Uuden Vuoden Teema

NainenKirjoittaa

Valoitko tinan tälle vuodelle vai kurkistitko kristallipaloon?
Mietitkö mitä toivot, tai odotat tältä vuodelta?
Teitkö lupauksia, päätöksiä,suunnitelmia ,joita haluaisit toteuttaa? Mitä uskoisit tämän vuoden tuovan tullessaan?

Kurkkasin Taroteilla kaffeen teeman ja korttina nousi TAIKURI.
Taikurin teema on aloittaa uusi ja lopettaa vanha.
Taikurin avainsanoina ovat: kommunikaatio;leikinomainen asenne kaikkiin esille nouseviin komunikaatiomuotoihin;joustavuus, loistava älykkyys.
Taikuria esittää kreikkalainen jumala Merkurius, sanansaattaja, jonka siivet ovat puhdasta henkisyyttä.Merkuriuksen voima säteilee Taikurista levittäen sitä ympäristöönsä. Kortti kuvastaa tahtoa,viisautta, ja sanaa, joiden kautta maailma todentuu ymmärrettäväksi ja näkyväksi.

Kaksinaisuudessaan Merkurius edustaa, sekä totuudellisuutta, että valhellisuutta. Kaikki itsestäänselvyydet asettuvat kyseinalaisiksi. Vanhat aatteet murtuvat uusien näkemysten paineessa.
Itsetutkistelu liityy Taikurin teemaan.Humoristisuus ja leikki eri mahdollisuuksilla on keskeisenä tiedonvälitykselle ja Taikurin käyttövälineitä on välittää tietoaan muille ymmärrettäviksi.Taikurin tietoisuudessa on totuutta oivaltaa ,ettei mitään totuutta voida ennalta määrittää. Mikä tahansa ilmaisumuoto , niin kuin sanatkin, sisältävät aina myöskin tietyn harhan ja kuvitteellisuuden.
Luovuus on se lähde , josta Taikuri amentaa voimansa ja tyydytyksensä.
Taikuri ei pelkää käyttää kykyjään.Kaikki tieto on tarkoitettu edelleen jaettavaksi.

Joten hyvälle näyttää tämä vuosi kaffeessa.

-NK-

15

1033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..mun oma teemani on Taroteissa tälle vuodelle Rakastavaiset ja numerologisesti Intohimo, joten vipinää on tiedossa:-)

    • tukkusutija

      kahvinporoja ja sihtailin lumisen laiturin raoista.

      hölynpölyä. vuosi tuo tullessaan mitä tuo. sehän tiedetään vuoden kuluttua.

      ja maurizius kun istuu kuun sirpissä, on ollu aikamoinen paukku raketisa.

      • ----HÖLYNPÖLYÄ!!!
        Kortiksesi nousi KOHTALONPYÖRÄ:
        Keskeisenä teemana on; jos ei nyt niin ei sitten koskaan tapahdu ihmeitä.
        KOHTALONPYÖRÄSSÄ keskustana on aurinko, josta kaikki luova energia saa alkunsa. Se kuvasta tietoisuuden , oivaltamisen ja läpimurtautumisen energiaa.
        Oivalletuasi, että sinä itse ole vastuussa luomasta todellisuudesta ja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, pääset lähemäksi sitä luovuuden voimaa , joka sisälläsi pyrkii esiin.
        Joten pitemittä puheitta, sisältörikasta elämää tällekkin vuodelle:-)


    • Vilkaiseppa mitä ne kortit näyttävät minulle.

      Pienenä kertauksena eräistä toisista korteista:
      Lännen legendan Wild Billin Hickokin viimeinen käsi oli kaksi paria – ässät ja kasit. Myöhemmin tätä kättä alettiin kutsua kuolleen miehen kädeksi (dead man’s hand). Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että käsi koostui kahdesta mustasta ässästä ja kahdesta mustasta kasista. Että tämmöinen trivia tieto tällä kertaa.
      Niin, ja sitä viidettä korttia ei kai nähnyt kukaan..

      • ...sinun kortiksesi nousi INTOHIMO:
        Käyt läpi luovuuden teemaa ja itsessäsi voiman, sekä rohkeuden ilmentämistä.
        Opit näkemään elämän uudella tavalla ja murtamaan vanhat käyttäytymismallisi.Voit nyt vapautua peloistasi ja kaikista kangistuneista ennakkoluuloistasi.
        Yhdistymällä alkuvoimaiseen eroottiseen puoleesi pääset tietoiseksi henkisestä olemuksestasi.
        Intohimolle täydellisesti antautumalla voit kokea siinä piilevän hurmioitumisen. Vasta silloin avautu kyky nauttia elämän suomasta mahdollisuudesta oman sisäisen tietoisuuden kehittymiseen.
        Ole valmis kokemaan tietoisemmin kaikki,mitä sinulle tapahtuu. Antaudu tunteissasi. Rakasta pelkäämättä. Kohtaa suru. Näe omat rajoitteesi. Vapaudu niistä ja nauti elämästäsi täysin siemauksin.

        --joten nautinnollista vuotta sinulle:-)


    • Tinat tuli valettua perinteisin menoin, ja tulos oli myös..... perinteinen.
      Toisesta kulmasta tarkastellessa se näyttää muinaiselta rupiselta alkumadolta,kun taas hieman kulmaa muuttamalla on kyseessä selkeästi laiva jonka laidalla istuu pyöreäpäinen enkeli tai lintu.
      Eli tosta nyt sitten tarvitsisi repiä, ...paras unohtaa koko juttu.

      Uudenvuoden lupauksenani on saattaa levystöni sähköiseen muotoon.

      Kaikki merkit viittaavat siihen, että vuodesta 2006 on tulossa osaltani hyvin mielenkiintoinen muutoksen vuosi, ja suhtaudun tulevaan positiivisesti.

    • Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt, aina ne tuppaa kuitenkin lipsumaan. Mutta tiettyjä tavoitteita asetin itselleni mitä tulen tänä vuonna tekemään. Tiedä sitten miten siinä käy.

      Saisinko pyytää minullekin jotain mukavia näkyjä :).

      • Sinun korttinasi nousi Miekkojen Ässä:

        Tämän vuoden teemanasi on selkeyttää tunteesi ja tarkastella kokemuksiasi analyyttisesti.Vain myöntämällä tosiasiat sellaisinaan , kuin ne ovatkin, voit nähdä niiden sisältävän oppimisen mahdollisuuden.Älä anna minkään häiritä saavuttamaasi selkeyttä.Tarkkaile myös omaa ilmaisuasi ja käytä sanan miekkaa tietoisena ja tuoden ilmi sydämesi ymmärrystä.Puhuttu totuus ilmentyy tässä ja nyt.Luottamuksesi omiin havaintoihisi vahvistuu.Voit nyt käyttää energiaasi rohkeasti ja samalla saada monet keskenjääneet asiat suoritetuksi loppuun.
        Vuosi on hyvä kaiken opiskelun kannalta. Jopa työhösikin ilmaantuu uusia haasteita , tai voit jopa vaihtaa työpaikkaasi.

        Rohkeaa ja tapahtumarikasta vuotta sinulle!


      • NainenKirjoittaa kirjoitti:

        Sinun korttinasi nousi Miekkojen Ässä:

        Tämän vuoden teemanasi on selkeyttää tunteesi ja tarkastella kokemuksiasi analyyttisesti.Vain myöntämällä tosiasiat sellaisinaan , kuin ne ovatkin, voit nähdä niiden sisältävän oppimisen mahdollisuuden.Älä anna minkään häiritä saavuttamaasi selkeyttä.Tarkkaile myös omaa ilmaisuasi ja käytä sanan miekkaa tietoisena ja tuoden ilmi sydämesi ymmärrystä.Puhuttu totuus ilmentyy tässä ja nyt.Luottamuksesi omiin havaintoihisi vahvistuu.Voit nyt käyttää energiaasi rohkeasti ja samalla saada monet keskenjääneet asiat suoritetuksi loppuun.
        Vuosi on hyvä kaiken opiskelun kannalta. Jopa työhösikin ilmaantuu uusia haasteita , tai voit jopa vaihtaa työpaikkaasi.

        Rohkeaa ja tapahtumarikasta vuotta sinulle!

        Kyllä kuule nyt kirjoitit sellaista tekstiä että ihan menin hiljaiseksi. Kolahti niin kovin. Huhuh... Kiitos sinulle.


    • tähtitoimittaja

      kysyn, vaikken tähän hölynpölyyn uskokaan. Mitähän minulle sieltä näkyy?

      • tukkusutija

        vai et usko hölynpölyyn. pyh pääskysenpesiä. sinähän uskot tonttuihin, joulupukkiin, stoneen, lottoon, pusujusseihin ja kaikkeen rajatietämättömyyteen.

        ja hammaskeijuun. hah hah.


      • tukkusutija kirjoitti:

        vai et usko hölynpölyyn. pyh pääskysenpesiä. sinähän uskot tonttuihin, joulupukkiin, stoneen, lottoon, pusujusseihin ja kaikkeen rajatietämättömyyteen.

        ja hammaskeijuun. hah hah.

        ..silloin kun on riittävästi sukset ristissä niin sitä turvautuu vaikka millaiseen oljenkorteen


      • tähtitoimittaja
        tukkusutija kirjoitti:

        vai et usko hölynpölyyn. pyh pääskysenpesiä. sinähän uskot tonttuihin, joulupukkiin, stoneen, lottoon, pusujusseihin ja kaikkeen rajatietämättömyyteen.

        ja hammaskeijuun. hah hah.

        esim. joulupukkiin, en ole uskonut vuosiin.
        Kuittaan tuon hammaskeijun kun kerkiän *kumauttaa ämpäriin*


      • Todettakoon alkuun , että nostan kortin täysin intuitiivisesti, joten en valitse teemaasi , vaan teemasi valitsee sinut.

        Kortiksesi nousi Miekkojen Ritari:
        Ilman tulielementti;päämääräsuuntautuneisuus, kunnianhimo ja joustava älykkyys, raju kiihko.

        Haastenasi on yhdistää tunteet ja älyllinen päättäväisyys toteuttaa päämääräsi.Ilman tunteiden kiihkoa ei synny tyydyttävää tulosta. Kylmä laskelmointi jää nyt taka-alalle. Ruumis ja henki ovat keskinäisesessä tasapainossa.Tarvitset, sekä jang-,että jingenergiaasi yhtälaisesti.Ideat on aika saattaa todellisuuteen.Mielikuvituksesi voima tulee nyt käyttää toimintaan.Monet ovet raottuvat tämän vuoden aikana. Joudut valitsemaan useampien vaihtoehtojen välillä.
        Kortti symbolisoi myöskin sanansaattajaa , perille viejää.Omien kykyjen haltuunotto on nyt ajankohtaista.

        -näykymät kirjoittamiselle erittäin hyvät----


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe