Isättömyyden tuska

Tiedän, miltä tuntuu, kun isää ei ollut. Ei ollut tervettä,
ei sairasta, ei raitista, ei juoppoa, ei vapaata eikä
vankilassa istuvaa, ei kuollutta eikä sodassa kaatunutta.
Kaikki nämä olisivat kelvanneet, mutta aviottomalla lapsella,
äpärällä, joksi häntä Raamatussakin kutsutaan, ei isää ollut.

Äidiltä en uskaltanut isästä koskaan mitään kysyä, koska pelkäsin,
että pahoitan hänen mielensä, ja Jumala ottaa hänetkin pois.
Siitä huolimatta näin tapahtui, kun äiti lyhyen sairauden jälkeen
47 vuotiaana kuoli, jättäen jälkeensä kolme aviotonta orpoa.
Minä olin täyttänyt juuri 18, ja nuorin sisareni oli vasta 8 vuotias.

Arvatkaa, tekeekö yhä edelleenkin pahaa, kun valmistellaan lakia,
jolla lesboille, jopa homoillekin, annettaisiin mahdollisuus lasten
hankintaan, keinoja kaihtamatta. Tiedettäkin hyväksi käyttäen.

Herätkää, te, joilla valtaa on! Eikö jokaiselle lapselle maailmassa
pitäisi taata Jumalan tarkoittama ihmisarvoinen elämä?
Eikö esivallan pitäisi tällainen toiminta heti lailla kieltää,
eikä laatia lakia, jolla tämä puoskarointi laillistettaisiin?

Ei tällaista toimintaa voi siihenkään luottaen sallia, että kaikille
isättömille kävisi yhtä hyvin kuin minulle: kun Jumala 40 vuoden
häpeän ja katkeruuden jälkeen antoi Poikansa ilmestyä,
johdattaa totuuteen ja yhdessä hetkessä parantaa kaikki
menneisyyden haavat, kun johdatti hänen, ainoan ja oikean Isän luo:

"Älkää myöskään kutsuko isäksenne ketään, joka on maan päällä,
sillä vain yksi on teille Isä, hän, joka on taivaassa."

Ei tällaista toimintaa tämän lupauksen varaan voi jättää, koska vain harvat
saavat tämän ihmeen elämässään todeksi elää, koska kirjoitettu on:

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista
ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään,
ja vain harvat löytävät sen."

24

1010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voitto Ramu

      Kerrankin Teuvo kirjoittaa asiaa:
      "Arvatkaa, tekeekö yhä edelleenkin pahaa, kun valmistellaan lakia,
      jolla lesboille, jopa homoillekin, annettaisiin mahdollisuus lasten
      hankintaan, keinoja kaihtamatta. Tiedettäkin hyväksi käyttäen.

      Herätkää, te, joilla valtaa on! Eikö jokaiselle lapselle maailmassa
      pitäisi taata Jumalan tarkoittama ihmisarvoinen elämä?
      Eikö esivallan pitäisi tällainen toiminta heti lailla kieltää,
      eikä laatia lakia, jolla tämä puoskarointi laillistettaisiin?

      NYT YRITETÄÄN lainsaadännällä röyhkeäasti tehdä itsekkkyys hyväksyttäväksi lapsen kustannuksella:

      On todella suurta ITSEKYYTTÄ vaatia naiselle oikeutta lapseen ja samalla sivuutetaan LAPSEN OIKEUS ISÄÄN- ihan lainsäädännöllä!

      Kun nyt Teuvo syntyi isättömään kotiin, niin olisko kuitenkin pakkallaan Teuvon todeta, että hyvä kun kuitenkin synnyin?
      Olisko ollut parempi että et olisi syntynyt?

      Olis ihan hyvä jos menisit äitisi haudalla , veisit sinne kukkia ja sanoisit: "kiitos äiti että annoit minun syntyä etkä tappanut minua kohtuusi."

      • antikristuksen neuvoja enkä kiitoksia.

      • Esa T
        TeuvoSuni kirjoitti:

        antikristuksen neuvoja enkä kiitoksia.

        >En kaipaa elämääni antikristuksen neuvoja enkä kiitoksia.<

        Teuvo perustele tämä, missä Ramu kielsi Kristuksen lihaksi tulemisen.

        Perustele väitteesi, tai pyydä anteeksi väärän todistuksen antamista lähimmäisestäsi.

      • Esa T kirjoitti:

        En kaipaa elämääni antikristusten neuvoja ja kiitoksia, koska kirjoitettu on:

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te
        teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne
        ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä:
        riistoa ja hillittömyyttä.
        Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä,
        muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi."

        Te Saatanan korppikotkat, painukaa kaltaistenne
        pariin. Totuudesta ette itsellenne haaskaa saa.

      • vaaka

        "Te Saatanan korppikotkat": Se siitä rakkaudesta, oi helisevä vaski ja kilisevä kello.
        Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu.

      • vaaka kirjoitti:

        "Te Saatanan korppikotkat": Se siitä rakkaudesta, oi helisevä vaski ja kilisevä kello.
        Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu.

        niin pystyt punnitsemaan totuutta:

        "Ihmisiin ei ole luottamista, he ovat kuin tuulenhenkäys.
        Vaakakupissa he eivät paljon paina, kaikki ovat tyhjää ilmaa."

      • luonne,
        vaaka kirjoitti:

        "Te Saatanan korppikotkat": Se siitä rakkaudesta, oi helisevä vaski ja kilisevä kello.
        Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu.

        Onko Teuvon viisaus sittenkään Ylhäältä tulevaa viisautta, vaikka hän kovasta Raamatunjakeita kopioi tänne?

        Teuvo epäilee ja syyttää kaikkia muita varmuuden vuoksi Saatanoiksi ties mitä muita herjoja jakelee.

        Jaak. 3:17

        Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

      • luonne, kirjoitti:

        ei koskaan siedä kuulla totuutta. Ei ole sietänyt
        kuulla ennen, eikä siedä kuulla tänään. Tämäkin
        on ylhäältä tullutta viisautta, suoraan Totuuden
        Hengen lähteestä:

        "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te
        voisitte välttää kadotustuomion?"

      • lempeä opetus

        "Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus."

      • palstalle jatkuvasti, sillä
        TeuvoSuni kirjoitti:

        ei koskaan siedä kuulla totuutta. Ei ole sietänyt
        kuulla ennen, eikä siedä kuulla tänään. Tämäkin
        on ylhäältä tullutta viisautta, suoraan Totuuden
        Hengen lähteestä:

        "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te
        voisitte välttää kadotustuomion?"

        Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

      • palstalle jatkuvasti, sillä kirjoitti:

        Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

        sydämen tilassako silloin vikaa oli, kun Hän näillä sanoilla joutui ihmisille puhumaan? Miksei Hänen huulillaan ollut se lempeä opetus?

      • mieti
        SofiaDaan kirjoitti:

        sydämen tilassako silloin vikaa oli, kun Hän näillä sanoilla joutui ihmisille puhumaan? Miksei Hänen huulillaan ollut se lempeä opetus?

        No eihän se Jeesus jatkuvasti kyykäärmeistä ja perkeleistä puhunut jokaiselle vastaantulijalle niinkuin tämä Teuvo tekee kaikille, jotka ovat hiemankin eri mieltä jostain asiasta, kaikki ovat perkeleen sikiöitä ja Saatanan korppikotkia. Kyllä sydämen kyllyydestä suu puhuu ja purkaa esim. juuri lapsuuden kovaa kohtaloa muihin ihmisiin.

        Kyllä Kristityn tuntomerkki on rakkaus kaikesta huolimatta.

        Gal. 5:22
           
        Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

      • mieti kirjoitti:

        Jeesus niillä sanoilla puhui niille, jotka jatkuvasti Häntä väijyivät.

      • ihminen
        SofiaDaan kirjoitti:

        Jeesus niillä sanoilla puhui niille, jotka jatkuvasti Häntä väijyivät.

        Jeesus? väijyykö toiset jatkuvasti häntä?

        Jeesus niillä sanoilla puhui niille, jotka jatkuvasti Häntä väijyivät.

      • SofiaDaan kirjoitti:

        Jeesus niillä sanoilla puhui niille, jotka jatkuvasti Häntä väijyivät.

        "Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara.
        Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan
        lempeä jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten
        sinutkin leikataan pois."

        Kun Saatana matkii kaikessa Jumalaa, niin tässäkin
        hän toimii kirjoituksen mukaan, mutta päinvastoin.
        Hänen omilleen Totuuden Hengen saaneet ovat
        langenneita, ja hänen valhearmollaan eksyttämät
        niitä oikeita. Siksi heille ei enää kelpaa mikään
        muu kuin vain jatkuva armon ja rakkauden
        hokeminen.

      • Esa T
        vaaka kirjoitti:

        "Te Saatanan korppikotkat": Se siitä rakkaudesta, oi helisevä vaski ja kilisevä kello.
        Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu.

        >Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu.<

        Kevyeksi on todella havaittu. On Teuvo ainakin sen opettanut käytännössä, miten pimeäksi hänen opetuksensa on mennyt.

        Taitaa olla miehellä aika paha olla, sillä jokainen hänen julistamansa Saatana palaa lähettäjälleen, jos sitä ei oteta vastaan. Ja tuskin löytyy sellaista joka ottaa tuon itselleen. ( Ihanaa, juuri tuota minä tarvitsin.)

        Ei ole turhaan Jeesus sanonut, millä te mittaatte, sillä teitä mitataan, ja millä te tuomitsette, sillä teitä tuomitaan. Teuvon oma suu kiroaa hänet itsensä, ja sitä hän pitää empatiana muiden kovin kohdeltujen pyhien kanssa.

        Totuus on kyllä ihan välttämätön, koska vain totuus vapauttaa, mutta totuus on siinä, että tämän maailman ruhtinas on jo voitettu. Teuvo kuitenkin julistaa tätä voitettua voittajana.

        Eksytysten pitää tulla, mutta voi sitä kenen kautta ne tulevat. Toivottavasti saamme kuulla kuitenkin Teuvon parannuksen ennen tätä voi huutoa.

      • totuuteen tullut
        Esa T kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000282&posting=22000000012193430

      • vaaka
        TeuvoSuni kirjoitti:

        niin pystyt punnitsemaan totuutta:

        "Ihmisiin ei ole luottamista, he ovat kuin tuulenhenkäys.
        Vaakakupissa he eivät paljon paina, kaikki ovat tyhjää ilmaa."

        Teuvo, pyydän anteeksi lausumaani.

      • vaaka kirjoitti:

        Teuvo, pyydän anteeksi lausumaani.

        vaikka en ymmärräkään, mistä sait piston sydämeesi.

    • Eräs ihmiskohtalo

      Siinä tuo kysymykseni tuli jo otsikossa. Kannatko kaunaa isättömän
      syntymätaustasi vuoksi äidillesi ja sille miehelle, joka on sinut siittänyt?

      • enkä enää kenellekään. Äiti piti meistä todella
        hyvää huolta samoin pappa, joka perheessämme
        vielä oli, kun mamma oli kuollut välirauhan aikana
        rajantakaisessa kodissa.

        Kun äiti kuoli, oli pappa silloin 78 vuotias, ja
        hänen hoitoonsa jäivät veli ja sisar, kun itse olin
        jo lähtenyt pois kotoa työelämään. Jumala antoi
        papalle niin pitkän elämän, että sisareninikin
        pääsi lähtemään hänen hoivista maailmalle.
        Pappa sai iäisyyskutsun vasta 89 vuotiaana.

        Äiti ohjasi pyhäkouluun ja siellä oli hyvä sekä
        huono olla. Hyvä, koska seillä sanottiin jokaisella
        olevan Isä taivaassa. Ja huono olo tuli siitä,
        kun selvisi että tuo isä myös kostaa vanhempien
        pahoja tekoja lapsille monen polven päähän.
        Ja minä, jos kuka olin juuri se ihminen, joka
        jatkuvasti sain kokea tuota kostoa. 40 vuotta,
        8 vuotiaasta 48 vuotiaaksi saakka olin katkera
        Jumalalle juuri tästä syystä.

        Se katkeruus poistettiin kuitenkin yhdessä
        hetkessä silloin, kun Kristus ensimmäisen kerran elämääni ilmestyi.
        Pienessä hetkessä hän paransi kaikki menneisyyden
        haavat,ja sekös Saatanaa raivostuttaa, kun ei saa
        minua kieltämään Herraani ja Vapahtajaani, koska
        lähes kaikki keskustelut ovat täynnä tuota
        Saatanan raivoa, jota se tuon yhden palvelijansa
        kautta kyllä jaksaa raivota.

        Kun marraskuussa 1988 Jumala vihdoin teki selväksi,
        mitä varten olin maailmaan syntynyt, ja miksi
        hän oli minulle tällaisen elämän ja tämän tehtävän
        antanut, hän antoi minun näyn kautta nähdä äitini
        sairasvuoteen tapahtumat:
        Hän oli siinä syvän mustan rotkon pohjalla, jossa
        hän sai nähdä oman syntisen ja tuhoon tuomitun
        elämänsä, kun maailmaan jää kolme aviotonta lasta.
        Siinä tuskassa hän joutui huutamaan Jeesusta
        avuksi. Hän tuli, ja nosti hänet kirkkauteensa.

        40 vuotta äidin kuoleman jälkeen tapasin rajantakaisen
        naapurin tyttären, joka tavatessamme kertoi sen,
        mitä äitini oli hänen äidilleen kertonut,
        kun hän oli käynyt äitiäni hänen viimeisillä hetkillä tapaamassa.
        Se kertomus oli täsmälleen samanlainen, kuin minkä
        Pyhä Henki on oli minulle näyssä näyttänyt. Jumala
        aina vahvistaa totuutensa, sekin on yksi Raamatun totuus.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        enkä enää kenellekään. Äiti piti meistä todella

        tätä sinun kertomustasi omasta äidistäsi ja muistelin samalla omaa lapsuuttani ja vanhempiani, niin ei voi muutakuin todeta, että tosiaankin:'portot ja publikaanit menevät taivaaseen ennemmin kuin te(hyvät ja kunnialliset ihmiset).

        'Kunnialliset' ihmiset hukuttaa heidän oma, ylpeä itsetyytyväisyytensä ja nöyrtymätön, katumaton sydän, jota Herra ei saa rikki kirveelläkään.

        Tuli mieleen myös, että missäköhän nykyajan pyhäkoulussa opetettaisiin niinkin paljon Jumalan Sanan totuutta kuin sinä pyhäkoulussa sait kuulla.

        Jos jonkun leikin lomassa vähän mainitaan Jeesusta, niin ei se ketään auta.Kaikki Raamatun sanahan on myös lapsille opetettava ja he sen ottavat vastaan.

        opetti minulle käytännössä sen, että kaikki on
        on Jumalalle mahdollista. Silloin kun ihminen
        sattuu olemaan Jumalan valittu, ja vaikka hän
        olisi elänyt miten syntisen elämän tahansa, niin
        Jumalalla on todella keinot saattaa ihminen siihen
        yhteen ainoaan paikkaan, jossa pelastus saadaan kokea:
        ahtaan portin eteen, jossa ihmisen on pakko nähdä
        oma syntisyytensä Kristuksen totuuden edessä.

        "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä,
        pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka,
        niin on Herra luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

        Mutta kuka tähänkään enää uskoo, vaikka Jumala
        kuinka rajusti ihmisiä kutsuu, erilaisten
        sairauksien ja onnettomuuksien kautta.

        Porttoseurakuntien Saatanasta peräisin oleva armo-oppi
        on siihen kaikkein suurin syy. Kun porttopapit
        eivät itse ole menneet ahtaasta portista sisälle,
        he opetuksellaan estävät muitakin menemästä.
        Mitätöimällä ihmisen halut Jumalan tahdon mukaiseen
        elämään vain ihmisteoiksi, jotka eivät ketään pelasta, kuten kirjoitettu on:

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät!
        Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä.
        Itse ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään,
        jotka menisivät."

    • Näin on

      Näin on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3317
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2166
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1915
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      409
      1838
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1681
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1487
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      121
      1368
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1251
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1226
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      449
      1135
    Aihe