Mr K.A.T aikaansai mielessäni mahtavaisen kaaoksen, jota nyt sitten yritän purkaa.
Eli:
Eli onko Suomen ID ja Amerikan ID erilaisia, ja jos ovat niin miten?
(Otaksun, esim. "silver ring" -järjestön debattia lukeneena, että USA:ssa irrottautuminen YEC:istä mahtavaisen suurta siinä kun Suomessa -kenties "johtoportaan" YEC:aatosten vuoksi- taas pikemminkin tasapainoillaan[vai onko kretskuja suomenmaassa niin vähän,että pitävät yhtä kuten Suomenruotsalainen "bättre folk" Korsolaisessa kansanperinteessä...])
Alueelliset erot
2
182
Vastaukset
Käsittääkseni tilanne on se, että
amer. ID:n tavoite on lyödä kiilaa eritoten sikäläiseen koulujärjestelmään, jossa Jumalaa ja VT:tä ei saa mainita nimellä jotta menisi läpi (troijan hevosen menetelmä, josta muuten Leisola evolutionisteja syytti Oulussa kerran). Monet siellä ovat eriuskontokunnista, Dembski katolinen, Jonathan Wells moonilainen eli paljon monikulttuurisempi kuin Suomessa. Ja ICR:n YECismi oli johtanut 1987 kreationismin korkeimman oikeuden karikkoon. Johnsonia kirjansa omien sanojensa mukaan ei YEC vakuuta.
Suomessa monokulttuurisempaa (Reinikainen, Leisola ovat ev.lut.kkossa) ja koululaitoksessamme saa myös opettaa uskontoa.
Ylen Radio1:n äskeisessä debatissa Reinikainen ja juontaja jne laskivat viimein pellit auki eli selvästi myönnettiin, että ID=Raamatun luomiskertomukseen perustuvaa monoteististä kreationismia.
Ja ennenkaikkea täkäläisen suom. ID:n "johtoaseman" ovat omineet aiemmin YEC:inä (tai ainakin iänmäärityksiä kyseenalaistaneina) tunnetut tahot. Lubenowin kirjan käännettyään ja Nooan tulvaan uskovana ei enää ole kyseenlaista mihin IDisti Leisola kuuluu.. (surullista).
Poikkeuksena ehkä "analyysi" (HS-blogi jne), "outsider"(skepsis.fi:ssä), joille OEC kelpaa, mutta he eivät olekaan painetun tekstin mitalla ID-edustajia. (Heille olen ehdottanut OE-vallankumouksen tekoa täkäläisen ID:n parissa. ;)
"Teppo Terävä" (tiede.fi:ssä) oli tosi janus-kasvoinen, yhden otsakkeen alla puolusti YEC/Nooaa, toisella ei suostunut sanomaan iästä mitään.. amerikoista omitulla taktiikalla.
Tuttumies voisi joskus tarkemmin kommentoida mitä iänmääritystutkija Vesa Palonen esitteli "Luomisen lauantaissa" ja mikä oli pyrkimys. Ainakin hänellä on työhyllyssään ID-teoksia eli ID-fani.
(Mukavaa jos on kaaosta sielläkin päässä, kun mullekin olet tehnyt viimeaikoina ;).Koska olosuhteet rapakon eri laidoilla ovat tyystin erilaiset, tapahtuu (ellei jo ole tapahtunutkin) ID:lle se, mitä evoluutioteoria ennustaakin t.s. lajiutuminen.
Luonnonvalinta suosii Amerikoissa suulaampia ja aggresiivisempia muotoja, kun taas Euroopassa menestyvät tahdottomat, lukutaidottomat, sokeat ja kuurot ID-muodot.
Tulevaisuudessa euro-ID:läinen ja amer-ID:läinen eivät kykene saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
(ei aivan vakavalla naamalla)
T: illuminatus
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947