Järki mukaan

Olen naureskellen seurannut tätä keskustelua parveketupakoinnin kieltämisestä. Asia on saanut jo nyt järjettömät mittasuhteet. Palstalla käydään juupas / eipäs leikkiä mikä ei johda mihinkään. Tärkein asia mikä täällä on unohdettu kokonaan on nuorten (lue lasten) tupakointi.

Jos asutte peruskoulun vieressä ja olette päivällä kotona. Menkää pienelle kävelylle koulun ympäristöön välitunnin aikana. Näette miten 7-9 luokkalaiset nuoret menevät porukassa koulun rajojen ulkopuolelle tupakalle. Eikö tähän pitäisi puuttua ennemmin, kuin parvekkeella polttamiseen?
Vai onko se niin ettei tätä ongelmaa saada millään ratkaistua ja sen takia keskitytään pienempään ongelmaan vieden täten huomio pois isommasta?

Itse en polta, mutta naapuri polttaa eikä minua häiritse naapurin käryttely parvekkeella. Olenko sitten liian suvaitsevainen ympäristöä kohtaan?
Muutenkin tuntuu, että ministerit / työryhmät keskittyvät täysin vääriin ongelmiin. Johtuuko se sitten siitä, että ne eivät pysty poistamaan todellisia isoja ongelmia ja sen takia keksivät täysin älyttömiä ideoita oman egonsa kasvattamiseen?

3

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet normaali

      terve ihminen.kuinkahan nämä ongelmat kasautuvat
      nykyään,ainahan kolhoosi asumisessa on samat
      melut,hajut ym.olleet.

      Nykyihmisellä on liikaa aikaa kytätä naapurien
      touhuja ja vastustaa kaikkea mikä ei itseä
      kiinnosta.
      Tai omaa kurjuutta paikataan etsimällä vikoja
      muista.

      Jokohan ne hoiti sen työttömyyden kuntoon ja nyt on aikaa paneutua tärkeisiin asioihin ?

      • kyllä käydään

        Joo on totta, että meidän koulussa käydään paljonkin tupakalla koulun rajojen ulkopuolella. Itsekin syyllistyn tähän, mutta mitä järkeä siinä olisi, että jää koulun alueelle polttamaan? Pari ysiä on polttanut ekaluokasta asti ja ne on ihan oikeasti koukussa, itse en ole ihan täysin koukussa, mutta kyllä jo muutaman päivän tupakoimattomuus pahaa tekee. Olisiko parempi, että jos vanhemmat kirjoittaa lupalapun, että hänen lapsensa saa käydä tupakalla kouluaikana? Eipä täällä ainakaan hirveesti kytätä täällä meiän koulussa. Khyl jotkuu opettajat tutkaa aina joskus ulko-ovilla, mutta siintäkin pääsee kiertämällä toisesta ovesta.


    • morge

      Ylipäätänsä keskustelua käydään asenteella "minun oikeus", jolla ei ole mitään tekemistä huomavaisuuden kanssa.

      On tietenkin ymmärrettävää, että astmaatikoille voi parveketupakoinnista aiheutua haittaa, jos ilmastointi ei pelaa. Ehkä tässä kohtaa rakennusmääräykset voisivat olla ratkaisu(?) Itse olen kala-allergikko, joka saa aina oireita, kun naapuri tekee kalaa. En minä kyllä kuitenkaan koe oikeudekseni kieltää naapuria syömästä ravintoa minun takia. Talon ilmastoinnille pitäisi kyllä tehdä jotain.

      Sen sijaan ns.hajuperustelut ontuvat terveysmääritteinä, koska itsessään haju ei aiheuta syöpää vaan toksiset yhdisteet, jotka ovat jo taivaan tuulis hajun jäädessä jälkimerkinnäksi savusta.

      Mitä taas tulee itsekkyyteen, on henkilökohtaisten elämäntapojen arvostelu ihan yhtä itsekästä, kuin toisten huomiotta jättäminen. Yhtälailla minua tympii toisinaan naapurin rakki, joka ulvoo toisinaan kämpässä yöllä ja siihen herää. Mutta se nyt kuuluu elämään, en minä kotieläimiä kerrostaloista sen takia kieltäisi.

      Ihan samalla tavalla joku voi kokea lasten juoksentelun rapuissa häiritseväksi tai heikosti äänieristetyssä talossa vessassakäynnin yöllä. Nämä ovat kuitenkin rakennusvaiheessa tai peruskorjausvaiheessa ratkaistavia asioita, jotka varmasti voitaisiin korjata lailla.

      Jos taloyhtiöt velvotettaisiin rakentamaan riittävän hyvä ilmastointiratkaisu ja äänieristyksen pitäisi olla sellainen, että elämisen äänest eivät kuulu naapurin, kaikilla olisi ihan hyvä olla. Miksi taloyhtiöiden ja rakentajien virheistä pitää yksilön maksaa elämänsä rajoittamisena? Tässäkin STM:n lakiesityksessä ei puututa ongelmaan (ilmastointi) vaan seuraukseen. Älytöntä.

      Ai niin joo.. Hyssälä on muuten kepulainen, ei demari, kuten jotkut täällä ovat syytelleet. Näitä hoivatätejä kyllä löytyy puolueesta kuin puolueesta, eivät ole SDP:n yksinoikeus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe