Hyvät palstalla eläväiset, oleskelevaiset, sillointällöin ilmentyvät,ja ei koskaan käyvät!
Epäselvyyksien välttämiseksi ja tutkimuksen edistämiseksi pyytäisin huomiota näin uusiosynnynnäisen ominaisuudessa.
Kysymykseni kuuluukin:
Mikäli aloitus ei ole tunnin sisällä saanut ainuttakaan kommenttia ja lukija-tai selailumäärä alittaa sadan määrän, niin onko aloitus silloin syytä poistaa seuraavista syistä:
A. Ei hetkauta ketään pätkääkään.
B. Vie turhaa sivutilaa.
C. Tekstissä ei ollut mitään kiinnostavaa.
D. Nikkihahmo tunnistamaton kirjoittajana.
E. Liikaa ajateltavaa.
Ystävälliset vastauksenne tullaan käsittelemään salassapitolain pykälistön normien mukaan.
Tieteellinen tutkimuksemme hyödyntää suurta lukevaa ja kirjoittavaa joukkoa.
Lisäksi ei toivotut , tai epäkiinnostavat aloitukset saattavat vähentyä huomattavasti.
Kirjoittajat ehkä miettivät kannattaako koko näpyttely ja kilauttavat kaverilleen sen sijaan.
Ulkoiluun voi jäädä enempi aikaa.
Rakkauselämäkin sattaa puhjeta loistoonsa.
Odottaa vastauksia kiihkeästi.
Uusiosynnynnäinen Carmerita* lentosuukkoja lähettäen'
TieteellinenTutkimusKYSELY?
14
915
Vastaukset
- tähtitoimittaja
voihan se johtua noista syistä, kaikista tai vain jostakin. Toisaalta se voi johtua ihan siitä yksinkertaisesta asiasta että kaikki eivät ole koneella odottamassa juuri sitä avausta päästäkseen kommentoimaan. Joku voi olla lääkärissä, töissä, nukkumassa, hakemassa lapsia tarhasta, kaupassa, kapakassa, katsomassa Salkkareita tai jotain, sukulaisissa ja mitä nyt livessä sattuu olemaan. Toisin kuin luullaan, ihmisillä on ihan oikea elämä, sekä marakateilla että vakkareilla.
Miksi vastauksia pitäisi tippua tunnin kuluessa tai lukijoita olla vähintään sata? Mikä *itun KIIRE täällä virtuaalissa on niitä kommentteja saada, sitä ihmettelen. Joskus 50 on ketjuja jotka pysyvät kommenteissa nollilla tuntikausia, lähes vuorokauden joskus, ja lähtevät sen jälkeen käyntiin.
Ei-toivottu avaus? Voisi olla sellainen jossa haastetaan selvästi riitaa, vaikka mielellään tappelusketjuja luetaan, toisaalta.- Carmerita
Aivankin oikein,että kukaan toinen täällä voi mitenkään arvioda milloin joku muu on tilaisuudessa komentoimaan. Eli tunti on tietysti vain tässä aloituksessa provovoilua. Tuo toisien elämien vahtiminen on ikävystyttävää. Tänne jokainen kirjoittaa silloin, kun joko on kirjoitusviressä tai kun aikaa on.
Oma työni laatu mahdollistaa toisina päivinä enemmän kirjoittamista ja toisina ei.
Osalla voi olla mahdollisuus aamulla., osalla illalla tai päivällä. Kukapa meistä toisiensa päivittäisiä rytmejä edes tietäisikkään.
Kaikkiin ketjuihin osallistumisiin ei minulla ainakaan aika riitä. Joskus tietty tulee se turhautumisen tunne, kun omasta mielestään on muka tehnyt hyvänkin aloituksen ja se häviää toiselle sivulle juurikaan sen kummemmin keskustelua herättämättä.
- henkilökohtainen
mielipide: Minun mielestäni ei pidä poistaa muuta, kuin selvät törkeydet ja loukkaukset. Typeryyksiäkin saa vähän olla, eihän taiturimaiset tarinat muuten loista.
- Carmerita
Tuo polariteetti ihan kiintoisa havainto:-)))
Minua ei juuri ole häirinnyt avausten katoaminen, sillä syy niihin löytyy useimmin kirjoittajien keskinäisistä suhteista. Itse vanhana hakkis veteraanina olen nähnyt pahempaakin, kuin mitä täällä viimeaikana on nähty. Toinen ei tykkää tuosta tai tuo sanoi noin toiselle ja jne.. Tätä rataa mennään nyt ja jatkossakin.
Mikäli saisin päättää, en soisi yhdenkään kirjoituksen katoavan.- Carmenita ejk.
..haukkumanimikin":-DDD ...vai pitäisikkö sanoa :PPP
Luultavasti tämä nikki muotoutuu Karmaksi tai Ritaksi---tai supistuu pelkäksi Ceeksi:"hih"
No itse olen hillinnyt poisto-oikeuttani lähes minimiin Joulusadun poiston jälkeen.Kiltisti kirjoitin lupaukseni mukaan uuden.
Kaffee on ollut jokseenkin siistiä verrattuna hakkikseen.Tosin jos taas älämöö ja haistettelut sun muut rähjäykset pääsisivät yleenmäärin tännekin sikiämään ,niin kyllä viihtyvyyskin häviäsi. Controllille kiitos sopivasta kurinpidosta. En kyllä niitä hakkistappeluita kaipaile pätkääkään.
Useimmat turhat huutelut häviävät parhaiten sillä ,että niihin ei reagoida.Jos taas jollain on niin paljon tuskaa ja pahaa oloa ettei mikään saa sitä rauhottumaan, niin minun ehdotukseni on ,että silloin pukkaa oman aloituksen ja siihen sitten voivat osallistua ne, jotka haluavat.
Saas vaan nähdä kuinka jatkossa menee.Kyllä itse mieluummin siirrän vastuun ja harkinnan poistoista edelleenkin ylläpidolle ja sefulle. Oman tekstinsä tietty voi rekattuna halutessaan poistaa jos ei siinä samalla nykäise suurta määrää muidenkin komentteja. Aloitusten osalta kyllä toivoisi ensin laskettavan sataan ja huitaisevan kylmää vettä lasillisen huiviin.Harkiten hyvää tulee.
- sirkkux
Kaksipiippuinen juttu. Etenkin tällaiselle pyrähtelijälle kuin minä; kuulun kai noihin silloin tällöin ilmentyviin...;)
Täällä on ainakin pari sellaista 'puheenvuoroa' ollut, joihin voisin yhtyä täysin. Tähtis, waffen ja carmeeritakin (hääää; tunnistinpa - ja minäkin mietin jotta mitähän kaikkia nimiä vielä tuletkaan saamaan...) sanoivat kaikki kutakuinkin samaa kuin sanoisin minäkin. Sanoisin siis etenkin tällaisena silloin tällöin täällä poikkeilevana, juttuja lukevana, ketjuun tai pariin kerrallaan osallistuvana...
Aikani yksinkertaisesti ei riitä kaikkeen siihen, mihin sen soisin riittävän! Esimerkiksi nyt koko iltani on mennyt laiffin puolella ja näyttääpä vielä siltä, etten huomenna ennätä tänne lainkaan... Menihän minulla juuri nytkin tasan viikko, kun olin ja elin pelkästään laiffin puolella. Siksi siis en edes tiedä kaikista jutuista, mitä täällä esille on tullut. Mielelläni tänne kuitenkin aina - jos mahdollista - ainakin katselemaan ja kuuntelemaan tulen.
Siis tunti... Ymmärsinkin sen provoksi, mutta mielestäni jopa vuorokaudesta puhuminen voisi olla provoilua. Eivät kaikki todellakaan täällä päivystämään pysty. Eivät, vaikka ehkä haluaisivatkin. Epäilen joidenkin kyllä haluavankin... Ja nuo syyt, joita luettelit... Mielestäni yksikään niistä ylipäätäänkään ei ole syy lähteä koko aloitusta poistamaan! Sellaisen ketjun poistamisen vielä jotenkin ymmärrän, minkä Taikis teki eilen illalla; Taikis sanoi ketjussaan aivan selvästi että se tulee ennen pitkää poistumaan. Eli... Hölmöhän itsekin olisin ollut, jos olisin kuvitellut ensimmäisten hartaitten sanojeni sirkkuxina täällä ikuisesti säilyvän!;))
Tulemme taas siis siihen, missä tapauksissa poistot ovat OK... Nyt, kun jokainen rekkautuneena itse viestejään pystyy poistamaan, asia mielestäni todellakin on kaksipiippuinen. Nyt sanoisin mielelläni samaa kuin waffenkin: soisin kaikkien kirjoitusten säilyvän. Ajattelen, että jos ihmisellä on pokkaa kirjoittaa tänne, ei sitä kirjoittamistaan kymmenen minuutin kuluttua katua saa! Nyt EN siis tarkoita tuollaisia ketjuja kuin tuo Taikiksen eilinen ketju oli. Tarkoitan mielipiteitten lausumista ylipäätään. Etenkin ajattelen aloitusten tekemistä... Miettimällä itse kukin tahollaan mielipiteensä sanomista - aloituksista puhumattakaan - poistot voisivatkin vähentyä. Vai...?
Eli... Ajan siis takaa poistojen vähenemistä...? Kyllä. Kyllä ajan. Saihan noita juttujaan poistettua aikaisemminkin, mutta vain pyytämällä, ja joskus niiden poistoon meni aikaa jopa toista vuorokautta. Toisaalta... Hyvä esimerkki olisi nyt tuossa alapuolella. Juu; tarkoitan juuri tuota sanaleikkiä. Sieltä voisin hyvinkin mennä poistamaan muutaman oman sanani, jotta uusille sanoille saisimme tilaa, mutta asia ei aivan niin yksinkertainen olekaan... Katselin ketjua juuri äsken, enkä ainakaan vielä osannut päättää mistään mitään.
Jotta... Mikä se oikea vaihtoehto sitten olisi? Kas, siinäpä pulma. Pulma taatusti ainakin tällaisille, jotka täällä silloin tällöin mielellään käyvät, mutta päivystämään eivät pysty. Lienenköhän minä sitten itsekäs...?;)- Carmerita
Uskoisin tilanteen rauhoittuvan ,kun ensin saadaan kokemusta käytännössä.
Tuota rekatuille suotua itsepoistamisen uudistustahan ei missään selitetty,että mikä sen tarkoituksena on olla.
Nyt taas tuo poistojen käyttö vaikuttaa vielä osittain leikiltä, mutta osittain myös mahdollisuutena hallita keskuskustelun laatua.
Mietinkin,että mikäli on aikeissa vaikkapa keskustelussa poistaa hetkenpäästä oma kommentinsa,niin siitähän vois ilmoittaa samalla.
Silloin muut keskusteluun osallistuvat voisivat myös valita ,että haluavatko vastata ,kun tiedossa on myös oman komentin poistuminen.
Tietysti kommentoimista voi harkita jo etukäteenkin.Jos osallistuu keskusteluun, niin silloin valmistautuu siihen, että keskustelu jatkuu.
Varsinaiset ketjun häiritsijät taas voisi jättää omaan arvoonsa.Jos syntyy sanasotaa , niin ainahan vois siirtyä vaikka omaan keskinäiseen avaukseen tai lähteä huuhaalle välien selvittelyyn.
Valitettavan usein huutelija* on kuitenkin nikkiään jatkuvasti vaihtava ja piilossa" pysyttelevä kirjoittaja,jonka motivaationa on saadakin vain pahaamieltä aikaan.Kysymyksessä voi olla palstoilla aikaisemmin rekatulla nikillään kirjoittanut ja jostain syystä möksähtänyt ,joka purkaa kiukkuaan, tai pahaa oloaan ja nauttii siitä jos saa riidan aikaseksi.Hänhän voi taas tulla uudelleen millä tahansa nikillä ja jatkaa peliään ,jos saa huomiota osakseen. - on tavallisesti
Carmerita kirjoitti:
Uskoisin tilanteen rauhoittuvan ,kun ensin saadaan kokemusta käytännössä.
Tuota rekatuille suotua itsepoistamisen uudistustahan ei missään selitetty,että mikä sen tarkoituksena on olla.
Nyt taas tuo poistojen käyttö vaikuttaa vielä osittain leikiltä, mutta osittain myös mahdollisuutena hallita keskuskustelun laatua.
Mietinkin,että mikäli on aikeissa vaikkapa keskustelussa poistaa hetkenpäästä oma kommentinsa,niin siitähän vois ilmoittaa samalla.
Silloin muut keskusteluun osallistuvat voisivat myös valita ,että haluavatko vastata ,kun tiedossa on myös oman komentin poistuminen.
Tietysti kommentoimista voi harkita jo etukäteenkin.Jos osallistuu keskusteluun, niin silloin valmistautuu siihen, että keskustelu jatkuu.
Varsinaiset ketjun häiritsijät taas voisi jättää omaan arvoonsa.Jos syntyy sanasotaa , niin ainahan vois siirtyä vaikka omaan keskinäiseen avaukseen tai lähteä huuhaalle välien selvittelyyn.
Valitettavan usein huutelija* on kuitenkin nikkiään jatkuvasti vaihtava ja piilossa" pysyttelevä kirjoittaja,jonka motivaationa on saadakin vain pahaamieltä aikaan.Kysymyksessä voi olla palstoilla aikaisemmin rekatulla nikillään kirjoittanut ja jostain syystä möksähtänyt ,joka purkaa kiukkuaan, tai pahaa oloaan ja nauttii siitä jos saa riidan aikaseksi.Hänhän voi taas tulla uudelleen millä tahansa nikillä ja jatkaa peliään ,jos saa huomiota osakseen.meininki joka vallitsee kymmenvuotiaiden koulutyttöjen kesken. On bestikset ja sitten ne joiden kanssa ei keskustella, ja varovaisuusssyistä sitten haukutaan julkisesti jokainen joka ei näytä bestikseltä.
Provosoidutaan turhaan sellaisesta mikä olisi syytä unohtaa hiljaiseksi. Asialle asiaa, leikille leikkiä ja provoille hiljaisuutta. Mitään ei tarvitse poistella, sefu tutkii lainmukaisuudet ja (yli)reagoi tilanteen mukaisesti. Itse en näe oikein muuta syytä puuttua kuin rasismi ja mainonta. - Carmerita
on tavallisesti kirjoitti:
meininki joka vallitsee kymmenvuotiaiden koulutyttöjen kesken. On bestikset ja sitten ne joiden kanssa ei keskustella, ja varovaisuusssyistä sitten haukutaan julkisesti jokainen joka ei näytä bestikseltä.
Provosoidutaan turhaan sellaisesta mikä olisi syytä unohtaa hiljaiseksi. Asialle asiaa, leikille leikkiä ja provoille hiljaisuutta. Mitään ei tarvitse poistella, sefu tutkii lainmukaisuudet ja (yli)reagoi tilanteen mukaisesti. Itse en näe oikein muuta syytä puuttua kuin rasismi ja mainonta.Bestikset on jo mielestäni aikasen rankka määritelmä. En niitä ainakaan itse lähtisi nimeämään ja lajittelemaan.Mutta ihmiset ovat ihmisiä keskustelupalstoillakin ja joillekin aktiivisemmin kirjoittaville on helpompi kommentoida ,kun voi jo vähsen tietää" millä tavoin toinen reagoi.
Tietysti kun ollaan tälläisessa anonyymisessä maailmassa ,jossa henkilökohtaisesti ei toisiaan tunneta---noin luultavammin, niin väärin ymmärtämistäkin tapahtuu. Jotkut tietysti voivat tunteakin.Mutta oletusarvoisesti suurin osa kait ei. Täällä tuttavuus" perustuu sanojen kautta luotuihin mielikuviin ja se mitä itsekukanenkin päässään, tai sydämessään kokee jää paljolti vain niihin omiin päätelmiin.
Kyllä oma kokemukseni palstakirjoitteluun on ollut kantapään kautta oppimista.
Alkuaikoina joskus tuolla hakkiksella sain jos mitä komenttia.Nyt jo nekin kokemukset enempi naurattavat, mutta monesti kirjoitin silloin kyyneleet silmissä.
Tullakseen ns.tunnetuksi kirjoittajaksi on vain sitkeästi kirjoitettava. Se taas ,että onko tunnettavuus
samaa ,kuin bestis ,tai suosittu, on ihankin eri juttu. Oletettavasti lukijoiden määrä on huomattavasti suurempi,kuin komentoijien määrä.
Voi olla,että osa palstaa lukevista, ei ole koskaan kommentoinut sanakaan.
Joku voi hyvinkin mielessään miettiä, että taasko se tuo poloinen" tuolla yrittää jotain sepustaa. - sirkkux
Carmerita kirjoitti:
Uskoisin tilanteen rauhoittuvan ,kun ensin saadaan kokemusta käytännössä.
Tuota rekatuille suotua itsepoistamisen uudistustahan ei missään selitetty,että mikä sen tarkoituksena on olla.
Nyt taas tuo poistojen käyttö vaikuttaa vielä osittain leikiltä, mutta osittain myös mahdollisuutena hallita keskuskustelun laatua.
Mietinkin,että mikäli on aikeissa vaikkapa keskustelussa poistaa hetkenpäästä oma kommentinsa,niin siitähän vois ilmoittaa samalla.
Silloin muut keskusteluun osallistuvat voisivat myös valita ,että haluavatko vastata ,kun tiedossa on myös oman komentin poistuminen.
Tietysti kommentoimista voi harkita jo etukäteenkin.Jos osallistuu keskusteluun, niin silloin valmistautuu siihen, että keskustelu jatkuu.
Varsinaiset ketjun häiritsijät taas voisi jättää omaan arvoonsa.Jos syntyy sanasotaa , niin ainahan vois siirtyä vaikka omaan keskinäiseen avaukseen tai lähteä huuhaalle välien selvittelyyn.
Valitettavan usein huutelija* on kuitenkin nikkiään jatkuvasti vaihtava ja piilossa" pysyttelevä kirjoittaja,jonka motivaationa on saadakin vain pahaamieltä aikaan.Kysymyksessä voi olla palstoilla aikaisemmin rekatulla nikillään kirjoittanut ja jostain syystä möksähtänyt ,joka purkaa kiukkuaan, tai pahaa oloaan ja nauttii siitä jos saa riidan aikaseksi.Hänhän voi taas tulla uudelleen millä tahansa nikillä ja jatkaa peliään ,jos saa huomiota osakseen.Terkkuja laiffista - taas kerran.
Pyörimme näköjään aika lailla samoilla aaltopituuksilla kanssasi... Luin kaikki nämä kommentit, ja ajattelinpa heittää omani tähän kohtaan ketjua. Oikeastaan minulla ei mitään uutta sanottavaa olekaan, mutta... Olit kuitenkin ymmärtänyt sanomiseni suhteellisen pitkälle oikein; vain tuo bestis-ajattelu hieman askarruttaa. Siis... Minun mielestäni täällä ei tarvitse olla bestiksiä jutellakseen kivoja itse kukin keskenään, mutta toisen 'tunteminen' entuudestaan edes jollakin tavalla tietenkin auttaa kommenttien heitossa. Itse kylläkin - jos siis aikaa vain on - otan kantaa mihin tahansa aiheeseen, oli aloittaja siis tuttu tai ei. Jos itse aihe kiinnostaa, en välitä siitä, kuka sen aloituksen on tehnyt; aihe on siis se, joka merkitsee. Pitkiä pohtimisia vaativat ketjut vain aivan liian usein on pakko siirtää syrjään... Ikävää. Pohtijatyyppihän olen nääs itsekin. Ajanpuutteestani on nytkin johtunut esimerkiksi tuo, että noinkin kiinnostavaan avaukseen kuin jokisella tuolla alempana näyttää olevan, en ole mitään - ainakaan vielä - kirjoittanut. Idea on mielestäni siis hauska. Mistäköhän sitä aikaa repisi...?
Palaan tähän vielä. Kunhan saisin katseltua noita muitakin juttuja, mitä tänne tämän päivän aikana on tullut...
Poistoista tällä hetkellä vain hiukan... Kuten eilen jo sanoin, sellaiset poistot ymmärrän, millaisen Taikis teki eilen; hän sanoi heti suoraan ketjunsa poistavansa. Mielestäni se siis oli hänen puoleltaan rehdisti tehty.
Vaikka minunkaan sanani täällä eivät todellakaan kuolemattomia ole, ajattelen kuitenkin että silloin harvoin kun aloituksiin perehdyn ja niihin kirjoittelen, ei todellakaan tunnu mukavalta, jos koko ketju puolessa tunnissa häviääkin. Likaämpäriketjun voi kuka tahansa mielestäni laittaa pystyyn - ja ilmoittavansa sen poistuvan ennen pitkää - mutta enemmänkin pohtimista vaativiin ketjuihin tuntuu turhauttavalta kommentoida, jos ne kohta täältä pois ovat. Kuten Taikis teki, kertokoon (minun mielestäni) vaikkapa jokainen muukin, jos ketjunsa ennen pitkää hävittää aikoo. Ikävät vastaukset tai keljuilut eivät mielestäni ole selitettäviä syitä ketjuja poistaa; annanhan itsekin itseäni haukkua niin paljon kuin jollakin sielu sietää. Meistä jokaisella on omat mielipiteemme. Kirjoitteluista täällä, nikeistä täällä, aloituksista täällä, mielipiteistä täällä...
Lisääkin juttua - tietenkin - mieleeni tulee, mutta olen muutenkin jo liiankin tunnettu pitkistä kommenteistani. Vaikkakin... Mielestäni kylläkin sättäily on asia erikseen...;)
- omat avaukset
ovat sellaisia jotka tuskin koskaan saavat paria kolmea vastausta enempää vaikka ovat täällä kuukausia.
En silti ole koskaan yhtään poistanut.
Kirjoittelua tänne kyllä hillitsee vahvasti kun joka kerta käydessä jutut ovat jotakin vallan muuta kuin viimeksi. Aina pitää lukea koko paletti uudestaan päästäkseen kiinni johonkin ja alkaa vaikuttaa herkästi puuhalta jolle ei saa vastinetta.- Carmerita
...monet hyvätkin avaukset voivat jäädä vähälle komenttien määrälle.
Mikä se syy sitten on, niin vaikeaa tietää.
Minkä itse arvelisit omiin avauksiisi nähden olevan syynä? - Olen parempi
Carmerita kirjoitti:
...monet hyvätkin avaukset voivat jäädä vähälle komenttien määrälle.
Mikä se syy sitten on, niin vaikeaa tietää.
Minkä itse arvelisit omiin avauksiisi nähden olevan syynä?osallistumaan keskusteluun kuin vetämään sellaista. Eivätkä kaikkia samat asiat elämässäkään kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233520- 122346
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241428
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141246