LORDITAR PUHUU ASIAA

Kanttooori

Kerrankin joku (tällä kertaa LORDITAR) puhuu asiaa: Musiikki on makuasia, samoin jonkin verran visuaalinen puoli.

Minä olen kirkkomusiikin ammattilainen, mutta myöskin musiikin suhteen "kaikkiruokainen". En liiemmin tykkää heavy/hard-rockista, mutta tämä Lordin biisi saa aivan mielettömät fiilikset aikaan.

Niille, jotka haukkuvat Lordin maskeja, sanoisin, että pistäkää silmänne kiinni, ja kuunnelkaa itse musiikkia...itselleni se aukeni juuri näin. Eihän kukaan "normaali-ihminen" voi pitää noita saatanannäköisiä tyyppejä miellyttävinä.

Minusta tämä biisi on vaan niin pirun(666) hyvä.
Tämä on vain musiikkikilpailu, oikeat PIRUT istuvat Yhdysvaltain presidentinpallilla ja hallituksessa.(lue: Dick Cheney)

Älkää miettikö sanoja tai katsoko maskeja; antakaa musiikin virrata aivosolujenne läpi. Maskit ovat vain maskeja: En saata uskoa, että nämä hemmot maskien takana olisivat mitään piruja.

Tosi asia on, että Lordin rumpali on ollut mukana säveltämässä Junnumessua, eli hengellistä musiikkia. Tällaisia monipuolisia muusikkoja arvostan ja kunnioitan. Itse olen entinen Rock'a'billy-tähti mm. SM-kisojen pronssimitalisti Linnanmäen loppukilpailusta vuodelta 1981.
Silloisen bändimme, Ghostriders Turusta, laulajana toimi nykyään paremmin Eetu Vilperinä tunnettu Vilperin Perikunnan laulaja Eddy Karlsson.

Terveiset Eddylle ja muille aaveille.

T: Kanttoori

15

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lähestymistapasi on aito ja perusteltu! Olen samaa mieltä kanssasi. :)

      • Kanttooori

        Kivaa, että heti löytyi samanhenkisiä ihmisiä.

        Perustakaamme kansanliike Kyprosta vastaan, ensin koko Suomeen ja sitten laajentuen pohjoismaihin ja baltiaan. Yhteisellä sopimuksella kukaan ei anna puhelinääniä Kyprokselle.

        Onko sovittu?

        Kiitos
        Kantoori

      • Kanttooori kirjoitti:

        Mutta!?
        Ovatkohan Lordin pojat laskeneet varmasti tahdit oikein!? Tarkistakaa ihmeessä. Eikös kappaleessa ole ihan selvästi ote Alice Cooperin kappaleesta "Poison" (en ole varma esittäjästä). Muistaakseni mon niin, että jostakin muusta kappaleesta saa olla 12 tahtia - sen jälkeen menee plagiatiksi. En tosin usko, että ammattilaiset tekisivät moista virhettä!

      • kampela
        Merit61 kirjoitti:

        Ei ole Lordin kappaleessa matkittu Poisonia. Lisäksi tuo 12 tahdin juttu on kyllä täyttä huuhaata.

    • Lorditar

      Olipa kiva lukea sinun juttusi, tuli oikein hyvä mieli. Asiallisia viestejä näkee niin harvoin... :)

      Itse en ole kyllä kaikkiruokanen musiikin suhteen, mutta arvostan hyviä muusikoita. En koskaan sano, että onpa "paskaa musaa", jos en itse pidä musiikkityylistä.
      Olen 35v, pienen lapsen äiti ja parhaillaan raskaana.. Musiikkimaulla ei ole ikärajoja. Jotkut ihmettelevät, että "miten vielä tuossa iässä kuuntelet metallia..?" Musiikkimakuni on itseasiassa vain muuttunut "rajummaksi" vuosien varrella... Metallimusiikki vain tuntuu hyvältä. Miksi yrittäisin alkaa pitämään jostain muusta musiikkityylistä väen väkisin? En pidä itseäni "hevimimminä", mutta kuuntelen melkein vain ja ainoastaan suomalaista metallimusiikkia. Suomessa on hemmetin paljon hyviä bändejä ja muusikoita, metallibändit saavat paljon hyvää palautetta ulkomaisissa lehdissä, ja monet bändit kuten To/Die/For on arvostettu bändi esim. Espanjassa (kuten myös Lordi!). samaa arvostusta nämä bändit tuskin koskaan ovat saaneet kotimaassaan, lähinnä ansaitsematonta lokaaa niskaansa, käsittääkseni.

      Lordin biisistä vielä sen verran, että alussa se tuntui aika tavanomaiselta rokkibiisiltä, mutta mitä useammin sitä kuuntelen, sitä enemmän pidän siitä. Nyt melkein olen jo hulluna Lordiin.. :) Ja huom. 6-vuotias poikamme EI PELKÄÄ Lordia. Sanoo vaan, että vau, nehän on kuin örkit Taru Sormusten Herrasta..

      • Kanttoori_

        Samat sanat, kiitos hyvästä kirjoituksestasi. On kauhean tylsää lukea lyhyitä kirjoituksia, joissa esim. viestin kohteena olevaa(vastauksen saavaa)kohdellaan alentavasti tai nimitellään ikävästi. No, useimmat tällaisten kommenttien antajat ovatkin vielä pikkupoikia tai -tyttöjä.

        Jos sinua kiinnostaa erilaiset toisten elämänkohtalot, voit käydä katselemassa valmistamiani kotisivuja. Itselläni on myös kaksi ihanaa tytärtä, joita hoidan päivittäin, vaikka asummekin nykyään eri taloudessa. Sivuilta voi myös imuroida ihan laillisesti pari tekemääni mp3:sta.

        http://kotisivu.dnainternet.net/petrkopp/

        Lämpimiä kevätpäiviä!

      • iskelmän ystävä
        Kanttoori_ kirjoitti:

        moi kuuntelin sun musiikkia ja hämästyin kuika hyvää oli joten kiitos.

      • Kanttoori_
        iskelmän ystävä kirjoitti:

        moi kuuntelin sun musiikkia ja hämästyin kuika hyvää oli joten kiitos.

        Aina on kivaa saada palautetta. Vielä kivempaa on, jos se on positiivista.

        Siunattua kevättä sinulle
        Kanttoori

      • Lorditar
        Kanttoori_ kirjoitti:

        Samat sanat, kiitos hyvästä kirjoituksestasi. On kauhean tylsää lukea lyhyitä kirjoituksia, joissa esim. viestin kohteena olevaa(vastauksen saavaa)kohdellaan alentavasti tai nimitellään ikävästi. No, useimmat tällaisten kommenttien antajat ovatkin vielä pikkupoikia tai -tyttöjä.

        Jos sinua kiinnostaa erilaiset toisten elämänkohtalot, voit käydä katselemassa valmistamiani kotisivuja. Itselläni on myös kaksi ihanaa tytärtä, joita hoidan päivittäin, vaikka asummekin nykyään eri taloudessa. Sivuilta voi myös imuroida ihan laillisesti pari tekemääni mp3:sta.

        http://kotisivu.dnainternet.net/petrkopp/

        Lämpimiä kevätpäiviä!

        Kiitos myös Sinulle! Kaunista musiikkia!
        Aurinkoista kevättä!

    • hö, hö

      Tuli mieleen viestistäsi, et olet sit niin ja niin pätevä sanomaan mielipiteesi ja niin ja niin. Höpö, höpö. Viestisi viestii, että yrität hääriä joka musiikissa, kun olet niin, niin ymmärtäväinen ja niin ja niin kaikkien puolella. Haluat olla suosiossa joka paikassa, yäök. Et ole osannut löytää omaa musiikkimakuasi, puhut soopaa, jokapuolella joo. Aika tehotonta tekemällä tehtyä tekstiä, yäök! Vai mainostoimisto; kaikille jotakin.

      • kanttoori_

        Heipä hei!

        Jäi hiukan epäselväksi, kenelle tuo kannanottosi oli suunnattu? Voisitko selventää juttuasi?

        Mistä viittaus mainostoimistoon?

        Kanttoori

    • pastori

      Tervehdys,

      en kommentoi niinkään Lordia, mutta todettakoon, että v. -81 Rock'a'billyn sm-kisojen pronssimitalistibändin, siis Ghost Ridersin, kitaristi toimii nykyisin pastorina Turussa :).

      • kanttoori_

        Aivan näin. Unohdinpa mainita. Olen kyllä Villen tavannutkin noiden pronssinkimalteisten vuosien jälkeen.

        Kukas sinä sitten olet?? Ville vai?
        Tunnemmeko kenties??
        Mielenkiintoista.

        Jään odottamaan vastausta.

      • pastori
        kanttoori_ kirjoitti:

        Aivan näin. Unohdinpa mainita. Olen kyllä Villen tavannutkin noiden pronssinkimalteisten vuosien jälkeen.

        Kukas sinä sitten olet?? Ville vai?
        Tunnemmeko kenties??
        Mielenkiintoista.

        Jään odottamaan vastausta.

        No Villehän minä. En muuten edet tiennyt, että tulimme komanneksi silloi kisassa. Muistan vain, että minulta katkesi kitaran kieli, ja jouduin soittamaan akustisella, jolla soolot ei oikein onnistunu.

      • kanttoori_
        pastori kirjoitti:

        No Villehän minä. En muuten edet tiennyt, että tulimme komanneksi silloi kisassa. Muistan vain, että minulta katkesi kitaran kieli, ja jouduin soittamaan akustisella, jolla soolot ei oikein onnistunu.

        No niinpä arvelinkin, että Ville se siellä.

        Mites sää oot näille sivuille eksynyt,
        jos et edes ole kiinnostunut Lordista tai Euroviisuista ylipäänsä??

        Selväähän se on, ettei Lordin esitys kovin kaukana saatanasta ole. Sanoista en saa selvää,(enkä haluakaan) eikä visuaalista puoltakaan ole hirveän kiva katsella, mutta mä olen ihastunut ennen kaikkea siihen biisiin. Testaa säkin, eli pelkästään kuuntele hyvänlaatuisilla kuulokkeilla.

        Fiilikset nousevat melkein samalle tasolle kuin meidän finaalikeikallamme. Mä kuulin siitä sijoituksestamme muistaakseni Eddyltä, joka oli kuullut lopulliset tulokset jostain radion nuortenohjelmasta. Voittajan nimi oli muistaakseni Golden Rockets.

        Vieläkö olet musiikkibisneksessä mukana...siis sivutoimisesti?

        Itse olen sekä sivu- että päätoimisesti, ja lisäksi myös vapaa-ajallakin.

        Siunausta
        Petrus Toyota Coppola

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3317
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2166
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1915
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      409
      1838
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1681
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1487
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      121
      1368
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1251
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1226
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      449
      1135
    Aihe