>Ne, jotka tästä elämästä lähtevät ilman Kristusta, hukkuvat.
Se tuli, joka kuoleman jälkeen tekomme koettelee - Pyhä Jumala - koettelee meidät joko helvettiin tai taivaaseen. Se ei ole parannuksen tuli.<
Lue vielä kerran 1 Kor. 3: 10-15 . Sillä myös palavista aineista Kristus perustuksen päälle rakentaneet pelastuivat, mutta tulen kautta. Helvettiin joutuu ne joilla ei ole edes perustusta.
>Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan. Jolla Jeesus ei ole ollut tekemässä, se hukkuu.<
”Kirjat avattiin” (monikossa), ja ne joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta joutuivat iankaikkiseen kadotukseen suoraan, mutta ne joiden nimi oli Elämän kirjassa, avattiin tekojen kirjat ja kaikki tuomittiin tekojensa mukaan.
Ei Jumala käy turhaa oikeudenkäyntiä, eli perustus täytyy olla ensin kunnossa, usko Kristukseen.
>"Jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi. Mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Jumalan kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi."<
Jos teet näin kuin kirjoitat, niin olet niiden joukossa jotka palkittiin.
Viisaat ja tyhmät neitseet ovat kaikki niitä, joiden Perustus on Jeesus Kristus, ja viisaat palkitaan ja tyhmät joutuvat tulen puhdistukseen. Mutta kaikki joiden perustus on Jeesus Kristus pelastuu, vaikka olisi rakentanut perustuksen päälle pelkkää palavaa.
Syntien anteeksi saaminen kuuluu perustukseen, mutta vasta tämän perustuksen päälle aletaan rakentamaan.
”10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.”
SofiaDaanille jatkoa edellisestä keskustelusta
22
480
Vastaukset
tässä sitä taas ollaan. Ja erimielisinä.
Ei missään sanota kadotuksen tulta 'ikäänkuin' tuleksi, vaan se on tuli.
Luin kohdan vielä läpi ja toden totta ei siinä vieläkään puhuta mitään kuolemanjälkeisyydestä, vaan juuri niinkuin sanoin, se tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin ihminen tajuaa, että nyt armonaika on ohi ja tuomion hetki ja loppu on minun kohdalleni tullut.
Silloin hän joutuu siihen 'ikäänkuin' tuleen, kun hänen silmilleen jo aukeaa se todellinen tuli. Näin tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on, ja siinä annetaan joillekin vielä mahdollisuus parannukseen ja armon omistamiseen. Kaikki hänen tekonsa palavat, niistä ei ole tullut todellista hyötyä Jumalan valtakunnalle, mutta sielunsa hän pelastaa, kun on oikea tieto ja perusta, että se voi tapahtua vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen uhrin ja veren kautta. Hän huutaa avuksi Herran nimeä, ja pelastuu.
Tyhmien neitseitten huutoon Herra sitävastoin ei vastaa. Jeesus itsehän tämän vertauksen kertoi näin: 'Myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta Hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti, minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
Jos Herra ei tunne meitä, niin meillä ei ole mitään perustusta Hänessä, eikä mitään pelastumisen mahdollisuutta. Monilla on juuri se, mitä tyhmillä neitseillä oli: Jeesuksesta pelkkä nimi ja uskovaisen ulkokuori, mutta Henki ja Elämä puuttuu.
Niillekin näistä tyhmistä, jotka jo tällä puolella suostuvat epäilemään ja huomaamaan, että heiltä jotakin puuttuu, käy yleensä niinkuin näille vertauksen neitseille: he alkoivat öljyä pyytää toisilta neitseiltä. Ja vaikka ne, joilta pyydettiin, olivat aivan oikeita viisaita neitseitä, Herran omia, ei Heiltä öljyä, Pyhää Henkeä, voinut saada.- Esa T
Sano SofiaDaan miten voidaan rakentaa Jeesus kristus perustuksen päälle palavaa?
Ja miten voidaan rakentaa Jeesus kristus perustuksen päälle palamatonta?
Nämä molemmat rakentajat kuitenkin pelastuivat, toinen palkittiin ja toinen joutui tulen puhdistettavaksi.
Eikö se joka tekee parannuksen ja luopuu pahoista töistä, ole palkittujen joukossa, niin kuin sekin joka rakensi palamattomasta aineesta?
Eikö sellainen joka elää synnissä itselleen, vaikka on ottanut Jeesuksen Kristuksen perustukseksi rakenna palavasta aineesta? Paavali sanoo että myös tällainen pelastuu, mutta vasta tulen läpi. "Tuli koettelee".
Jeesus sanoo että niiden kohtalona on itku ja hammasten kiristys. Näin mennään kuin tulen läpi.
Sano mitä mielestäsi on Jeesus kristus perustus, sillä sen päälle voitiin rakentaa mitä vaan?
”10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.” Esa T kirjoitti:
Sano SofiaDaan miten voidaan rakentaa Jeesus kristus perustuksen päälle palavaa?
Ja miten voidaan rakentaa Jeesus kristus perustuksen päälle palamatonta?
Nämä molemmat rakentajat kuitenkin pelastuivat, toinen palkittiin ja toinen joutui tulen puhdistettavaksi.
Eikö se joka tekee parannuksen ja luopuu pahoista töistä, ole palkittujen joukossa, niin kuin sekin joka rakensi palamattomasta aineesta?
Eikö sellainen joka elää synnissä itselleen, vaikka on ottanut Jeesuksen Kristuksen perustukseksi rakenna palavasta aineesta? Paavali sanoo että myös tällainen pelastuu, mutta vasta tulen läpi. "Tuli koettelee".
Jeesus sanoo että niiden kohtalona on itku ja hammasten kiristys. Näin mennään kuin tulen läpi.
Sano mitä mielestäsi on Jeesus kristus perustus, sillä sen päälle voitiin rakentaa mitä vaan?
”10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.”Kun sanotaan, että perustus todella on Jeesus Kristus, se tarkoittaa todellista Jumalan Hengen vakuutusta sydämessä. 'Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia'.Ei siis pelkkä tieto Jeesuksen sovitustyöstä tai luottaminen kasteeseen riitä oikeaksi perustukseksi. Kun puhutaan perustuksesta, jonka Paavali taitavan rakentajan tavoin oli laittanut, niin hän varmasti ohjasi heidät perille elävän Jumalan yhteyteen Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tästä alkutilanteesta lähdetään sitten eri suuntiin.
Toiset kuuntelevat Jeesuksen neuvoa: Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee. He käyttävät saamansa uuden Hengen voiman kokonaan uuteen elämään ja jokapäiväiseen parannukseen ja heille murhetta voi tuoda jo yksi ajatuskin poispäin ja pyrkivät pian palaamaan. He elävät jatkuvassa veren puhdistuksessa - todellisessa eikä kuvitellussa -lapsellisessa Jumalan pelossa ja rakkaudessa ja Jumalan Hengen johdatuksessa. Daavidkaan ei tehnyt mitään kysymättä Herralta.'Odota Herraa, luja olkoon sinun sydämesi - Odota Herraa!' Näitten elämässä Jumalan Henki pääsee rakentamaan, ja kun kysymyksessä on Jumalan Temppeli, niin rakennusaineet ovat kulta, hopea ja kalleimmat jalokivet.
Toiset taas jäävät nauttimaan saadusta armosta, kiittämään ja ylistämään. Valtava armo oli Israelin kansallekin pelastua faaraon sotajoukon kynsistä, kiitos ja ylistys kaikui silloin Punaisen meren rannalla. Mutta sinne he eivät saaneet jäädä. Matka oli vasta alussa.
Nämä toiset ovat huolettomia, eivätkä muista varoitusta. He eivät itseasiassa käsitä miten suuri armo heille on tapahtunut ja kuinka kalliina sitä tulisi pitää. Vihollinen pääsee eksyttämään ja rakentamaan. Ihminen ei odota Herraa, vaan rakentaa itse. Se kaikki on palavaa. Jumalan Hengen todistus sydämestä kadotetaan, eikä sitä enää kaivatakaan. Kuitenkin uskossa eletään ja toimitaan.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
Kun sanotaan, että perustus todella on Jeesus Kristus, se tarkoittaa todellista Jumalan Hengen vakuutusta sydämessä. 'Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia'.Ei siis pelkkä tieto Jeesuksen sovitustyöstä tai luottaminen kasteeseen riitä oikeaksi perustukseksi. Kun puhutaan perustuksesta, jonka Paavali taitavan rakentajan tavoin oli laittanut, niin hän varmasti ohjasi heidät perille elävän Jumalan yhteyteen Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tästä alkutilanteesta lähdetään sitten eri suuntiin.
Toiset kuuntelevat Jeesuksen neuvoa: Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee. He käyttävät saamansa uuden Hengen voiman kokonaan uuteen elämään ja jokapäiväiseen parannukseen ja heille murhetta voi tuoda jo yksi ajatuskin poispäin ja pyrkivät pian palaamaan. He elävät jatkuvassa veren puhdistuksessa - todellisessa eikä kuvitellussa -lapsellisessa Jumalan pelossa ja rakkaudessa ja Jumalan Hengen johdatuksessa. Daavidkaan ei tehnyt mitään kysymättä Herralta.'Odota Herraa, luja olkoon sinun sydämesi - Odota Herraa!' Näitten elämässä Jumalan Henki pääsee rakentamaan, ja kun kysymyksessä on Jumalan Temppeli, niin rakennusaineet ovat kulta, hopea ja kalleimmat jalokivet.
Toiset taas jäävät nauttimaan saadusta armosta, kiittämään ja ylistämään. Valtava armo oli Israelin kansallekin pelastua faaraon sotajoukon kynsistä, kiitos ja ylistys kaikui silloin Punaisen meren rannalla. Mutta sinne he eivät saaneet jäädä. Matka oli vasta alussa.
Nämä toiset ovat huolettomia, eivätkä muista varoitusta. He eivät itseasiassa käsitä miten suuri armo heille on tapahtunut ja kuinka kalliina sitä tulisi pitää. Vihollinen pääsee eksyttämään ja rakentamaan. Ihminen ei odota Herraa, vaan rakentaa itse. Se kaikki on palavaa. Jumalan Hengen todistus sydämestä kadotetaan, eikä sitä enää kaivatakaan. Kuitenkin uskossa eletään ja toimitaan.Tämän kaiken sanoit ihan oikein, joten jatketaan tästä.
Paavali kuitenkin sanoo että myös se pelastuu, joka oli rakentanut palavaa Jeesus Kristus perustuksen päälle, mutta kuin tulen läpi.
Jos täällä elämässä tekee parannuksen ja luopuu synnistä, niin hänen rakennuksensa ketää tulen koettelun, mutta jos elää synnissä ja peittää kaiken armolla, niin rakennus syttyy viimeisellä tuomiolla palamaan.
Tuomiopäivä voi olla täällä elämässä, jos antaa Jumalan tuomita synnit, ja tekee niistä parannuksen. Mutta täällä elämässä ei ole tuomittu, jos palavaa on jäänyt jäljelle, vaan silloin tuomiopäivä tulee kuoleman jälkeen.
Täällä elämässä tuomittu on aina niitä jotka palkitaan, mutta kuoleman jälkeen vain tuonelassa tuli voi puhdistaa palavan pois.
Tämä on se lukematon joukko, jotka tulevat suuresta vaivasta, nämä puhdistuivat ainakin osittain tulen läpi, ja 144000 oli niitä jotka palkittiin. Kaikista Iisraelin heimoista 12000, ja tässä ei puhuta luonnolliseta Iisraelista.
Jeesus nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista, ja raamattu sanoo että Jeesus on myös tuonelan voittaja. Hän teki sovitustyön loppuun asti, ja siksi laskeutui myös alas tuonelaan.
10 neitsyttä oli niitä joiden perustus oli oikea, mutta 5 tyhmää joutuivat puhdistumaan kuin tulen läpi, jossa oli itku ja hammasten kiristys.
Lasarus ja rikas mies vertaus kuvaa myös samaa tulen läpi puhdistusta.
Ilmestys kirja sanoo että lopulta myös tuonela heitettiin tuliseen järveen, jossa oli niiden osa joilla ei ollut Jeesus Kristus perustusta. Eli tuonelan tuli loppuu, kun palava on palanut pois, mutta tulinen järvi ei lopu koskaan, vaan palaa ikuisesti.
”10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.” - Victor
Esa T kirjoitti:
Tämän kaiken sanoit ihan oikein, joten jatketaan tästä.
Paavali kuitenkin sanoo että myös se pelastuu, joka oli rakentanut palavaa Jeesus Kristus perustuksen päälle, mutta kuin tulen läpi.
Jos täällä elämässä tekee parannuksen ja luopuu synnistä, niin hänen rakennuksensa ketää tulen koettelun, mutta jos elää synnissä ja peittää kaiken armolla, niin rakennus syttyy viimeisellä tuomiolla palamaan.
Tuomiopäivä voi olla täällä elämässä, jos antaa Jumalan tuomita synnit, ja tekee niistä parannuksen. Mutta täällä elämässä ei ole tuomittu, jos palavaa on jäänyt jäljelle, vaan silloin tuomiopäivä tulee kuoleman jälkeen.
Täällä elämässä tuomittu on aina niitä jotka palkitaan, mutta kuoleman jälkeen vain tuonelassa tuli voi puhdistaa palavan pois.
Tämä on se lukematon joukko, jotka tulevat suuresta vaivasta, nämä puhdistuivat ainakin osittain tulen läpi, ja 144000 oli niitä jotka palkittiin. Kaikista Iisraelin heimoista 12000, ja tässä ei puhuta luonnolliseta Iisraelista.
Jeesus nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista, ja raamattu sanoo että Jeesus on myös tuonelan voittaja. Hän teki sovitustyön loppuun asti, ja siksi laskeutui myös alas tuonelaan.
10 neitsyttä oli niitä joiden perustus oli oikea, mutta 5 tyhmää joutuivat puhdistumaan kuin tulen läpi, jossa oli itku ja hammasten kiristys.
Lasarus ja rikas mies vertaus kuvaa myös samaa tulen läpi puhdistusta.
Ilmestys kirja sanoo että lopulta myös tuonela heitettiin tuliseen järveen, jossa oli niiden osa joilla ei ollut Jeesus Kristus perustusta. Eli tuonelan tuli loppuu, kun palava on palanut pois, mutta tulinen järvi ei lopu koskaan, vaan palaa ikuisesti.
”10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.”En puutu sivullisena keskusteluunne muutoin kuin yhteen sivuseikkaan johon pyydän perustelua.
"Tämä on se lukematon joukko, jotka tulevat suuresta vaivasta, nämä puhdistuivat ainakin osittain tulen läpi, ja 144000 oli niitä jotka palkittiin. Kaikista Iisraelin heimoista 12000, ja tässä ei puhuta luonnolliseta Iisraelista."
Millä perusteella ei puhuta luonnollisesta Israelista? Sanassahan mainitaan sukukunnatkin erikseen. - Esa T
Victor kirjoitti:
En puutu sivullisena keskusteluunne muutoin kuin yhteen sivuseikkaan johon pyydän perustelua.
"Tämä on se lukematon joukko, jotka tulevat suuresta vaivasta, nämä puhdistuivat ainakin osittain tulen läpi, ja 144000 oli niitä jotka palkittiin. Kaikista Iisraelin heimoista 12000, ja tässä ei puhuta luonnolliseta Iisraelista."
Millä perusteella ei puhuta luonnollisesta Israelista? Sanassahan mainitaan sukukunnatkin erikseen.>Millä perusteella ei puhuta luonnollisesta Israelista? Sanassahan mainitaan sukukunnatkin erikseen.<
Raamatusta löytyy paljon paikkoja joissa sanotaan ettei luonnollinen Israel ole Israel. Jokainen sukukunta myös kuvaa erilaisia lahjoja, joita Jumala antaa. Kaikki 12 Jaakobin poikaa voidaan suomentaa, mutta en muista näitä suomennoksia ulkoa.
Esimerkkinä yksi raamatunpaikka Room 9:6.
9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,
9:7 eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
9:8 se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi. - Victor
Esa T kirjoitti:
>Millä perusteella ei puhuta luonnollisesta Israelista? Sanassahan mainitaan sukukunnatkin erikseen.<
Raamatusta löytyy paljon paikkoja joissa sanotaan ettei luonnollinen Israel ole Israel. Jokainen sukukunta myös kuvaa erilaisia lahjoja, joita Jumala antaa. Kaikki 12 Jaakobin poikaa voidaan suomentaa, mutta en muista näitä suomennoksia ulkoa.
Esimerkkinä yksi raamatunpaikka Room 9:6.
9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,
9:7 eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
9:8 se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.raamattuhan kertoo ettei koko Israel ole hyljätty
Room 11.
"25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden." - ihmisten perässä
Victor kirjoitti:
raamattuhan kertoo ettei koko Israel ole hyljätty
Room 11.
"25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden."Sinä ihmisoppinen ihmisten perässä juokseva uudelleen kastettu harhaoppinen.
Victor kirjoitti:
En puutu sivullisena keskusteluunne muutoin kuin yhteen sivuseikkaan johon pyydän perustelua.
"Tämä on se lukematon joukko, jotka tulevat suuresta vaivasta, nämä puhdistuivat ainakin osittain tulen läpi, ja 144000 oli niitä jotka palkittiin. Kaikista Iisraelin heimoista 12000, ja tässä ei puhuta luonnolliseta Iisraelista."
Millä perusteella ei puhuta luonnollisesta Israelista? Sanassahan mainitaan sukukunnatkin erikseen.samalla.
Siinä puhutaan myös luonnollisesta Israelista, sillä siinä puhutaan koko maailmasta, kaikista Jumalan palvelijoista: 'Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan'.
Jumalan merkki, sinetti, täytyy meistä löytyä. Se on rauhan Hengen sinetti sydämellä ja se näkyy ulospäin selvästi,kuin otsasta.
Me kaikki Jumalan Hengestä syntyneet Jumalan omat, hajallaan kaikkialla ympäri maailmaa, jotka myös voimme tunnistaa toisemme Jumalan Pyhästä Hengestä syntyneiksi, kuulumme jokainen johonkin näistä Israelin sukukunnista ja omistamme erilaiset lahjat kahdentoista apostolin lahjojen mukaan.
'Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.' 'Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.'
Etkö tunne tätä ahdistusta? Joka päivä se painaa. Se on meidän osamme, jotka Jeesuksessa Kristuksessa olemme.
'En ole tullut tuomaan rauhaa maan päälle'. Seitsemännen sinetin avaamisen jälkeen tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä'.
Hiljenny hetkeksi ihminen, ja ajattele, mitä pyhien rukoukset jouduttivat maan päällä.
Johannes kertoo, että enkelille annettiin paljon suitsukkeita kultaiseen rasiaan, pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli Jumalan valtaistuimen edessä.
Siitä alttarilta enkeli otti rasian täyteen tulta ja heitti sen maan päälle. Tuli ei vahingoita ketään, jolla on otsassaan Jumalan sinetti:
'Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.'
Mitä uskollisemmin kilvoittelemme, sitä kirkkaamman kruunun saamme. Tämä on hengellistä todellisuutta.
Uskollisuudesta kruunataan. Kruunua ei ole sillä, joka viime hetkessä, ikäänkuin tulen läpi, pelastaa vain oman sielunsa.
Kun hänen työnsä ei ole ollut siunaukseksi, niin ne ovat olleet kiroukseksi, ja tämä kirous jää vaikuttamaan. Sitä ei enää voi pois pyyhkiä. Elämämme vaikuttaa aina.- Esa T
Victor kirjoitti:
raamattuhan kertoo ettei koko Israel ole hyljätty
Room 11.
"25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.">raamattuhan kertoo ettei koko Israel ole hyljätty.<
Kyllä luonnollinen Israel on mukana, siinä missä kaikki muutkin kansakunnat, joiden seasta tulee hengellinen Israel.
Varmasti kaikista luonnollisen Israelin sukukunnista on paljon 144000: nen joukossa.
Lopullista maailman loppua ei tiedä ketään, ei edes Poika, vaan yksin Jumala. Mutta kun tämä 144000 luku on täysi, niin Jeesus tulee heti takaisin.
Lukematon joukko jotka pelastuivat myös, ja tulivat suuresta vaivasta, pysyy lukemattomana, sillä armon aikaa on niin kauan kuin 144000 luku on täysi, ja samalla pakanakansain luku on täysi. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
samalla.
Siinä puhutaan myös luonnollisesta Israelista, sillä siinä puhutaan koko maailmasta, kaikista Jumalan palvelijoista: 'Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan'.
Jumalan merkki, sinetti, täytyy meistä löytyä. Se on rauhan Hengen sinetti sydämellä ja se näkyy ulospäin selvästi,kuin otsasta.
Me kaikki Jumalan Hengestä syntyneet Jumalan omat, hajallaan kaikkialla ympäri maailmaa, jotka myös voimme tunnistaa toisemme Jumalan Pyhästä Hengestä syntyneiksi, kuulumme jokainen johonkin näistä Israelin sukukunnista ja omistamme erilaiset lahjat kahdentoista apostolin lahjojen mukaan.
'Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.' 'Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.'
Etkö tunne tätä ahdistusta? Joka päivä se painaa. Se on meidän osamme, jotka Jeesuksessa Kristuksessa olemme.
'En ole tullut tuomaan rauhaa maan päälle'. Seitsemännen sinetin avaamisen jälkeen tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä'.
Hiljenny hetkeksi ihminen, ja ajattele, mitä pyhien rukoukset jouduttivat maan päällä.
Johannes kertoo, että enkelille annettiin paljon suitsukkeita kultaiseen rasiaan, pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli Jumalan valtaistuimen edessä.
Siitä alttarilta enkeli otti rasian täyteen tulta ja heitti sen maan päälle. Tuli ei vahingoita ketään, jolla on otsassaan Jumalan sinetti:
'Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.'
Mitä uskollisemmin kilvoittelemme, sitä kirkkaamman kruunun saamme. Tämä on hengellistä todellisuutta.
Uskollisuudesta kruunataan. Kruunua ei ole sillä, joka viime hetkessä, ikäänkuin tulen läpi, pelastaa vain oman sielunsa.
Kun hänen työnsä ei ole ollut siunaukseksi, niin ne ovat olleet kiroukseksi, ja tämä kirous jää vaikuttamaan. Sitä ei enää voi pois pyyhkiä. Elämämme vaikuttaa aina.Ihan oikein taas kirjoitit, mutta kommentoin muutamaa kohtaa.
>Mitä uskollisemmin kilvoittelemme, sitä kirkkaamman kruunun saamme. Tämä on hengellistä todellisuutta.<
Tämä kuvaa niitä jotka palkitaan.
>Uskollisuudesta kruunataan. Kruunua ei ole sillä, joka viime hetkessä, ikäänkuin tulen läpi, pelastaa vain oman sielunsa.
Kun hänen työnsä ei ole ollut siunaukseksi, niin ne ovat olleet kiroukseksi, ja tämä kirous jää vaikuttamaan. Sitä ei enää voi pois pyyhkiä. Elämämme vaikuttaa aina.<
Kiroutta ei voida pois pyyhkiä, mutta se ei vaikuta ikuisesti.
Johannes kastaja julisti Kristuksesta joka pois ottaa maailman synnit. Kaste, hyvän omantunnon liitto, mutta tämä liitto rikottiin.
Ihminen teki syntiä, vaikka hänet oli kerran pesty puhtaaksi, ja siksi Jeesuksen piti tulla kastamaan tulella. "Johannes kastoi vedellä, mutta minun jälkeeni tulee toinen joka kastaa tulella."
Tämä tulikaste voidaan saada tässä elämässä, mutta jos Jumalan työ jää kesken, niin Hän jatkaa työtään tuonelassa. Ainoana ehtona oli Jeesus Kristus perustus, niin silloin Jeesus tekee työnsä loppuun asti.
Tuonelan tuli ei kestänyt ikuisesti, vaan tuonela heitettiin lopuksi tuliseen järveen, jossa oli niiden osa, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta. - Victor
ihmisten perässä kirjoitti:
Sinä ihmisoppinen ihmisten perässä juokseva uudelleen kastettu harhaoppinen.
Herra sinua siunatkoon..
Esa T kirjoitti:
Ihan oikein taas kirjoitit, mutta kommentoin muutamaa kohtaa.
>Mitä uskollisemmin kilvoittelemme, sitä kirkkaamman kruunun saamme. Tämä on hengellistä todellisuutta.<
Tämä kuvaa niitä jotka palkitaan.
>Uskollisuudesta kruunataan. Kruunua ei ole sillä, joka viime hetkessä, ikäänkuin tulen läpi, pelastaa vain oman sielunsa.
Kun hänen työnsä ei ole ollut siunaukseksi, niin ne ovat olleet kiroukseksi, ja tämä kirous jää vaikuttamaan. Sitä ei enää voi pois pyyhkiä. Elämämme vaikuttaa aina.<
Kiroutta ei voida pois pyyhkiä, mutta se ei vaikuta ikuisesti.
Johannes kastaja julisti Kristuksesta joka pois ottaa maailman synnit. Kaste, hyvän omantunnon liitto, mutta tämä liitto rikottiin.
Ihminen teki syntiä, vaikka hänet oli kerran pesty puhtaaksi, ja siksi Jeesuksen piti tulla kastamaan tulella. "Johannes kastoi vedellä, mutta minun jälkeeni tulee toinen joka kastaa tulella."
Tämä tulikaste voidaan saada tässä elämässä, mutta jos Jumalan työ jää kesken, niin Hän jatkaa työtään tuonelassa. Ainoana ehtona oli Jeesus Kristus perustus, niin silloin Jeesus tekee työnsä loppuun asti.
Tuonelan tuli ei kestänyt ikuisesti, vaan tuonela heitettiin lopuksi tuliseen järveen, jossa oli niiden osa, joiden nimeä ei löytynyt Elämän kirjasta.ei voida pois pyyhkiä, mutta se ei vaikuta
ikuisesti.'
Ihmisen teot jäävät tänne elämään ja kantamaan hedelmää, vaikka ihminen itse jo olisikin kuollut.
Ne kantavat hedelmää sille herralle, jonka johdossa ne ovat tehdyt.
Näin kirous vielä lisääntyykin ja sen pahan hedelmä pysyy kadotuksessa ikuisesti.
Tämän takia on niin todella tärkeä asia päästä kiinnittymään Totuuteen, mitä aikaisemmin, sitä parempi, ja saada kantaa elämässään hedelmää Jumalalle.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
ei voida pois pyyhkiä, mutta se ei vaikuta
ikuisesti.'
Ihmisen teot jäävät tänne elämään ja kantamaan hedelmää, vaikka ihminen itse jo olisikin kuollut.
Ne kantavat hedelmää sille herralle, jonka johdossa ne ovat tehdyt.
Näin kirous vielä lisääntyykin ja sen pahan hedelmä pysyy kadotuksessa ikuisesti.
Tämän takia on niin todella tärkeä asia päästä kiinnittymään Totuuteen, mitä aikaisemmin, sitä parempi, ja saada kantaa elämässään hedelmää Jumalalle.>Näin kirous vielä lisääntyykin ja sen pahan hedelmä pysyy kadotuksessa ikuisesti.<
Niiden kohdalla joilla nimeä ei löytynyt Elämänkirjasta pysyy kirous ikuisesti.
Jos perustus on Jeesus Kristus, ja on rakentanut palavaa sen päälle, niin tuli puhdistaa polttamalla kunnes palavaa ei enää ole.
"Jos on oppinut tuntemaan Jeesuksen ja tekee tahallaan syntiä, niin ei ole enää mitään uhria, vaan on hirvittävä tuomion odotus." Tässä on kysymys tuonelasta, jossa puhdistutaan tulen läpi.
Samoin pilkka Pyhää henkeä kohtaan ei anneta anteeksi, Jeesus kristus perustusta ei mikään voi ottaa pois, joten tulen täytyy polttaa sen mitä ei anneta anteeksi.
"En minä vihaa loputtomasti pidä." Tämän takia moni uskoo ettei ole Helvettiä, mutta tässä puhutaan myös tuonelasta, jossa on itku ja hammasten kiristys.
Ikuinen kadotus on vain niitä vartten joiden nimeä ei ole Elämän kirjassa.
Tekojen kirjat tuomitsevat tekojen mukaan sen mukaan mitä niihin on kirjoitettu. Rich Zouner ( en tiedä miten kirjoitetaan) kertoo kirjassaan rukoilleensa Jumalaa tuomitsemaan jo tässä elämässä, ja Jumala otti hänet näyssä taivaaseen katsomaan viimeistä tuomiota.
Uloimpana taivaassa tuli vastaan ihmisiä, jotka kertoivat olleensa niitä tyhmiä neitseitä. Silloin hän sanoi, miten te sitten voitte olla taivaassa, sillä niiden osana oli itku ja hammasten kiristys. Hänelle vastattiin, niin se olikin, sillä jokainen sekuntti elämästä kuljetettiin niin kuin nauhoitettuna eteen, ja kaikki teot punnittiin, ja tämä tuomio tuntui että se kesti yhtä kauan kuin itse elämä oli kestänyt. Kaikki mitkä eivät olleet Jumalasta syttyi palamaan, mutta nyt he olivat päässeet suuresta vaivasta, ja siksi olivat taivaassa.
Paljon muutakin hän sai nähdä näyssä viimeisestä tuomiosta, mutta en kuvaa sitä nyt enempää. Esa T kirjoitti:
>Näin kirous vielä lisääntyykin ja sen pahan hedelmä pysyy kadotuksessa ikuisesti.<
Niiden kohdalla joilla nimeä ei löytynyt Elämänkirjasta pysyy kirous ikuisesti.
Jos perustus on Jeesus Kristus, ja on rakentanut palavaa sen päälle, niin tuli puhdistaa polttamalla kunnes palavaa ei enää ole.
"Jos on oppinut tuntemaan Jeesuksen ja tekee tahallaan syntiä, niin ei ole enää mitään uhria, vaan on hirvittävä tuomion odotus." Tässä on kysymys tuonelasta, jossa puhdistutaan tulen läpi.
Samoin pilkka Pyhää henkeä kohtaan ei anneta anteeksi, Jeesus kristus perustusta ei mikään voi ottaa pois, joten tulen täytyy polttaa sen mitä ei anneta anteeksi.
"En minä vihaa loputtomasti pidä." Tämän takia moni uskoo ettei ole Helvettiä, mutta tässä puhutaan myös tuonelasta, jossa on itku ja hammasten kiristys.
Ikuinen kadotus on vain niitä vartten joiden nimeä ei ole Elämän kirjassa.
Tekojen kirjat tuomitsevat tekojen mukaan sen mukaan mitä niihin on kirjoitettu. Rich Zouner ( en tiedä miten kirjoitetaan) kertoo kirjassaan rukoilleensa Jumalaa tuomitsemaan jo tässä elämässä, ja Jumala otti hänet näyssä taivaaseen katsomaan viimeistä tuomiota.
Uloimpana taivaassa tuli vastaan ihmisiä, jotka kertoivat olleensa niitä tyhmiä neitseitä. Silloin hän sanoi, miten te sitten voitte olla taivaassa, sillä niiden osana oli itku ja hammasten kiristys. Hänelle vastattiin, niin se olikin, sillä jokainen sekuntti elämästä kuljetettiin niin kuin nauhoitettuna eteen, ja kaikki teot punnittiin, ja tämä tuomio tuntui että se kesti yhtä kauan kuin itse elämä oli kestänyt. Kaikki mitkä eivät olleet Jumalasta syttyi palamaan, mutta nyt he olivat päässeet suuresta vaivasta, ja siksi olivat taivaassa.
Paljon muutakin hän sai nähdä näyssä viimeisestä tuomiosta, mutta en kuvaa sitä nyt enempää.tuo näky, koska sotii niin pahasti Jeesuksen omia sanoja ja opetusta vastaan.
- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
tuo näky, koska sotii niin pahasti Jeesuksen omia sanoja ja opetusta vastaan.
>Ei ole Jumalasta tuo näky, koska sotii niin pahasti Jeesuksen omia sanoja ja opetusta vastaan.<
Viimeisellä tuomiolla tämäkin hetki koetellaan, ja uskon että silloin rakennelmani kestää tulen koettelun.
Taivaassa sitten nähdään kumpi oli oikeassa, sillä Pyhä Henki on todistanut tämän näyn satoja kertoja kymmenillä eri raamatunpaikoilla.
Hengetkin osaan koetella, ja nämä Henget mitkä todistavat, julistavat aina Jeesusta Kristusta lihaksi tulleena. Esa T kirjoitti:
>Ei ole Jumalasta tuo näky, koska sotii niin pahasti Jeesuksen omia sanoja ja opetusta vastaan.<
Viimeisellä tuomiolla tämäkin hetki koetellaan, ja uskon että silloin rakennelmani kestää tulen koettelun.
Taivaassa sitten nähdään kumpi oli oikeassa, sillä Pyhä Henki on todistanut tämän näyn satoja kertoja kymmenillä eri raamatunpaikoilla.
Hengetkin osaan koetella, ja nämä Henget mitkä todistavat, julistavat aina Jeesusta Kristusta lihaksi tulleena.ja siihen asti haluan uskoa yksinkertaisesti, mitä Jeesus evankeliumissa sanoo. Myöhemmin muutkin neitsyet tulivat ja kolkuttivat, mutta heille ei ylkä avannut.
- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
ja siihen asti haluan uskoa yksinkertaisesti, mitä Jeesus evankeliumissa sanoo. Myöhemmin muutkin neitsyet tulivat ja kolkuttivat, mutta heille ei ylkä avannut.
>Myöhemmin muutkin neitsyet tulivat ja kolkuttivat, mutta heille ei ylkä avannut.<
Mitään saastaista ei päästetä herran huoneeseen, siksi Herra ei avannut.
Täällä elämässä ja tuonelassa kuitenkin Jeesus suostui kohtaamaan syntisen. "Hän saarnasi myös kadonneille hengille." Jos sovitustyö oli jäänyt täällä kesken, niin tuonelassa tehtiin työ loppuun.
Täällä elämässäkään mitään saastaista ei päästetä taivasten valtakuntaan, sillä sinne pääsee vain se mikä on syntynyt ylhäältä, ja se mikä on syntynyt ylhäältä ei tee enää syntiä. "Yksikään jumalasta syntynyt ei tee syntiä."
Vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen paikka on kuolla ristillä, kantaen joka päivä ristinsä.
Jos vanha ihminen ei kokonaan kuole tämän elämän aikana, niin työ tehdään loppuun tuonelassa. (Kiirastulessa)
Kun perustus on Jeesus kristus niin pelastuu, ja jos on rakentanut perustuksen päälle palavaa, niin tuli polttaa palavan pois. Vanha ihminen tapetaan joka tapauksessa, sillä se ei peri taivasten valtakuntaa täällä ajassa eikä taivaassa.
Samoin kaikki Jumalasta ylhäältä syntynyt on taivasten valtakunnassa jo täällä ajassa, ja menee muuttumattomana taivaaseen, ja elää siellä ikuisesti. Esa T kirjoitti:
>Myöhemmin muutkin neitsyet tulivat ja kolkuttivat, mutta heille ei ylkä avannut.<
Mitään saastaista ei päästetä herran huoneeseen, siksi Herra ei avannut.
Täällä elämässä ja tuonelassa kuitenkin Jeesus suostui kohtaamaan syntisen. "Hän saarnasi myös kadonneille hengille." Jos sovitustyö oli jäänyt täällä kesken, niin tuonelassa tehtiin työ loppuun.
Täällä elämässäkään mitään saastaista ei päästetä taivasten valtakuntaan, sillä sinne pääsee vain se mikä on syntynyt ylhäältä, ja se mikä on syntynyt ylhäältä ei tee enää syntiä. "Yksikään jumalasta syntynyt ei tee syntiä."
Vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen paikka on kuolla ristillä, kantaen joka päivä ristinsä.
Jos vanha ihminen ei kokonaan kuole tämän elämän aikana, niin työ tehdään loppuun tuonelassa. (Kiirastulessa)
Kun perustus on Jeesus kristus niin pelastuu, ja jos on rakentanut perustuksen päälle palavaa, niin tuli polttaa palavan pois. Vanha ihminen tapetaan joka tapauksessa, sillä se ei peri taivasten valtakuntaa täällä ajassa eikä taivaassa.
Samoin kaikki Jumalasta ylhäältä syntynyt on taivasten valtakunnassa jo täällä ajassa, ja menee muuttumattomana taivaaseen, ja elää siellä ikuisesti.sanotaan, ettei Herra avannut. Ja käsketään valvomaan. Tämä riittää minulle.
- Tiedän tämän
Esa T kirjoitti:
>Myöhemmin muutkin neitsyet tulivat ja kolkuttivat, mutta heille ei ylkä avannut.<
Mitään saastaista ei päästetä herran huoneeseen, siksi Herra ei avannut.
Täällä elämässä ja tuonelassa kuitenkin Jeesus suostui kohtaamaan syntisen. "Hän saarnasi myös kadonneille hengille." Jos sovitustyö oli jäänyt täällä kesken, niin tuonelassa tehtiin työ loppuun.
Täällä elämässäkään mitään saastaista ei päästetä taivasten valtakuntaan, sillä sinne pääsee vain se mikä on syntynyt ylhäältä, ja se mikä on syntynyt ylhäältä ei tee enää syntiä. "Yksikään jumalasta syntynyt ei tee syntiä."
Vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen paikka on kuolla ristillä, kantaen joka päivä ristinsä.
Jos vanha ihminen ei kokonaan kuole tämän elämän aikana, niin työ tehdään loppuun tuonelassa. (Kiirastulessa)
Kun perustus on Jeesus kristus niin pelastuu, ja jos on rakentanut perustuksen päälle palavaa, niin tuli polttaa palavan pois. Vanha ihminen tapetaan joka tapauksessa, sillä se ei peri taivasten valtakuntaa täällä ajassa eikä taivaassa.
Samoin kaikki Jumalasta ylhäältä syntynyt on taivasten valtakunnassa jo täällä ajassa, ja menee muuttumattomana taivaaseen, ja elää siellä ikuisesti.vain sen yhden ainoan kerran ja vain sille mainitulle ihmisryhmälle, josta Pietari
kirjeessään kertoo. Siitä ei todella tullut uutta käytäntöä ihmisten pelastukseen.
Jos ihminen ei elämänsä aikana saa kohdata Kristusta, ei Kristus häntä viimeisellä
tuomiolla omakseen tunnusta: "En tunne teitä. Menkää pois minun luotani kaikki, vääryydentekijät." - Esa T
Tiedän tämän kirjoitti:
vain sen yhden ainoan kerran ja vain sille mainitulle ihmisryhmälle, josta Pietari
kirjeessään kertoo. Siitä ei todella tullut uutta käytäntöä ihmisten pelastukseen.
Jos ihminen ei elämänsä aikana saa kohdata Kristusta, ei Kristus häntä viimeisellä
tuomiolla omakseen tunnusta: "En tunne teitä. Menkää pois minun luotani kaikki, vääryydentekijät.">Jeesus saarnasi tuonelassa vain sen yhden ainoan kerran ja vain sille mainitulle ihmisryhmälle, josta Pietari kirjeessään kertoo. Siitä ei todella tullut uutta käytäntöä ihmisten pelastukseen.<
Niin Jeesus oli ristilläkin vain yhden ainoan kerran, ja vaelsi maanpäällä vain yhden ainoan kerran. Eikä siitäkään tullut uutta käytäntöä. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
sanotaan, ettei Herra avannut. Ja käsketään valvomaan. Tämä riittää minulle.
>Minun Raamatussani vain sanotaan, ettei Herra avannut. Ja käsketään valvomaan. Tämä riittää minulle.<
Näin minunkin raamattuni sanoo, ja se riittää myös minulle.
"Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan." Haluan nähdä Jumalan, ja tiedän ettei Herra avaa ovea kuin uudelle ihmiselle taivaasta syntyneelle uudelle luomukselle. Ja tiedän että vanhasta ihmisestä pääsee eroon, kantamalla joka päivä ristinsä Hengen avulla.
Vanha ihminen roikkuu mukana, kunnes se on tapettu, ja ylhäältä syntynyt uusi ihminen syntyy tilalle. Kun kannan joka päivä ristiäni, niin joka päivä kuolee jotain itsestäni, ja syntyy jotain mikä syntyy ylhäältä. Ja tämä jatkuu kunnes viimeinenkin vihollinen on tapettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421