Vanhanen erosi Karpelan takia

Helsingin Sanomat kirjoitti tiistaina, kuinka turkkilaiset lehdet uutisoivat viikonvaihteessa pääministeri Matti Vanhasen avioeron.

Turkin luetuimpiin lehtiin kuuluva Sabah kirjoitti sunnuntaina otsikolla "Rakkaustarina vallan huipulta", kuinka Suomen pääministeri Matti Vanhanen on päättänyt 20-vuotisen avioliittonsa kulttuuriministeri Tanja Karpelan vuoksi. Kirjoituksen lopussa lisättiin, että molemmat suomalaisministerit ovat kiistäneet suhteensa.

Sabahia pienempi Posta-lehti hämmensi soppaa kertomalla oman versionsa.

Skandaali pääministerin ja kauniin kulttuuriministerin meneillään olevasta rakkaussuhteesta ravistelee Suomea, lehti kirjoitti.

Posta-lehti oli kuvittanut juttunsa käyttämällä Karpelasta kuvaa punaisissa rintaliiveissä, yhdessä Matti Vanhasen kuvan kanssa.

Koko jutun pointti on, että ei Vanhanen eikä Karpela ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin kyseisen uutisoinnin takia.

Sopimusoikeudessa tunnetaan käsite "hiljainen hyväksyntä". Se tarkoittaa, että jos jättää reagoimatta johonkin esitykseen, se voidaan katsoa hyväksytyksi hiljaisesti. Nyt siis Karpela ja Vanhanen ovat myöntäneet suhteensa.

Ja Suomikuva sen kuin paranee...

10

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kommaari

      Siin ois hyvä edustus pari Suomelle tyylitajuttoman Halkosen ja Arajuuren tilalle vai ketä ne oli ne tuulipuku tyypit tuolla grillillä ketsupit poskella.

      • Moraali ja äly

        Vanhanen ja Karpela...
        okei kauniita ihmisiä joidenkin mielestä,
        mutta toivoisin ennen kaikkea

        moraalia ja

        älyä

        --> onko sitä?


    • sirkushuvi

      Et jaksanu sitten koko juttua kertoa :D

      Tyypillistä.

    • Sopimusoikeus ei tunne esittämässäsi muodossa mitään hiljaista hyväksyntää. Jos joku tarjoaa sinulle jotainn tuotetta tietyllä hinnalla ja jätät reagoimatta tuohon tarjoukseen, sopimus ei astu voimaan etkä siis ole hyväksynyt tarjousta. Jos joku lähettää sinulle tavaraa sekä laskun ja sinä jätät tavaran palauttamatta ja laskun maksamatta, et silloinkaan ole vielä ole hiljaisesti hyväksynyt sopimusta. Tavarantoimittaja voi noutaa tavaransa pois, mutta sinulla ei ole mitään palautusvelvollisuutta, jos et ole tavaraa tilannut.

      Vanhasen ja Karpelan ei tietenkään reagoida kaikenmaailman juoruihin. Luultavaa on, että USAn presidentti Bushia on joidenkin maiden lehdistössä nimitetty Saatanaksi. Tuskinpa Bush lähtee oikomaan noita kirjoituksia, mutta se ei tee hänestä "hiljaisesti" eikä vähemmän hiljaisesti mitään saatanaa.

      • Tunnen sopimusoikeuden hyvin ja tiedän mitä se tarkoittaa. En sitä tässä tapauksessa nyt ihan kirjaimellisesti ajatellut. Se on vain ajatuksena kovin herkullinen Vanhanen-Karpela parissa...


    • ???

      Pohjoisen Rautatiekadun päivystävä skribentti kaameassa darrassa kehittää mielessään skandaalinpoikasta vaikka olisiko jopa vanha sotaratsu ratamo värvättynä aatetta puolustamassa

    • Jäbän hyväksyntä

      Sanoisin, että hiljainen hyväksyminen on sitä, ettei Jäbä ole kitisemässä sinun höpöjuttujesi vuoksi.
      Teillä kun on sama puoluekanta..

    • on kokoelma

      Karpelan kuvia joita hän palvoo ja lähettelee ulkomaisiin lehtiin. Kokoomusnaiset ovat työn puutteessa, kun heitä ei huomioida olevankaan, on niin aikaa hyppiä Karpelan kimpussa. Mitään sanomattomia kuivia naisia!

    • nyyhkyti nyyhkyti

      Kokoomuksessa ei ole sellaisia naisia, jotka voisivat aiheuttaa eroja...
      On ne niin rumia.....
      Ja tyhmiä...

      • sanottuna

        Tuolla keskustelusivulla Iltalehdessä oli kommentti, että Harkimo olisi lähettänyt jollekin lehdelle kuvan Karpelasta ja oli niin kovasti haastattelussa kommentoinut p u k e u t u m i s e s t a. Oli ollut kyse Karpelan housuista, missä sivulla reiden kohdalla oli ollut T A S K U. Ajatella, jos ompelet itse vaikka housut, silkistä sametista tai mistä vaan, ne ovat reisihousutaskut, mitä käytetään navetassa.

        Karpela on keskustapuolueen jäsen, sopii vaikka välillä "navetta"housut, mutta paaaaljon kalliimmat silti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      86
      2650
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1819
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1704
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1622
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1572
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1427
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1237
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe