----

Yksinhuoltaja

Varmaankin molemmissa ehdokkaissa on hyvät ja huonot puolensa.Valitsin silti Halosen koska uskoisin hänen olevan koko kansan presidentti siinä mielessä, että hän tukee rehellistä yrittäjyyttä ja rikastumista sekä haluaa ottaa vaikeuksissa olevat huomioon.

Mielestäni se on oikein. Itse pitää yrittää, mutta ihminen voi joutua sairauden, onnettomuuden, elämän kriisien ym.itsestä riippumattomien tilanteiden johdosta vaikeuksiin ja tällaisessa tilanteessa hän tarvitsee tukea.Kaikilla ei ole rikasta sukua nostamassa tai akateemisia vanhempia tukemassa ja ohjaamassa.Kaikki eivät ole luonnostaan vahvoja vaan hiljaisia, arkoja, ujoja, kilttejä, joita väärästi vahvojen on helppo käyttää hyväksi ja riistää.
Mielestäni yhteiskunnassa tulee olla riittävä arvostus ja huolenpito myös ei tuottavien huomioimiseen, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

Niinistön kannattajista monet edustavat kapitalistista järjestelmää jossa ollaan yritteliäitä, työteliäitä ja hyvin toimeentulevia ja työpaikkojakin syntyy, mutta kapitalismin henki ei kiinnitä huomiota siihen mikä hinta menestymisestä ja voitosta maksetaan ja kuka sen maksaa ja millä moraalitasolla menestyjät toimivat heikkoja kohtaan.

Voimakkaat puolustavat itseään eikä heillä ole hätä, mutta puolustuskyvyttömiä kohdellaan törkeästi nykyään Suomessa ja heidän oikeutensa poljetaan jalkoihinn voiton nimissä ja heidät riistetään henkihieveriin.

Kaikenlaisilla ns. lailla ei toimiteta oikeutta vaan varastetaan ja riistetään ihmisiä.Suomi ei todellakaan ole oikeusvaltio.

Nykyisin huono-osaisia alkavat olla ihmiset jotka yrittävät rehellisesti paiskia töitä ja elää moraalisesti oikein. Niin ei menesty ja rikastu.

Eikö nyt niistä paljon puhutuista optioistakin olisi liiennyt vaikkapa pitkäaikaisosastoille lahjoitettavaksi. Mitä yksi ihminen tekee sellaisilla summilla, kyllä vähemmälläkin tulee hyvin toimeen.Ahneus ja rikastumisen tavoittelu on aivan sairaaloista.

Kapitalismin hinta:
Pahimmillaan työntekijöistä tulee työnantajan työorjia joiden elämän ajan sanelee työaika pakkotahtisena ja orjapalkalla tehtynä.Kyllä siinä yhteiskunnan tukea tarvitsee jos palkka on niin pieni ettei sillä elä ja työtahti niin kova että joutuu sairaslomalle.

Terveydenhoidossa säästetään, jotta rahaa jää tuottavampiin sijoituksiin joissa kenties on yhteydet yksityissektoriin ja tulonsiirrot toimivat rikkaiden hyväksi.Pienituloiset sairaat jäävät ilman asianmukaista hoitoa.

Työntekijät uupuvat epäinhimillisissä pakkotahtisissa työpaikoissa ja eivät jaksa huoltaa perheitään.Kehittyy perheongelmia.

Halonen siis

6

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärä mielikuva

      Ensinnäkin Halonen hyväksyi Fortumin johdolle optiot. Toiseksi hän hyväksyi varallisuusveron poiston rikkailta. Koska on itsekkin rikas.

      Kapitalismin tai paremminkin puitetalousjärjestelmän hinta ovat hyvät sosiaaliedut. Ilman hyvää taloutta ei ole hyviä sosiaalietuja. Suomalaiset maksavat keskimäärin palkastaa puolivuotta veroja ja erilaisia muita maksuja. Toisena vuosipuoliskona suomalaiset vasta tienaavat rahaa itselleen.

      Halonen ei ole mitenkään edistänyt asioita, jotka vaikuttaisivat henkiseen hyvinvointiin työpaikoilla ja kotona.

      Miten Halonen on mielestäsi edistänyt yhtäkää muutakaan väitettäsi kautensa aikana?
      Vastaus kuuluu, ei mitenkään.

    • Luin mielipiteitäsi suurella mielenkiinnolla. Listasit monia niitä asioita, joita olen itsekkin miettinyt. Olen juuri noita samoja asioita pohtiessani päättänyt äänestää Niinistöä.

      En minä halua ottaa vaikeuksissa olevia huomioon.

      En halua auttaa sairaita enkä onnettomia. En halua auttaa tuntemattomia läpi heidän elämiensä kriiseistä tai vaikeista tilanteista. Eivät he ole minun omiani, ei minun heitä tule tukea.

      Kun sanot "Kaikki eivät ole luonnostaan vahvoja, vaan hiljaisia, arkoja, ujoja, kilttejä, joita väärästi vahvojen on helppo käyttää hyväksi ja riistää", minä ajattelen että totta. Ja näinhän sen kuuluukin olla. Elämässä vahvat voittavat ja heikot sortuvat. Ei elämä ole reilua. Eivät kaikki voi olla elämässä voittajia.

      "... yhteiskunnassa tulee olle riittävä arvostus ja huolenpito myös ei tuottavien huomioimiseen, jotta kaikilla olisi hyvä olla." Eipäs tule. Ei kaikilla voi olla kaikki hyvin, ei tuo ole realistinen elämänkatsomus. Vahvat menestyvät, heikot kaatuvat.

      Minä en jaksa uskoa sellaiseen ihme-yhteiskuntaan, jossa meillä kuin magian voimalla pitää huoli kaikista. En usko, että me voimme huolehtia heikoista ja onnettomista. Minä huolehdin itsestäni ja omistani. Saatan vaikuttaa raa'alta ja nihilistiseltä, mutta olen mielestäni vain realisti.

      Jos haluat lukea aiheesta lisää, lue LaVeyn kirjoituksia.


      - Dekas

      • Järkyttynyt

        Sinulta puuttuu näemmä empatian kyky. Et pysty samastumaan muiden ihmisten kärsimyksiin? Jäin miettiään, miksi? Pelkäätkö vain asian ajattelemista niin paljon, että torjut sen mielestsi vai oletko vain tunne kylmä sosiopaatti?

        Entä, jos sinulle käy elämässä huonosti, esimerkiksi vammaudut ja menetät omaisuutesi?


      • ymmärrystä oman navan ulkop...
        Järkyttynyt kirjoitti:

        Sinulta puuttuu näemmä empatian kyky. Et pysty samastumaan muiden ihmisten kärsimyksiin? Jäin miettiään, miksi? Pelkäätkö vain asian ajattelemista niin paljon, että torjut sen mielestsi vai oletko vain tunne kylmä sosiopaatti?

        Entä, jos sinulle käy elämässä huonosti, esimerkiksi vammaudut ja menetät omaisuutesi?

        http://www.hs.fi/maailmanihmisia/artikkeli/Miehet todistetusti naisia vahingoniloisempia/1135218409144
        Ero ilmeni, kun kivun kärsijä oli joku, josta koehenkilöt eivät pitäneet. Silloin naisilla oli vastaava empatiareaktio, vaikkakin pienempi, mutta miehiltä empatia puuttui kokonaan. Sen sijaan heidän aivojensa mielihyväalueet heräsivät.


      • sitten selvisi

    • jorojukka-kukka

      Ja Halonenhan tuohon vaalilappuuni tulikin eli 9.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3687
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1965
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1458
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      481
      1233
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe