Hei pitkästä aikaa!Hetken ehdin ajatuksia vaihtaa, mutta sitten on taas lennettävä:)
Vaalit on nyt sitten käyty ja tulos selvinnyt. Kokonaiskuvana jäi se, että tietynlainen muutos on tarpeen, joka onkin hyvä asia. Se muutos ei vain ole sama mielestäni, mitä Niinistö edustaa.
Heidi Hautala otti tärkeimmät ydinkohdat esille. Asiat, jotka ovat meitä kaikkia lähellä kuuluimmepa sitten ihan mihin puolueeseen tai ajatusmaailmaan hyvänsä. Turvallisuus, ympäristö, ihmisen hyvinvointi.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että kovien arvojen Sauli ei voittanut, vaikka tiedänkin, ettei presidentillä varsinaista poliittista päätäntävaltaa olekaan siinä määrin kuin hallituksella ja eduskunnalla.
Presidentti on kuitenkin tämä kliseemäisesti hoettu arvojohtaja. Sanoisin pikemminkin, että suunnannäyttäjä osaltaan. Presidentin tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että kansallinen turvallisuus toimii ja suomalaiset ovat samanarvoisessa asemassa lakiin nähden.Sisäpoliittisestikin hän voi antaa painoarvoa asioille.
Monet murehtivat, että työttömyys vain lisääntyy, kun ei tullut siinä mielessä muutosta. Niinistön ajatusmaailman muutokset ovat luokkaa "WallMartin", joten se ei sovi suomalaiseen ympäristöön. Työväenaate on henkitoreissa, eikä nuorisolla ole selkeää kuvaa sen historiallisista saavutuksista, joista nytkin ovat kuitenkin saaneet nauttia. Vasemmistolaisuus hiipuu pikkuhiljaa materialistisen maailmankuvan edessä, mutta näin on käytävä, jotta ajattelemattomammatkin heräisivät.Valitettavasti. Työllisyyttä ei edistetä sillä, että voimme töissä pahoin emmekä saa sillä toimeentuloa itsellemme.Työpaikkojen vienti ulkomaille on jatkunut siltikin,vaikka firmoilla menee hyvin ja voittoa tulee. Eikö mikään riitä?Tottahan Saulin hengenheimolaiset haluavat nujertaa sen ainoan vartion, joka vielä jollain tavoin ajaa työläisenkin etuja. Kun se on saatu pois kuvioista tiedätte mistä puhun. Useimmat eivät herää ennen konkreettista todellisuutta.
Toinen asia on se, miten äkkiä se herääminen tapahtuisi. Ympäristöntila on jatkuvan kulutuksenkasvun ja hyötykäytön jäljiltä niin raiskatussa tilassa, että sen toipumiseen tarvitaan ihmisiltä todellinen henkinen vallankumous arvomaailmaltaan. Pitäsi oppia se, että kuluttaminen ei ole nirvana, eikä tavara sen ydin.
Heidi Hautalan arvomaailma on pitkälti omaani vastaava. Nyt ei ole aika osoittaa sormella kuka on syyllinen. Nyt on aika toimia niin,että me voimme yleensä elää tällä pallolla ja että sen monimuotoinen maailma ei tuhoutuisi. Tässä on turha haukkua viherpiipertäjäksi. Heillä on paljon terveitä ajatuksia, joskin myös ylilyöntejä myös tapahtuu:). Tarkoitus heillä vaikuttaa kuitenkin olevan vilpittömästi kaikkien parasta haluava. Heillä ei ole mitään taloudellista hyötyajattelunäkökohtaa sillä tavoin kuin esim. poliittisesti oikealle suuntautuneilla.Heillehän se on kiveen kaiverrettu opinkohta.
Maailma ei yksinkertaisesti kestä nykyistä markkinatalouden systeemiä. On aika pohtia vaihtoehtoja nykymenolle. Meidän on aika kaikkien tinkiä tietystä elintasosta. Perustarpeet tietysti on huomioitava, mutta paljon on sellaista, jossa voisimme ryhdistäytyä.
Halosta äänestin siksi, että hän kiirehtii ainakin hitaammalla vaihteella Natoon. Valitettavasti näyttää siltä, että tuo sana Nato on jonkinlainen mantra jota hoetaan. Taivas varmasti odottaa sinne haluavia, mutta ei sillä tapaa kuin ovat ajatelleet. Ehkä ne sinkkiarkut viittaavat siihen mitä ajattelen.Tällä hetkellä saamme elää ilman ns. terrori-iskuja hyvän ulkopolitiikan hoidon ansiosta. Toivottavasti niin jatkuu edelleenkin.
Sosiaalidemokraatit ovat menneet niin oikealle ajatusmaailmaltaan, että hirvittää. Käytän heistä mielelläni sanaa retiisi. Jokainen tietää, mitä se tarkoittaa:)
Vasemmistoaate oikealla tavalla toteutettuna on mielestäni oikea tie, mutta sellaista vasemmistolaisuutta, jota itse kannatan ei näytä olevan missään. Jotain hyvää löytyy sieltä täältä ja sitten taas mennään mäteikköön. Ehkä ihmiset ovat niin ahneita ja napaansa tuijottavia, etteivät yksinkertaisesti kykene jakamaan mitään keskenään.
Vielä lopuksi muisteluni mukaan eräs intiaaniviisaus, jota olen joskus ennenkin käyttänyt ja joka ei sanomaltaan ikinä kuole:
Vasta kun viimeinen puu on kaadettu, viimeinen kala pyydystetty, viimeinen saalis metsästetty ihminen tajuaa, että rahaa ei voi syödä.
Huolenaiheeni ei ole todellakaan turha. Opetelkaa ihmiset elämään luontoa ja muita ihmisiä kunnioittaen, niin selviämme.
Kahtia jakautunut kansa?
10
551
Vastaukset
- Mietiskelijä
"Vasemmistoaate oikealla tavalla toteutettuna on mielestäni oikea tie, mutta sellaista vasemmistolaisuutta, jota itse kannatan ei näytä olevan missään"
Juuri näin! Vasemmistoaate on hieno teoria, mutta toimiva vain teoriassa.
Miksi? Siksi että ihmisluonto on mitä on. Vasemmistoaate edellytttää että kaikki ovat tasapäisiä ja valmiita luopumaan omastaan toisten hyväksi. Kokemukseni perusteella mitä punaisempi, sitä hanakammin hän pitää omastaan kiinni ja katsoo olevansa joka asiassa saamapuolella. Poikkeuksiakin toki on. Ne ihmiset jotka ovat luonteeltaan sopivia oikean kommunistisen ideologian mukaan elämään, ovat todella harvassa.
Ihmisluonteen yksi peruskivi on asioiden omistaminen. Siitä piirteestä ei pääse eroon. Ja toiset ovat älykkäämpiä kuin toiset => älykkäämmät saavat enemmän omaisuutta ja pääsevät työssään helpommalla jne. Ihminen tavoittelee väistämättä enimmäkseen omaa etuaan. Ja silloin kateus nostaa päätään. Ja oli järjestelmä mikä tahansa, niin nämä peruslait toteutuvat. Tästä syystä kommunismi ei voi toimia. Kateus synnyttää vasemmistolaisen järjestelmän ja kaataa sen myös.Olen varma, että aikoinaan, kun vasemmistolaisuus nousi ja teki huomattavia parannuksia tavallisen työläispulliaisen elämisen laatuun, niin siinä eivät olleet kyseessä kateus ja rohmuaminen vaan yksinkertaisesti oikeus ja kohtuus vastineena kovalle raadannalle. En jaksa uskoa, että kaikkien ihmisten polttoaineena kävisi kateus. Itse en ainakaan osaa kadehtia mitään tavaraa. En ymmärrä mitä kadehtimista sellaisessa on. Ehkä voisin kadehtia jonkun henkisiä taitoja, lahjoja, mutta niitäkin ihailevassa mielessä.
Tulevaisuus näyttää lohduttomalta katsantokannaltasi. Optimistisena luonteena toivon kuitenkin, että ihmiset heräisivät ajattelemaan. Monenlaisia asioita on maailmassa tapahtunut jo lyhyen ajan sisällä. Eihän kukaan voi olla niin typerä, että istuu vain ja katselee jotain saippuasarjaa välittämättä tuon taivaallista siitä, että asiat ovat kääntyneet huonolle tolalle vauhdilla!
Joskus maailmassa ihmiset saivat joukkovoimalla jotain aikaan, miksei se voisi tapahtua tänäkin päivänä? Ollaanko me niin paljon muututtu niistä ajoista? Eihän niistä tapahtumista niin kauhean pitkä aika ole kulunut!- Mietiskelijä
Ajatar1 kirjoitti:
Olen varma, että aikoinaan, kun vasemmistolaisuus nousi ja teki huomattavia parannuksia tavallisen työläispulliaisen elämisen laatuun, niin siinä eivät olleet kyseessä kateus ja rohmuaminen vaan yksinkertaisesti oikeus ja kohtuus vastineena kovalle raadannalle. En jaksa uskoa, että kaikkien ihmisten polttoaineena kävisi kateus. Itse en ainakaan osaa kadehtia mitään tavaraa. En ymmärrä mitä kadehtimista sellaisessa on. Ehkä voisin kadehtia jonkun henkisiä taitoja, lahjoja, mutta niitäkin ihailevassa mielessä.
Tulevaisuus näyttää lohduttomalta katsantokannaltasi. Optimistisena luonteena toivon kuitenkin, että ihmiset heräisivät ajattelemaan. Monenlaisia asioita on maailmassa tapahtunut jo lyhyen ajan sisällä. Eihän kukaan voi olla niin typerä, että istuu vain ja katselee jotain saippuasarjaa välittämättä tuon taivaallista siitä, että asiat ovat kääntyneet huonolle tolalle vauhdilla!
Joskus maailmassa ihmiset saivat joukkovoimalla jotain aikaan, miksei se voisi tapahtua tänäkin päivänä? Ollaanko me niin paljon muututtu niistä ajoista? Eihän niistä tapahtumista niin kauhean pitkä aika ole kulunut!Olet oikeassa. Vasemmistolaisuus on suuresti parantanut työläisten oloja. Teollisuuden alkuaikoina sille oli ehdottomasti tarvetta.
Ilman muuta ammattiliittoja tarvitaan tänä päivänäkin puolustamaan työntekijän etuja. Mutta se on mielestäni väärin että ammattiliitot toimivat sellaisilla politiikan alueilla jotka eivät kuulu ammattiliitoille. Ei ole oikein että ammattiliitot tukevat jotakin ehdokasta tms.
Pointtini on oikeastaan se, että vasemmistoilaisuuden kompastuskivi on yksityisomistuksen poistaminen. Ei normaali ihminen pidä autosta tai asunnosta yhtä hyvää huolta silloin jos sen omistaa joku muu. Tai jos viljelijä tietää että pellosta saadun sadon määrällä ei ole merkitystä viljelijän omaan hyvinvointiin, niin miksi ponnistella sadon eteen? Vertaa esim. omia CD-levyjäsi ja kirjaston CD-levyjä keskenään. Siinä on hyvä esimerkki miten omistaminen vaikuttaa. Kirjaston levyt ovat aivan paskana koska yhmiset ajattelevat että eipä ole mun levy...Valitettavasti asia on näin.
Ja kuten tiedämme, sosialismihan tähtää siihen että tuotantovälineet ja maat sun muut kuuluvat valtiolle. Silloin ei kenelläkään ole mitään syytä ponnistella asioiden kohentamiseksi tai esim. laadun parantamiseksi, koska hyötyä ei saa itselleen.
Olen työskennellyt pitkään teollisuudessa ja voin kokemuksesta sanoa, että kovimmat kommunistit ovat nimenomaan niitä jotka pitävät omastaan kiinni kynsin hampain. He ovat aina mielestään jääneet tavalla tai toisella vähemmälle kuin työkaveri. Kytätään taukojen pituutta, työvauhtia, urakkaa jne. Voimat yhdistetään siinä vaiheessa kun kapinoidaan työnantajaa vastaan.
Minulla ei ole mitään työntekijöiden aseman parantamista vastaan, päinvastoin. Mutta en hyväksy omaisuuden sosialisointia. Ja väitän että suuri osa sossuista ei edes tajua sitä että he ajavat eteenpäin ideologiaa jossa he menettävät omakotitalonsa, kesämökkinsä, metsäpalstansa, uuden autonsa jne. yhteisomistukseen valtiolle. Ihmiset ovat sosialisteja ja kommunisteja niin kauan kun ei itse tarvitse luopua mistään. Mietiskelijä kirjoitti:
Olet oikeassa. Vasemmistolaisuus on suuresti parantanut työläisten oloja. Teollisuuden alkuaikoina sille oli ehdottomasti tarvetta.
Ilman muuta ammattiliittoja tarvitaan tänä päivänäkin puolustamaan työntekijän etuja. Mutta se on mielestäni väärin että ammattiliitot toimivat sellaisilla politiikan alueilla jotka eivät kuulu ammattiliitoille. Ei ole oikein että ammattiliitot tukevat jotakin ehdokasta tms.
Pointtini on oikeastaan se, että vasemmistoilaisuuden kompastuskivi on yksityisomistuksen poistaminen. Ei normaali ihminen pidä autosta tai asunnosta yhtä hyvää huolta silloin jos sen omistaa joku muu. Tai jos viljelijä tietää että pellosta saadun sadon määrällä ei ole merkitystä viljelijän omaan hyvinvointiin, niin miksi ponnistella sadon eteen? Vertaa esim. omia CD-levyjäsi ja kirjaston CD-levyjä keskenään. Siinä on hyvä esimerkki miten omistaminen vaikuttaa. Kirjaston levyt ovat aivan paskana koska yhmiset ajattelevat että eipä ole mun levy...Valitettavasti asia on näin.
Ja kuten tiedämme, sosialismihan tähtää siihen että tuotantovälineet ja maat sun muut kuuluvat valtiolle. Silloin ei kenelläkään ole mitään syytä ponnistella asioiden kohentamiseksi tai esim. laadun parantamiseksi, koska hyötyä ei saa itselleen.
Olen työskennellyt pitkään teollisuudessa ja voin kokemuksesta sanoa, että kovimmat kommunistit ovat nimenomaan niitä jotka pitävät omastaan kiinni kynsin hampain. He ovat aina mielestään jääneet tavalla tai toisella vähemmälle kuin työkaveri. Kytätään taukojen pituutta, työvauhtia, urakkaa jne. Voimat yhdistetään siinä vaiheessa kun kapinoidaan työnantajaa vastaan.
Minulla ei ole mitään työntekijöiden aseman parantamista vastaan, päinvastoin. Mutta en hyväksy omaisuuden sosialisointia. Ja väitän että suuri osa sossuista ei edes tajua sitä että he ajavat eteenpäin ideologiaa jossa he menettävät omakotitalonsa, kesämökkinsä, metsäpalstansa, uuden autonsa jne. yhteisomistukseen valtiolle. Ihmiset ovat sosialisteja ja kommunisteja niin kauan kun ei itse tarvitse luopua mistään.Ensiksikin muutama sana vielä tuosta liiton Halosen tukemisesta. Mielestäni se on ihan ok. Voit olla varma, että Niinistön takana ovat olleet suomen suurteollisuus ja muut vauraat tahot rahoittajina. Miksei siis voisi vastapainoksi tukea ehdokasta liitonkin suunnalta, etenkin kun ehdokas on lähtöisin aatteellisesti samalta pohjalta miltä liittokin ponnistaa? Huolimatta siitä, että presidentti jättää erokirjan puolueesta tultuaan valituksi. Jos näin ei tehtäisi, saisi minun mielestäni toinen osapuoli suhteettoman suuren edun. Säilyy jonkinlainen balanssi.
Olen tosin sitä mieltä, että esim. Vihreiden Heidi Hautalaa olisi voinut myös tukea, siksi läheinen aatepohja työväenpuolueen monien tavoitteiden kanssa heillä on.
Itse kritisoin liittoa tietynlaisesta yltäkylläisyyden aiheuttamasta turtuneisuudesta.Aivankuin syömähammas olisi mennyt. Enkä sano kateudesta vaan järjen mukaan sen, että liiton pomot ovat aivan liian isolla palkalla johtajina. Kun työväestö on vaikeuksissa ja joutuu tulemaan vastaan erilaisissa päätöksissä työnantajan kanssa, niin pomotkin voisivat osoittaa jonkinlaista solidaarisuutta olemalla nostelematta ylisuuria palkkoja.
Toisaalta liitto tekeekin jotain. Se on ainut taho, jonka kautta saat lainopillista apua ja se on mielestäni tärkeä asia. Sen kautta on tehty onnistuneita ratkaisuja työläisen hyväksi. Lisäksi tuetut virkistyslomailut ovat paikallaan.Paljon hyviä asioita liitosta saa nykyäänkin vaikka sitä moititaan.
Tietynlainen barrikadeille meno-henki puuttuu. Ei ole Koskelan Akseleita, ei Laurilan Anttoneja jotka pistäisivät tuulemaan. Tietyllä tapaa voidaan sanoa, että olemme kai niin hyväosaisia kuitenkin, tai sitten ollaan saatu leipää ja sirkushuveja siinä määrin, että olemme sokeutuneet joillekin asioille.
Yhteishyvästä huolehtiminen on valitettavasti piittamattomuutta liian usein. Kirjastossa toki syyksi löytyy kova lainausmäärä. Kaikki kuluu hyvälläkin pidolla. Lisäksi kirjasto ottaa kovat maksut vahingoitetusti aineistosta, joten ei sieltä saatua yhteistä omaisuutta välttämättä lyödä tahallaan kovin laimin:) Nähtävästi pitää olla tiedossa rangaistus ettei "rikosta"tapahdu;)
Asennekysymyshän kaikessa on. Ihmisten pitäisi oppia ajattelemaan eri lailla ja se vaatii viitseliäisyyttä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmisillä on jotain henk.koht.omistusta. Mutta esim. julkisen liikenteen käyttöä pitäisi vahvistaa ja rokottaa turhasta rallista. Ne, joilla on pitkät etäisyydet ja vaikeat kulkuyhteydet julkisen liikenteen kannalta ovat eri asia ja heidän kulkemistaan ei saa sakottaa. Asennekysymys tässäkin:) Naurettavaahan se on, kun sanotaan että yhteiskunta omistaa pikkuhousutkin. Tuskin se nyt ihan noin menisi missään=)
Tunnen itsekin kommareita. Heitä on laidasta laitaan kuten muissakin systeemeissä. Ei voi yleistää negatiivisesti.- Täti vihreä
Aika synkkä ja oikeistolainen on ajatuksesi. Olisimmeko kansakuntana olemassa, jos ajatuksesi olisi meistä suomalaisista oikein. Ahneet on aina keskellämme, mutta ei meidän tarvitse heille antaa määräysvaltaa, niinkuin Niinistö ja taustajoukot kuvittelivat.Luotan Alkiolaisiin ja Tannerilaisiin Suomen kansalaisiin. Pidämme touhun järjen ja yhteisen hyvän rajoissa.
- Grustnij
Mietiskelijä kirjoitti:
Olet oikeassa. Vasemmistolaisuus on suuresti parantanut työläisten oloja. Teollisuuden alkuaikoina sille oli ehdottomasti tarvetta.
Ilman muuta ammattiliittoja tarvitaan tänä päivänäkin puolustamaan työntekijän etuja. Mutta se on mielestäni väärin että ammattiliitot toimivat sellaisilla politiikan alueilla jotka eivät kuulu ammattiliitoille. Ei ole oikein että ammattiliitot tukevat jotakin ehdokasta tms.
Pointtini on oikeastaan se, että vasemmistoilaisuuden kompastuskivi on yksityisomistuksen poistaminen. Ei normaali ihminen pidä autosta tai asunnosta yhtä hyvää huolta silloin jos sen omistaa joku muu. Tai jos viljelijä tietää että pellosta saadun sadon määrällä ei ole merkitystä viljelijän omaan hyvinvointiin, niin miksi ponnistella sadon eteen? Vertaa esim. omia CD-levyjäsi ja kirjaston CD-levyjä keskenään. Siinä on hyvä esimerkki miten omistaminen vaikuttaa. Kirjaston levyt ovat aivan paskana koska yhmiset ajattelevat että eipä ole mun levy...Valitettavasti asia on näin.
Ja kuten tiedämme, sosialismihan tähtää siihen että tuotantovälineet ja maat sun muut kuuluvat valtiolle. Silloin ei kenelläkään ole mitään syytä ponnistella asioiden kohentamiseksi tai esim. laadun parantamiseksi, koska hyötyä ei saa itselleen.
Olen työskennellyt pitkään teollisuudessa ja voin kokemuksesta sanoa, että kovimmat kommunistit ovat nimenomaan niitä jotka pitävät omastaan kiinni kynsin hampain. He ovat aina mielestään jääneet tavalla tai toisella vähemmälle kuin työkaveri. Kytätään taukojen pituutta, työvauhtia, urakkaa jne. Voimat yhdistetään siinä vaiheessa kun kapinoidaan työnantajaa vastaan.
Minulla ei ole mitään työntekijöiden aseman parantamista vastaan, päinvastoin. Mutta en hyväksy omaisuuden sosialisointia. Ja väitän että suuri osa sossuista ei edes tajua sitä että he ajavat eteenpäin ideologiaa jossa he menettävät omakotitalonsa, kesämökkinsä, metsäpalstansa, uuden autonsa jne. yhteisomistukseen valtiolle. Ihmiset ovat sosialisteja ja kommunisteja niin kauan kun ei itse tarvitse luopua mistään."Ja väitän että suuri osa sossuista ei edes tajua sitä että he ajavat eteenpäin ideologiaa jossa he menettävät omakotitalonsa, kesämökkinsä, metsäpalstansa, uuden autonsa jne. yhteisomistukseen valtiolle."
Heh. Ottamatta kantaa talousjärjestelmien/ideologioiden ns. paremmuuteen: kannattaisi varmaan tutustua ideologiaan edes sen verran, ettet noin päättömiä höpötyksiä kirjoittelisi.
- rane-01
pitäisi suhtautua. Eikös se ollutkin A. Saarinen, kun epäili, ettei kommunismia tarvita, koska työväestö on jo saavuttanut, ne tavoitteet, joiden puolesta oli "taistellutkin". En väitäkkään, että sanantarkasti noin, mutta senkaltaisia ajatuksia kuitenkin. Luonnonsuojelussa riittää töitä kaikille, se on varmaa. Löytynee suojelijoita kaikista puolueista, vai olenko pahasti "metsässä"... :=)
Aivan varmasti joka puolueesta ja niiden ulkopuoleltakin löytyy ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan ympäristöstään ja koko maapallon tilasta.Et ole siis metikössä;)
Eri asia on sitten se, mitä kukin on valmis tekemään asioiden muuttamiseksi. Siinäpä se onkin se kysymysten kysymys. Ei varmaan ole helppoa irrottautua tietynlaisesta elämäntyylistä, vaikken ny tarkoitakaan siirtymistä "Linkolalaiseen". =)Ovatko ihmiset valmiita uhraamaan yhtään mitään mukavuudestaan? Itse olen ja teen sitä mahdollisuuksieni mukaan edelleen. Sehän on jatkuva prosessi, joka ei lopu tietyn eräpäivän jälkeen.
En muista tuota Saarisen juttua. Toisaalta siinä on perää ainakin siten, että vasta kun jonkun edun menettää niin sen vasta ymmärtää:) Etenkin, kun ei saa mitään järkevää tilalle!- rane-01
Ajatar1 kirjoitti:
Aivan varmasti joka puolueesta ja niiden ulkopuoleltakin löytyy ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan ympäristöstään ja koko maapallon tilasta.Et ole siis metikössä;)
Eri asia on sitten se, mitä kukin on valmis tekemään asioiden muuttamiseksi. Siinäpä se onkin se kysymysten kysymys. Ei varmaan ole helppoa irrottautua tietynlaisesta elämäntyylistä, vaikken ny tarkoitakaan siirtymistä "Linkolalaiseen". =)Ovatko ihmiset valmiita uhraamaan yhtään mitään mukavuudestaan? Itse olen ja teen sitä mahdollisuuksieni mukaan edelleen. Sehän on jatkuva prosessi, joka ei lopu tietyn eräpäivän jälkeen.
En muista tuota Saarisen juttua. Toisaalta siinä on perää ainakin siten, että vasta kun jonkun edun menettää niin sen vasta ymmärtää:) Etenkin, kun ei saa mitään järkevää tilalle!Tuo etujen menetys tuntuu varmasti pahalle. Enkä ehkä ole valmis, yhtä askeettiseen elämän muotoon, kuin muuten ihailemani P.Linkola. Mutta onko se sittenkään, niin askeettista(?) Tietojeni mukaan, hän suo itselleen, kyllä ulkomaanmatkoja, joita itsekkin teen joskus.
rane-01 kirjoitti:
Tuo etujen menetys tuntuu varmasti pahalle. Enkä ehkä ole valmis, yhtä askeettiseen elämän muotoon, kuin muuten ihailemani P.Linkola. Mutta onko se sittenkään, niin askeettista(?) Tietojeni mukaan, hän suo itselleen, kyllä ulkomaanmatkoja, joita itsekkin teen joskus.
Ehkä me ajattelemme, että se on jotain spartalaista meininkiä, mutta kai se lähinnä on turhan krääsän ja tuhlailun jättämistä ja elämän kunnioitusta luonnonmukaisesti.
Linkola on varmasti ihminen, joka elää niinkuin puhuu. Jos käy joskus ulkomailla, se tuskin haittaa. Etenkin Linkolan kaltainen, joka ei tee sitä sen takia, että jostain vois rahdata tosi halvalla shoppailemiaan kamoja=)
Ainahan ihmiselle on ollut vaikeaa luovuttaa jotain, jonka on saanut. Se on syvän pohdinnan ja itsetutkiskelun paikka sille, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286