En tiedä onko tämä oikea palsta, mutta olisin kaivannut kohtalotovereita. Eli "ongelmani" on se, että elän avoliitossa kuudetta vuotta äärimmäisen ihanan ja hyvän miehen kanssa. Miehellä on lapsi edellisestä liitostaan ja lapsen kanssa tulen mainiosti toimeen, hän on vasta 7 iältään, joten olen ollut aika pitkälti koko hänen elämänsä ajan kuvioissa mukana. Rakastan lasta kuin omaani, mutta takaraivossa hakkaa kuitenkin kokoajan, että oma hän ei kuitenkaan ole.
Parisuhteemme ongelma on lapsettomuus. Olemme käyneet perustutkimuksissa, eikä kummassakaan vikaa ole todettu eikä näin ollen ole nähty tarpeelliseksi tehdä enempiä tutkimuksia. Yritetty ollaan viimeiset 4 vuotta ja rapiat päälle.
Jatkosta en osaa tässä vaiheessa sanoa, mutta en koe enää olevani onnellinen. Minut on vallannut mieletön mustasukkaisuus, kateus ja suru siitä, että mies on tämän onnen saanut jakaa jonkun toisen kanssa. Hän näkee omaa rakasta lastaan usein, jolloin jään täysin ulkopuoliseksi, joskaan sitä kukaan ei tarkoita mutta niin sen koen. Uskon, että ajatukset lähtevät siitä etten itse ole vielä raskautunut. Olen 32v, joten tässä vaiheessa olisi mielestäni tehtävä jo päätöksiä, pystynkö elämään tätä elämää juuri tämän miehen kanssa, jos tunteeni ovat mitä ovat. Olen hyväksynyt hänen lapsensa ja tosiaan rakastan heitä kumpaakin, en osaa kuvitellakaan millaista elämä olisi ilman heitä. Mutten osaa myöskään selittää tätä tunnetta joka on vallinnut jo vuodenpäivät. En usko, että pystyn elämään tämän miehen kanssa enää kauaa mikäli kohtaloni on se etten voi saada lapsia.
Sen enempiä tunteitani selittämättä kysynkin, onko täällä kohtalotovereita? Onko kellään kokemuksia saati samoja ajatuksia? En missään tapauksessa halua kuulostaa säälittävältä kateelliseltä ämmältä, mutten voi tunteilleni mitään. En haluaisi tuntea näin, mutta pelkään pahoin että jossain vaiheessa on pakko etsiä rinnalle kumppani, joka on yhdenveroinen eikä omaa jotain niin paljon enemmän, mitä itse en tule koskaan saamaan.
Vaikea selittää tätä tunnetta, mutta surulliselta tuntuu. Olenko jotenkin outo, itsekäs tai vastaavaa? En todella halua tuntea tällä tavalla enkä varsinkaan luopua miehestäni, mutta tuntuu etten voi elää näinkään!
Olenko ainoa?
Yksin lapseton
10
1205
Vastaukset
Kuulostavat ihan tutuilta tunteilta!Tilanne omaltakin kohdalta helpottui vasta,kun yhteinen lapsemme oli syntynyt!!!Voimia sinulle tilanteeseesi!!!Ja kuuntele sydäntäsi!Silloin teet oikeita ratkaisuja!:)
- Nimetön
haluaisin kumminkin vastata ajatuksiisi. Ihan jokaisella meillä on oikeus omiin ajatuksiin ja tunteisiin.. Ne kun ovat vain ajatuksia.
En voi kuvitella itseäni tuohon tilanteeseen realistisesti, mutta jotenkin tuntuu, että hänen lapsensa ovat myös sinun lapsiasi, olivatpa biologisia tai ei! Tavallaan adoptiotilanne. Näkisitkö itsesi adoptoimassa lasta miehesi kanssa? Ei se tietenkään sama ole, mutta jotenkin kuitenkin samanlaisia piirteitä.
Älä heitä mitään hukkaan! Puhu miehellesi.. Anna aikaa kulua. Ja mistä tietää, että vika olisi sitten juuri sinussa. Syitä kun on niin monta. Olispa elämä mustavalkoista! =)
Voimia! - ÄITEE +4
jos olette lapsettomia kaikesta yrittämisestä huolimatta ja vaikka vikaa ei löydy niin lapsettomuushoitoja pitäisi silti olla tarjolla eli ilmeisesti keinohedelmöitys ensisijaisena vaihtoehtona.
Omalla kohdalla asiaa ei ole ollut, mutta ystävälläni kylläkin. Kummassakaan ei vikaa ollut eikä yli kymmeneen vuoteen mitään tullut. Tai kerran, mutta raskaus päättyi jo toisella kuukaudella.. - ukkonen
elä jää miettimään ja arvailemaan kotiin syitä. vaadi tarkempia tutkimuksia erikoissairanhoitoon. syy voi olla hyvinkin pieni joita mm.verikokeissa ei näy ja onkohan niitä kaikkia otettu. itsellä monta km ja nyt meno hysteroskopiaan syytä ei ole löydetty vielä. yritystä niin kauan ettei jaksa muistaa tai sitten halua. ymmärrän, masentavaa kun haluaa sen oman ja ei saa. rakkautta vaikka antaa toisille ja pitää omana, silti se tyhjyyden tunne on musertavaa ja tuntuu että välillä vie järjen.
- anneli
Minulla lähes identtinen perustilanne alkuperäisen kirjoittajan kanssa. Pidän mieheni lapsesta todella paljon, sillä olen häneen aivan vauvasta tutustunut, lapsi on myös kiintynyt minuun. Yhteistä lasta yritetty monta vuotta ja nyt ollaan hoidoissa. En kuitenkaan osaa olla mustasukkainen tms. Miksi olisin? Olen tämän tilanteen hyväksynyt ajat sitten ja tunnen olevani tärkeä heille molemmille. Tottakai joskus tunnen kaihoa mutta tällaista tämä elämä on... Arvostan kuitenkin suhdettani, sillä tiedän miten vaikea sitä "oikeaa" on löytää. Olisinko onnellisempi jossain toiseessa tilanteessa, vaikea uskoa. Toivomme lasta, mutta jollei sitä kuulu, elämä jatkuu. Olen iloinen että elämääni kuuluu tiiviisti tuo lapsi, jonka kautta saan tyydyttää äidillisiä vaistojani.
- anni
Ett todellakaan ole yksin.Olen kohta 30 ja ilman lapsia, tiedän todellakin miltä susta tuntuu. Elän kans avoliitossa kohta 6 vuotta, miehellä on tyttö edelisestä avioliitosta. Mulla on kans ollu kamala masennus mutta en pystynyt syömään lääkeitä koska lääkkeet olisi voinnut olla haittaa(joss olisin tullut raskaaks). Olen käynyt kaikki hormooni hoidot läpi ja olen nyt odotus listalla koeputkihedelmöitykseen. Ja odotus jono on 1v. Olen monta kertaa miettinnyt mitä mä sitten tee joss koeputki ei onnistu. Olen kans jutellu mun avomieheni kanssa että en halu elää sen kanssa joss en pysty saamaan lapsia,mutta hän sanoo että me eletään sitten molemmat ilman yhteistä lasta. Tai sitten adoptoidaan.
- ****
Vaikka näin 3 vuoden jälkeen edellisistä kirjoituksista löysin tämän, tuntuu kuin pystyisin taas hetken hengittämään. Jos joku todella on yksin, niin ihminen joka on tässä tilanteessa. En tiedä kuinka kauan tätä jaksan, mutta hetkellisesti tämä lohdutti.
Voi kun joku perustaisi juuri meitä varten keskusteluryhmän. Kukaan ei voi ymmärtää niitä katkeruuden ja kateuden tunteita joita ihminen joutuu tässä tilanteessa kokemaan. - Pimmianen
**** kirjoitti:
Vaikka näin 3 vuoden jälkeen edellisistä kirjoituksista löysin tämän, tuntuu kuin pystyisin taas hetken hengittämään. Jos joku todella on yksin, niin ihminen joka on tässä tilanteessa. En tiedä kuinka kauan tätä jaksan, mutta hetkellisesti tämä lohdutti.
Voi kun joku perustaisi juuri meitä varten keskusteluryhmän. Kukaan ei voi ymmärtää niitä katkeruuden ja kateuden tunteita joita ihminen joutuu tässä tilanteessa kokemaan.Itse olen lähes vastaavassa tilanteessa. Tosin lasta ei ole vielä edes yritetty. Ikää minulla on 34 ja miehellä vähän enemmän. Miehellä on myös alakouluikäinen lpasi edellisestä suhteesta. Hän myös pitää lapsista muutenkin.
Vielä noin puolisen vuotta sitten luulin olevani sellaisessa parisuhteessa, jossa mennään naimisiin ja tehdään lapsia. Kuitenkin mies on nyt paljastanut, ettei todennäköisesti halua lisää lapsia. Kaikenlainen muukin sitoutuminen on vaikeaa eli esim. yhteiset hankinnat (patsi ruoka) on tosi hankala päättää ja ei niitä siten ole juuri tehtykään. Ainoa yhteinen juttu meillä on sänky ja vuokra-asunto on molempien nimellä.
Itselläni on alkanut tulla fyysisiä oireita sairauksista (pco, endo tai jopa ennenaikaiset vaihdevuodet), jotka saattavat vaikuttaa lapsensaantiin. Haluttaisi mennä tutkimuksiin, mutta itseäni harmittaisi ehkä eniten tieto, että voin saada lapsia normaalisti, koska mahdollisuutta tähän ei ole. Myös mies polttaa niin paljon tupakkaa, jten voi olla että hänlläkin saattaa olla ongelmia tällä alueella.Kaverit ja sukulaiset kyselevät jatkuvasti onko lapsi tulossa jo (tämä ei sitten johdu lihomisesta vaan parisuhdetilanteesta :))
Eipä tunnu mukavalta kierrellä aihetta, kun oikeasti tekisi mieli sanoa suoraan, että itse haluaisin kyllä lapsen, mutta miehellä on jo yksi, joten sorry, ei tipu.
Jotenkin itselläni on jopa huijattu olo, kun tuntuu että mies on kääntänyt kelkkanasa täysin. Hänellä on itsellään kaikki mitä elämältään haluaa, myös se lapsi. Ei ymmärrä, että en pysty tuosta vaan pitämään hänen lastaan omanani ja että se korvaisi oman lapsen saamisen. Hänen kommenttinsa lapsen hankkimiseen "voidaanhan me tehdä muuta kivaa yhdessä" sattui erityisen paljon.
Olen myös huomannut että nainen ei ole kunnolla aikuinen monessakaan asiassa ennen kuin hänellä on lapsi. Olen tyttöystävä, kaveri, töissä tuuraajana kun "lapsellisten"jälkikasvu sairastaa jne. Ikuinen kakkonen, en ole äiti enkä vaimo vaan nainen jonka kanssa voi pitää hauskaa.
Lapsettomuuteen liittyy myös se, että kaverit katoavat ympäriltä lastensaannin myötä. Joukkoon pääsee hankkimalla lapsi tai odottamalla kunnes lapset ovat isompia. En myöskään kuulu miehen perheeseen. Siihen kuuluvat hänen lapsensa, lapsen äiti sekä muut hänen omat ja eksän sukulaiset. Ja sitten mies vielä ihmettelee miksi en kutsu asuntoamme kodiksi.
En tiedä onko tilanteeni loppujen lopuksi kovinkaan samanlainen, mutta lapsettomuus on kuitenkin kipeä aihe. Tämä tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Itselläni kun on vielä parisuhde, jossa ei ilmeimisesti niitä lapsia tule. Ikää on kuitenkin jo sen verran, että uuden suhteen löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta, varsinkin kun ennen nykyistä olin sinkkuna oikeastaan yli 10 vuotta. - anaconda-72
Pimmianen kirjoitti:
Itse olen lähes vastaavassa tilanteessa. Tosin lasta ei ole vielä edes yritetty. Ikää minulla on 34 ja miehellä vähän enemmän. Miehellä on myös alakouluikäinen lpasi edellisestä suhteesta. Hän myös pitää lapsista muutenkin.
Vielä noin puolisen vuotta sitten luulin olevani sellaisessa parisuhteessa, jossa mennään naimisiin ja tehdään lapsia. Kuitenkin mies on nyt paljastanut, ettei todennäköisesti halua lisää lapsia. Kaikenlainen muukin sitoutuminen on vaikeaa eli esim. yhteiset hankinnat (patsi ruoka) on tosi hankala päättää ja ei niitä siten ole juuri tehtykään. Ainoa yhteinen juttu meillä on sänky ja vuokra-asunto on molempien nimellä.
Itselläni on alkanut tulla fyysisiä oireita sairauksista (pco, endo tai jopa ennenaikaiset vaihdevuodet), jotka saattavat vaikuttaa lapsensaantiin. Haluttaisi mennä tutkimuksiin, mutta itseäni harmittaisi ehkä eniten tieto, että voin saada lapsia normaalisti, koska mahdollisuutta tähän ei ole. Myös mies polttaa niin paljon tupakkaa, jten voi olla että hänlläkin saattaa olla ongelmia tällä alueella.Kaverit ja sukulaiset kyselevät jatkuvasti onko lapsi tulossa jo (tämä ei sitten johdu lihomisesta vaan parisuhdetilanteesta :))
Eipä tunnu mukavalta kierrellä aihetta, kun oikeasti tekisi mieli sanoa suoraan, että itse haluaisin kyllä lapsen, mutta miehellä on jo yksi, joten sorry, ei tipu.
Jotenkin itselläni on jopa huijattu olo, kun tuntuu että mies on kääntänyt kelkkanasa täysin. Hänellä on itsellään kaikki mitä elämältään haluaa, myös se lapsi. Ei ymmärrä, että en pysty tuosta vaan pitämään hänen lastaan omanani ja että se korvaisi oman lapsen saamisen. Hänen kommenttinsa lapsen hankkimiseen "voidaanhan me tehdä muuta kivaa yhdessä" sattui erityisen paljon.
Olen myös huomannut että nainen ei ole kunnolla aikuinen monessakaan asiassa ennen kuin hänellä on lapsi. Olen tyttöystävä, kaveri, töissä tuuraajana kun "lapsellisten"jälkikasvu sairastaa jne. Ikuinen kakkonen, en ole äiti enkä vaimo vaan nainen jonka kanssa voi pitää hauskaa.
Lapsettomuuteen liittyy myös se, että kaverit katoavat ympäriltä lastensaannin myötä. Joukkoon pääsee hankkimalla lapsi tai odottamalla kunnes lapset ovat isompia. En myöskään kuulu miehen perheeseen. Siihen kuuluvat hänen lapsensa, lapsen äiti sekä muut hänen omat ja eksän sukulaiset. Ja sitten mies vielä ihmettelee miksi en kutsu asuntoamme kodiksi.
En tiedä onko tilanteeni loppujen lopuksi kovinkaan samanlainen, mutta lapsettomuus on kuitenkin kipeä aihe. Tämä tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Itselläni kun on vielä parisuhde, jossa ei ilmeimisesti niitä lapsia tule. Ikää on kuitenkin jo sen verran, että uuden suhteen löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta, varsinkin kun ennen nykyistä olin sinkkuna oikeastaan yli 10 vuotta.minusta tuntuu tosi pahalle lukea näitä juttuja.. olin itse 32 kun paljastui etten saa luomuna lapsia.olin hedelmöityshoidoissa ym ,mikään ei auttanut,ja syy oli väärä ihmissuhde. minä elin jatkuvasti tossun alla. luovutin haaveeni,ja erosin,ja peruin tietysti hoidot,alkiot tuhottiin ym. meni monta vuotta,join kaljaa suruuni..olin jotenkin jo antanut periksi vauvahaaveestani..kunnes.. löysin ihanan miehen joka oikeesti halusi MINUT ja LAPSEN MINUN KANSSANI! jase toteutui,nyt sylissäni on maailman ihanin 10 kk tyttö :)
älkää eläkö miestenne elämää,teillä on oikeus lapseen samalla lailla kun miehellänne on ollut! itsekkyys peliin ja laittakaa itsenne arvojärjestyksessä keulille :)
onnea matkaan
- spermanluovuttaja
Yksityisen lapsettomuusklinikan kautta kannattaa hoitaa, niin vältyt huoltajuuskiistoilta ja taudeilta tulet nopeasti raskaaksi!
Minulta saa tutkitusti laadukasta spermaa, luovutan klinikan kautta. Olen ennenkin luovuttanut yksityisen klinikan kautta.
http://mina.suomi24.fi/spermanluovuttaja/tiedot
Meilaa yhteystietosi:
yspermanyluovuttaja@gmail.com
Pois y-merkit, roskapostiesto!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 702952
- 462564
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4322225- 792128
- 951956
- 321702
- 121526
Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan171487Mitä nämä palautteet palstalla ovat?
Joku uusi toimintatapa rohkaista kirjoittajia vai mistä on kyse?271302Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil191175