Halonen on sillanrakentaja

Halosen rooli sillanrakentajana tulee olemaan merkittävä, koska silloin mietitään ratkaisuja ja työtä. Niinistö olisi kylvänyt vain riitaa ja vienyt huomion työnteosta riitellyn aivan turhan päiten.

11

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähän asti

      Halosen kaudella mennyt työpaikat ulkomaille. Miksi nyt sitten parannusta olisi tulossa? Eihän Halosen tarvitse enää tehdä mitään. Toinen kausi turvallisesti hanskassa. Et sillee..

      • Niinistö ois ollut viimeinen henkilö hoitamaan sitä asiaa. Ois muuttunu hommat monin verroin hullummiksi


    • ylttävät

      sillat onkin kyllä aika kurjassa kunnossa,siinä jopa mersukin kolahtelee,tekis vaan siellä siltoja ja pitkään.

    • ylittävät

      sillat onkin kyllä aika kurjassa kunnossa,siinä jopa mersukin kolahtelee,tekis vaan siellä siltoja ja pitkään.

    • siltä,

      riita olisi ohitettu halosen valinnan johdosta.
      taitaa ne halosen sillat olla riippusiltoja,
      tukevasti kiinni vasemmasta päästä, mutta
      lepattaa tuulessa toisestapäästä.

      • Halonen kuuntelee kaikkia. Niinistö ei kuuntele ketään. Kyllä jo työnantajatkin ovat myöntäneet ja korostaneet liittojen merkitystä. Mutta jos ei halua myöntää tai kuunnella niin silloin ei kyllä riipu missään muualla kuin tyhjän päällä!!


      • Takinkääntäjä
        MattiMeikäläinen kirjoitti:

        Halonen kuuntelee kaikkia. Niinistö ei kuuntele ketään. Kyllä jo työnantajatkin ovat myöntäneet ja korostaneet liittojen merkitystä. Mutta jos ei halua myöntää tai kuunnella niin silloin ei kyllä riipu missään muualla kuin tyhjän päällä!!

        "Kyllä jo työnantajatkin ovat myöntäneet ja korostaneet liittojen merkitystä."

        Niin niinistökin, mutta miksi valehtelet ettei olisi?

        ovatko kaikki soosut noin kieroja..


      • v***n
        MattiMeikäläinen kirjoitti:

        Halonen kuuntelee kaikkia. Niinistö ei kuuntele ketään. Kyllä jo työnantajatkin ovat myöntäneet ja korostaneet liittojen merkitystä. Mutta jos ei halua myöntää tai kuunnella niin silloin ei kyllä riipu missään muualla kuin tyhjän päällä!!

        väliä on kuuntelemisella jos ei kuitenkaan tee asioille mitään.
        Tumput suorina seisojia on tässä maassa ihan tarpeeksi ilnan tuollaista vetelystä johtajana..


    • rakennetaan

      kyllä ja onko siis ajatuksesi se että tarjan toinen kausi on siirtymäkausi oikeisiin arvoihin?
      Mielestäni Hra Niinistö olisi tehnyt sen paremmin.
      Tarjalla on ollut aikaa näyttää mihin hän kykenee.
      Muutoksia on näkynyt mielestäni muutamassa asiassa:
      1.Yrityksiä on ajettu alas ja ulos.
      2.Homo- ja Lesboleffat yleistyneet tv ssä.

      Jos nuo ovat tuloksia ja näyttöjä menneeltä kaudelta niin minua tämä ihminen ei ainakaan ole edustanut missään vaiheessa.
      Mielestäni tarja on väärä ihminen pressaksi ja ollut sitä alusta lähtien.
      Työttömyyksien pitkät jonot ja mahdottomaksi ajettu taloudellinen tilanne ei ole edes helposti korjattavissa.
      Mitäs sitä pakoputkella tekee kun ei ole autoakaan?

    • don

      Eihän siltaa rakenneta puhumalla vaan siihen tarvitaan YRITTÄJIÄ
      Hyvää suunnittelutaitoa , betonia ja helvetisti terästä sekä ennenkaikkea HYVIÄ työntekijöitä

    • Venäjälle

      Voiko punalippu yhdistää Suomen kansaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe