antin jäämisestä kolmanneksi BB-kisassa.
On se kumma, että toisten morkkaamisesta saadaan mielihyvää.
Iloista joulun odotusta kaikille BB-talolaisille ja faneille.
- halutessaan
Antti toivottavasti ymmärtää tällaiset typerät keskustelut omaan arvoonsa. Iina oli ihana tyttö. Minä äänestin häntä jatkoon pudotuskisassa, laittamalla tekstaria Kathyn tiputtamiseksi. Olisikin Kathy tippunut, sillä kohtahan tyttö omahaluisesti luovuttikin. Sain kuvan Iinasta, että on fiksu tyttö, eikä kyllä ole tehnyt mitään ansaitakseen tällaisia haukkuja. Useimmiten Pertun fanit ovat ääri-ihmisiä näissä kannanotoissaan.
Antti oli upea kilpailija talossa ollessaan. Oli tosi kylmän oloinen Iinalle talosta tultuaan, ja se minusta kyllä oli ikävää katsottavaa ja pikemmiten miinusta Antille kuin Iinalle. Toivottavasti ovat jutelleen välinsä kuntoon.
Onnea heille, jos yhteen ovat päätyneet. "perttu piti näppinsä erossa niistä pahannäköisistä ja-luonteisista akoista ja voitti pelin kotiin"
Just just=D!Ei ois kyl tainnu niille tytöille Perttu kelvatakaan.Ja jos olisi kelvanut, niin olisi kyllä Pertulle sopinut vallan mainiosti,veikkanpa;).
Antista voin kyllä kuvitella että ei olisi alkanut Iinan kanssa vehtaamaan jos olisi tietänyt mitä kansa siitä tykkää.Kyllähän tuo huomattiin miten alkoi Minnaakin välttelemään kun Mari vihjas että siitä ulkopuolella puhuttiin.Itse kuitenkin katsoin paljon mielummin Antin ja Iinan storya.Eivät sentään jatkuvasti ja muiden edessä peuhailleet...- Lumikk1
Tarkistuta lääkeannoksesi.
Ei kai oikeasti tuollaisia mänttejä ole olemassa eihän???
Ei se Iina Antin voittoa vienyt.
Skitsot Perttufanit vain pilas koko ohjelman hurmoksellisella fanaattisuudellaan.
Rauhoitu ja ala elää ihan omaa elämääsi.
Hyvät joulut! - Nimetön
Taidat olla Iinalle/Antille mustasukkanen.Ne kun on jo pari=)
Ja Iin oli ihan ykkönen koko ohjelmassa.- toinen nimetön
Samaa mieltä, että Iina oli ohjelman paras!
Oliko tuo tietoa, että ne ovat Antin kanssa pari, vai oliko se vain heitto? - on kuultu
toinen nimetön kirjoitti:
Samaa mieltä, että Iina oli ohjelman paras!
Oliko tuo tietoa, että ne ovat Antin kanssa pari, vai oliko se vain heitto?että Iinalla ja Antilla jotain säpinää olisi , mutta välttelevät julkisuutta yhdessä , koska heidän yhdessäolonsa ei kenellekkään muulle kuulu.
- nimeton
toinen nimetön kirjoitti:
Samaa mieltä, että Iina oli ohjelman paras!
Oliko tuo tietoa, että ne ovat Antin kanssa pari, vai oliko se vain heitto?on tieto. Tiedän yhden joka tuntee iinan siskon ja hän oli sanonut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136