KEPU kurmoottaa myös kannattajiaan

KEPU:n osallistuminen Jäätteenmäki/Vanhasen hallitukseen on ollut todellista Via Dolorosaa (kärsimysten tietä) puolueen omille kannattajille.

KEPU on ehtinyt kurjistamaan kuntataloutta sekä pudottamaan pois pohjan maatalouden tukiaisilta. Ei ihme, että puolue on kärsinyt kovan tappion jo kolmissa peräkkäisissä vaaleissa. Lisäksi pääministeri Vanhanen henkilökohtaisesti on muninut raskaasti erinäisissä yhteyksissä.

Suomen asema ulkopolitiikassa on myös heikentynyt Vanhasen ja myös Halosen ansiosta. Suomesta on tullut täysin näkymätön mm. EU:ssa.

Hirvittävä esimerkki tästä olivat EU:n budjettinevuottelut, joissa Vanhanen ei saanut läpi yhtään Suomen neuvottelutavoitetta. Edes minimitavoitetta ei saavutettu!

Kuntatalouden nopea heikentyminen on ollut myös kammottavaa. Kunnat ovat tänä vuonna kaksi kertaa velkaantuneempia kuin Lipposen hallituksen aikoina. Lipposen ja Niinistön kaksi hallitusta huolehtivatkin maan tasapuolisesta kehittämisestä. KEPU sen sijaan on huolehtinut maan tasaisesta kurjistamisesta.

Kaikesta on ollut seurauksena se, että KEPU on kutistumassa marginaalipuolueeksi. Seuraavien vaalien jälkeen KEPU on samassa sarjassa Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien kanssa.

1

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jasso

      hei aulis,heitäs TAAS voltti...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      105
      2983
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1864
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      390
      1706
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe