..näyttävät epäilevän ihmisen evoluutiota alemmista eläimistä.. ja lisäksi Arto Lahti uskoo myös astrologiaan ja muutenkin humbuugeihin kallellaan.
http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-4jarv.html
"Väitteen ihmiset ovat kehittyneet aiemmista eläinlajeista, kuten esimerkiksi apinoista todennäköisyyteen Kallis vastasi – kuten olettaa saattoikin – ”väärin.” Lax ja Soini vastasivat diplomaattisen viisaasti ”en osaa sanoa”. Lahden vastaus oli ”väärin tai en osaa sanoa”. Hänen mukaansa Raamatun luomiskertomuksen ja tieteen käsityksen välillä ei ole ristiriitaa. ”Geneettisesti kaikki luodut ovat sukua keskenään, mutta luomakunta on paljon muutakin kuin genetiikkaa. Uskon, että luonnon järjestelmä on paljon nerokkaampi kuin osaamme edes aavistaa.”
"Lahdelle tuttuja olivat kiropraktikon palvelut, akupunktio ja luontaistuotteet."
"Paranormaaleihin ilmiöihin uskoi vain ehdokas Lahti."
HS blogissa
http://blogit.helsinginsanomat.fi/tiede/?p=65
Gröhn kertoo Arto Lahden omassa kirjassaan tunnustavan uskoaan astrologiaan:
Kysymys: “Uskotko astrologiaan?”
Arto Lahti: “Kyllä. En osaa selittää miten. Siinä on kuitenkin hyvin johdonmukaisia piirteitä. Kysymyksessä on tietämätön alue. Me ihmiset olemme aikamme lapsia ja syntymä kenties lataa meidät jollakin erikoisella tavalla. Toki elämä sitten hioo ja muokkaa ihmistä.”
Presidenttiehdokkaat Lahti ja Kallis..
8
760
Vastaukset
- Karjula
Todella hienoa. Jälleen yksi syy lisää äänestää Lahtea.
kunhan se on joku muu kuin Halonen
Ylen vaalikone ehdotti minulle:
1.Lax
2.Hautala
3.Kallis
Valtapuolueet piti perää
(ja minä räjähdin epäuskoiseen nauruun).MrKAT kirjoitti:
kunhan se on joku muu kuin Halonen
Ylen vaalikone ehdotti minulle:
1.Lax
2.Hautala
3.Kallis
Valtapuolueet piti perää
(ja minä räjähdin epäuskoiseen nauruun).Allekirjoittaneelle tuli Ylen kyselyssä riviksi samansuuntaisesti
1. Hautala, Heidi Vihr.
2. Lax, Henrik RKP
3. Niinistö, Sauli Kok.
Hautala vastaili lähimmäksi omiani myös muilla vaalikoneilla, kun taas Halonen näytti jäävän etäisimmäksi - jopa Kallis oli edellä kaikilla vaalikoneilla...
Hautalaa nostaa allekirjoittaneen osalta eniten hänen halunsa karsia presidentin valtaoikeuksia.
Meillä on näköjään hyvin vallanhimoinen presidentti tällä hetkellä.- One Way or Another..
Oletko aivan looginen. Miksi et samantien voisi myös uskoa että Suomi ei tarvitse presitenttiä, eikä hallitusta, puhumattakaan eduskunnasta.
Sinun Jumalasi pystyisi yksinään hallitsemaan pientä Suomea ihan kevyesti ja ilman yhteiskuntaa jäytäviä hallinnollisia kuluja.. - Karjula
MrKAT kirjoitti:
kunhan se on joku muu kuin Halonen
Ylen vaalikone ehdotti minulle:
1.Lax
2.Hautala
3.Kallis
Valtapuolueet piti perää
(ja minä räjähdin epäuskoiseen nauruun).Pahalta vaan näyttää, että Halonen ryssii tiensä jatkokaudelle. Voisi noita vastaehdokkaita olla muutama vähempi kun nyt kaikki Halosen vastustajien äänet jakautuu liikaa.
- King Gustav IVA
Karjula kirjoitti:
Pahalta vaan näyttää, että Halonen ryssii tiensä jatkokaudelle. Voisi noita vastaehdokkaita olla muutama vähempi kun nyt kaikki Halosen vastustajien äänet jakautuu liikaa.
Harmi että Halosen vastaehdokkaat on kaikki niin nössöjä.
Hautalassa tuntuisi olevan ruutia mutta hänellä ei taida olla mahdollisuuksia joten menen sittenkin Halosen taakse.
- En Jävel
Onkohan presitentti-ehdokkaiden joukossa ketään jolla ei olisi jonkunlaiseen mystiikkaan uskomisen taustaa??
Jos ei, niin jatkokysymys: voiko Aku Ankkaa äänestää?
Kovasti näyttää presitentti-ehdokkaiden käsitykset todellisuudesta olevan sumeat, ketä tässä voi äänestää kun mustaa hevosta ei ole mahdollisuus putkahtaa esiin mistään päin. - PekkaPakana
Enpä ole Lahden kanssa monessa muussakaan asiassa samaa mieltä, mutta ääneni saa kumminkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932