Miten Jehova suhtautuu luopioihin?

Jehovan puolella

Mitä luopiot ovat tehneet? Luopiot ovat ryhtyneet kapinoimaan Jehovaa vastaan-- he ovat ryhtyneet kapinoimaan kaikkeuden korkeinta persoonaa vastaan.
Mitä muuta he tekevät?
'Mutta kansan keskuuteen tuli myös vääriä profeettoja, niin kuin teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon' (2.pietarinkirje 2:1)
Luopiot levittävät väärennetyin sanoin petollisia opetuksia ja lisäksi he vääristelevät Raamatun kirjoituksia, sekä yrittävät saada aikaan jakaumia. Näin toimimalla he tuottavat itselleeen pikaisen tuhon!
Luopiot ovat kääntyneet pois JUMALAN suurenmoisesta valosta! Minnekkä he ovat kääntyneet?
He ovat kääntyneet MAAILMAN PIMEYTEEN. Mihin se siten johtaa? Se johtaa HENGELLISEEN kuolemaan ja lopulta sitten tuhoon.

Nooan aikana osa enkeleistä luopui Jehovan palvonnasta ja aineellistuivat maan päälle. heistä tuli tahallisia väärintekijöitä kun he jättivät todella Jumalan palvonnan ja ryhtyivät laittomiin sukupuolisuhteisiin ihmisten tyttärien kanssa. Miten Jehova sitten rankaisi näitä tahallisia väärintekijöitä? Miten Jehova rankaisi näitä luopio enkeleitä? 2.pietarinkirjeen 2:4 sanotaan tästä rankaisusta jotakin---'Varmasti jos Jumala ei pidättynyt rankaisemasta enkeleitä, jotka tekivät syntiä, vaan heittämällä heidät tartarokseen luovutti heidät sakean pimeyden kuiluihin tuomiota varten säilytettäviksi'
Jehova heitti heidät tartarokseen jossa he sitten odottavat tuomiotaaan joka on ikuinen tuho yhdessä Saatana Panettelijan kanssa.
Entä aitten nykyajan luopiot? Mitä voidaan sanoa heistä? 2.pietarinkirjeen 2:17,18 sanoo 'Nämä ovat vedettömiä lähteitä ja rajumyrskyn ajelemia usvia, ja heille on varattu pimeyden synkkyys.  Sillä he lausuvat mahtipontisia ilmauksia, joista ei ole mitään hyötyä, ja he houkuttelevat lihan haluilla ja irstailla tavoilla niitä, jotka ovat juuri pääsemässä erheessä vaeltavia pakoon.'
Luopiot ovat todella menossa kohti pimeyden synkkyyttä he ovat menossa sinne kovaa vauhtia, tämä kuvaa heitä odottavaa langettavaa tuomiota.
Luopiot kyllä lausuvat mahtipontisia sanoja mutta ei näistä sanoista tai teoista ole vahinkoa totuudelle eikä jehovan tarkoitukselle.

Luopioiden tarkoituksena on ollut aina eksyttää vilpittömiä Jehovan palvojia- samalla tavalla toimii Saatana Panettelija. Luopiot voivat lupailla kaikenlaista esimerkiksi heidän mielestään parempaa elämää johon sisältyy kaikkea muuta kuin Jehovan palvontaa tai sitten he lupaavat vapautta. Saatana Panettelija joka on muuten ensimmäinen luopio lähestyi vähän samalla tavalla Eevaa ja väitti että hän saisi tietoa ja vapautta kun hän luopuisi jehovan palvonnasta ja tekisi syntiä häntä vastaan. No saiko Eeva vapautta?-- EI saanut, heistä tuli sen sijaan turmeluksen orjia.

'Hän olisi myös pelastukseni,
sillä kukaan luopio ei tule hänen eteensä'(Job 13:16)

Koska luopiot eivät ole pitäneet kiinni Jeesuksen ja Jehovan tuntemuksesta ja heihin kohdistuvasta rakkaudestaan he ovat menettäneet osallisuutensa Jehovan ja Kristuksen kanssa vaikka he kuinka kerskuisivat olevansa heidän kanssaan läheisissä suhteissa. Luopiot ovat todellisuudessa hengellisessä pimeydessä josta ei ole pääsyä pois!

Luopioille on tapahtunut mitä tosi sananlasku sanoo:"koira on palanut omalle oksenukselleen ja pesty sika rapakkoon rypemään" (2.pietarinkirje 2:22)

28

3155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UskoToivo

      Kylläpä nyt sait uhota sydämesi kyllyydestä. Kun tuon luin, minulle tuli mieleen, sekoitatkohan nyt kaksi asiaa: Jumalan palvonnan ja Vartiotorniseuran palvonnan?

      Kitkerät sanasi kertovat jotain sinusta itsestäsi. Muistellaanpa vähän, mitä Raamattu sanoo sydämestä ja sanoista.

      *** 34 Kyykäärmeiden jälkeläiset, kuinka te voitte puhua hyvää, kun olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen jakaa hyvästä aarteestaan hyvää, jota vastoin paha ihminen jakaa pahasta aarteestaan pahaa. 36 Minä sanon teille, että jokaisesta hyödyttömästä sanasta, jonka ihmiset puhuvat, he tekevät tilin tuomiopäivänä, 37 sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinulle langetetaan tuomio.” (Matteus 12:34-37)

      Nuo olivat Jeesuksen sanat. Sydemesi kyllyydestä taas tuomitsit jotkut "luopioiksi", vaikka meillä ihmisillä ei ole tuomiovaltaa. Ota huomioon, että vaikka Jehova on antanut pojalleen Jeesukselle tuomiovallan, meillä ihmisillä, tavallisilla pulliaisilla sitä ei ole, vaikka jotkut kyllä mielellään sen ottaisivat.

      Oletko huomannut, että 15.02.2006 Vartiotornissa oli lukijoiden kysymys siitä, onko oikein sanoa toiselle "Senkin halveksittava typerys" tai "luopio". Tämä on vakava kysymys. Luehan tämä erittäin ajankohtainen kirjoitus Vartiotornista. Jos sinulla ei vielä ole tätä lehteä, voit toki sen kirjoituksen lukea myös klikkaamalla tätä linkkiä:

      http://www.geocities.com/uskotoivo2004/luopio.htm

      Joten, siivoa suusi, veljeni, ja noudata Raamatun terveitä neuvoja kielenkäytön suhteen. Muuten joudut vaikeuksiin ennemmin tai myöhemmin, luultavasti ennemmin. ;)

    • Niin Pelotellaan

      Jälleen hyvä todiste siitä että ainoa asia jolla ihmiset saadaan pysymään Jt:ssä on pelottelu. Raamatulla opin järkevyyttä ei ole pystytty todistamaan enää pitkään aikaan, mutta pelottelemalla ja Demonisoimalla kaikki muut paitsi Jt saadaan suurin osa jäsenistä pysymään kasassa. Ne itsenäiseen ajatteluun pystyvät jotka jättävät Vt-seuran täytyy erityisesti demonisoida jotta muut eivät seuraisi heidän esimerkkiään.

      >>>he ovat ryhtyneet kapinoimaan kaikkeuden korkeinta persoonaa vastaan.
      Mitä muuta he tekevät?

    • Jehovan puolella

      Luopio ei ole veljeni

      • UskoToivo

        Vaikka vastasitkin tässä itsellesi, ajattelin hiukan kommentoida uhopitoista kirjoitustasi vielä.

        Sanot, että "luopio ei ole veljesi". Onko hän kuitenkin lähimmäisesi? Mitä Vartiotorni kirjoitti lähimmäisistä ja heihin suhtautumisesta? Lainaan pienen palasen:

        *** 2 Kun Jeesus sanoi, että meidän pitäisi rakastaa lähimmäistämme, hän ei puhunut ainoastaan ystävyydestä. Hänen tarkoittamansa rakkaus poikkeaa myös siitä rakkaudesta, joka vallitsee luonnostaan perheenjäsenten kesken tai miehen ja naisen välillä. Hän puhui sellaisesta rakkaudesta, jota Jehova tuntee vihkiytyneitä palvelijoitaan kohtaan ja jota nämä tuntevat häntä kohtaan (Johannes 17:26; 1. Johanneksen kirje 4:11, 19). Eräs juutalainen kirjanoppinut – jonka Jeesus havaitsi puhuvan älykkäästi – oli Jeesuksen kanssa samaa mieltä siitä, että Jumalaa pitäisi rakastaa ”koko sydämestään ja koko ymmärryksestään ja koko voimastaan” (Markus 12:28–34). Hän oli oikeassa. Rakkaudessa, jota kristitty kehittää sekä Jumalaa että lähimmäistä kohtaan, ovat mukana niin tunteet kuin järkikin. Sydän tuntee sen, ja mieli ohjaa sitä. (Vartiotorni 01.01.2001 sivu 13)

        Jos mainitsemasi "luopio" ei ole lähimmäisesi, mihin ryhmään hän kuuluu? Onko hän "vihollisesi"? Mitä Jeesus sanoi vihollisten rakastamisesta?

        *** 43 Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun on rakastettava lähimmäistäsi ja vihattava vihollistasi.’ 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, 45 jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille. 46 Sillä jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mikä palkka teillä on? Eivätkö veronkantajatkin tee samoin? 47 Ja jos tervehditte ainoastaan veljiänne, mitä poikkeuksellista teette? Eivätkö kansakuntien ihmisetkin tee samoin? 48 Teidän on siis oltava täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matteus 5:43-48)

        Joko muuten luit tuon Vartiotornin, mihin laitoin linkin edellisessä vastauksessani? Siinä sinulle on miettimisen aihetta!

      • Lähimmäinen.
        UskoToivo kirjoitti:

        Usko ja Toivo? mikä oikein olet miehiäsi??

      • UskoToivo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Usko ja Toivo? mikä oikein olet miehiäsi??

        >>Usko ja Toivo? mikä oikein olet miehiäsi??

        Olen Jehovan todistaja. Olen lukenut Vartitornista, mitä mieltä jopa Vartiotorniseurakin on (ainkin virallisesti) siitä, että joku yksityinen Jehovan todistaja ottaa oikeudekseen tuomita joku toinen henkilö "luopioksi".

        Jos joskus olet perehtynyt siihen, mitä Jeesus todella opetti esim. ihmissuhteista ja lähimmäisen rakastamisesta, luulisi sinun tietävän, miten ihmisiä tulee kohdella. Jos et tiedä, sinun olisi todellakin muutettava nimimerkkisi "Kauimmaiseksi".

        Raamattu tuomitsee Luopiot! Oletko perustamassa jotain uutta uskontoa, näet selvästi kuinka tämä palsta on täynä Luopiota ja he pilkkaavat JT, nimittelevät, jehovalaisiksi, jehoviksi, jehnuiksi ym. nuo sanat jo loukkaavat Jehovan pyhää nimeä! Mitä Russel sanoi jo aikoinaan Luopioista??
        Esimerkiksi jo vuonna 1909 silloinen Vartiotorni-seuran presidentti, C. T. Russell, kirjoitti niistä, jotka kääntyivät pois Jehovan pöydästä ja alkoivat sitten kohdella huonosti entisiä orjatovereitaan. Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.10.1909 sanottiin: ”Sen sijaan että ne, jotka erottautuvat Seurasta ja sen työstä, voisivat itse hyvin tai rakentaisivat toisissa uskoa ja hengen armolahjoja, he kaikki näyttävät toimivan päinvastoin: he yrittävät vahingoittaa sitä asiaa, jota he aikoinaan palvelivat, ja vaipuvat vähitellen — enemmän tai vähemmän äänekkäästi — unohduksiin vahingoittaen vain itseään ja toisia, jotka ovat joutuneet samanlaisen riitaisan hengen valtaan. – – Jos jotkut ajattelevat voivansa saada yhtä hyvää tai parempaa ruokaa muissa pöydissä tai voivansa valmistaa yhtä hyvää tai parempaa itse, niin kulkekoot omaa tietään. – – Mutta vaikka muut saavat meidän puolestamme mennä mihin tahansa etsimään heitä tyydyttävää ruokaa ja valoa, niin kumma kyllä nuo, jotka ryhtyvät vastustamaan meitä, toimivat aivan toisin. Sen sijaan että he sanoisivat maailman rehdillä tavalla: ’Olen löytänyt parempaa; jääkää hyvästi’, nämä ilmaisevat siinä määrin kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta, ’lihan ja paholaisen tekoja’, ettemme ole koskaan nähneet maailmallisten ihmisten osoittavan sellaista. Näyttää siltä kuin heihin olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti. Jotkut heistä sivaltavat meitä ja väittävät sitten, että me sivalsimme. He ovat valmiita lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alentuvat halpamaisuuksiin.”

      • Lähimmäinen. kirjoitti:

        Eikö varsinkin teidän todistajien edun mukaista olisi, ettette varsinkaan tällä palstalla lainailisi hra Russelia missään muodossa? Moni kun on ymmärtänyt kyseisen herran olleen varsin ristiriitainen sekä raamatun opetuksien, että vt-seuran opetuksien tiimoilta.

        Ja tuohon loppusikermääsi totean kysymyksen, jonka ennenkin olen ilmoille päästänyt, että etkö itse kusetuksen huomatessasi yrittäisi edes kansalaisvelvollisuuttasi hivenen tuntien kertoa petoksesta? Täten yrittäen vilpittömästi auttaa ystäviäsi pääsemään yli mahdollisesti koko elämän kestävästä huijauksesta?

        Jo olisi ihme jos joku ei tuntisi jopa velvollisuudekseen kertoa asiasta. Tokihan se on helppo kääntää saatanalliseksi toiminnaksi kuten seuran materiaali sen kääntää.

      • UskoToivo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee Luopiot! Oletko perustamassa jotain uutta uskontoa, näet selvästi kuinka tämä palsta on täynä Luopiota ja he pilkkaavat JT, nimittelevät, jehovalaisiksi, jehoviksi, jehnuiksi ym. nuo sanat jo loukkaavat Jehovan pyhää nimeä! Mitä Russel sanoi jo aikoinaan Luopioista??
        Esimerkiksi jo vuonna 1909 silloinen Vartiotorni-seuran presidentti, C. T. Russell, kirjoitti niistä, jotka kääntyivät pois Jehovan pöydästä ja alkoivat sitten kohdella huonosti entisiä orjatovereitaan. Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.10.1909 sanottiin: ”Sen sijaan että ne, jotka erottautuvat Seurasta ja sen työstä, voisivat itse hyvin tai rakentaisivat toisissa uskoa ja hengen armolahjoja, he kaikki näyttävät toimivan päinvastoin: he yrittävät vahingoittaa sitä asiaa, jota he aikoinaan palvelivat, ja vaipuvat vähitellen — enemmän tai vähemmän äänekkäästi — unohduksiin vahingoittaen vain itseään ja toisia, jotka ovat joutuneet samanlaisen riitaisan hengen valtaan. – – Jos jotkut ajattelevat voivansa saada yhtä hyvää tai parempaa ruokaa muissa pöydissä tai voivansa valmistaa yhtä hyvää tai parempaa itse, niin kulkekoot omaa tietään. – – Mutta vaikka muut saavat meidän puolestamme mennä mihin tahansa etsimään heitä tyydyttävää ruokaa ja valoa, niin kumma kyllä nuo, jotka ryhtyvät vastustamaan meitä, toimivat aivan toisin. Sen sijaan että he sanoisivat maailman rehdillä tavalla: ’Olen löytänyt parempaa; jääkää hyvästi’, nämä ilmaisevat siinä määrin kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta, ’lihan ja paholaisen tekoja’, ettemme ole koskaan nähneet maailmallisten ihmisten osoittavan sellaista. Näyttää siltä kuin heihin olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti. Jotkut heistä sivaltavat meitä ja väittävät sitten, että me sivalsimme. He ovat valmiita lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alentuvat halpamaisuuksiin.”

        >> nämä ilmaisevat siinä määrin kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta, ’lihan ja paholaisen tekoja’, ettemme ole koskaan nähneet maailmallisten ihmisten osoittavan sellaista. Näyttää siltä kuin heihin olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti. Jotkut heistä sivaltavat meitä ja väittävät sitten, että me sivalsimme. He ovat valmiita lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alentuvat halpamaisuuksiin.”

        Minusta näyttää, että olet jättänyt tänään ottamatta muutaman rauhoittavan pillerin, niin vihaiselta vaikutat. Rauhoitu, hyvä veli, istu alas, laske kymmeneen, ajattele positiivisesti. Muista mitä Raamattu sanoo:

        ***  8 Jätä suuttumus sikseen ja hylkää vihastus,
        älä kiivastu, jottet siten vain tekisi pahaa. (Psalmi 37:8)

        Tuossa "Russel-lainauksessa kerroit juuri niistä asioista, joihin nyt itse syyllistyt:
        - ilmaiset kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta
        - näyttää siltä kuin sinuun olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti
        - olet valmis lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alennut halpamaisuuksiin

        Noissa itse lainaamissasi lähes sata vuotta vanhoissa sanoissa paljastit itsesi, ikävä kyllä.

        Raamattu kertoo, miten Jeesus suhtautui herjauksiin. Hän ei alkanut herjata takaisin, vaikka häntä itseään herjattiin mm. siksi, että hän kertoi totuuksia tuon ajan Jumalan kansan uskonnollisista johtajista. Katsotaan, mitä Pietari sanoi:

        *** 21 Tähän vaellukseenhan teidät kutsuttiin, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan. 22 Hän ei tehnyt syntiä, eikä hänen suustaan tavattu petosta. 23 Kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. (1. Pietarin kirje 2:21-23)

        Seuraatko sinä tarkoin Kristuksen askeleita herjatessasi muita?

        Raamattu kehottaa meitä asialliseen puheeseen ja ilmaisuun. Vai mitä ajattelet näistä seuraavistakin sanoista:

        *** 6 Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata. (Kolossalaisille 4:6)

        Onko puheesi miellyttävää? Sen saavat muut tällä palstalla arvioida, ilmeisesti sinusta itsestäsi siihen ei ole. Mutta ota huomioon tämä:

        *** 35 Hyvä ihminen jakaa hyvästä aarteestaan hyvää, jota vastoin paha ihminen jakaa pahasta aarteestaan pahaa. 36 Minä sanon teille, että jokaisesta hyödyttömästä sanasta, jonka ihmiset puhuvat, he tekevät tilin tuomiopäivänä, 37 sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinulle langetetaan tuomio.” (Matteus 12:35-37)

        Joko taas kerran lähdet palstalta ovet paukkuen ja lupaat olla palaamatta takaisin? Se olisi sinulle tyypillinen keino. Olisi siinä ehkä hyviäkin puolia, mutta toisaalta, onhan se mukava, kun ihmiset näkevät, mihin fanaattinen ihminen voi sortua, kun hän hyökkää uskonveljiensä kimppuun. Olet näin varoittava esimerkki kaikille.

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee Luopiot! Oletko perustamassa jotain uutta uskontoa, näet selvästi kuinka tämä palsta on täynä Luopiota ja he pilkkaavat JT, nimittelevät, jehovalaisiksi, jehoviksi, jehnuiksi ym. nuo sanat jo loukkaavat Jehovan pyhää nimeä! Mitä Russel sanoi jo aikoinaan Luopioista??
        Esimerkiksi jo vuonna 1909 silloinen Vartiotorni-seuran presidentti, C. T. Russell, kirjoitti niistä, jotka kääntyivät pois Jehovan pöydästä ja alkoivat sitten kohdella huonosti entisiä orjatovereitaan. Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.10.1909 sanottiin: ”Sen sijaan että ne, jotka erottautuvat Seurasta ja sen työstä, voisivat itse hyvin tai rakentaisivat toisissa uskoa ja hengen armolahjoja, he kaikki näyttävät toimivan päinvastoin: he yrittävät vahingoittaa sitä asiaa, jota he aikoinaan palvelivat, ja vaipuvat vähitellen — enemmän tai vähemmän äänekkäästi — unohduksiin vahingoittaen vain itseään ja toisia, jotka ovat joutuneet samanlaisen riitaisan hengen valtaan. – – Jos jotkut ajattelevat voivansa saada yhtä hyvää tai parempaa ruokaa muissa pöydissä tai voivansa valmistaa yhtä hyvää tai parempaa itse, niin kulkekoot omaa tietään. – – Mutta vaikka muut saavat meidän puolestamme mennä mihin tahansa etsimään heitä tyydyttävää ruokaa ja valoa, niin kumma kyllä nuo, jotka ryhtyvät vastustamaan meitä, toimivat aivan toisin. Sen sijaan että he sanoisivat maailman rehdillä tavalla: ’Olen löytänyt parempaa; jääkää hyvästi’, nämä ilmaisevat siinä määrin kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta, ’lihan ja paholaisen tekoja’, ettemme ole koskaan nähneet maailmallisten ihmisten osoittavan sellaista. Näyttää siltä kuin heihin olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti. Jotkut heistä sivaltavat meitä ja väittävät sitten, että me sivalsimme. He ovat valmiita lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alentuvat halpamaisuuksiin.”

        >>Mitä Russel sanoi jo aikoinaan Luopioista??

        Lainaat miestä, joka sanoi, että lopun aika alkoi 1799 ja päättyi 1914.

        Lainaat miestä, joka yksin oli ymmärtäväinen palvelija 1896-1927, siis 11 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Mies oli Jeesuksen valinta.

        Lainaat miestä, joka opetti, että Jeesus oli palannut vuonna 1874.

        Lainaat miestä, joka laskeskeli ja väärensi pyramidimittoja omien ennustustensa tueksi.

        Lainaat miestä, jonka mukaan pieni joukko täyttyi vuonna 1881 oli kooltaan noin miljoona henkilöä ja suuri joukko noin 16 miljoonaa, hekin menossa taivaaseen.

        Hyväksytkö nämäkin Russelin sanomiset?

        Ja mitä mieltä olet tästä Rutherfordin sanomisesta, joka on ristiriidassa lainaamasi Russelin tekstin kanssa:

        “A small minority who love the Lord might hold a different view, but the majority would not feel disposed to elect its officers and servants from such, because there could not be harmonious action. If some did not care to work in Harmony with the Society thus constituted, that would be their privilege; yet that would not mean that there should be any ill feeling, nor that such should be disfellowshipped. If the Lord started a work through a duly constituted organization or society, and that work increase and upon it the Lord's blessing was made manifest, then it would seem that those who wanted to be in harmony with the Lord would wish to coöperate in his arrangement. If others see it in a different way, that is their privilege. There should be full liberty of conscience.” (w20 April 1 p. 101)

        Kuten olen jo maininnut, niin lainaamasi Russelin sanat ovat suora seuraus Vartiotorniseuran ensimmäisestä jäsenkriisistä. Tuolloin muutamat jäsenet syyttivät Russelia siitä, että hän oli kääntänyt kelkkaansa. Lainaamasi Russelin sanat olivat miehen oman kannan puolustuspuhetta.

      • .........
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee Luopiot! Oletko perustamassa jotain uutta uskontoa, näet selvästi kuinka tämä palsta on täynä Luopiota ja he pilkkaavat JT, nimittelevät, jehovalaisiksi, jehoviksi, jehnuiksi ym. nuo sanat jo loukkaavat Jehovan pyhää nimeä! Mitä Russel sanoi jo aikoinaan Luopioista??
        Esimerkiksi jo vuonna 1909 silloinen Vartiotorni-seuran presidentti, C. T. Russell, kirjoitti niistä, jotka kääntyivät pois Jehovan pöydästä ja alkoivat sitten kohdella huonosti entisiä orjatovereitaan. Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.10.1909 sanottiin: ”Sen sijaan että ne, jotka erottautuvat Seurasta ja sen työstä, voisivat itse hyvin tai rakentaisivat toisissa uskoa ja hengen armolahjoja, he kaikki näyttävät toimivan päinvastoin: he yrittävät vahingoittaa sitä asiaa, jota he aikoinaan palvelivat, ja vaipuvat vähitellen — enemmän tai vähemmän äänekkäästi — unohduksiin vahingoittaen vain itseään ja toisia, jotka ovat joutuneet samanlaisen riitaisan hengen valtaan. – – Jos jotkut ajattelevat voivansa saada yhtä hyvää tai parempaa ruokaa muissa pöydissä tai voivansa valmistaa yhtä hyvää tai parempaa itse, niin kulkekoot omaa tietään. – – Mutta vaikka muut saavat meidän puolestamme mennä mihin tahansa etsimään heitä tyydyttävää ruokaa ja valoa, niin kumma kyllä nuo, jotka ryhtyvät vastustamaan meitä, toimivat aivan toisin. Sen sijaan että he sanoisivat maailman rehdillä tavalla: ’Olen löytänyt parempaa; jääkää hyvästi’, nämä ilmaisevat siinä määrin kiukkua, ilkeämielisyyttä, vihaa, riitaisuutta, ’lihan ja paholaisen tekoja’, ettemme ole koskaan nähneet maailmallisten ihmisten osoittavan sellaista. Näyttää siltä kuin heihin olisi istutettu hulluus, saatanallinen raivotauti. Jotkut heistä sivaltavat meitä ja väittävät sitten, että me sivalsimme. He ovat valmiita lausumaan ja kirjoittamaan raukkamaisia valheita ja alentuvat halpamaisuuksiin.”

           "Raamattu tuomitsee Luopiot! Oletko perustamassa jotain uutta uskontoa"

        KUKAAN EI OLE USKONUT ennen JT lahkoa samalla tavoin kuin JT opettavat. Tämä on faktatietoa.Sellaista oppia mikä teillä kokonaisutena on, ei ole ikinä tunnettu eikä opetettu historian aikana. Jt usko on tyypillinen fundamentalistinen UUSUSKONTO. Mua ärsyttää kun joku SATA vuotias lahko lainailee raamattua omien siitä kohtia itselleen. TE JT OLETTE luopioita ja harhaoppisia!! Itse en ainakaan ikinä lähde mukaan jehovalaisuuden kaltaiseen uuskonnolliseen laahkolaisuuteen.

    • Raamattu keppihevosena

      Suurin luopuja on JT särjestö, Lukee kuin piru Raamattua. Otaa sieltä täältä jakeita, eikä ymmärrä kokonaisilmaisua kustakin asiasta.

      Hyvät ihmiset älkää peljätkö,
      Herätkää vartiotorni kaatuu

    • Sööpäri.

      "Luopioille on tapahtunut mitä tosi sananlasku sanoo:"koira on palanut omalle oksenukselleen ja pesty sika rapakkoon rypemään" (2.pietarinkirje 2:22)"

      Miten voi palata johonkin missä ei ole koskaan ollutkaan? Minut kasvatettiin lapsesta saakka Jt-hörhöksi. Ainut rapakko mihin voisin palata on siis jt-oppi.

      Kirjoituksesi ansiosta päätökseni pysyä kaukana äärilahkoista vain voimistui.

    • Muistan kyllä kuin eilisen päivän kun itsekin olin samaa mieltä luopioista ja vähän samaa ajattelin eronneistakin. Kovin jyrkkä oli asennoitumiseni luopioihin, vaikka en ollut sanaakaan heidän kanssaan keskustellut tai riviäkään lukenut kirjallisuuttaan. Sittemmin olen mietiskellyt hyvin tarkkaan, että kun vt-seura varoittelee todella vahvasti luopioista ja eronneista ihmisistä niin mistä tämä pelottelu ja ankara asennoituminen johtuu?

      Kun nyt kuitenkin vt-seuralla on se paljon kuuluttamansa totuus niin mikä ihme luopiossa tai eronneessa entisessä veljessä tai sisaressa on niin kovin pelottavaa? Ei se totuus ole kuulkaas ennenkään palanut tulessakaan, miksi sitten vt-seura pelkää niin, että erottaminen on uhkana sille, joka entisien ystävien kanssa seurustelee?

      Näitä asioita kun oikein todella pohtii niin ainakaan minä en ole voinut välttyä siltä ajatukselta, että joku koiruus tähän on nyt haudattuna. Muistaen myös sen, että jopa tällaisten asioiden pohtiminen on kiellettyä. Ja jopa raamatun itsenäinen tutkiminen ilman vt-seuran materiaalia on tuomittavaa.

      Ei siinä nyt ihan kaikki ole kohdallaan. Ei sitä ennenkään ole turhaa salailtu tahi peloteltu.

      • kerro minulle

        Seura tekee kaltaisekseen. Kerro minulle keitä ystäväsi ovat niin minä kerron sinulle millainen olet?

      • kerro minulle kirjoitti:

        Seura tekee kaltaisekseen. Kerro minulle keitä ystäväsi ovat niin minä kerron sinulle millainen olet?

        Enpä taida kertoa.

        Mutta sen kerron, että vartiotornin ikeestä päästyään ihminen osaa katsoa itseään oikeasta kulmasta ja hyväksyy helpommin itsensä sellaisena kuin on. Ei tarvitse näyttää paremmalta kuin oikeasti on eikä kenenkään tai minkään takia ole syytä elää sitä parjattua kaksoiselämää.

        Kulissien kaatamisen jälkeen on helpottunut ja rauhaisa olo eläessään. Toki pyrkien kaikkeen hyvään ja myötäelämisen harmoniaan, mutta sen tähden, että sitä itse vilpittömästi haluaa, ei sen takia, että jokin järjestö sitä hehkuttaa pakonomaisesti vähintäänkin viisi tuntia viikossa. Kun itsenäisesti pääsee edes lähelle edellä kuvatunkaltaista tilannetta niin voi varmasti olla tyytyväinen elämäänsä. Ja ehkäpä muutkin ovat.

    • vio-letti

      En osaa oikein ottaa tosissani tätä kitkeränkatkeraa vuodatustasi. Mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin asiallisesti sitä kommentoida niin tällaisia ajatuksia tulee mieleeni. Ensiksikin, mikä sinua noin kovasti meissä pelottaa? Voin kertoa että olen tavannut monia ihmisiä jotka ovat jättäneet Jehovan todistajien uskonnon eri syistä, ja melkein kaikki ovat oikein mukavia ihmisiä.

      Toiseksi, tuo mitä kirjoitat ei sano yhtään mitään siitä mitä mieltä Jehova itse on kenestäkin yksityisestä henkilöstä. Kukaan ei ole Jehovaa koskaan tavannut eikä hänen kanssaan ollut suoraan juttusilla. Siksi on kai parasta olla tuomitsematta ketään toista ihmistä hänen mielipiteidensä perusteella.

      Ehkä sinun olisi hyvä lukea vielä kertaalleen tuo mitä olet kirjoittanut ja sen jälkeen kysyä hiljaa itseltäsi, mitä oikeastaan noin kovasti pelkäät?

      Hyviä jatkoja sinulle.

      • Jumalan palvelija

        >>>Toiseksi, tuo mitä kirjoitat ei sano yhtään mitään siitä mitä mieltä Jehova itse on kenestäkin yksityisestä henkilöstä. Kukaan ei ole Jehovaa koskaan tavannut eikä hänen kanssaan ollut suoraan juttusilla.

    • theos

      Jeesus kertoi kuvauksen kadonneesta lampaasta ja paimenesta, joka jätti kaikki muut lampaansa noutaakseen tuon karkulaisen.

      Millainen/kuka on se lammas, joka Jehovan todistajien laumasta on karannut?

      • toditajilla ei hätä

        Todistajat hylkää hänet vastoin rakkauden käskyä . onko oikein ?

    • putkinäkö

      Surullista lukea tuollaista. Teksti lähenee jumalanpilkkaa ja joutaisi poistaa. (tämänhän kirjoittaja tietenkin tulkitsee vainoksi ja kun tulee vainotuksi on oikealla asialla, eikö se niin mennyt)

      • UskoToivo

        >>Teksti lähenee jumalanpilkkaa ja joutaisi poistaa.

        Olen eri mieltä. Tuota ei tulisi poistaa. Sen tulisi toimia varoittavana esimerkkinä siitä, mihin fanaattisuus johtaa. Onneksi se on vain sanallista fanaattisuutta, tosin ei siitä pitkä matka ole väkivaltaiseen toimintaan, jos joku "korkeampi" uskonnollinen taho hiukankaan yllyttäisi. Ensimmäisen kiven heittäjiä riittäisi aivan varmasti.

      • vieroksua

        kaikkea uskoon ja uskontoon liittyvää fanaattisuutta. Eihän fanaattisuus ole tervettä, sanoohan sen terve järkikin. Lukekaa linkistä toisena oleva kirjoitus: Fanaattisuus on pakkoneuroosi. Järkipuhetta!
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000256&posting=22000000014009538

      • putkinäkö
        vieroksua kirjoitti:

        "Fanaattisuus on pakkoneuroosi"
        Fanaattisuus ei ole pakkoneuroosi. Kyseessä ovat eri asiat. Fanaattisuus liittyy yleensä sellaisiin mielenterveydenhäiriöihin, joissa ihmisen todellisuudentaju hämärtyy. Fanaattinen ihminen ei myöskään kykene tarkastelemaan itseään ja vaikuttimiaan vaan näkee pahan muualla, poissa itsestään. Fanaattisuutta tavataan häiriintyneissä ihmisissä, poikkeustilanteissa psyykkisesti terve voi toimia fanaattisella tavalla mutta tokenee melko pian ajattelemaan asioita toiseltakin kannalta ja lopettaa yksisilmäisen vouhkaamisen. Jt-oppi ruokkii fanaattisuutta ja on sillä tavalla vaarallinen liike.

    • timotei

      väärä profeetta sopii hyvin VT-seuran tunnusmerkkeihin. Omaa napaa tuijottamalla ei pitkälle päästä.

    • Emeritus-Corrector

      Tarkoittanet 'luopiolla' ilmeisesti myös minua?
      Jaa ettäkö olemme alkaneet kapinoimaan? Jos nyt tuota sanaa haluat välttämättä käyttää, niin miksi Amerikan-jehovaa vastaan ei saisi kapinoida. Sehän on jopa toivottavaa, koska käskeehän Raamattukin 'vihaamaan pahaa' etkös ollenkaan sitä muistanut? :) Tuossa on syykin siihen omia sanojasi lainatakseni:

    • Arskavain

      näin sydämmettömän ihmisen kanssa tingata ja väitellä - tuskin hän kuunteleekaan, hän on niin hyvä ja pelastuu varmasti, hän ei tee syntiä. Hän on rakkautta täynnä omasta mielestään. "Joka luulee seisovansa varokoon ettei kaadu". Joka tapauksessa jos olet veljeni tai siskoni niin rakastan sinua!

    • muiston vietosta

      jeesus käski opetuslapsiaan vittämään muistojuhlaansa ja käski ottamaan ehtoollisen . veri ja ruumis ottakaa minun muistokseni . noudattavatko jehovan todistajat käskyä ?

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4757
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3306
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1916
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      666
      1853
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1816
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1495
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe