Lumimyrskyn kourissa

Joulun ja uudenvuoden välillä oli ensimmäinen kunnon lumimyrsky, jolloin minäkin olin niin lujasti lumen sisässä, että naapurit tulivat päästämään ulos!
Mutta se lumimyrsky ei ole mitään tämänkertaisen myrskyn rinnalla, vaikka nyt pääsenkin itse ulos.
Koska on pakkasta, niin lumi on vielä ollut kevyttä pakkaslunta ja helppo vetää kolalla pois.
Eilen illalla olin vielä 22.30 aikaan lumitöissä (kolmannet lumityöt eilen), vaikka lunta tuprutti taivaan täydeltä. Tein sen siltä varalta että pääsen aamulla ulos vaikka yöllä tulisin lisää lunta.
Ja tulihan sitä. Tuuli yltyi ja luulin yöllä että talo hajoaa, kun rytisi ja paukkui joka puolella.
Ikkunalaudoilla on puolen metrin korkuiset "lumijalusiinit" ja lunta tulla tupruttaa koko ajan.
Kyllä on ihanaa kun ei tarvitse lähteä autolla mihinkään, ei huolehtia jo etukäteen maanantaiaamusta, mikä ilma on! Eläkkeelläolossa on hyvät puolensa.

15

1160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rajamökistä

      Mittari näyttää jälleen -29, ei siis ole varmaa voinko lähteä omaan kotiini vai jäänkö pitämään talonvahtia.
      Onneksi James on tyhjentänyt vesijohtoputket ettei jäätymisen johdosta putket halkeile. Ruokaveden haemme lähimmältä huoltoasemalta ja muun pihakaivosta.
      Kyllä on outoa käydä ulkohuussissa tällaisella pakkasella. Lunta on maassa n. 30cm uutta ei ole satanut.
      Aamulla heräsi nopeasti sisällä lämpöä oli 15, ohuesta yöasusta ei puhettakaan, villasukat jalassa jne. Sisällä olevat pilkkeet pystyuuneihin, hellaan tuli aamupalan ja kahvin keittoa varten. Nyt on kaffeet juotu ja toppapuvut päälle, ulos uusia pilkkeitä hankkimaan.

      Savu nousee vaaleanharmaana kohti taivasta, enteilee pakkasten jatkumista kertoi illalla kyläilemässä pistäytynyt naapurin pariskunta.
      Eipä hätää, ruokaa on ja lämmintäkin on. Sähköä on säännöstelty, siinä lienee syy ettei sähköpatterit ole kovin lämpimiä. Onneksi on tämä kannettava läppäri, TV näkyy ja radiokin on toiminnassa.

      Vapaaehtoisesti olen pestin ottanut ja hoidan sen myös avustajan kanssa. Susista ei nyt ole ollut havaintoja.

      • MUMMELI1

        Pakkasta eilen 36 astetta tänään vaan 31.
        Onpa hyvä kun ei tarvitse lähteä kauemmaksi. Pirttiakkana on hyvä kellistellä.
        Eilenkin olin vesikävelemässä uimahallisssa ja laiskottelin porealtaassa sen päälle.
        Harmittaa silti kun pikkukaupungissamme olisi pitänyt olla tänä viikon loppuna hiitosuunnistuksen maailman cup kilpailut.
        2 vuotta ovat palkatut ja vapaaehtoiset tehneet töitä metsässä ja kaikki oli kunnossa ,niin nyt kilpailut jouduttiin perumaan .15 maasta tuli jo osanottajat ja tässä sitä ollaan sen puhtaan kaulan kanssa...
        Sekin vähän harmittaa,että kuulostaa vaimealta osallistuminen vaaleihin. Johtuuko sekin pakkasista vaiko vaaliväsymyksestä?


    • Pakkaskeskus, joka tavallisesti asuu Siperiassa, onkin muuttanut kuolan niemimaalle
      http://www.wunderground.com/
      Aika hurjan näköinen pakkaskartta.
      Onkohan nuo turkkilaiset varautuneet siihen?
      (ps myöhempiä lukijoita varten tiedoksi - kartta muuttuu koko ajan, joten tuo kommentti koskee vain kirjoitushetkeä.)
      Toivottavasti linkki saa olla, vaikka siinä on ylläpitäjän mainos..

      • Tallensin tuon linkin.

        On kiva käydä katselemassa toistekin.

        Terveisin muori nyt 68.


      • muori67 kirjoitti:

        Tallensin tuon linkin.

        On kiva käydä katselemassa toistekin.

        Terveisin muori nyt 68.

        Nimimerkin vanhenemisen johdosta ja onnittelen uuden virstanpylvään saavuttamisesta
        "perässä tullaan"


    • Annukka

      Te siellä pohjolassa kärsitte lumesta ja pakkasesta, me täällä pallon alapuolella taas hikoillaan kauheassa kuumuudessa. Eilen oli 41 , tänään tulee 43 ja koko ensiviikko tätä samaa rataa. Tuolla kaupungissa on menossa tennis turneet, pelaajia pyörtyy kentälle, toiset luovuttaa suosiolla. Tyttärenikin oli ostanut liput täksi päiväksi, nyt miettii lähteäkö vai ei, tuossa helteessä muutaman tunnin istuminen ei ole leikin asia.
      Kaikki ruusuni ovat palaneet, muutkin kasvit juuri ja juuri hengissä, vesisäänöstely vaan kiristyy. Varmaan taas tulee mahtavia tulipaloja, joka kesäinen ilmiö, kuuluu kai tämän maan luonnon menoon. Että sellaisia vaivoja täällä päin maailmaa.

      • Siellä teillä on melkein yhtä lämmintä kuin minun saunassani!
        Eilen tein lumityöt vielä myöhään illalla. Olin laittanut sitä ennen saunan lämpenemään ja istuin kauan lämmössä kipeitä jäseniä pehmittämässä.

        Mutta kyllä aito auringon lämpö houkuttelee, kun kuumuudesta pääsee taas aikanaan tänne kylmään pohjolaan. Kevätpuolella olisi pari matkaa tiedossa lämpöön: Keniaan, missä miesystäväni on töissä muutaman kuukauden kenialaisessa sairaalassa.
        Ja toinen Sri Lankalle, missä ystävättäreni on huhtikuun loppuun saakka ja toivoo että tulisin kaveriksi.


      • Perthissä ollessamme eräänä päivänä oli päälle 40 C ja isäntäväkemme epäili sitä, tulemmeko me toimeen kaupungilla. He yrittivät houkutella jäämään päiväksi ilmastoituun taloonsa.
        Mentiin taidemuseoon ja jouduttiin käymään välillä pihalla lämmittelemässä ;-)

        Kuulin miesten Curacaossa suunnitelleen matkansa kauempana olleeseen kauppaan mutkitellen ilmastoitujen baarien kautta. Takaisintulomatka kuulemma oli henkisesti raskas, kun ei jalka vienyt sinne, minne pää halusi.


    • Rajamökistä

      Taas on uusi aamu sunnuntain. Jäimme tänne odottelemaan pakkasen laskemista. Mittarissa -34 joten kireät on pakkaspäivät. Ilma vaikuttaa siniharmaalta, pakkasen usvaakin on. Savu nousee kauniin siniharmaana suoraan ylöspäin.

      Taivaalla näkyy oikealta oheneva kuun puolikas harsomaisine varjoineen.
      On siis alakuu, vanhan kansan sanontojen mukaan vasta sitten kun kuu kääntyy ilmat muuttuvat.
      Helppo muistaa kuun vaiheet sanonnasta; oikealta ohenee vasemmalta vahvistuu-kasvaa. Torstaina oli Heikinpäivä jolloin sanonnan mukaan karhu kääntää kylkeään.

      Puut törröttävät lumivaipoissaan, pelloilla kimmeltävät lumihiutaleet, kengän anturan alla narskuu lumi hauskasti.

      Jälleen lämmitystä, ensitöikseni laitoin hellaan tulen, antaa ihmeellisen nopeasti tupakeittiöön lämpöä, aamiaisen valmistelua. Kahvinkeitin pulputtaa hyvin hitaasti aromirikasta kahvia.

      James näyttää suorastaan nauttivan rauhallisesta sunnuntai aamusta, ei ole kiirettä, olemme vain. Välillä hiljaisuus vallitsee, keskustelemme niitä näitä, nauramme itsellemme kun mielikuvissa palaamme menneeseen aikaan. Kaikesta huolimatta olemme tyytyväisiä täällä oloon.

      Iltapäivällä lähdemme ainakin pistäytymään kaupunki koteihin. Ruokavesi on lopuillaan ja peseytyminenkin on ollut heikonlaista, lintujen eväätkin lopuillaan. Jänikset loikkivat pienessä puutarhassa, etsivät omenapuiden oksista jyrsittävää.

      Odottelemme uunien valmistumista, tuli räiskyy uuneissa, odottelemme lämmityksen loppumista puoleen päivään jolloin lähdemme, jos auto starttaa, onhan siinä ollut koko ajan lämmitys päällä. Toivottavasti pääsemme matkaan.

    • Kaunis aamu. Aurinkokin näyttäytyy aivan uudessa muodossa kun pakkanen tekee sen näkyvän valokentän taivaanrannassa kuin kultakehyksiin kehystetyksi maalaukseksi.

      Pakkasta tällä hetkellä vielä -26,1 ja vihertikka hakkaa innoissaan talia jonka juuri vein omenapuun oksaan. Auringonkukan siemeniä vein eilen kaksi ämpärillistä monelle syöttöpaikalle jaettuna ja pienet vieraat löytävät sieltä joukosta myöskin hakattuja maapähkinöitä. Tällaisella ilmalla ruokinta on tarpeen.

      Onneksi se pyry ei ylettynyt tänne asti. Keli on liukasta ja auton käynnistyminen hiukan kankeaa, mutta hyvin on aamulla liikkeelle päässyt. Pitää ja ehdottomasti katsoa tuo moottorilämmitin, kun takkuilee... hapettumaa varmaan koskettimessa kun ei virtaska vastuksiin asti mennyt...

      Rakastan muuten näitä kirpeitä ilmoja, mutta astman vuoksi ottaa henkeen tuo kuiva ilma. Lumi narskui aamulla kivasti jalan alla ja hengitys teki viikset nenän alle kun lenkkini suoritin ja saman tien kannoin puita sisään.

      Puuhellassa räiskyy tuli iloisesti ja uuni on lämmin. Mikäs tässä lekotellessa nyt lämpimässä pirtissä, kun aurinkokin paistaa ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan minulla ja linnuilla tuolla pihallani.

    • uzma-m

      kestaisinkohan sita vaikka olen haaveillut kerran viela pitaisi kokea pohjolan kunnon talvi.
      Eiko sinua yhtaan peloita lumilinnassasi?
      Taalla paivalla on lamminta alle 20 jos aurinko paistaa,ruusut,orvokit ja narsissit kukkivat,appelsiini puitten oksat notkuvat kypsien applsiinien painosta,yolla lampo laskee alle 0 ja on tosi kyma sisalla kun kaasulammittimet pitaa sammuttaa yoksi,sankyyn puetaan kuin jos olis naparetkelle menossa.
      En valita vain pari,kolme kuukautta ja on kuuma kuin Austraaliaassa nyt.

      • Nämä pari viimeistä talvea ovat olleet harvinaisia näillä seuduilla.
        Usein emme saa lunta ollenkaan, lehmätkin ovat ulkona ympäri vuoden.
        Ei minua peloita, ihan hyvin täällä menee. Ruokaa ja leivonnaisia on ollut joulun jälkeen pakasteessa, ettei ole tarvinnut sen takia lähteä liikkeelle. Ja mikä parasta, ei tarvitse lähteä töihin!
        Minulla on ystävätär Brasiliassa ja hänelle olisi eksoottinen kokemus päästä käymään täällä nyt kun on paljon lunta. Olen lähettänyt hänelle lumisia kuvia, että hän saa käsityksen skandinaavisesta talvesta.


      • ii-li ek

        Vasta vanhoilla päivilläni ole oppinut sen, että nukkuu paljon paremmin, sikeämmin ja makeammin, kun makuuhune on viileä tai reilusti kylmä. Sen vuoksi nykyisin nukun makuuhuoneen ikkuna auki lähes ympäri vuoden. (Tietenkin tällaislla paukkupakkasilla pidän sen kiinni.)

        Aamu sitten onkin yhtä tuskaa, kun pitäisi nousta ylös, eikä mitenkään haluaisi lähteä pois lämpimästä sängystä.

        Olen pannut merkille, että niissä maissa, joissa ilmastointi on todella tarpeellista, niin se on usein liian voimakasta. Ääritapaus sattui minulle Egyptissä. Matkustin yöjunassa. Ilmastointi oli täysillä, enkä voinut säätää sitä itse. Hytissa oli erittäin kylmä. Ainoa keino oli sitten panna lämmitys päälle, sekin täysille. Siinä meni hukkaan kallista energiaa valtava määrä. - Kun junassa oli niin mahdottoman kylmä, niin en osannut lainkaan arvata, minkälainen lämötila ulkona oli päätasemalla. (Matkustin talvisen räntäisestä Kairosta eteläiseen Assuaniin.) Pukeuduin lämpimästi ulos mennessä. Ulkona olikin 40 asteen helle.


      • uzma-m
        ii-li ek kirjoitti:

        Vasta vanhoilla päivilläni ole oppinut sen, että nukkuu paljon paremmin, sikeämmin ja makeammin, kun makuuhune on viileä tai reilusti kylmä. Sen vuoksi nykyisin nukun makuuhuoneen ikkuna auki lähes ympäri vuoden. (Tietenkin tällaislla paukkupakkasilla pidän sen kiinni.)

        Aamu sitten onkin yhtä tuskaa, kun pitäisi nousta ylös, eikä mitenkään haluaisi lähteä pois lämpimästä sängystä.

        Olen pannut merkille, että niissä maissa, joissa ilmastointi on todella tarpeellista, niin se on usein liian voimakasta. Ääritapaus sattui minulle Egyptissä. Matkustin yöjunassa. Ilmastointi oli täysillä, enkä voinut säätää sitä itse. Hytissa oli erittäin kylmä. Ainoa keino oli sitten panna lämmitys päälle, sekin täysille. Siinä meni hukkaan kallista energiaa valtava määrä. - Kun junassa oli niin mahdottoman kylmä, niin en osannut lainkaan arvata, minkälainen lämötila ulkona oli päätasemalla. (Matkustin talvisen räntäisestä Kairosta eteläiseen Assuaniin.) Pukeuduin lämpimästi ulos mennessä. Ulkona olikin 40 asteen helle.

        tavallisissa asunnoissa on kattotuulettimet{fan} tai sellaiset boxit joissa vesi kiertaa ja edessa on tuuletin,toimii hyvin kuivassa kuumuudessa kuten touko-kesakuussa mutta ei sadekautena.Ilmastointi laite ja sen kaytto on kallista,keskus ilmastointi ei ole yleista ja jokainen saataa huoneen lammon mieleisekseen.
        Talvella on kaasuliesi joka lammittaa edesta ja takaa palee,kun lampo illalla putoaa 0 kieppeille,naissa paksuseinaisissa kivitaloissa on tosi kylma.
        Karsin heinakuun helteilla kuumuudesta yoisin Suomessa, vais pieni tuuletus ikkuna vahan auki oli pakahduttavan kuuma,pitaisikohan tuoda tuuletin mukana.


    • Rajamökistä

      Ajan mietteliäänä autoa pitkin lumista, syrjäistä tietä pitkin kohti rajamökkiä. Pihaan saavuttuani
      huomaan täällä itätuulen raikastaman puhtaan ilman tuoksua, jota on helppo hengittää. Poissa on kaupungin ilman- ja autojen saasteinen sekamelska. Täällä on luonto puhdasta, ihmiset aitoja, veiraanvaraisia jäävät juttelemaan ohikulkiessa, kutsuvat kahville.

      Tummien havupuiden ollessa lumenpeitossa, koivut, lepät ja pajupensaat paljaina lehdistä, usvaisen kuuran verhoillessa ne vaippaansa. Pihlajan jäljellejääneissä marjatertuissa vierailee joukko punatulkkuja ja tilhiä. Mitenkähän lintujen käy, sanotaan jäiset pihlajanmarjat lintujen vatsan lämmössä valmistavat alkoholia, joten piiperrystä on tiedossa.
      Mökin lämpö on mittarissa -12, joten nopeasti uuneja lämmittämään. James on onneksi kiinnostunut siitä askareesta. Hellasta saa lämpöä hyvin pian.

      Täällä on rauhallinen olla ja lepäillä, tavata ystävällisiä ihmisiä, tutustua heihin. Voi miten hyvät kahvin tuoksut tuli, joten tästä vaan kahvipöytään.

      Rajamiehet hiihtävät joka päivä latuansa, iso säfer mukana. Että näin turvallista täällä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4870
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1364
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      131
      1153
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      264
      988
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe