Mikä auttaa ?

Eli edellisessä viestissä ei ilmeisestikkään ollut kysymys itse henkilöstä vaan läheisestä..

eikä itse kirjoitti:

Eli edellisessä viestissä ei ilmeisestikkään ollut kysymys itse henkilöstä vaan läheisestä..

Sekoitin henkilöt, kun en edes nimimerkkiä katsonut, ja luen pitkänkin tekstin silmäyksellä. Sisältöä ei tarvinne muuttaa, kun sekaannukseni huomataan.

Minä olen läheinen joka tässä kirjoittelee enkä tämä suurkuluttaja. Siksi tässä ihmettelen miten joku voi kestää näin paljon viinaa. Voin sanoa , että kuukaudessa ei ole kuin noin kuusi päivää selviä ja nekin pahimpia rapula hetkiä. Kiitos vastauksestasi.

Läheiseltä kirjoitti:

Minä olen läheinen joka tässä kirjoittelee enkä tämä suurkuluttaja. Siksi tässä ihmettelen miten joku voi kestää näin paljon viinaa. Voin sanoa , että kuukaudessa ei ole kuin noin kuusi päivää selviä ja nekin pahimpia rapula hetkiä. Kiitos vastauksestasi.

Lue lisää

Minä voin kertoa,että kyllä sitä viinaa kestää?
ainakin minä kestin?vai kestinkö?join kuitenkin 10,vuotta joka päivä,siis ihan joka päivä,juomiseni alkoi heti aamusta ja kesti koko päivän,enää en juo,olen käynyt vuoden AA-ssa,josta saan apua ettei tarvitse juoda.

Suurkuluttaja kirjoitti:

Minä voin kertoa,että kyllä sitä viinaa kestää?
ainakin minä kestin?vai kestinkö?join kuitenkin 10,vuotta joka päivä,siis ihan joka päivä,juomiseni alkoi heti aamusta ja kesti koko päivän,enää en juo,olen käynyt vuoden AA-ssa,josta saan apua ettei tarvitse juoda.

Lue lisää

Mitä seurauksia tuli 10 vuoden juomisurakoinnin jälkeen?

lopettamaan ? kirjoitti:

Mitä seurauksia tuli 10 vuoden juomisurakoinnin jälkeen?

Viimesenä vuotena en pystynyt syömään oikeestaan mitään,join vaan olutta noin 20-30 pulloo päivässä,varotuksia duunista,kompuroin itseni työkyvyttömäks,ajokortti meni,heikotti, ei pysyny mikään sisällä,menin tutisevana lääkärille,tuli labratulokset,maksa-arvot,
P-ASAT=341,saa olla.15-35
P-GT=1415,saa olla.10-60
Jatkoin noista tuloksista vielä puoli vuotta,vähä rajummin noin 24-36 pulloo keppanaa päivässä.
No sitte rupes menee järkikin,pikku-ukkoja,pelkoja,vaimo meinas lähtee.
Sitte mä olin valmis hakee itselleni AA-sta apua.
Nyt mä olen raitis alkoholista päivä kerrallaan.

on rankka totuus. Joskus parasta apua on olla auttamatta.

Olen samaa mieltä tuosta, että juomisen edesauttaminen pitää lopettaa. Näkisin asian niin, että kaikki juomiseen liittyvä kanssakäyminen on turhaa. Silloin, kun toinen on juovuksissa, niin minkäänlainen keskustelukin on hyödytöntä, jos auttaa haluaa.

Mutta siitä olen eri mieltä, että ihan perusjututkin pitäisi jättää tekemättä, eli mitä tulee vaatteiden puhtaanapitoon tai syömiseen. Miksi juoppo pitäisi täydellisesti hylätä? En usko, että esim. sillä, ettei ruokaa ole tarjolla juoma-aikana, olisi mitään merkitystä. Juoppohan vain juota siitäkin edestä, kun ei ole mitä syödä. Monet eivät ruuasta edes välitä juodessaan. Eikä vaatteiden puhtaudellakaan ole mitään merkitystä. Ei sellaisiin asioihin itse kiinnitä mitään huomiota, jos juominen on pääasia. Selittelyt ja mahdolliset raha-asioiden hoidot pitää jättää juopon omalle vastuulle. Ehkä jossain vaiheessa hän havahtuu, että asiat eivät ole niinkuin pitäisi. Mutta tämäkin edellyttää sitä, että on vähintään krapulassa tai vielä parempi selvin päin.

Alkoholistikin voi olla juomatta jonkin aikaa. Se, että yhden joulun viettää raittiina, ei sinällään ole mikään mittari. Mutta se voi olla, että miltä tuo raittius tuntui? Siitä kannattaisi ehkä keskustella, että oliko mukava, kun ei tullut töpeksittyä tai miten kivaa on, kun muistaakin kaiken. Itselleni raittiudessa juuri sen positiiviset asiat rohkaisivat tekemään valinnan.

Mutta lopuksi vielä eräs kokemus, joka ei mielestäni ole ollut hyvä. Voi olla, että tämä on vain toisen sairauden ilmenemismuoto ja sitä ei siksi voi yleistää. Mutta yksi näkemys asiasta kuitenkin - ja ainakin minulle erittäin merkittävä.

Kun minut juodessani jätettiin täysin yksin, koin sen erittäin vahvasti hylkäämiskokemuksena. Suorana toisintona menneisyydestäni, jossa minut on erittäin usein hylätty. Ensin omien vanhempieni toimesta ja myöhemmin monien muidenkin. Tämä saa minut aina tuntemaan itseni epäkelvoksi yksilöksi, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää eliminointi. Miksi edes elää, kun ei opi yhteiskunnan jäseneksi? Ratkaisu kohdallani olisi ollut, jos olisin saanut selityksen, miksi minut jätettiin. Mutta kun tuota selitystä ei tullut, niin minun oli kehiteltävä se itse. En kelvannut sellaisena kuin olin ja kaiken lisäksi, en tulisi varmasti ikinä muuttumaankaan, kun jälleen kerran minut sysättiin ulkopuolelle kaikesta. Juominen tässä kohtaa oli sivuseikka mielestäni.

Riittävän tuskaiseen tilaan jouduttuani, minut suljettiin jälleen kerran psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siellä lääkärin kanssa juteltuani sain häneltä selityksen, että tuolloisen ystäväni raittius oli niin "pyhä asia", että rikoin sitä vastaan itse juomalla. Olin siis hänen aatteidensa vastainen toiminnallani ja hänen fanaattisuutensa kannalta poistettava henkilö, koska tavoitteemme eivät tuolloin olleet samat. Tätä selitystä minun oli vaikea hyväksyä. En voinut silloin, enkä vieläkään, käsittää, miten minun juomiseni olisi ystäväni kannalta ollut epäedullista hänen aatteelleen. Enhän missään vaiheessa suositellut hänelle samanlaista valintaa, vaan päinvastoin muistaakseni olin kaiken aikaa sitä mieltä, että oma juomiseni on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen valintani sillä hetkellä.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin sitten itsekin raittiiseen elämäntapaan. Mutta sen verran kokemuksestani opin, että ystävyyteen en enää usko. Sellaisia ei minun kohdalleni tule ikinä osumaan.

Elän siis lopun elämääni yksin, ajoittain yksinäisenäkin, mutta raittiina. Näin olen asiat ajatellut tänään tällä päällä. Uskon vakaasti, että vaikka edelleenkin pyrin kehittymään, niin aitoa sosiaalista kanssakäymistä en tule koskaan oppimaan. Siinä suhteessa olen täysin toivoton tapaus. Viime aikaiset AA-palavereissa käynnitkin todistavat sen puolesta. Vaikka minut niissä tunnetaan, niin juuri kukaan ei edes vastaa tervehdykseeni. Tähän on tultu ja mikään ei siis ole reilussa kolmessa vuodessakaan vielä muuttunut. Mielenkiintoisia kokemuksia on tuonkin ajanjakson puitteisiin mahtunut, mutta lopputulos on silti sama. Lähtöruudussa aina vaan.

Mutta jos juova holisti on yhtään samankaltainen kuin minä, niin siinä kohtaa, kun hänet jätetään yksin rakkaan pullonsa kanssa, olisi hyvä selittää hänelle, miksi niin tehdään. Muuten hänen tulkintansa saattaa kaikesta huolimatta olla se, että hän itse on huono ja kelpaamaton. Se ei liene auttamista, vaikka saattaakin johtaa todelliselle pohjalle. Tuloksena voikin olla, että ko. holisti ei pohdikaan järkevästi sitä, pitäisikö hänen itsensä kannalta olla raittiina, vaan hän uskoo, että toinen henkilö on asettanut hänelle raittiuden kanssakäymisen ehdoksi. Tällaisen selityksenhän minäkin lääkärikunnalta sain. Kesti kovin kauan, ennenkuin tajusin, että vika ei olekaan juomisessa, vaan minussa itsessäni. Ja tuota toista ihmistä ei tippaakaan kiinnosta se, olenko raittiina vai en. Jos taas lupaa jatkaa kanssakäymistä toisen raitistuttua, niin sehän vain todistaisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan oli ehto ystävyydelle/parisuhteelle tai mistä nyt sitten onkaan kyse asianomaisten välillä.

Mikähän tässä sitten olisi lopputulema. Ehkä suosittelisin, jos nyt meikäläisen suosituksia voi mitenkään ottaa huomioon, että älä tee yhtään mitään. Älä ota kantaa koko juomiseen. Lopeta selittelyt ja peittelyt, mutta älä kuitenkaan aivan kaikkea. Älä siis pyri ohjaamaan toisen elämää edes sinne pohjalle. Jos et voi kyseisen ihmisen kanssa olla tekemisissä hänen juomisensa takia, niin lopeta suhde ja kerro hänelle, miksi sen teet. Pysy sen jälkeen päätöksessäsi, tapahtui mitä tahansa. Ole siis rehellinen itsellesi ja myös tälle läheisellesi.

Krisse63 kirjoitti:

Olen samaa mieltä tuosta, että juomisen edesauttaminen pitää lopettaa. Näkisin asian niin, että kaikki juomiseen liittyvä kanssakäyminen on turhaa. Silloin, kun toinen on juovuksissa, niin minkäänlainen keskustelukin on hyödytöntä, jos auttaa haluaa.

Mutta siitä olen eri mieltä, että ihan perusjututkin pitäisi jättää tekemättä, eli mitä tulee vaatteiden puhtaanapitoon tai syömiseen. Miksi juoppo pitäisi täydellisesti hylätä? En usko, että esim. sillä, ettei ruokaa ole tarjolla juoma-aikana, olisi mitään merkitystä. Juoppohan vain juota siitäkin edestä, kun ei ole mitä syödä. Monet eivät ruuasta edes välitä juodessaan. Eikä vaatteiden puhtaudellakaan ole mitään merkitystä. Ei sellaisiin asioihin itse kiinnitä mitään huomiota, jos juominen on pääasia. Selittelyt ja mahdolliset raha-asioiden hoidot pitää jättää juopon omalle vastuulle. Ehkä jossain vaiheessa hän havahtuu, että asiat eivät ole niinkuin pitäisi. Mutta tämäkin edellyttää sitä, että on vähintään krapulassa tai vielä parempi selvin päin.

Alkoholistikin voi olla juomatta jonkin aikaa. Se, että yhden joulun viettää raittiina, ei sinällään ole mikään mittari. Mutta se voi olla, että miltä tuo raittius tuntui? Siitä kannattaisi ehkä keskustella, että oliko mukava, kun ei tullut töpeksittyä tai miten kivaa on, kun muistaakin kaiken. Itselleni raittiudessa juuri sen positiiviset asiat rohkaisivat tekemään valinnan.

Mutta lopuksi vielä eräs kokemus, joka ei mielestäni ole ollut hyvä. Voi olla, että tämä on vain toisen sairauden ilmenemismuoto ja sitä ei siksi voi yleistää. Mutta yksi näkemys asiasta kuitenkin - ja ainakin minulle erittäin merkittävä.

Kun minut juodessani jätettiin täysin yksin, koin sen erittäin vahvasti hylkäämiskokemuksena. Suorana toisintona menneisyydestäni, jossa minut on erittäin usein hylätty. Ensin omien vanhempieni toimesta ja myöhemmin monien muidenkin. Tämä saa minut aina tuntemaan itseni epäkelvoksi yksilöksi, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää eliminointi. Miksi edes elää, kun ei opi yhteiskunnan jäseneksi? Ratkaisu kohdallani olisi ollut, jos olisin saanut selityksen, miksi minut jätettiin. Mutta kun tuota selitystä ei tullut, niin minun oli kehiteltävä se itse. En kelvannut sellaisena kuin olin ja kaiken lisäksi, en tulisi varmasti ikinä muuttumaankaan, kun jälleen kerran minut sysättiin ulkopuolelle kaikesta. Juominen tässä kohtaa oli sivuseikka mielestäni.

Riittävän tuskaiseen tilaan jouduttuani, minut suljettiin jälleen kerran psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siellä lääkärin kanssa juteltuani sain häneltä selityksen, että tuolloisen ystäväni raittius oli niin "pyhä asia", että rikoin sitä vastaan itse juomalla. Olin siis hänen aatteidensa vastainen toiminnallani ja hänen fanaattisuutensa kannalta poistettava henkilö, koska tavoitteemme eivät tuolloin olleet samat. Tätä selitystä minun oli vaikea hyväksyä. En voinut silloin, enkä vieläkään, käsittää, miten minun juomiseni olisi ystäväni kannalta ollut epäedullista hänen aatteelleen. Enhän missään vaiheessa suositellut hänelle samanlaista valintaa, vaan päinvastoin muistaakseni olin kaiken aikaa sitä mieltä, että oma juomiseni on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen valintani sillä hetkellä.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin sitten itsekin raittiiseen elämäntapaan. Mutta sen verran kokemuksestani opin, että ystävyyteen en enää usko. Sellaisia ei minun kohdalleni tule ikinä osumaan.

Elän siis lopun elämääni yksin, ajoittain yksinäisenäkin, mutta raittiina. Näin olen asiat ajatellut tänään tällä päällä. Uskon vakaasti, että vaikka edelleenkin pyrin kehittymään, niin aitoa sosiaalista kanssakäymistä en tule koskaan oppimaan. Siinä suhteessa olen täysin toivoton tapaus. Viime aikaiset AA-palavereissa käynnitkin todistavat sen puolesta. Vaikka minut niissä tunnetaan, niin juuri kukaan ei edes vastaa tervehdykseeni. Tähän on tultu ja mikään ei siis ole reilussa kolmessa vuodessakaan vielä muuttunut. Mielenkiintoisia kokemuksia on tuonkin ajanjakson puitteisiin mahtunut, mutta lopputulos on silti sama. Lähtöruudussa aina vaan.

Mutta jos juova holisti on yhtään samankaltainen kuin minä, niin siinä kohtaa, kun hänet jätetään yksin rakkaan pullonsa kanssa, olisi hyvä selittää hänelle, miksi niin tehdään. Muuten hänen tulkintansa saattaa kaikesta huolimatta olla se, että hän itse on huono ja kelpaamaton. Se ei liene auttamista, vaikka saattaakin johtaa todelliselle pohjalle. Tuloksena voikin olla, että ko. holisti ei pohdikaan järkevästi sitä, pitäisikö hänen itsensä kannalta olla raittiina, vaan hän uskoo, että toinen henkilö on asettanut hänelle raittiuden kanssakäymisen ehdoksi. Tällaisen selityksenhän minäkin lääkärikunnalta sain. Kesti kovin kauan, ennenkuin tajusin, että vika ei olekaan juomisessa, vaan minussa itsessäni. Ja tuota toista ihmistä ei tippaakaan kiinnosta se, olenko raittiina vai en. Jos taas lupaa jatkaa kanssakäymistä toisen raitistuttua, niin sehän vain todistaisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan oli ehto ystävyydelle/parisuhteelle tai mistä nyt sitten onkaan kyse asianomaisten välillä.

Mikähän tässä sitten olisi lopputulema. Ehkä suosittelisin, jos nyt meikäläisen suosituksia voi mitenkään ottaa huomioon, että älä tee yhtään mitään. Älä ota kantaa koko juomiseen. Lopeta selittelyt ja peittelyt, mutta älä kuitenkaan aivan kaikkea. Älä siis pyri ohjaamaan toisen elämää edes sinne pohjalle. Jos et voi kyseisen ihmisen kanssa olla tekemisissä hänen juomisensa takia, niin lopeta suhde ja kerro hänelle, miksi sen teet. Pysy sen jälkeen päätöksessäsi, tapahtui mitä tahansa. Ole siis rehellinen itsellesi ja myös tälle läheisellesi.

Lue lisää

Tarkoitin holistin yksin jättämisellä sitä, että ei huolehdita hänen velvollisuuksistaan juoma-aikana. On eri asia, jos esim. perheessä on sovittu, että toinen hoitaa pyykit ja ruuanlaiton ja toinen hoitaa lapset ja koirat. Usein on vain niin, että juova alkoholisti on niin itsekäs, että pyörittää itseään passuuttamassa vaikka 20 ihmistä, jos näitä passaajia löytyy. Eli
yksi hoitaa ruokinnan, puhtauden ja annostelee päänsärkytabletit, toinen hankkii vippiä ja viinaa, työkaveri tekee kahden työt kun juomari on poissa töistä, yksi työkaveri selittelee pomolle ja asiakkaille, miksi sovittuja hommia ei ole tehty jne.

Ainakin itse olen täysin lopettanut rahan lainaamisen, ruokinnan, oksennusten siivoamisen ja säälittävien tarinoiden kuuntelemisen. Sen verran toki katson, ettei oksennukseen tukehduta - eli käännän ns. tajuttomuusasentoon sammuneen, myös itselleni tuntemattomat, jos vastaan tulee.

Sinä olet oikeassa, että juomarista tulee irrottautua rakkaudella ja kertoa hänelle ystävällisesti, että "menen lasten kanssa jouluksi mökille/Algarveen/äitisi luokse, koska näyttää siltä että aiot viettä joulunpyhät juovuksissa ja haluan antaa lapsille iloisen joulun."

Hylkääminen on julmaa eikä sitä tule tehdä. Voi sanoa, että ei jaksa/pysty oman itsensä takia enää ja siksi on parasta olla erillään - ei siksi, ettei juomari olisi rakas tai edelleen yhtä arvokas ihminen. Mutta minkäänlaisesta maanittelemisesta, kehumisesta tai itsetunnon nostamisesta ei ole apua, ei hemmottelusta eikä paapomisesta - juominen tai juomattomuus on alkoholistin itsensä ja hänen Korkeamman Voimansa välinen asia.

Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että miehgeni juomisesta en ole kärsinyt, vaan kokemukseni koskevat (entistä?) parasta naisystävääni, joka aikaisemmin tuli kotiini joko hoitelemaan juoppoputkiensa jälkiseurauksia ja toipumaan tai sitten oman pullorepullisensa kanssa ryyppäämään (minulta salaa, tai niin hän kuvitteli).

Krisse63 kirjoitti:

Olen samaa mieltä tuosta, että juomisen edesauttaminen pitää lopettaa. Näkisin asian niin, että kaikki juomiseen liittyvä kanssakäyminen on turhaa. Silloin, kun toinen on juovuksissa, niin minkäänlainen keskustelukin on hyödytöntä, jos auttaa haluaa.

Mutta siitä olen eri mieltä, että ihan perusjututkin pitäisi jättää tekemättä, eli mitä tulee vaatteiden puhtaanapitoon tai syömiseen. Miksi juoppo pitäisi täydellisesti hylätä? En usko, että esim. sillä, ettei ruokaa ole tarjolla juoma-aikana, olisi mitään merkitystä. Juoppohan vain juota siitäkin edestä, kun ei ole mitä syödä. Monet eivät ruuasta edes välitä juodessaan. Eikä vaatteiden puhtaudellakaan ole mitään merkitystä. Ei sellaisiin asioihin itse kiinnitä mitään huomiota, jos juominen on pääasia. Selittelyt ja mahdolliset raha-asioiden hoidot pitää jättää juopon omalle vastuulle. Ehkä jossain vaiheessa hän havahtuu, että asiat eivät ole niinkuin pitäisi. Mutta tämäkin edellyttää sitä, että on vähintään krapulassa tai vielä parempi selvin päin.

Alkoholistikin voi olla juomatta jonkin aikaa. Se, että yhden joulun viettää raittiina, ei sinällään ole mikään mittari. Mutta se voi olla, että miltä tuo raittius tuntui? Siitä kannattaisi ehkä keskustella, että oliko mukava, kun ei tullut töpeksittyä tai miten kivaa on, kun muistaakin kaiken. Itselleni raittiudessa juuri sen positiiviset asiat rohkaisivat tekemään valinnan.

Mutta lopuksi vielä eräs kokemus, joka ei mielestäni ole ollut hyvä. Voi olla, että tämä on vain toisen sairauden ilmenemismuoto ja sitä ei siksi voi yleistää. Mutta yksi näkemys asiasta kuitenkin - ja ainakin minulle erittäin merkittävä.

Kun minut juodessani jätettiin täysin yksin, koin sen erittäin vahvasti hylkäämiskokemuksena. Suorana toisintona menneisyydestäni, jossa minut on erittäin usein hylätty. Ensin omien vanhempieni toimesta ja myöhemmin monien muidenkin. Tämä saa minut aina tuntemaan itseni epäkelvoksi yksilöksi, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää eliminointi. Miksi edes elää, kun ei opi yhteiskunnan jäseneksi? Ratkaisu kohdallani olisi ollut, jos olisin saanut selityksen, miksi minut jätettiin. Mutta kun tuota selitystä ei tullut, niin minun oli kehiteltävä se itse. En kelvannut sellaisena kuin olin ja kaiken lisäksi, en tulisi varmasti ikinä muuttumaankaan, kun jälleen kerran minut sysättiin ulkopuolelle kaikesta. Juominen tässä kohtaa oli sivuseikka mielestäni.

Riittävän tuskaiseen tilaan jouduttuani, minut suljettiin jälleen kerran psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siellä lääkärin kanssa juteltuani sain häneltä selityksen, että tuolloisen ystäväni raittius oli niin "pyhä asia", että rikoin sitä vastaan itse juomalla. Olin siis hänen aatteidensa vastainen toiminnallani ja hänen fanaattisuutensa kannalta poistettava henkilö, koska tavoitteemme eivät tuolloin olleet samat. Tätä selitystä minun oli vaikea hyväksyä. En voinut silloin, enkä vieläkään, käsittää, miten minun juomiseni olisi ystäväni kannalta ollut epäedullista hänen aatteelleen. Enhän missään vaiheessa suositellut hänelle samanlaista valintaa, vaan päinvastoin muistaakseni olin kaiken aikaa sitä mieltä, että oma juomiseni on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen valintani sillä hetkellä.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin sitten itsekin raittiiseen elämäntapaan. Mutta sen verran kokemuksestani opin, että ystävyyteen en enää usko. Sellaisia ei minun kohdalleni tule ikinä osumaan.

Elän siis lopun elämääni yksin, ajoittain yksinäisenäkin, mutta raittiina. Näin olen asiat ajatellut tänään tällä päällä. Uskon vakaasti, että vaikka edelleenkin pyrin kehittymään, niin aitoa sosiaalista kanssakäymistä en tule koskaan oppimaan. Siinä suhteessa olen täysin toivoton tapaus. Viime aikaiset AA-palavereissa käynnitkin todistavat sen puolesta. Vaikka minut niissä tunnetaan, niin juuri kukaan ei edes vastaa tervehdykseeni. Tähän on tultu ja mikään ei siis ole reilussa kolmessa vuodessakaan vielä muuttunut. Mielenkiintoisia kokemuksia on tuonkin ajanjakson puitteisiin mahtunut, mutta lopputulos on silti sama. Lähtöruudussa aina vaan.

Mutta jos juova holisti on yhtään samankaltainen kuin minä, niin siinä kohtaa, kun hänet jätetään yksin rakkaan pullonsa kanssa, olisi hyvä selittää hänelle, miksi niin tehdään. Muuten hänen tulkintansa saattaa kaikesta huolimatta olla se, että hän itse on huono ja kelpaamaton. Se ei liene auttamista, vaikka saattaakin johtaa todelliselle pohjalle. Tuloksena voikin olla, että ko. holisti ei pohdikaan järkevästi sitä, pitäisikö hänen itsensä kannalta olla raittiina, vaan hän uskoo, että toinen henkilö on asettanut hänelle raittiuden kanssakäymisen ehdoksi. Tällaisen selityksenhän minäkin lääkärikunnalta sain. Kesti kovin kauan, ennenkuin tajusin, että vika ei olekaan juomisessa, vaan minussa itsessäni. Ja tuota toista ihmistä ei tippaakaan kiinnosta se, olenko raittiina vai en. Jos taas lupaa jatkaa kanssakäymistä toisen raitistuttua, niin sehän vain todistaisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan oli ehto ystävyydelle/parisuhteelle tai mistä nyt sitten onkaan kyse asianomaisten välillä.

Mikähän tässä sitten olisi lopputulema. Ehkä suosittelisin, jos nyt meikäläisen suosituksia voi mitenkään ottaa huomioon, että älä tee yhtään mitään. Älä ota kantaa koko juomiseen. Lopeta selittelyt ja peittelyt, mutta älä kuitenkaan aivan kaikkea. Älä siis pyri ohjaamaan toisen elämää edes sinne pohjalle. Jos et voi kyseisen ihmisen kanssa olla tekemisissä hänen juomisensa takia, niin lopeta suhde ja kerro hänelle, miksi sen teet. Pysy sen jälkeen päätöksessäsi, tapahtui mitä tahansa. Ole siis rehellinen itsellesi ja myös tälle läheisellesi.

Lue lisää

edellisestä viestistäni vielä yksi päätelmä, joka mielestäni käsittämättömästä hylkäyksestä seurasi. Koska en saanut sellaista selitystä tapahtuneelle, minkä olisin ymmärtänyt, niin olen sittemmin päätellyt, että olen niin arvoton tai hullu ihminen, ettei minulle kannata mitään selittääkään.

Aika ajoin vieläkin mieleni kaipaa tuota selitystä, ei minkäänlaista paluuta menneeseen, mutta itseni kannalta olisi merkityksellistä tietää, mitä loppujen lopuksi tapahtui. Jotta kukaan toinen ei tällaisiin olotiloihin joutuisi, niin olisi todellakin tuon kunnollisen tiedonannon kannalla. Uskon, että niin minä kuin kuka tahansa muukin holisti hyväksyy sen, että toinen ihminen ei halua hänen kanssaan olla tekemisissä, mutta miksi niin, niin se helpottaisi elämää ajoittain kovastikin. Älä siis jätä arvailujen varaan, jos päätät irrottautua suhteesta. Muutenkin heikolla itsetunnolla varustettu juomari saattaa joutua aivan väärien kysymysten äärelle pohtimaan.

terveisin vituiksmän
"hallitsemattomien tilanteiden erikoismies"
(savolaisten vastine Spidermanille, Batmanille ja muille vastaaville)

Krisse63 kirjoitti:

Olen samaa mieltä tuosta, että juomisen edesauttaminen pitää lopettaa. Näkisin asian niin, että kaikki juomiseen liittyvä kanssakäyminen on turhaa. Silloin, kun toinen on juovuksissa, niin minkäänlainen keskustelukin on hyödytöntä, jos auttaa haluaa.

Mutta siitä olen eri mieltä, että ihan perusjututkin pitäisi jättää tekemättä, eli mitä tulee vaatteiden puhtaanapitoon tai syömiseen. Miksi juoppo pitäisi täydellisesti hylätä? En usko, että esim. sillä, ettei ruokaa ole tarjolla juoma-aikana, olisi mitään merkitystä. Juoppohan vain juota siitäkin edestä, kun ei ole mitä syödä. Monet eivät ruuasta edes välitä juodessaan. Eikä vaatteiden puhtaudellakaan ole mitään merkitystä. Ei sellaisiin asioihin itse kiinnitä mitään huomiota, jos juominen on pääasia. Selittelyt ja mahdolliset raha-asioiden hoidot pitää jättää juopon omalle vastuulle. Ehkä jossain vaiheessa hän havahtuu, että asiat eivät ole niinkuin pitäisi. Mutta tämäkin edellyttää sitä, että on vähintään krapulassa tai vielä parempi selvin päin.

Alkoholistikin voi olla juomatta jonkin aikaa. Se, että yhden joulun viettää raittiina, ei sinällään ole mikään mittari. Mutta se voi olla, että miltä tuo raittius tuntui? Siitä kannattaisi ehkä keskustella, että oliko mukava, kun ei tullut töpeksittyä tai miten kivaa on, kun muistaakin kaiken. Itselleni raittiudessa juuri sen positiiviset asiat rohkaisivat tekemään valinnan.

Mutta lopuksi vielä eräs kokemus, joka ei mielestäni ole ollut hyvä. Voi olla, että tämä on vain toisen sairauden ilmenemismuoto ja sitä ei siksi voi yleistää. Mutta yksi näkemys asiasta kuitenkin - ja ainakin minulle erittäin merkittävä.

Kun minut juodessani jätettiin täysin yksin, koin sen erittäin vahvasti hylkäämiskokemuksena. Suorana toisintona menneisyydestäni, jossa minut on erittäin usein hylätty. Ensin omien vanhempieni toimesta ja myöhemmin monien muidenkin. Tämä saa minut aina tuntemaan itseni epäkelvoksi yksilöksi, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää eliminointi. Miksi edes elää, kun ei opi yhteiskunnan jäseneksi? Ratkaisu kohdallani olisi ollut, jos olisin saanut selityksen, miksi minut jätettiin. Mutta kun tuota selitystä ei tullut, niin minun oli kehiteltävä se itse. En kelvannut sellaisena kuin olin ja kaiken lisäksi, en tulisi varmasti ikinä muuttumaankaan, kun jälleen kerran minut sysättiin ulkopuolelle kaikesta. Juominen tässä kohtaa oli sivuseikka mielestäni.

Riittävän tuskaiseen tilaan jouduttuani, minut suljettiin jälleen kerran psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siellä lääkärin kanssa juteltuani sain häneltä selityksen, että tuolloisen ystäväni raittius oli niin "pyhä asia", että rikoin sitä vastaan itse juomalla. Olin siis hänen aatteidensa vastainen toiminnallani ja hänen fanaattisuutensa kannalta poistettava henkilö, koska tavoitteemme eivät tuolloin olleet samat. Tätä selitystä minun oli vaikea hyväksyä. En voinut silloin, enkä vieläkään, käsittää, miten minun juomiseni olisi ystäväni kannalta ollut epäedullista hänen aatteelleen. Enhän missään vaiheessa suositellut hänelle samanlaista valintaa, vaan päinvastoin muistaakseni olin kaiken aikaa sitä mieltä, että oma juomiseni on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen valintani sillä hetkellä.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin sitten itsekin raittiiseen elämäntapaan. Mutta sen verran kokemuksestani opin, että ystävyyteen en enää usko. Sellaisia ei minun kohdalleni tule ikinä osumaan.

Elän siis lopun elämääni yksin, ajoittain yksinäisenäkin, mutta raittiina. Näin olen asiat ajatellut tänään tällä päällä. Uskon vakaasti, että vaikka edelleenkin pyrin kehittymään, niin aitoa sosiaalista kanssakäymistä en tule koskaan oppimaan. Siinä suhteessa olen täysin toivoton tapaus. Viime aikaiset AA-palavereissa käynnitkin todistavat sen puolesta. Vaikka minut niissä tunnetaan, niin juuri kukaan ei edes vastaa tervehdykseeni. Tähän on tultu ja mikään ei siis ole reilussa kolmessa vuodessakaan vielä muuttunut. Mielenkiintoisia kokemuksia on tuonkin ajanjakson puitteisiin mahtunut, mutta lopputulos on silti sama. Lähtöruudussa aina vaan.

Mutta jos juova holisti on yhtään samankaltainen kuin minä, niin siinä kohtaa, kun hänet jätetään yksin rakkaan pullonsa kanssa, olisi hyvä selittää hänelle, miksi niin tehdään. Muuten hänen tulkintansa saattaa kaikesta huolimatta olla se, että hän itse on huono ja kelpaamaton. Se ei liene auttamista, vaikka saattaakin johtaa todelliselle pohjalle. Tuloksena voikin olla, että ko. holisti ei pohdikaan järkevästi sitä, pitäisikö hänen itsensä kannalta olla raittiina, vaan hän uskoo, että toinen henkilö on asettanut hänelle raittiuden kanssakäymisen ehdoksi. Tällaisen selityksenhän minäkin lääkärikunnalta sain. Kesti kovin kauan, ennenkuin tajusin, että vika ei olekaan juomisessa, vaan minussa itsessäni. Ja tuota toista ihmistä ei tippaakaan kiinnosta se, olenko raittiina vai en. Jos taas lupaa jatkaa kanssakäymistä toisen raitistuttua, niin sehän vain todistaisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan oli ehto ystävyydelle/parisuhteelle tai mistä nyt sitten onkaan kyse asianomaisten välillä.

Mikähän tässä sitten olisi lopputulema. Ehkä suosittelisin, jos nyt meikäläisen suosituksia voi mitenkään ottaa huomioon, että älä tee yhtään mitään. Älä ota kantaa koko juomiseen. Lopeta selittelyt ja peittelyt, mutta älä kuitenkaan aivan kaikkea. Älä siis pyri ohjaamaan toisen elämää edes sinne pohjalle. Jos et voi kyseisen ihmisen kanssa olla tekemisissä hänen juomisensa takia, niin lopeta suhde ja kerro hänelle, miksi sen teet. Pysy sen jälkeen päätöksessäsi, tapahtui mitä tahansa. Ole siis rehellinen itsellesi ja myös tälle läheisellesi.

Lue lisää

Olen kyllä kanssa sitä mieltä, että pitääkö ihminen hylätä täysin tässä tilassa ? Vielä jos kysymyksessä on lähimmäinen jota rakastaa. Kuitenkaan se tunne ei katoa ja ei voi muuttua niin kylmäksi että hylkäisi toisen täysin hänen ongelmansa vuoksi. Kuitenkin eikö se ole parasta lääkettä " rakkaus" kaikkeen. Tietysti se pitää toimia oikeissa asioissa. Mutta unohtaa toinen ihminen tyystin ongelmansa kanssa, miten siihen pystyy ?

Toivo kirjoitti:

Olen kyllä kanssa sitä mieltä, että pitääkö ihminen hylätä täysin tässä tilassa ? Vielä jos kysymyksessä on lähimmäinen jota rakastaa. Kuitenkaan se tunne ei katoa ja ei voi muuttua niin kylmäksi että hylkäisi toisen täysin hänen ongelmansa vuoksi. Kuitenkin eikö se ole parasta lääkettä " rakkaus" kaikkeen. Tietysti se pitää toimia oikeissa asioissa. Mutta unohtaa toinen ihminen tyystin ongelmansa kanssa, miten siihen pystyy ?

Lue lisää

unohtamaan ja sulkemaan pois totaalisesti. Aikani asioita omassa päässäni pyöriteltyäni olin valmis melkein mihin tahansa saadakseni jutun jotenkin pois mielestäni. Uskoin, että jos pyytäisin anteeksi kaikkea tapahtunutta (sellaistakin, mitä ei ollut sattunut, mutta varmuuden vuoksi ihan kaikkea), voisin lopettaa veivaamisen. Tulisi asiat selviksi puolin ja toisin. Hänen puoleltaan ei ilmeisesti mitään epäselvyyttä ollutkaan, mutta minä olin ihan hukassa ja etsin ratkaisua mistä hyvänsä.

Siispä yritin pyytää anteeksi useampaan otteeseen, mutta edelleenkin minut vaiettiin kuoliaaksi. Ei minkäänlaista vastausta noihin yrityksiin tullut. Sanotaan, että kun pyytää, niin asia on omasta puolesta käsitelty ja vastauksella ei ole mitään merkitystä. Tästä olen eri mieltä vankasti oman kokemukseni perusteella.

Jäljelle ei mielestäni voinut jäädä muuta vaihtoehtoa kuin että tuon ihmisen silmissä olen niin surkea maanmatonen, että edes anteeksianto ei ole mahdollinen. Tapoihini ei ole koskaan kuulunut pyrkiä takaisin kerran pilaantuneisiin ihmissuhteisiin ei pari- eikä ystävyyssellaisiin. Mutta sen olen aina pyrkinyt tekemään, että pöytä on mahdollisimman siisti jäljiltäni. Puhumaan siis asiat selviksi.

Tuollaisia ihmisiä, jotka ylentävät itsensä niin korkealle, etteivät suostu toisen kanssa puhumaan, minun on vaikeata käsittää. Mutta se onkin minun ongelmani, ei kenenkään muun. Siinäkin suhteessa olen varmasti hullu, että yritän ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, joista en pidä. Mielestäni erilaiset ihmiset ja luonteet ovat elämän rikkaus. Kaikille on paikkansa. Minun vaan taitaa olla tuon yhteiskunnan luopiona ja ulkopuolisena. Parempi varmaan niin - luulisin.

Että jos alkoholistin kanssa haluaa olla edelleen tekemisissä, niin pelisäännöt sitten selviksi. Eräs sukulaiseni joutuu aina ryyppykausinaan osittaiseen "ulkoruokintaan". Vaimo ottaa tuolloin kaverilta avaimet pois ja hänen kotiin pyrkiessään tarkistaa kunnon ja sen, ettei ole porukkaa matkassa. Kotona heillä ei ryypätä. Hyvin tuntuu heillä toimivan tuo järjestely. Kaveri saa silloin tällöin lähteä kylille ja rellestää rauhassa, mutta kotiin tultua on oltava "toinen ääni kellossa". Suurta luottamusta sanoisin.

Krisse63 kirjoitti:

unohtamaan ja sulkemaan pois totaalisesti. Aikani asioita omassa päässäni pyöriteltyäni olin valmis melkein mihin tahansa saadakseni jutun jotenkin pois mielestäni. Uskoin, että jos pyytäisin anteeksi kaikkea tapahtunutta (sellaistakin, mitä ei ollut sattunut, mutta varmuuden vuoksi ihan kaikkea), voisin lopettaa veivaamisen. Tulisi asiat selviksi puolin ja toisin. Hänen puoleltaan ei ilmeisesti mitään epäselvyyttä ollutkaan, mutta minä olin ihan hukassa ja etsin ratkaisua mistä hyvänsä.

Siispä yritin pyytää anteeksi useampaan otteeseen, mutta edelleenkin minut vaiettiin kuoliaaksi. Ei minkäänlaista vastausta noihin yrityksiin tullut. Sanotaan, että kun pyytää, niin asia on omasta puolesta käsitelty ja vastauksella ei ole mitään merkitystä. Tästä olen eri mieltä vankasti oman kokemukseni perusteella.

Jäljelle ei mielestäni voinut jäädä muuta vaihtoehtoa kuin että tuon ihmisen silmissä olen niin surkea maanmatonen, että edes anteeksianto ei ole mahdollinen. Tapoihini ei ole koskaan kuulunut pyrkiä takaisin kerran pilaantuneisiin ihmissuhteisiin ei pari- eikä ystävyyssellaisiin. Mutta sen olen aina pyrkinyt tekemään, että pöytä on mahdollisimman siisti jäljiltäni. Puhumaan siis asiat selviksi.

Tuollaisia ihmisiä, jotka ylentävät itsensä niin korkealle, etteivät suostu toisen kanssa puhumaan, minun on vaikeata käsittää. Mutta se onkin minun ongelmani, ei kenenkään muun. Siinäkin suhteessa olen varmasti hullu, että yritän ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, joista en pidä. Mielestäni erilaiset ihmiset ja luonteet ovat elämän rikkaus. Kaikille on paikkansa. Minun vaan taitaa olla tuon yhteiskunnan luopiona ja ulkopuolisena. Parempi varmaan niin - luulisin.

Että jos alkoholistin kanssa haluaa olla edelleen tekemisissä, niin pelisäännöt sitten selviksi. Eräs sukulaiseni joutuu aina ryyppykausinaan osittaiseen "ulkoruokintaan". Vaimo ottaa tuolloin kaverilta avaimet pois ja hänen kotiin pyrkiessään tarkistaa kunnon ja sen, ettei ole porukkaa matkassa. Kotona heillä ei ryypätä. Hyvin tuntuu heillä toimivan tuo järjestely. Kaveri saa silloin tällöin lähteä kylille ja rellestää rauhassa, mutta kotiin tultua on oltava "toinen ääni kellossa". Suurta luottamusta sanoisin.

Lue lisää

Jos kerran olet pyytänyt anteeksi , niin kaikki hyvin sinun puoleltasi. Pää pystyyn nythän on kysymyksessä vain yhdestä ihmisestä. HUOM ! Hän itse joutuu rypemään omassa suvaitsemattomuudessaan , millä mittailee muita ! Ei kenkään oo toistaan huononpi !

vaan kirjoitti:

Jos kerran olet pyytänyt anteeksi , niin kaikki hyvin sinun puoleltasi. Pää pystyyn nythän on kysymyksessä vain yhdestä ihmisestä. HUOM ! Hän itse joutuu rypemään omassa suvaitsemattomuudessaan , millä mittailee muita ! Ei kenkään oo toistaan huononpi !

Lue lisää

Että asia kunnossa minun puoleltani. Niinhän sen pitäisi olla, mutta kun ei oikeasti ole. Luulin oppineeni sosiaalisesta kanssakäymisestä jotain, mutta tämä ihminen onnistui käytöksellään todistamaan, että mitään edistystä ei ole tapahtunut. Nyt olen täysin vakuuttunut, että koskaan en tule muuttumaan, vaikka miten haluaisin tai yritän.

Siispä olen itsekseni päättänyt, että loppuelämäni pysyn raittiina aina viimeiseen iltaan asti. Sitten juon kerran. Vielä ei ole mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmaani, sillä olen eräälle tuttavalleni luvannut auttaa häntä käytännön elämässä. Hän on tällä hetkellä vakavasti sairas ja tarvitsee apua ihan arkirutiinien hoitamisessa. Kun hän ei enää minua tarvitse, niin sitten olen kaikista velvoitteistani vapaa. Koiran suhteen vielä mietin, mitä teen. Vakavasti olen harkinnut lähtöä yhdessä.

Ellei mikään jostain kummallisesta kohtalon oikusta johtuen elämässäni tule muuttumaan tänä odotteluaikana, niin heti, kun saan tilaisuuden aion suunnitelmani toteuttaa.

Älkää kukaan sanoko, että hankkiudu hoitoon. Olen sellaisessa jo, mutta näistä suunnitelmistani en aio niissä piireissä hiiskua sanaakaan. Elän toistaiseksi niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Odotan ja hinaudun rutiinista toiseen.

Mitä tulee viime vuonna kokemaani hämmennykseen ja epätoivoon ja mitä kaikkea siihen sitten liittyykään, en aio tästedes enää kirjoittaa sanaakaan. En myöskään puhu siitä missään yhteydessä. Jääköön se oman pääni sisäiseksi veivaukseksi, mitäpä se muille kuuluukaan.

Lopuksi yksinkertaisesti kaikille: anteeksi maailma, että olen olemassa. Ilmeisesti luojalle sattuu joskus tällaisiakin vahinkoja, että minut on tänne "tuonut". Mutta ei se mitään, asia on korjattavissa, vaikka turhan kauan tähän päätökseen on aikaa kulunut ja mitä ilmeisimmin olen aiheuttanut monille ihmisille tarpeetonta päänvaivaa ja muitakin ongelmia.

Päätä minun ei tarvinne nostaa enempää pystyyn. Luulen, että se on aika hyvässä asennossa nyt, vaikka kärsinkin parastaikaa lievästä päänsärystä.

Krisse63 kirjoitti:

Että asia kunnossa minun puoleltani. Niinhän sen pitäisi olla, mutta kun ei oikeasti ole. Luulin oppineeni sosiaalisesta kanssakäymisestä jotain, mutta tämä ihminen onnistui käytöksellään todistamaan, että mitään edistystä ei ole tapahtunut. Nyt olen täysin vakuuttunut, että koskaan en tule muuttumaan, vaikka miten haluaisin tai yritän.

Siispä olen itsekseni päättänyt, että loppuelämäni pysyn raittiina aina viimeiseen iltaan asti. Sitten juon kerran. Vielä ei ole mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmaani, sillä olen eräälle tuttavalleni luvannut auttaa häntä käytännön elämässä. Hän on tällä hetkellä vakavasti sairas ja tarvitsee apua ihan arkirutiinien hoitamisessa. Kun hän ei enää minua tarvitse, niin sitten olen kaikista velvoitteistani vapaa. Koiran suhteen vielä mietin, mitä teen. Vakavasti olen harkinnut lähtöä yhdessä.

Ellei mikään jostain kummallisesta kohtalon oikusta johtuen elämässäni tule muuttumaan tänä odotteluaikana, niin heti, kun saan tilaisuuden aion suunnitelmani toteuttaa.

Älkää kukaan sanoko, että hankkiudu hoitoon. Olen sellaisessa jo, mutta näistä suunnitelmistani en aio niissä piireissä hiiskua sanaakaan. Elän toistaiseksi niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Odotan ja hinaudun rutiinista toiseen.

Mitä tulee viime vuonna kokemaani hämmennykseen ja epätoivoon ja mitä kaikkea siihen sitten liittyykään, en aio tästedes enää kirjoittaa sanaakaan. En myöskään puhu siitä missään yhteydessä. Jääköön se oman pääni sisäiseksi veivaukseksi, mitäpä se muille kuuluukaan.

Lopuksi yksinkertaisesti kaikille: anteeksi maailma, että olen olemassa. Ilmeisesti luojalle sattuu joskus tällaisiakin vahinkoja, että minut on tänne "tuonut". Mutta ei se mitään, asia on korjattavissa, vaikka turhan kauan tähän päätökseen on aikaa kulunut ja mitä ilmeisimmin olen aiheuttanut monille ihmisille tarpeetonta päänvaivaa ja muitakin ongelmia.

Päätä minun ei tarvinne nostaa enempää pystyyn. Luulen, että se on aika hyvässä asennossa nyt, vaikka kärsinkin parastaikaa lievästä päänsärystä.

Lue lisää

Onko yksi asia ja ihminen saanut jotain tällaista aikaa sinun sielun elämässäsi. Tuskin kuiteskaan viinan kanssa törttöilyt , kerran olet siitä selvinnyt . Hyvä että olet lupautunut tähän auttamistyöhön jospa siinä yhteydessä tulisit toisiin aatoksiin. Yritä ettet tekisi ongelmastasi pesää . Mä ainaskin toivon että toivut ja saisit pois noi katkerat ajatukset !

Krisse63 kirjoitti:

Olen samaa mieltä tuosta, että juomisen edesauttaminen pitää lopettaa. Näkisin asian niin, että kaikki juomiseen liittyvä kanssakäyminen on turhaa. Silloin, kun toinen on juovuksissa, niin minkäänlainen keskustelukin on hyödytöntä, jos auttaa haluaa.

Mutta siitä olen eri mieltä, että ihan perusjututkin pitäisi jättää tekemättä, eli mitä tulee vaatteiden puhtaanapitoon tai syömiseen. Miksi juoppo pitäisi täydellisesti hylätä? En usko, että esim. sillä, ettei ruokaa ole tarjolla juoma-aikana, olisi mitään merkitystä. Juoppohan vain juota siitäkin edestä, kun ei ole mitä syödä. Monet eivät ruuasta edes välitä juodessaan. Eikä vaatteiden puhtaudellakaan ole mitään merkitystä. Ei sellaisiin asioihin itse kiinnitä mitään huomiota, jos juominen on pääasia. Selittelyt ja mahdolliset raha-asioiden hoidot pitää jättää juopon omalle vastuulle. Ehkä jossain vaiheessa hän havahtuu, että asiat eivät ole niinkuin pitäisi. Mutta tämäkin edellyttää sitä, että on vähintään krapulassa tai vielä parempi selvin päin.

Alkoholistikin voi olla juomatta jonkin aikaa. Se, että yhden joulun viettää raittiina, ei sinällään ole mikään mittari. Mutta se voi olla, että miltä tuo raittius tuntui? Siitä kannattaisi ehkä keskustella, että oliko mukava, kun ei tullut töpeksittyä tai miten kivaa on, kun muistaakin kaiken. Itselleni raittiudessa juuri sen positiiviset asiat rohkaisivat tekemään valinnan.

Mutta lopuksi vielä eräs kokemus, joka ei mielestäni ole ollut hyvä. Voi olla, että tämä on vain toisen sairauden ilmenemismuoto ja sitä ei siksi voi yleistää. Mutta yksi näkemys asiasta kuitenkin - ja ainakin minulle erittäin merkittävä.

Kun minut juodessani jätettiin täysin yksin, koin sen erittäin vahvasti hylkäämiskokemuksena. Suorana toisintona menneisyydestäni, jossa minut on erittäin usein hylätty. Ensin omien vanhempieni toimesta ja myöhemmin monien muidenkin. Tämä saa minut aina tuntemaan itseni epäkelvoksi yksilöksi, jonka ainoaksi vaihtoehdoksi jää eliminointi. Miksi edes elää, kun ei opi yhteiskunnan jäseneksi? Ratkaisu kohdallani olisi ollut, jos olisin saanut selityksen, miksi minut jätettiin. Mutta kun tuota selitystä ei tullut, niin minun oli kehiteltävä se itse. En kelvannut sellaisena kuin olin ja kaiken lisäksi, en tulisi varmasti ikinä muuttumaankaan, kun jälleen kerran minut sysättiin ulkopuolelle kaikesta. Juominen tässä kohtaa oli sivuseikka mielestäni.

Riittävän tuskaiseen tilaan jouduttuani, minut suljettiin jälleen kerran psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siellä lääkärin kanssa juteltuani sain häneltä selityksen, että tuolloisen ystäväni raittius oli niin "pyhä asia", että rikoin sitä vastaan itse juomalla. Olin siis hänen aatteidensa vastainen toiminnallani ja hänen fanaattisuutensa kannalta poistettava henkilö, koska tavoitteemme eivät tuolloin olleet samat. Tätä selitystä minun oli vaikea hyväksyä. En voinut silloin, enkä vieläkään, käsittää, miten minun juomiseni olisi ystäväni kannalta ollut epäedullista hänen aatteelleen. Enhän missään vaiheessa suositellut hänelle samanlaista valintaa, vaan päinvastoin muistaakseni olin kaiken aikaa sitä mieltä, että oma juomiseni on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen valintani sillä hetkellä.

Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin sitten itsekin raittiiseen elämäntapaan. Mutta sen verran kokemuksestani opin, että ystävyyteen en enää usko. Sellaisia ei minun kohdalleni tule ikinä osumaan.

Elän siis lopun elämääni yksin, ajoittain yksinäisenäkin, mutta raittiina. Näin olen asiat ajatellut tänään tällä päällä. Uskon vakaasti, että vaikka edelleenkin pyrin kehittymään, niin aitoa sosiaalista kanssakäymistä en tule koskaan oppimaan. Siinä suhteessa olen täysin toivoton tapaus. Viime aikaiset AA-palavereissa käynnitkin todistavat sen puolesta. Vaikka minut niissä tunnetaan, niin juuri kukaan ei edes vastaa tervehdykseeni. Tähän on tultu ja mikään ei siis ole reilussa kolmessa vuodessakaan vielä muuttunut. Mielenkiintoisia kokemuksia on tuonkin ajanjakson puitteisiin mahtunut, mutta lopputulos on silti sama. Lähtöruudussa aina vaan.

Mutta jos juova holisti on yhtään samankaltainen kuin minä, niin siinä kohtaa, kun hänet jätetään yksin rakkaan pullonsa kanssa, olisi hyvä selittää hänelle, miksi niin tehdään. Muuten hänen tulkintansa saattaa kaikesta huolimatta olla se, että hän itse on huono ja kelpaamaton. Se ei liene auttamista, vaikka saattaakin johtaa todelliselle pohjalle. Tuloksena voikin olla, että ko. holisti ei pohdikaan järkevästi sitä, pitäisikö hänen itsensä kannalta olla raittiina, vaan hän uskoo, että toinen henkilö on asettanut hänelle raittiuden kanssakäymisen ehdoksi. Tällaisen selityksenhän minäkin lääkärikunnalta sain. Kesti kovin kauan, ennenkuin tajusin, että vika ei olekaan juomisessa, vaan minussa itsessäni. Ja tuota toista ihmistä ei tippaakaan kiinnosta se, olenko raittiina vai en. Jos taas lupaa jatkaa kanssakäymistä toisen raitistuttua, niin sehän vain todistaisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan oli ehto ystävyydelle/parisuhteelle tai mistä nyt sitten onkaan kyse asianomaisten välillä.

Mikähän tässä sitten olisi lopputulema. Ehkä suosittelisin, jos nyt meikäläisen suosituksia voi mitenkään ottaa huomioon, että älä tee yhtään mitään. Älä ota kantaa koko juomiseen. Lopeta selittelyt ja peittelyt, mutta älä kuitenkaan aivan kaikkea. Älä siis pyri ohjaamaan toisen elämää edes sinne pohjalle. Jos et voi kyseisen ihmisen kanssa olla tekemisissä hänen juomisensa takia, niin lopeta suhde ja kerro hänelle, miksi sen teet. Pysy sen jälkeen päätöksessäsi, tapahtui mitä tahansa. Ole siis rehellinen itsellesi ja myös tälle läheisellesi.

Lue lisää

Luin tästä ketjusta kaikki kirjoittamasi. Minä pyrin aina ja kaikki tiivistämään mielestäni oleellisimpaan.
Todellista ystävyyttä on. Sen on vain oltava pyyteetöntä. Raittiille entiselle ystävällesi Sinun juomisesi on ollut silkkaa kidutusta, jota Sinun on näemmä vaikea ymmärtää. Juomisellasi kidutit itseäsi ja myös häntä. Kuinka voit odottaa, että hänen olisi täytynyt pitää yllä ystävyyttänne, kun hän totesi, että ei kykene Sinua auttamaan, ja kanssakäyminen tuotti varmasti hänelle suurta ahdistusta?
Sinä vain päätit, että juominen on Sinun valintasi nyt, ja raittiin ystävän on siihen sopeuduttava. Niinkö? Se ei ollut pyyteetöntä.
Neuvoni on: Älä takerru ja käperry menneisyyteen. Huominen tuo uusia ystäviä. Kirjoita, kirjoita ja kerran vielä kirjoita.

Krisse63 kirjoitti:

unohtamaan ja sulkemaan pois totaalisesti. Aikani asioita omassa päässäni pyöriteltyäni olin valmis melkein mihin tahansa saadakseni jutun jotenkin pois mielestäni. Uskoin, että jos pyytäisin anteeksi kaikkea tapahtunutta (sellaistakin, mitä ei ollut sattunut, mutta varmuuden vuoksi ihan kaikkea), voisin lopettaa veivaamisen. Tulisi asiat selviksi puolin ja toisin. Hänen puoleltaan ei ilmeisesti mitään epäselvyyttä ollutkaan, mutta minä olin ihan hukassa ja etsin ratkaisua mistä hyvänsä.

Siispä yritin pyytää anteeksi useampaan otteeseen, mutta edelleenkin minut vaiettiin kuoliaaksi. Ei minkäänlaista vastausta noihin yrityksiin tullut. Sanotaan, että kun pyytää, niin asia on omasta puolesta käsitelty ja vastauksella ei ole mitään merkitystä. Tästä olen eri mieltä vankasti oman kokemukseni perusteella.

Jäljelle ei mielestäni voinut jäädä muuta vaihtoehtoa kuin että tuon ihmisen silmissä olen niin surkea maanmatonen, että edes anteeksianto ei ole mahdollinen. Tapoihini ei ole koskaan kuulunut pyrkiä takaisin kerran pilaantuneisiin ihmissuhteisiin ei pari- eikä ystävyyssellaisiin. Mutta sen olen aina pyrkinyt tekemään, että pöytä on mahdollisimman siisti jäljiltäni. Puhumaan siis asiat selviksi.

Tuollaisia ihmisiä, jotka ylentävät itsensä niin korkealle, etteivät suostu toisen kanssa puhumaan, minun on vaikeata käsittää. Mutta se onkin minun ongelmani, ei kenenkään muun. Siinäkin suhteessa olen varmasti hullu, että yritän ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, joista en pidä. Mielestäni erilaiset ihmiset ja luonteet ovat elämän rikkaus. Kaikille on paikkansa. Minun vaan taitaa olla tuon yhteiskunnan luopiona ja ulkopuolisena. Parempi varmaan niin - luulisin.

Että jos alkoholistin kanssa haluaa olla edelleen tekemisissä, niin pelisäännöt sitten selviksi. Eräs sukulaiseni joutuu aina ryyppykausinaan osittaiseen "ulkoruokintaan". Vaimo ottaa tuolloin kaverilta avaimet pois ja hänen kotiin pyrkiessään tarkistaa kunnon ja sen, ettei ole porukkaa matkassa. Kotona heillä ei ryypätä. Hyvin tuntuu heillä toimivan tuo järjestely. Kaveri saa silloin tällöin lähteä kylille ja rellestää rauhassa, mutta kotiin tultua on oltava "toinen ääni kellossa". Suurta luottamusta sanoisin.

Lue lisää

Tällä alkoholisoituneella naisystävälläni on nykyään myös psyykkinen sairaus (kaksisuuntainen mielialahäiriö eli maanisdepressiivinen), jonka takia hän on eläkkeellä. Hänellä on siis kaksi vakavaa sairautta.

Olen kertonut hänelle, että haluaisin olla edelleen hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, mutta hän ei jaksa/halua kirjoittaa. Sen sijaan hän haluaisi puhua puhelimessa, minä taas en kestä kuunnella puhelimessa juopuneen sekavia jaarituksia, käytännössä yksinpuheluita.
Hän on yhden lapseni kummitäti, mutta on aiheuttanut pahaa mieltä myös tyttärelleni viemällä tämän huoneesta mielestään hienon viherkasvin, "koska niitä oli niin monta" - tämä intohimoisesti kukkiaan hoitavalta tyttäreltäni lupaa kysymättä. Kasvin takaisin saamiseen meni yli vuosi, hän ei millään ymmärtänyt ettei voi ottaa sitä ilman tyttäreni lupaa...

Hän jättää kodissani tavarat hujan hajan. Kun teen hänelle erikseen jauhelihakastiketta, hän sekoittaa oman jauhelihakastikkeensa meidän kasvissyöjien sienikastikkeeseen, "koska hän pitää myös sienistä, ja sienet ja jauheliha maistuvat hyvältä yhdessä". Näin me kasvissyöjät söimme pelkkiä perunoita.

Hän on pyytänyt anteeksi näitä toilailujaan ja olen antanut anteeksi. Hän on tällä hetkellä lääkärin seurannassa, että psyykenlääkitystä ja muuta lääkitystä saataisiin vähennetyksi ja kohdalleen. Hän kertoi viimeksi puhelimessa tästä ylpeänä ja mainitsi lisäksi, että ei ollenkaan juo enää viskiä eikä olutta, vaan ainoastaan viiniä. Minun olisi tietysti pitänyt onnitella häntä tästä alkoholinkäytön uudesta suunnasta, mutta en nähnyt siihen erityistä aihetta - eiköhän viinistäkin humalaan tule ja aivot kärsi. - Niin, unohdin mainita, että naisystäväni on juonut tähän mennessä jo niin paljon, että pikkuaivojen tasapainon säätely on häiriintynyt ja hän joutuu kulkemaan rollaattorilla.

Vaikka siis läheisenä haluaisin, yhteydenpito häneen käy yli voimieni. Minulla on työ, perhe, koirat, sukulaiset, muut ystävät ja harrastuksia. Miksi oikeastaan minun pitäisi kuunnella puhelimessa hänen juopuneita puheluitaan? Onko hylkäämistä, että en jaksa enää? Olen kertonut, että kirjoitan mielelläni ja myös puhun hänen kanssaan puhelimessa, jos hän on selvin päin. Puheluita ei ole kuulunut, kortteja tai kirjeitä ei ole tullut.

calmato kirjoitti:

Tällä alkoholisoituneella naisystävälläni on nykyään myös psyykkinen sairaus (kaksisuuntainen mielialahäiriö eli maanisdepressiivinen), jonka takia hän on eläkkeellä. Hänellä on siis kaksi vakavaa sairautta.

Olen kertonut hänelle, että haluaisin olla edelleen hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, mutta hän ei jaksa/halua kirjoittaa. Sen sijaan hän haluaisi puhua puhelimessa, minä taas en kestä kuunnella puhelimessa juopuneen sekavia jaarituksia, käytännössä yksinpuheluita.
Hän on yhden lapseni kummitäti, mutta on aiheuttanut pahaa mieltä myös tyttärelleni viemällä tämän huoneesta mielestään hienon viherkasvin, "koska niitä oli niin monta" - tämä intohimoisesti kukkiaan hoitavalta tyttäreltäni lupaa kysymättä. Kasvin takaisin saamiseen meni yli vuosi, hän ei millään ymmärtänyt ettei voi ottaa sitä ilman tyttäreni lupaa...

Hän jättää kodissani tavarat hujan hajan. Kun teen hänelle erikseen jauhelihakastiketta, hän sekoittaa oman jauhelihakastikkeensa meidän kasvissyöjien sienikastikkeeseen, "koska hän pitää myös sienistä, ja sienet ja jauheliha maistuvat hyvältä yhdessä". Näin me kasvissyöjät söimme pelkkiä perunoita.

Hän on pyytänyt anteeksi näitä toilailujaan ja olen antanut anteeksi. Hän on tällä hetkellä lääkärin seurannassa, että psyykenlääkitystä ja muuta lääkitystä saataisiin vähennetyksi ja kohdalleen. Hän kertoi viimeksi puhelimessa tästä ylpeänä ja mainitsi lisäksi, että ei ollenkaan juo enää viskiä eikä olutta, vaan ainoastaan viiniä. Minun olisi tietysti pitänyt onnitella häntä tästä alkoholinkäytön uudesta suunnasta, mutta en nähnyt siihen erityistä aihetta - eiköhän viinistäkin humalaan tule ja aivot kärsi. - Niin, unohdin mainita, että naisystäväni on juonut tähän mennessä jo niin paljon, että pikkuaivojen tasapainon säätely on häiriintynyt ja hän joutuu kulkemaan rollaattorilla.

Vaikka siis läheisenä haluaisin, yhteydenpito häneen käy yli voimieni. Minulla on työ, perhe, koirat, sukulaiset, muut ystävät ja harrastuksia. Miksi oikeastaan minun pitäisi kuunnella puhelimessa hänen juopuneita puheluitaan? Onko hylkäämistä, että en jaksa enää? Olen kertonut, että kirjoitan mielelläni ja myös puhun hänen kanssaan puhelimessa, jos hän on selvin päin. Puheluita ei ole kuulunut, kortteja tai kirjeitä ei ole tullut.

Lue lisää

Mielestäni ei ole hylkäämistä, jos sanot, ettet jaksa hänen kanssaan nykyisellä tavalla. Näin kerrot hänelle syynkin, miksi "luovutat". Eihän mitään ihmissuhdetta ole ikuiseksi tarkoitettu. Ja ihan hyvä ajatus minusta tuokin, että kirjoitellen voi yhteyttä pitää. Jos hän ei sitä mielestään jaksa tehdä, niin mikäs siinä sitten.

Tuota en ihan täysin ymmärrä, että miksi sinun pitäisi millään tavalla kommentoida hänen juomistaan, oli sitten kyse viinistä tai viskistä. Taitaa vain yrittää selitellä alkoholin käyttöään...

Juomamaisteri. kirjoitti:

Luin tästä ketjusta kaikki kirjoittamasi. Minä pyrin aina ja kaikki tiivistämään mielestäni oleellisimpaan.
Todellista ystävyyttä on. Sen on vain oltava pyyteetöntä. Raittiille entiselle ystävällesi Sinun juomisesi on ollut silkkaa kidutusta, jota Sinun on näemmä vaikea ymmärtää. Juomisellasi kidutit itseäsi ja myös häntä. Kuinka voit odottaa, että hänen olisi täytynyt pitää yllä ystävyyttänne, kun hän totesi, että ei kykene Sinua auttamaan, ja kanssakäyminen tuotti varmasti hänelle suurta ahdistusta?
Sinä vain päätit, että juominen on Sinun valintasi nyt, ja raittiin ystävän on siihen sopeuduttava. Niinkö? Se ei ollut pyyteetöntä.
Neuvoni on: Älä takerru ja käperry menneisyyteen. Huominen tuo uusia ystäviä. Kirjoita, kirjoita ja kerran vielä kirjoita.

Lue lisää

Viestiketjun otsikolla "unohtui" toisen kappaleen ensimmäinen lause. Minä ilmeisestikin olen vähän hankalalla omaksumisrakenteella varustettu ja siksi kaipaan tavallista enemmän selitystä ja vääntämistä rautalangasta. En muutosta tosiasioihin.

Krisse63 kirjoitti:

Viestiketjun otsikolla "unohtui" toisen kappaleen ensimmäinen lause. Minä ilmeisestikin olen vähän hankalalla omaksumisrakenteella varustettu ja siksi kaipaan tavallista enemmän selitystä ja vääntämistä rautalangasta. En muutosta tosiasioihin.

Lue lisää

Tai lue vaikka koko mainitsemani kohdan toinen kappale. Ensimmäisessä lauseessa juttu oli "tiivistettynä".

Krisse63 kirjoitti:

Tai lue vaikka koko mainitsemani kohdan toinen kappale. Ensimmäisessä lauseessa juttu oli "tiivistettynä".

En tunne tarinaasi paitsi sen verran, mitä tästä keskustelusta nyt. Älä heitä vielä toivoasi, haluaisin sanoa ns. suunnitelmiesi suhteen. Itse en ole (mielestäni) päihde- enkä riippuvuusongelmainen. Suurkuluttaja olen kyllä ajoittain ollut. Nukahtamislääkkeisiin olen jonkinasteisessa koukussa, kun töissä on pakko käydä. Röökiäkin menee peräti 5-6 kpl päivässä. Mutta...

Minulla on ollut eriasteisia masennus- ja ahdistusoireita enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan. Yritin itsaria demonstraatiotyyliin jo 18-vuotiaana, kolmeen otteeseen. Sen jälkeen vain ajatus itsemurhasta on pitänyt minut hengissä viimeiset 35 (!) vuotta. (Edellinen lainaus on erään romanialaisen kirjailijan suusta, ei oma keksintöni.) Lopulta eräs lääkäri kekkasi, että minulla on bipolaarinen persoonallisuus (vanha nimitys maanis-depressiivinen). Ei siis häiriö eikä sairaus vaan persoonallisuustyyppi. Olen luonnostani asioita voimakkasti kokeva, välillä murheen alhossa, sitten tympääntynyt kaikkeen, mietin elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta, petyn ihmisiin, rakkauden vähyyteen ja olemattomuuteen, poen maailmantuskaa ja sitten ykskaks taas nautin elämästä, iloitsen pikkuasioista, uskon huomiseen, koen kaikki ihmissuhteeni ainutlaatuisiksi ja arvokkaiksi...

Tahdoin vain sanoa, että ennen kuin ryhdyt mihinkään peruuttamattomaan, kokeile vielä joitakin konsteja ennen ratkaisuasi. Noin periaatteesta tuntuu, tätä palstaakin jonkin aikaa seurattuani, että AA ei kyllä varmaankaan ole mikään maailman ihanin paikka edes optimistille eikä edes tilapäiseen ajanviettoon...

Vaikeinta oman eletyn elämäni aikana tuntuu olleen se, ettei koskaan löydä samanhenkistä seuraa. Mutta siihenkin tottuu. Sitten tuntuu ihan mukavalta, kun jonkin keskustelun keskeltä löytää oikeita ajatuksia, joillaisia sinun kirjoituksesi minun mielestäni olivat.

Känkkis kirjoitti:

En tunne tarinaasi paitsi sen verran, mitä tästä keskustelusta nyt. Älä heitä vielä toivoasi, haluaisin sanoa ns. suunnitelmiesi suhteen. Itse en ole (mielestäni) päihde- enkä riippuvuusongelmainen. Suurkuluttaja olen kyllä ajoittain ollut. Nukahtamislääkkeisiin olen jonkinasteisessa koukussa, kun töissä on pakko käydä. Röökiäkin menee peräti 5-6 kpl päivässä. Mutta...

Minulla on ollut eriasteisia masennus- ja ahdistusoireita enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan. Yritin itsaria demonstraatiotyyliin jo 18-vuotiaana, kolmeen otteeseen. Sen jälkeen vain ajatus itsemurhasta on pitänyt minut hengissä viimeiset 35 (!) vuotta. (Edellinen lainaus on erään romanialaisen kirjailijan suusta, ei oma keksintöni.) Lopulta eräs lääkäri kekkasi, että minulla on bipolaarinen persoonallisuus (vanha nimitys maanis-depressiivinen). Ei siis häiriö eikä sairaus vaan persoonallisuustyyppi. Olen luonnostani asioita voimakkasti kokeva, välillä murheen alhossa, sitten tympääntynyt kaikkeen, mietin elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta, petyn ihmisiin, rakkauden vähyyteen ja olemattomuuteen, poen maailmantuskaa ja sitten ykskaks taas nautin elämästä, iloitsen pikkuasioista, uskon huomiseen, koen kaikki ihmissuhteeni ainutlaatuisiksi ja arvokkaiksi...

Tahdoin vain sanoa, että ennen kuin ryhdyt mihinkään peruuttamattomaan, kokeile vielä joitakin konsteja ennen ratkaisuasi. Noin periaatteesta tuntuu, tätä palstaakin jonkin aikaa seurattuani, että AA ei kyllä varmaankaan ole mikään maailman ihanin paikka edes optimistille eikä edes tilapäiseen ajanviettoon...

Vaikeinta oman eletyn elämäni aikana tuntuu olleen se, ettei koskaan löydä samanhenkistä seuraa. Mutta siihenkin tottuu. Sitten tuntuu ihan mukavalta, kun jonkin keskustelun keskeltä löytää oikeita ajatuksia, joillaisia sinun kirjoituksesi minun mielestäni olivat.

Lue lisää

Psykiatrini mukaan itsemurha on minulle eräänlainen elämäntapa. Näin varmaan onkin asian laita ja jotenkin koen, että se tulee olemaan kohtaloni. On vain ajan kysymys, mutta lähtötavastani olen perin vakuuttunut. Vain joku onnettomuus voisi kuvitelmani muuttaa tässä suhteessa.

Juu, kokeilen mitä mieleen sattuu tulemaan ja toisaalta ehdin ja jaksan. Olen nykyisin erittäin väsynyt. Onneksi ei tarvitse valvoa kuten joskus ennen, vaan voin nukkua vaikka kuinka paljon. Tänäkin aamuna myöhästyin töistä, kun en jaksanut nousta kellojen soittoon. Hirvittävä väsy, vaikka olin lähes koko viikonlopun nukkunut.

Ensimmäiseksi oikeaksi kokeekseni muodostuu psyykelääkkeiden pois jättäminen. Jäi viime kerralla resepti uusimatta ja lääkkeet loppuvat parin päivän päästä. Tietysti voisin uusia reseptit, mutta nyt en yksinkertaisesti halua sitä tehdä. Aika mielenkiinnolla odotankin tulevaa viikonvaihdetta.

Sen olen jo etukäteen päättänyt, että alkoholilla en ryhdy lääkkeiden puutetta korvaamaan. Sitten on eri juttu, jos sekoan pahemmin, silloin ei ole takeita, mitä keksin. En kuitenkaan usko, että viina olisi vaihtoehdoista ensimmäinen tuossakaan tapauksessa.

Jos aiemmat kokemukseni toistuvat, niin pipo alkaa jossain vaiheessa kiristämään paljon. Miksikö tällaista edes kokeilen? Miksipä en. Sittenpähän näen, mistä puusta olen veistetty ilman minkäänlaista kemiaa.

Krisse63 kirjoitti:

Psykiatrini mukaan itsemurha on minulle eräänlainen elämäntapa. Näin varmaan onkin asian laita ja jotenkin koen, että se tulee olemaan kohtaloni. On vain ajan kysymys, mutta lähtötavastani olen perin vakuuttunut. Vain joku onnettomuus voisi kuvitelmani muuttaa tässä suhteessa.

Juu, kokeilen mitä mieleen sattuu tulemaan ja toisaalta ehdin ja jaksan. Olen nykyisin erittäin väsynyt. Onneksi ei tarvitse valvoa kuten joskus ennen, vaan voin nukkua vaikka kuinka paljon. Tänäkin aamuna myöhästyin töistä, kun en jaksanut nousta kellojen soittoon. Hirvittävä väsy, vaikka olin lähes koko viikonlopun nukkunut.

Ensimmäiseksi oikeaksi kokeekseni muodostuu psyykelääkkeiden pois jättäminen. Jäi viime kerralla resepti uusimatta ja lääkkeet loppuvat parin päivän päästä. Tietysti voisin uusia reseptit, mutta nyt en yksinkertaisesti halua sitä tehdä. Aika mielenkiinnolla odotankin tulevaa viikonvaihdetta.

Sen olen jo etukäteen päättänyt, että alkoholilla en ryhdy lääkkeiden puutetta korvaamaan. Sitten on eri juttu, jos sekoan pahemmin, silloin ei ole takeita, mitä keksin. En kuitenkaan usko, että viina olisi vaihtoehdoista ensimmäinen tuossakaan tapauksessa.

Jos aiemmat kokemukseni toistuvat, niin pipo alkaa jossain vaiheessa kiristämään paljon. Miksikö tällaista edes kokeilen? Miksipä en. Sittenpähän näen, mistä puusta olen veistetty ilman minkäänlaista kemiaa.

Lue lisää

Itse jätin elokuussa kertaheitolla - vastoin ohjeita - toisen polven masikset pois. Unettomuus hellitti, mutta aikamoista tutinaa ja säväreitä oli muutama viikko. Koko syksy meni hampaidenpurennassa kun mieliala oli aika yksioikoinen. Joulun jälkeen olen piristynyt kuin uudeksi ihmiseksi. Hassua - yleensä vihaan sydäntalvea ja kuljen nokka maassa kuukausitolkulla.

Onko sinun apeutesi jatkuvaa, enemmän kuin keskivaikeata, eikö siinä ole koskaan parempia jaksoja?

Känkkis kirjoitti:

Itse jätin elokuussa kertaheitolla - vastoin ohjeita - toisen polven masikset pois. Unettomuus hellitti, mutta aikamoista tutinaa ja säväreitä oli muutama viikko. Koko syksy meni hampaidenpurennassa kun mieliala oli aika yksioikoinen. Joulun jälkeen olen piristynyt kuin uudeksi ihmiseksi. Hassua - yleensä vihaan sydäntalvea ja kuljen nokka maassa kuukausitolkulla.

Onko sinun apeutesi jatkuvaa, enemmän kuin keskivaikeata, eikö siinä ole koskaan parempia jaksoja?

Lue lisää

Kun otit puheeksi, niin kyllä parempiakin jaksoja on. Ne ovat niitä keskivaikeita. Se taitaa olla valtaosin olotilani nykyisin syvän pitkään kestäneen masennuksen jälkeen.

Tänään muistin takavuosilta tapauksen, kun yritin hukuttautua. Silloin olin noin 20-vuotias. Tuolloin en kylläkään ollut vielä minkäänlaisen hoidon piirissä. Enkä joutunutkaan. Kerran myöhemmin vastaavassa tapauksessa poliisit kylläkin hyökkäsivät hätiin, mutta päästivät hetken haastateltuaan menemään, kun lupasin käyttäytyä vähän ihmismäisemmin.

Näistä kerroista opin sen, että hukuttautuminen ei ole minun lajini. En juuri muuta. Tai ehkä sittenkin, pitää katsoa, että poliiseja tai muitakaan auttamishaluisia ei satu paikalle.

Krisse63 kirjoitti:

Kun otit puheeksi, niin kyllä parempiakin jaksoja on. Ne ovat niitä keskivaikeita. Se taitaa olla valtaosin olotilani nykyisin syvän pitkään kestäneen masennuksen jälkeen.

Tänään muistin takavuosilta tapauksen, kun yritin hukuttautua. Silloin olin noin 20-vuotias. Tuolloin en kylläkään ollut vielä minkäänlaisen hoidon piirissä. Enkä joutunutkaan. Kerran myöhemmin vastaavassa tapauksessa poliisit kylläkin hyökkäsivät hätiin, mutta päästivät hetken haastateltuaan menemään, kun lupasin käyttäytyä vähän ihmismäisemmin.

Näistä kerroista opin sen, että hukuttautuminen ei ole minun lajini. En juuri muuta. Tai ehkä sittenkin, pitää katsoa, että poliiseja tai muitakaan auttamishaluisia ei satu paikalle.

Lue lisää

Toivoa antavaa on, että pystyt kommunikoimaan, ainakin kirjallisesti. Kun itselläni on huono kausi, en jaksa edes lukea näitä palstoja.

Mieleeni tuli, että kohdallasi voi olla myös se, että viinanjuonnin lopettaminen jättää elämään kyllä melkoisen tyhjiön. Vaikka itse luokittelen itseni menneisyyden suurkuluttajaksi ja nykyiseksi kohtuukäyttäjäksi, huomasin viime vuoden 3 kk:n täysraittiuden aikana, että elämä oli hajutonta, mautonta ja väritöntä. Myös ihmissuhteet olivat kovilla, kun katselin seuraa selvin päin. Ihan puoliväkisin piti keksiä, miten aikaansa kuluttaisi. Vielä vaikeampaa on keksiä, miten kulutaisi elämänsä mielekkäästi.

No, olen aina lukenut paljon; se on yksi juttu. Toista en melkein kehtaa tunnustaakaan: sanaristikot ja sudokut. Kolmanneksi, ajattelin jälleen kerran, että pyrin yliopistolle ihan huvin vuoksi. Kun koko kevätkauden taas lukee jotakin opusta, josta pääsee päivän lukemisella kuusi sivua eteenpäin, on ainakin viisastunut hiukan ja jäljelläolevaa elämää on päivän verran vähemmän.

Että aika pienesta sitä ihminen raapii elämäänsä merkitystä.