Aina kun poliisi on yhtään hankala tai käyttäytyy vastenmeilisesti ja toimii huonolla palvelulla niin kannattaa tehdä valitus poliisista .
Koska se työllistää monta uuttaa poliisia täysin hyvän asian puolesta.
Itse tein reilut kolmekuukautta sitten ja tässä vastikään sain vastauksen kirjallisena tietysti vaikka joku pelle päälikkö soitteli asiasta ja yritti että painettasko villasella eli ei lähetetä vastausta kirjallisena..totta vitussa kirjallisen koska tarkoitus on työllistää muuten tyhjäkäynnillä toimivaa suojatyöpaikkaa.
Miksi tämä liittyy liikenteeseen ? no siksi että asia on tiellä tapahtunut ja asiaa tiellä tutkittu (lue kyllä väkinäisesti ka kusipäisellä esenteella josta valituskin on tehty ) eli aina kun poliisi käyttäytyy vittumaisesti tai vaikka ei käyttäytyisikään niin teen valituksen jos sille päälle satun jotta saisin vastinetta rahoilleni joko veroina tai jäsenmaksuina joita myönnetään tienpäällä esim ohjearvojen ylittämisestä...
Poliisista valittaminen kannattaa
20
2314
Vastaukset
En ole koskaan maksanut sekkoja heti, vaan odottelen aina kaikki karhuilut ja uhkailut, korkojahan niihin ei tule. En maksa niitä viimeisestäkään perintäkirjeestä, vaan odottelen, että minut tullaan hakemaan muuntorangaistukseen, eli sakot on jo muunnettu vankeusrangaistukseksi. Nuorena yrittäjänä tein jo vuosikymmeniä sitten tiettyjä omaisuusjärjestelyjä, joten ulosotolle ei lohkea sieltäkään mitään.
Joskus käy huono tuuri ja jään maantiellä kiinni, koneella A1, mutta rahaa on aina päällä ja sillähän niistä viimehetkellä selviää. Parhaimmissa tapauksissa ovat joutuneet etsimään useita kertoja ja joskus on sakotkin päässeet vanhenemaan niin, että niitä ei ole enää tarvinnut suorittaa mitenkään.
Automaattikameran tallentamaa ylinopeussakkoa en ole kehoituksista huolimatta hakenut, koska se ei ole mikään velvollisuus. Kyllä se tuodaan, mutta en ole helposti tavoitettavissa, joten joutuvat ajelemaan useita reissuja. Tuo taitaa muuttua haltijavastuun myötä, mutta olenkin jo siirrellyt autojani muiden nimiin.
Kaikki tuo on tietysti täysin laillista. Tietäisittepä millaisia voivat olla esim. entiset poliisit. Mukavaa porukkaa kuitenkin pääosin entiset ja nykyiset, ei siinä mitään.
Työllistäminen kannattaa.- aaa
Yhtäkkiä saa sen vaikutelman, että työllistät enemmän itseäsi... Poliisille maksetaan sentään tuosta työstä palkkaa!
aaa kirjoitti:
Yhtäkkiä saa sen vaikutelman, että työllistät enemmän itseäsi... Poliisille maksetaan sentään tuosta työstä palkkaa!
Mites se minua työllistää, kun ei tarvitse tehdä mitään? Tokihan poliiseille sitä vähäistä palkkaa maksetaan ja minä pidän osaltani heitä liikkeessä palkkaansa ansaitsemassa. Jos poliiseilta vähenee työt, niin heitä tarvitaan vähemmän. Paperihommat ja posteljoonina oleminen ottavat aikaa ja ovatpahan senkin ajan poissa tuolta liikenteenvalvonnasta, millä ei liikenneturvallisuutta kuitenkaan koskaan saada parannettua, kunhan kerätään vaan kolehtia.
aaa kirjoitti:
Yhtäkkiä saa sen vaikutelman, että työllistät enemmän itseäsi... Poliisille maksetaan sentään tuosta työstä palkkaa!
Jos joskus käy huono tuuri niin, että olen unohtanut käyttää tutkanpaljastinta ja poliisit sattuvat mittaamaan minulle ylinopeutta, niin sakkojahan siitä on luvassa.
Joskus keskustelu on käyty näin:
Poliisi: "Mitattiin sulle vähän ylinopeutta"
Minä: "Ai niinkö, paljonko?"
Poliisi: "110 ja tässähän on 80:n rajoitus"
Minä: "Ohoh?"
Poliisi: "On sulla hieno auto, onks se V12?"
Minä: "Joo"
Poliisi: "Eikö se vituta ajaa tuollaisella autolla kahdeksaakymppiä?"
Minä: "No ettekö te just 110 mitanneet?"
Sinne poliisiautoon ei sitten heidän kehoituksestaan huolimatta ole pakko mennä, joten järjestän silloinkin heille liikuntaa. Palvelevat kohteliaasti omaan autoon, senkus istuu vaan ja odottelee. Eikö olekin hyvä, eivät pääse jähmettymään paikoilleen?- ajatellut
Jos olet ulkomaille aikonut, kannattaisi sakot maksaa pois.
Olen kerran ollut tilanteessa, jossa kaltaisesi neropatti ei päässyt (Suomen) tullista, koska tilillä oli maksamattomia sakkoja.
No, heppu odotteli sen reissupäivän rajanylityspaikkakunnalla, kunnes pääsi paluumatkalla kyytiin kotipaikkakunnalle. ajatellut kirjoitti:
Jos olet ulkomaille aikonut, kannattaisi sakot maksaa pois.
Olen kerran ollut tilanteessa, jossa kaltaisesi neropatti ei päässyt (Suomen) tullista, koska tilillä oli maksamattomia sakkoja.
No, heppu odotteli sen reissupäivän rajanylityspaikkakunnalla, kunnes pääsi paluumatkalla kyytiin kotipaikkakunnalle.Minähän asunkin ulkomailla, en Suomessa. Sakot on tietääkseni maksettu.
- PersE
aaa kirjoitti:
Yhtäkkiä saa sen vaikutelman, että työllistät enemmän itseäsi... Poliisille maksetaan sentään tuosta työstä palkkaa!
turhaa ilmaa eli pois lisät ja muut vempaimet niin poliisissa olisi töissä vain asiasta kiinostuneet..
- ......................
Kairakettu kirjoitti:
Minähän asunkin ulkomailla, en Suomessa. Sakot on tietääkseni maksettu.
Pysy Ruotsi24:n tai Venäjä24:n sivustoilla kommentoimassa?
...................... kirjoitti:
Pysy Ruotsi24:n tai Venäjä24:n sivustoilla kommentoimassa?
Mistäs päättelit etten ole?
- Rekkanainen
Kairakettu kirjoitti:
Mites se minua työllistää, kun ei tarvitse tehdä mitään? Tokihan poliiseille sitä vähäistä palkkaa maksetaan ja minä pidän osaltani heitä liikkeessä palkkaansa ansaitsemassa. Jos poliiseilta vähenee työt, niin heitä tarvitaan vähemmän. Paperihommat ja posteljoonina oleminen ottavat aikaa ja ovatpahan senkin ajan poissa tuolta liikenteenvalvonnasta, millä ei liikenneturvallisuutta kuitenkaan koskaan saada parannettua, kunhan kerätään vaan kolehtia.
...kun ihmiset ovat noin "fiksuja". Poliiseilla kun ei liene olla parempaa tekemistä kuin roudata sinulle kotipalveluna papereita!!! Vai???
Poliiseilta ikävä kyllä työt eivät ole vähenemässä, päinvastoin, ja silti lisää ei saa läheskään kaikkialla ottaa töihin.
Jos itse töpeksit liikenteessä, niin eiköhän osoittaisi jonkinlaista vastuuntuntoa edes hakea itse saamansa sanktiot?
Ja ajattelepa iha ite, mitkä viidakon lait liikenteessä pätisivät, jos poliiseja ei siellä joukossa olisi. Kyllä he tekevät valvonta-työtä ihan meidän jokaisen parhaaksi. Rekkanainen kirjoitti:
...kun ihmiset ovat noin "fiksuja". Poliiseilla kun ei liene olla parempaa tekemistä kuin roudata sinulle kotipalveluna papereita!!! Vai???
Poliiseilta ikävä kyllä työt eivät ole vähenemässä, päinvastoin, ja silti lisää ei saa läheskään kaikkialla ottaa töihin.
Jos itse töpeksit liikenteessä, niin eiköhän osoittaisi jonkinlaista vastuuntuntoa edes hakea itse saamansa sanktiot?
Ja ajattelepa iha ite, mitkä viidakon lait liikenteessä pätisivät, jos poliiseja ei siellä joukossa olisi. Kyllä he tekevät valvonta-työtä ihan meidän jokaisen parhaaksi.Sakkohan sisältää tietyt palvelut, joita kaikki eivät älyä, tai halua käyttää. Jotkut käyttävät sitten vielä senkin lyhyen loman täyshoitoineen. Sitäpaitsi pientä ylinopeutta en pidä töpeksimisenä liian alhaiseksi katsomallani rajoitusalueella ja mahd. vielä hiljaisen liikenteen aikana hyvissä olosuhteissa.
Enpä minä mitään viidakon lakeja havainnut silloin poliisilakonkaan aikana tuolla liikenteessä.
- pelleillä
...iso mies. Kai.
- Perse
sitä ennen luulin että poliisi on luotettava ja rehellinen eli siitä kun tosiaan tajusi että näin ei ole niin pidän poliisia ammattikunnista alimpana pohjasakkana...venkuloillakin on oma arvojärjestys joka pitää mutta poliisissa ei mitään muuta kuin veljeilyä ja villasella painamista...
- Joo.
Eihän ne valitukset välttämättä mihinkään johda mutta ei samoilla miehillä ole varaa moneen valitukseen.
Jokainen valitus tutkitaan,ja samalla myös samojen miesten vanhemmat vastaavat tekemiset.
Et poliisin asiattomasta toiminnasta todella kannattaa valittaa.
Yks tuttu valitti aikanaan Eduskunnan oikeusasiamiehelle LP-vanhemman konstaapelin asiattomasta käytöksestä,valitus ei johtanut mihinkään mutta kas kummaa,kyseinen konstaapeli sai aika äkkiä tuon jälkeen siirron toisiin tehtäviin. - Pitkänmatkan nauraja
Sinullakin on jo tietynlainen maine ja ihan ansaitusti, sen verran ahkerasti olet poliiseista täällä valittanut. Eikä siihen voi muuta kuin todeta, että jotkut ne aina vaan tuntuvat saavan seiskahain.
- kannattaa...
Voi lapsi pieni. Taidat olla työtön kun on aikaa miettiä tuollaisia. Todellisuus onkin toista. Tuskinpa sinä teet aiheettomia valituksia, niistä kun jää merkintä poliisin tietoihin. Vaan omapahan on syys kun oot päässy poliisien suosikkeihin. Vai ovat poliisit vailla työtä, käyhän visiitillä ja katso mitä ne siellä tekee...eivät ainakaan tyhjän panttina istu.
- PerSE
kuulut varmaan lampaisiin ?
pieniä lapsia ei vasta kuin 3 ...työtön en ole mutta en kyllä tee työtäkään ..miksi pitäisi ?
mitä siitä hyötyy..saa suuremmata sakot kun asennevammaset poliisit antaa mutu tuntumalla sakkoja..
en toki tee aiheettomia vaan aina aiheesta koska asennevammaa on niin paljon poliisissa että kaikesta ei kerkee edes valittamaan..
poliisin kanssa olen sen verran paljon tekemisessä ollut että ei asioista huudella mutu tuntumalla..kuten toiset arviovat toisten työ asioita ja muita joista ei hajua paskaan joten en suosittele sinullekkaan ennustajan ammattia... - joopa joo...
PerSE kirjoitti:
kuulut varmaan lampaisiin ?
pieniä lapsia ei vasta kuin 3 ...työtön en ole mutta en kyllä tee työtäkään ..miksi pitäisi ?
mitä siitä hyötyy..saa suuremmata sakot kun asennevammaset poliisit antaa mutu tuntumalla sakkoja..
en toki tee aiheettomia vaan aina aiheesta koska asennevammaa on niin paljon poliisissa että kaikesta ei kerkee edes valittamaan..
poliisin kanssa olen sen verran paljon tekemisessä ollut että ei asioista huudella mutu tuntumalla..kuten toiset arviovat toisten työ asioita ja muita joista ei hajua paskaan joten en suosittele sinullekkaan ennustajan ammattia..."työtön en ole mutta en kyllä tee työtäkään"
Herää epäilys oletko kenties paikassa josta ei pääse liikkumaan minne/milloin haluaa...ja onko siellä ihmisiä varmistamassa ettei kukaan karkaa... - en veloita
PerSE kirjoitti:
kuulut varmaan lampaisiin ?
pieniä lapsia ei vasta kuin 3 ...työtön en ole mutta en kyllä tee työtäkään ..miksi pitäisi ?
mitä siitä hyötyy..saa suuremmata sakot kun asennevammaset poliisit antaa mutu tuntumalla sakkoja..
en toki tee aiheettomia vaan aina aiheesta koska asennevammaa on niin paljon poliisissa että kaikesta ei kerkee edes valittamaan..
poliisin kanssa olen sen verran paljon tekemisessä ollut että ei asioista huudella mutu tuntumalla..kuten toiset arviovat toisten työ asioita ja muita joista ei hajua paskaan joten en suosittele sinullekkaan ennustajan ammattia...1. Huoltosuhde lapsiin on päättynyt.
2. Ellei, niin sinun kasvattamanasi tulee yhteiskuntaan taas kolme asennevammaista henkilöä lisää, joista tilastojen valossa, ja sinun omaksumallasi liikennekäyttymisellä varustautuneina, vähintäänkin yksi joutuu osalliseksi vakavaan liikenneonnettomuuteen joskus tulevaisuudessa...
3. Sehän ei sinua hirveästi kiinnosta
- nimimerkki nimittäin
Eikä sitten muuta hyvää juuri löytynytkään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774834- 123416
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262004Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471946Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6801906- 1171841
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431