Moikka moi palstan väki. Ajattelin kysellä muutamia asioita. Itselläni on kokemusta koirista "syntymästäni" saakka=) eli vanhemmillani on aina ollut koira. Itselläni on ollut elämän varrella saksanpaimenkoiria uroksia ja narttu. Joten pk-lajit ja toko on tuttua. Johtajuus ongelmia ei ole koskaan ollut, vaan koirani on olleet erittäin mukavia myös perhekoirana. Yksi uroksista tosin jyrisi kaikille muille koirille lenkillä, mutta näyttelyissä ja kisoissa pärjäöttiin hienosti muidenkin kanssa.
Nyt olen alkanut haaveilemaan rotikasta. Oma narttu alkaa olla jo ikäneito, joten muutaman vuoden kuluttua uuden koiran ottaminen sen kaveriksi alkaisi olla ajankohtainen. Hiukan hyvissä ajoissa olen siis liikkeellä tämän asiani kanssa =)
Mutta asiaan. Rotikasta minulla ei ole kokemuksia, mitä nyt yhdellä ystävälläni on ollut kolme urosta. Kaksi niistä on ollut aika dominoivaa, ja omistaja on tehnyt niiden kanssa paljon töitä. Lopussa kiitos on seissyt ja tulostakin kisapuolelta heille on tullut.
Kuinka dominoiva se uros on? Vaikea kysymys, enkä ehkä muotoillut sitä oikein. Siis meinaan, että onkohan se kuinka paljon vaikeampi noin yleisesti ottaen, kuin saku uros? Sillä vaan, että en vaan haukkaa liian suurta palaa jos rotikka uroksen ostan.
Onko kuinka yleistä, että ne jossain vaiheessa murisee omistajalle ja haluaa isännyyttä perheessä? Tepastelee häntä ja niskakarvat pystyssä vieraita kohti?!
Minulle tärkeää olisi, että vieraita voi edelleen käydä niinkuin ennenkin. Sakuni rakastivat vieraita, varsinkin lapsia =) Lapsi vieraita meillä käy paljon, mutta lapset on perheistä joissa on jo koira joten osaavat olla koirien kanssa.
Kertokaa kokemuksia ja kauheesti kaikkea rotikan luonteesta. On vielä aikaa miettiä sitä uutta meille sopivaa rotua. Tällähetkellä tuntuu, että se on rotikka.. mutta vielä mietitään =)
Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille.
Rotikkaako ottamassa?
6
1051
Vastaukset
- zirp..
Itselläni on 4 vuotias narttu rotikka, ja useilla ystävilläni on sakemanni. Jos vertaisin rotikan ja sakemannin luonteita tulee ensimmäisenä mieleen että sakemanni on miellyttämishaluisempi kuin rotikka. Molemmat yhtä "kovapäisiä". Rotikka on itsenäisempi, onhanse palveluskoira, ja sakemanni taas vieressä pysyvä "ohjeiden noudattaja", paimenkoira. Toki rotikkakin ohjeita noudattaa mutta kyllä eron huomaa. Myös hihnassa kävely on entistä tärkeämpää koska rotikka on voimakkaampi ja raskasrakenteisempi kuin sakemanni, sitä ei niin helposti pidelläkkään jos lenkillä innostuu riehumaan. Oma rotikkani tulee loistavasti toimeen kaikkien kanssa, myös lapsien ja muiden koirien. Meillä pieni lapsi ja kissa saman katon alla. Suosittelen.
Heips sinnekin päin..=)
Hyvähän se olla hyvissä ajoin liikkeellä ja ottaa rodusta tietoa..=)
Niin kun edellinenkin kirjoittaja sanoi rotikan ja sakemannin eroista,niin sakemanni on miellyttämisen haluisempi kun rotikka.
Itellä on 3 vuotias rotikka uros ja ollaan kyllä selvitty pitkälle ihan maalaisjärkeä käyttäen..=)
Pienestä pitäen ollaan pelisäännöt tehty selväksi,rotikka on kyllä tarkkaavainen rotu,se huomaa ottaa pienistäkin asioista vallan mahdollisuuden..
Ja noista vieraista,niin meillä ainakin saa vieraat käydä ihan rauhassa(jos oma porukka paikalla) ja hännän heilutus on odottamassa..=)
Kannattaa käydä tutustumassa jossakin kennelissä näihin rotikoihin ja nykysin myös järjestetään rotikan omistajakursseja niin kannattaa käydä..=)
www.rottweiler.fi löytyy paikkakuntia missä noita kursseja löytyy..=)- kiitos
Ajattelinkin käydä tutustumassa kasvattajiin, vanhempiin ja pentuihin, kun rotikan ottaminen alkaa olla ajankohtainen. Kiitos tuosta tiedosta, en tiennytkään noista omistaja kursseista.
Minulla olikin se käsitys, että saku haluaa enemmän miellyttää. Alkaa olla sellainen tunne, että seuraava kaveri voisi olla rotikka uros =)
- uros ... äijien äijä
Rotikka on kyllä ihana sillon ku sellasella päällä on. Kiltti, tottelevainen, tulee kaikkien kanssa toimeen, ei lähde tappeluun mukaan vaikka miten ärsytetään jne. Mutta sillon ku ei ole ihanalla päällä, niin sillon on kuuro, tottelematon, ärhäkkä ja hermot meinaa mennä (0mijalla siis), mutta onneksi noita päiviä on hieman vähemmän kun noita ihania =) Nämä tunnusmerkit kuuluvat siis omalle äijien äijälleni, ei voi yleistää. Tiedän myös muunlaisia rotikoita, jotka yrittävät olla pomoja toisten kanssa ja lähtevät tappelemaan heti kun toisen uroksen näkevät. Meijän äijä kyllä ottaa ennemmin turpiin kun lähtee tappeluun, mutta on se sen verran nuori, että joku päivä se vielä huomaa kuinka vahva on (1v2kk ja 55 kiloo lihasta heh).
- reaperjamoona
Juu,kuten tuolla edellä jo olikin,hyvähän se on ajan kanssa ja rauhassa liikeelle lähteä.=)Itse itse asiassa molemman rodun edustajan omistaja,kotoa löytyy siis sekä saku että rotku.=)
Ja kuten tuolla edellä edelleen olikin,on pelisäännöt alusta asti selväksi tehtävä.Se ei todella ole yhtä miellyttämisenhaluinen,mutta ehdottomasti yhtä syvästi perheeseensä kiintyvä,kuuliainen ja yhteistyöhäluinen.Erona on myös sen tyyni,rauhallinen,loputonta itsevarmuutta kuvastava käytös.
On totta myös,että täytyy miettiä omaa uskallustaan jos tuo suuri,jo täysissä mitoissa oleva järkäle päättää kokeilla ja pepsodent hymyään sinullekin väläytellä.Näitä tilanteita ei välttämättä koskaan tule,mutta jos osoitat pienintäkin heikkoutta ja epävarmuutta,rotku huomaa sen taatusti.
Vierailla ei taatusti ole pääsyä isäntäväen poissa ollessa,mutta kotiväen läsnä ollessa he tuskin kohtaavat kuin syliin änkeävän järkäleen rapsuteltavaks!;)rotku on myös yleensä lapsirakas,omanikin.=)
Toivotan sinulle tsemppiä ja jos tähän rotuun päädyt,sanonpahan että hyvään rotuun päädytkin,minun sydämen ainakin valloittanut!=) - rotikat<3
Terve!
Jooh.. elikkä olemme mekin hankkimassa rotikkaa ja tietoa netistä tullut etittyä ja siellä luki että ekaksi koiraksi rotikoissa suositellaan narttua ei ole niin dominoiva ja helpommin koulutettava... mutta sinunlla noita koiria tuntuukin olevan jo ennestään. Itse olemme hankkimassa kesällä (varmaan) rottis narttua (nimikin jo päätetty) vaikka on äidillä jo kokemusta uroksesta joka hänellä oli lapsena (tosi hyvin koulutettu!)
Voin antaa sinulle osotteen jossa voit käväistä lukemassa kyseisestä rodusta:
http://www.rottweiler.fi/
sieltä saa paljon hyödyllistä tietoa ja muuta :)
Tutustu myös muihin kasvattajiin joilta saat tietoa tästä rodusta ja eri koulutus tavoista.
Ei sitten muuta ku hyvää kesää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271