Hei!
Olisiko teillä kellään antaa vinkkiä, mistä Psalmista saisin virikkeitä iltayön rukouksiini nyt, kun minulla on todettu pahanlaatuinen syöpä. Asun ja elän yksin, eikä minulla ole ketään kehen turvata. Paitsi Jumala.
Joudun nyt vastedes hyppäämään kaikenlaisissa tutkimuksissa ja elämään jatkuvassa epävarmuuden tilassa terveyteni suhteen. En tiedä milloin lähtö tulee tästä elämästä; tuleeko se nopeasti vaiko vasta joskus vuosikymmenien päästä. Enkä ole edes vielä kovin vanha, vasta 51 vuotias.
Olen lukenut ja mieltynyt Psalmeihin aina ja nyt haluaisin jonkin lohduttavan ja tukea antavan Psalmin iltojeni päätteeksi. Sitä kysyn teiltä.
Psalmista rukousapua?
8
275
Vastaukset
- Yksmaria
Psalmin 23 olen jo oppinut ulkoa aikaa sitten.
Olen sitä toistellut murheen ja ahdistuksen hetkinä ja aina se osaa lohduttaa, monissa eri tilanteissa.
On myös virsiä, joiden sanat ovat ihania ja lohdullisia, niitäkin voi lukea rukouksen tavoin yön hiljaisuudessa.Esim. D.Bonhoefferin virsi 600 on syntynyt juuri ahdistuksen ja kärsimyksen tiellä.
Mieleeni tuli erään laulun sanat Sinua ajatellessa ja puolestasi rukoillessa.
"Tahtoisin toivoa sinulle mitä itse en voi antaa, saakoon rakkaus Jumalan sinua sylissään kantaa"
Niin, Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. Ole luja ja olkoon vahva sinun sydämesi, odota Häntä, Hän auttaa sinua.- Ville
Psalmi 23 on minuakin hyvin lähellä. Käytän sitä usein varsinkin iltayön ruokousten yhteydessä ja ennen varsinaista rukousta. Psalmi 23 on jotenkin niin ajaton ja kaunis. Kiitos Sinulle muistamisesta. :)
Valitusvirsi 3:1-33
Sinun ikäsi 51 vuotta minut tähän hetkeksi
pysäytti juuri kun olin nukkumaan lähtemässä.
Itse olin samanikäinen silloin, kun Kristus
minut ahtaan portin kautta eteensä johdatti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000013013389- Jesaja 53
ja usko, että sinutkin on kastettu Jeesukseen, joka runneltiin niin ettei häntä ihmiseksi tuntenut ja haavoitettiin, että maillä olisi rauha ja että hänen haavainsa kautta me paranemme...Jeesus kantoi syntimme, kipumme ja sairautemme, siis sinunkin syöpäsi...Ota uskossa vastaan parantuminen Jeesuksen haavojen kautta!
Jumala ei petä, vaan parantaa kaikki sairautesi!
Jeesuksen nimessä! Amen! ei ole mitään erityistä Psalmia, mutta kirjoituksesi pysäytti minut, sillä olen juuri sinun ikäisesi.
Minulla ja perheelläni on tapana iltarukouksen yhteydessä lukea aina Psalmi tai Sananlasku. Luemme aina eteenpäin siitä, mihin olemme ehtieet. Sitten aloitamme taas alusta, kun pääsemme loppuun.
Toivotan sinulle runsasta Jumalan siunausta yksinäisiin hetkiisi. Et ole yksin!- Ville
Kiitos kaikille muistaneille hyvistä neuvoista ja lämpimistä ajatuksista.
Nyt taas sain eilen kuulla huonompia uutisia sairauteni suhteen ja elämä on yhtä epätietoisuudessa elämistä. Yritän kutienkin nauttia jokaisesta päivästä sellaisena kuin Luoja sen minulle antaa.
Ennen varsinaista iltayön rukousta minulla on tapana käydä joku Psalmeista -ja nyt täällä annetut muutkin vinkit- läpi ja sitten keskittyä kiitosrukoukseen Jumalla jälleen yhdestä päviästä, jonka olen saanut elää. Onnekseni minulla ei ole mitään fyysistä kipua tai oireilua, ainakaan vielä.
Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet minulle. Olen muistanut teitä kaikkia iltarouksissani. Ville kirjoitti:
Kiitos kaikille muistaneille hyvistä neuvoista ja lämpimistä ajatuksista.
Nyt taas sain eilen kuulla huonompia uutisia sairauteni suhteen ja elämä on yhtä epätietoisuudessa elämistä. Yritän kutienkin nauttia jokaisesta päivästä sellaisena kuin Luoja sen minulle antaa.
Ennen varsinaista iltayön rukousta minulla on tapana käydä joku Psalmeista -ja nyt täällä annetut muutkin vinkit- läpi ja sitten keskittyä kiitosrukoukseen Jumalla jälleen yhdestä päviästä, jonka olen saanut elää. Onnekseni minulla ei ole mitään fyysistä kipua tai oireilua, ainakaan vielä.
Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet minulle. Olen muistanut teitä kaikkia iltarouksissani.haluamme muistaa sinua rukouksin!
Jumala sinua siunatkoon ja auttakoon.
- Pähkylä
Nääntyneen ja onnettoman rukous,
kun hän avaa sydämensä Herralle:
Kuule rukoukseni, Herra,
nouskoon huutoni sinun luoksesi!
Älä kätke kasvojasi, kun olen ahdingossa.
Kallista korvasi minun puoleeni!
Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.
Päiväni haihtuvat kuin savu,
tuska polttaa luitani kuin tuli.
Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho.
Enää en muista syödäkään, huokailen vain,
olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa,
kuin pöllö, joka asustaa raunioissa.
Minä valvon yöni,
olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu.
Ps.102:1-8
Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni,
kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
Minä en voi unohtaa onnettomuuttani,
en saa sitä mielestäni.
Kuitenkin minä toivon ja odotan,
sillä minä ajattelen tätä:
Herran armoa on se, että vielä elämme,
hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
Joka aamu Herran armo on uusi,
suuri on hänen uskollisuutensa.
Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni,
häneen minä turvaan."
Val. 3:18-24
Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!"
- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata
kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.
Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.
Jes. 49:14-16
...miksi puhut näin: -Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta,
minun asiastani ei Jumala välitä.
Etkö ole oppinut, etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa.
Jes. 40:27-28
Korkea ja Ylhäinen, hän, jonka nimi pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:
- Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen.
Jes. 57:15
Köyhää minä katson, köyhää,
hengeltään särkynyttä,
sanani alla arkaa.
Jes. 66:3
Herra on lähellä niitä,
joilla on särkynyt sydän,
hän pelastaa ne,
joilla on murtunut mieli.
Ps. 34:19
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä,
hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,
murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.
Jes 61:1-3
Maailmassa olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina:
minä olen voittanut maailman.
Joh. 16:33
Me olemme kaikin tavoin ahtaalla,
mutta emme umpikujassa,
neuvottomia, mutta emme toivottomia,
vainottuja, mutta emme hylättyjä,
maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja.
Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa,
jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
2. Kor. 4:8-10
Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Jer. 29:11
Aina, kun olin vähällä kaatua,
sinun armosi, Herra, oli minun tukenani.
Ps. 94:18
Jeesus: "Tekin tunnette nyt tuskaa,
mutta minä näen teidät vielä uudelleen,
ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.
Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.
Joh. 16:22-23
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä,
kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille
ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.
Ilm. 7:13-17
Kristuksen veressä meillä on lunastus,
rikkomustemme anteeksianto.
Ef. 1:7
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,
että antoi ainokaisen Poikansa,
jottei yksikään, joka häneen uskoo,
joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan,
vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita,
mutta joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut
Jumalan ainoaan Poikaan.
Joh. 3:16-18
Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä
ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi
vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen
uskossa vastaanotettavaksi.
Room. 3:22-24
Siunausta sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421